Apulaisoikeuskanslerin kannanotto suvivirren kieltämisestä kouluissa on käsittämätön. Uskonnonvapaus kuuluu perusoikeuksiin. Eduskunnan perustuslakivaliokunta on ylin perustuslainmukaisuutta tulkitseva taho. Se on katsonut, ettei yksittäinen virsi tai laulu tee koulun juhlasta uskonnonharjoitusta. Perustuslakivaliokunnan mukaan ne kuuluvat suomalaiseen kulttuuriin.
HS uutisoi 25.3. että Helsingin käräjäoikeus on tuominnut kaksi miestä työsyrjinnästä sakkoihin tapauksessa, jossa työntekijä sai potkut uskonnollisen huivin takia. Oikeuden mukaan nainen asetettiin uskonnon perusteella epäedulliseen asemaan. Tämä uskonnonvapauden tulkinta on täysin ristiriidassa apulaisoikeuskanslerin kannanoton kanssa. Apulaisoikeuskanslerin näkemys perustuu negatiivisen ja käräjäoikeuden päätös positiivisen uskonnonvapauden tulkinnalle.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on myös antanut päätöksen niin sanotussa krusifiksi –kiistassa. Italiassa suomalaisperäinen Lautsi haastoi Italian oikeuteen uskonnonvapauden loukkaamisesta. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin mukaan koulun luokkatilojen seinillä roikkuvat krusifiksit eivät loukkaa uskonnonvapautta. Myös näitä oikeuspäätöksiä vasten apulaisoikeuskanslerin kanta on outo.
Taloustieteen nobelisti Amartya Sen ja Martha Nussbaum ovat kehittäneet niin kutsutun toimintakykymenetelmän. Se tarjoaa vastauksia myös suvaitsevaisuuden, uskonnonvapauden ja vakaumusten tasa-arvon ongelmiin. Inhimilliseen hyvinvointiin kuuluu omantunnon kykyjen kehitys. Yhteiskunnan poliittisen vallan on tuettava ja suojeltava näiden kykyjen kehitystä. Uskonto on yksi tapa käyttää omaatuntoa elämän tarkoituksen ja eettisen perustan pohtimiseen.
Nussbaum hylkää näkemyksen, jonka mukaan uskonnon julkisia ilmauksia pitäisi sallia mahdollisimman vähän. Hän pitää samalla kiinni myös Rawlsin julkisen vallan neutraliteetista. Yhteiskunnan ei tule syrjiä mitään vakaumusta.
Myös poliittinen tasa-arvo edellyttää, että julkinen valta tukee sekä omantunnon kehitystä että oikeudenmukaisuuden ihannetta. Myös tätä taustaa vasten julkisella vallalla on velvollisuus suojella uskonnonharjoitusta ja uskonnonvapautta.
Uskonnollinen suvaitsevaisuus ja vakaumuksen kunnioittaminen perustuu myös ihmisten omantunnon kunnioitukselle. Onnellisuus ja vapaus eivät toteudu, ellei omaatuntoa saa vapaasti käyttää. Monikulttuurisuus ei toteudu, jos kulttuuriset ja uskonnolliset tavat eivät saa näkyä.
Ihannoimme monessa asiassa Yhdysvaltoja. Siispä otan esimerkin sieltä. Yhdysvaltojen valtiomuodon ensimmäisessä lisäyksessä omantunnonvapaus jaetaan kahteen osaa: uskonnon ja muun vakaumuksen vapaaseen harjoittamiseen. Julkinen valta ei saa ilman pakottavia intressejä asettaa kohtuuttomia esteitä omantunnon seuraamiselle. Tunnustuksettomuusperiaate taas tarkoittaa, että julkisen vallan tulee olla neutraali ja puolueetonta eri vakaumuksien ilmauksiin nähden.
Uskontoa siis voi harjoittaa, kunhan se ei vahingoita toista. Suomalaisen kulttuuriperinnön vaaliminen ja Suvivirren laulaminen koulun kevätjuhlassa ei ole vaarallista, eikä vahingoita ketään.
Ei ole ristiriitaa. On eri asia, saako oppilas ruokarukoilla tai pitääkö opettajan vetää ruokarukous ohjatusti.
