Luin taannoin lehdestä jutun, joka käsitteli palovaroittimia. Liian usein palovaroittimet eivät sNyystä tai toisesta toimi silloin, kun niiden pitäisi. Niiden patterit saattavat olla lopussa tai ne eivät ole enää toimintakunnossa. Tässä on jotakin, joka resonoi valvomisen sunnuntain sanoman kanssa.
Muistamme Jeesuksen opetuslapset Getsemanen puutarhassa. Jeesus kävi rukoustaisteluun voidakseen pysyä Jumalan tahdon tiellä ja kestääkseen edessä olevat koetukset. Hän pyysi opetuslapsia valvomaan kanssaan. Näiden silmät kävivät kuitenkin raukeiksi. He nukahtivat kerta toisensa jälkeen.
Tässä on elävä kuva ihmisluonnosta. Vaikka henki olisi altis, liha on heikko. Kuinka moni meistä jaksaa rukoilla puoltakaan tuntia?
Mikä neuvoksi – tai onko tässä edes sellaista? Ponnistelu inhimillisiin voimin luontaisen hitautemme voittamiseksi ei pidä meitä valveilla. Miten käy liikaa valvoneen päivystäjän? Hän ei pysty hoitamaan tehtäviään, vaan nukahtaa jossakin vaiheessa pelkästä ylirasituksesta.
Herännäisjohtaja Jonas Laguksen sielunhoidollisista kirjeistä käy ilmi, että ymmärsi selkeästi ihmisen kykyjen riittämättömyyden. Hän näki heränneen ihmisen vaarana sen, että hän alkaa puristaa itsestään katumusta, parannusta, valvomista, synnintuntoa ym. Ne kyllä kuuluvat Laguksen mukaan elävään uskoon.
”Mutta vika on siinä, että heränneet pakottamalla vaativat näitä ominaisuuksia kirotulta, langenneelta ja kuolleelta luonnoltaan ja rupeavat niitä itse anastamaan itselleen eivätkä heti paikalla mene Herran Kristuksen luo pyytäen ja odottaen, että hän antaisi heille nämä lahjat.”
Tällainen hedelmätön menettely on väärää parannuksen tekoa. Sille on ominaista, että pyritään saamaan aikaan jotakin sellaista, joka on langenneelle ihmisluonnolle mahdotonta. Tästä Lagus haluaisi vapauttaa kilvoittelijan. On suostuttava olemaan perinpohjin kadotettu ja käännyttävä joka hetki kaikkea vailla Kristuksen puoleen.
Näin ollen ei pidä liikaa hätkähtää sitä, että oma valvominenkin tuntuu vaikealta ellei ylivoimaiselta. Asian murehtimiseen ei pidä käyttää aikaa, vaan sen sijaan on tultava tämänkin puutteen kanssa ilman enempiä valmisteluja Auttajan luo.
Näin oksa pysyy kiinni viinipuussa ja kristitty valvovana.
Jorma
Kiitos selkeästä sanomastasi.
Miellyttävästi tuot esille ajatuksesi.
Kyllä, ja juurikin näin.
Lisäksi iän karttuessa jo poisnukkuneiden rukoukset Meidän nuorempien puolesta nousevat mieleen.
Ajallinen saatto on näin usein sellaista mistä tiedämme vähän tai ei mitään.
Itsekin olen yhä useammin katsonut Elsa Mummoa joka kunnan avustuksia ei ottanut vastaan. Isä korjasi kengät kotona meriltä käydessään, ja harvat yhteiset juhlat lapsien kanssa jäivät lapsille Iäksi mieleen.
Elsan siskoja toki oli mistä äitini Eevaan katsoen on kiitollinen. Hän varmasti antoi uskoa yrittämiseen millä äitini minutkin kasvatti.
Äitini velipojan vaimon tiedän muistaneen minua, ja kortti tuli säännöllisesti. Hän katsoi uskomisen asiaa vakaasti.
Näin valvominen on asia missä on monta eri puolta, ja joista monista emme hetkittäin tiedä mitään.
Nukahtiko sitten Elsa. Hän ajoittain oli rautateillä yösiivojana, ja päivisin pesi pyykkiä kysyjille.
Hänellä oli myös taitoja Niskalan ajan piikuusvuosista jolloin Pesosena Hän pääsi hyvään oppiin. Näitä taitoja Hän hyödynsi myös kysyjille.
Äitini on kertonut niukkuudesta huolimatta Elsan kyenneen Jouluaikaan mahdottomaan.
Eläminen vaatii uskoa ja luottamusta vaikka mitään ei olisi. Tänä päivänä todistus tästä voisi olla vaivalloista paastosta puhumattakaan mistä nykyisin annetaan väärä todistus siittä olevan luovuttu omassa kirkossamme. Näinhän ei ole.
Kasvimaan hoito kuului myös aiemmin valvomiseen.
Vapauksia ei tullut ennenkuin osansa oli katsonut.
Äitini velipoika oli koulussa hyvä, ja telinevoimistelun ohella Hän opetteli harmonin soiton opettajaksi katsoessaan kun taitoa tarvittiin aamunavauksen säestämisessä kuten laulamisen johtamisessa. Nykyisin tästä ei ole huolta kuten ei virsistäkään.
Äitini sisko valmistui sairaanhoitajaksi, ja pian veripalveluun hakeutumisen jälkeen Hänet katsoi lautakunnan lääkäri mistä seurauksena lääkärin, sittemmin psykiatrin puolison rooli. Näin setäni on ollut psykiatri, ja ehkä aiheesta.
Äitini nuorimpana lähti oppiin jo 15.ta kesäisenä tätinsä luokse, opiskeli alaa, suoritti Mestarikirjansa, avioitui, saattoi miehensä hautaan 30.tä vuotiaana, ja sitten yksin kasvatti minut.
Kun tässä ei ole mukana Jumalamme siunausta en todistusta usko. Lisäksi, jos matematiikkani olisi ollut parempi olisin tuskin saanut näin hyvää elämää kaikkine sattumuksineen joita onkin mitassa hyvin riittänyt.
Jumalalle Kiitos, Kiitos Taivaallinen Isä Kaikista Lahjoistasi vaikka ne yhden päivän mitalla eivät hyviltä näyttäisikään.
Valvomisen kysymys blogissa on näin kovasti hyvä.
Elsan ahkeruudesta vielä, äitini velipojalla ei valmistuessaan ollut velkaa. Tätä en pysty toteennäyttämään, mutta näin olen huomannut vanhasta kerronnasta.
Muuten se asia kenkien korjaamisesta syntyy vanhoista välineistä. Elsan miehen Isä oli Suutari joten kädentaidot periytyivät tästä aina maalaamiseen, ja Ylikonemestarin arvoon saakka.
Paulan tyttöistä yksi huolii Antaresta Sipoon maisemissa. Käykää katsomassa. Tiiu on hyvä tyyppi, ja fiksu.
Äitini Isän velipoikia löytyy muutama netistäkin, Frans Emil ja Herman Ferd.
Olivat ruotsalaistaustaisia, ja pikkupoikana heillä kävinkin. Heiltä sain muutaman hyvän kirjan mitä äitini tarakalla pystyi kuljettamaan. Kirjasto oli suuri, ja se taisi mennä Helsinkiin. Kyllähän minulla riikkoontu joku vanha levykin pistaleiksi mutta ison pöydän takaa kuului ääni, ei haittaa mitään.
Gramofonin ja interjöörin muistan vieläkin.
Työaloista taisivat inport ja export olla vahvimpia mitä ne sitten tarkoittivatkaan.
Pyydän anteeksi blogistilta kun näin syvennyin.
Ikä näkyy tekevän asiaansa, ja ei aina asiassa pysyen. Kuitenkin valvominen on yksi Kristillisen todistuksen perusta mitä ilman kadotamme oleellisen aina ainutkertaisesta mahdollisuudestam me täällä aikaamme viettää. Päivät kulkevat nopeasti, ja ennen pitkää on jäähyväisten aika.
Siksi kannattaa valvoa. Kiitoksia Teille mukana olleille.