Uskonnonvapauteen ei kuulu, että valtion ja kunnan tulisi verovaroin oman toimintansa päivätyöjärjestyksen osana järjestää yhden (tai useammankaan) uskonnon uskonnonharjoitusta. Rehtorin ja opettajien työaikaa ei pidä käyttää ev.lut. kirkon itsensä oikeuksiin ja hommiin kuuluvien hommien hoitamiseen sekä ite uskonnonharjoitukseen tai sellaisen valvomiseen. Eikä oppilaiden kolutyöaikaa pidä käyttää kollektiiviseen uskonnonharjoitukseen osallistumiseen; eihän se vastaa edes kirkkoon kuuluvien perheiden katsomuksellisia käytntöjä; eihän ahkera kirkossakäynti kuulu edes ev.lut. seurakuntalaisten piirissä valtakulttuuriin. Koulun ei pidä antaa sikälikään väärää kuvaa uskonnon asemasa suomalaisessa yhteiskunnassa.
Koulussa itse kukin voi rukoilla vapaasti itsekseen tai vaikka pienissä ryhmissä esim. välitunnilla tai vaikka ruokailun alussa, jos lapsi (tai ope) on siihen opetettu ja selliasen tavan omaksunut. Olen itsekin opetustehtävissä toimiessani osoittanut oppilaitoksessa muslimille sopivan tilan polvirukoiluihin. Rukoileminen ei kuitenkaan ollut päivän lukujärjestyksessä virallisena ohjelmanumerona.
Sen sijaan opettajan ei pidä painostaa lapsia rukoilemaan eikä varsinkaan ohjaa
ta yhteiseen ääneenlausuntaan esim. ruokarukoiluna. Tämä terveisenä myös Rauman normaalikouluun.
Koulu ei maksa palkkioita seurakunnasta saapuville vierailijoille. Uskonnonopetukseen kuuluu tutustuminen myös oman uskonnon kulttiin. Se voi tapahtua myös uskonnonharjoitukseen osallistumatta. Eivät kaikki läsnäolijat esim. jumalanpalveluksessa välttämättä osallistu siihen. Jumalanpalvelusta voi seurata myös ulkopuolisena, kun ei sanallisesti eikä mielessään yhdy luettuihin rukouksiin tai uskontunnustukseen eikä myöskään osallistu virsilauluun. Kohteliaat käytöstavat ovat kuitenkin paikallaan. En minäkään kristittynä menisi moskeijaan kengät jalassa enkä synagogaan paljain päin. Siksi on kohtuullista edellyttää toisuskoisen vierailijankin tulevan kirkkoon siisti pukeutuneena ja miehet ilman hattua.kohtuullisen. Yleissivistykseen oikeastaan kuuluisi käydä edes kerran elämässä seuraamassa kristillinen jumalanpalvelus, onhan kristinusko sentään hyvin olennainen elementti eurooppalaisessa kulttuurissa. Islamilaisten määrän kasvaessa voisi suositella vastaavaa vierailua myös moskeijassa, joskin on tunnustettava, että tässä kohden on minulla vielä aukko sivistyksessä.
Lapseni ollessaan päiväkodissa halusi lukea ruokarukouksen. Kotona hän kysyi: ”Äiti, luin ruokarukousta, mutta täti tuli sanomaan, ettei sellaista tarvita. Mitä hän tarkoitti?” Hoitotäti oli pelännyt, miten muut vanhemmat reagoivat, jos saavat kuulla asiasta. Kyllä pitää sallia uskonnonvapaus ja harjoitus kaikissa paikoissa. Ja suvivirsi on osa kulttuuriperintöä ei uskonnonharjoittamista.
Sanna Lehtinen, mitä hoitotäti ja päiväkoti vastasivat, kun sanoit heille, että lapsellasi on perustuslain mukainen oikeus harjoittaa uskontoaan päiväkodissa ja vapaus lausua ruokarukous? Pääsittekö asiassa yhteisymmärrykseen?
Luitko apulaisoikeuskanslerin päätökset ja perustelut? Mitä mieltä olet niistä?
Kirjoituksen perusta on minusta uskonnonvapauden (varmaankin tahallisessa;) väärin ymmärtämisessä. Alkaen otsikosta: miten voisi olla monikulttuurisuudelle vaarallista, että kaikki uskomukset ja uskomusten puute olisivat kouluissa saman arvoisia?
Osoita minulle henkilö kenellä ei ole uskomuksia niin osoitan, että se on uskomus.
Mika, tuo on varmasti mielenkiintoista, mutta se on toisen keskustelun aihe.
Risto Korhonen on käsittänyt otsikon väärin ja veivaa sen nyt aivan ällistyttäväksi kysymykseksi asian huomioon ottaen. Mutta antaa olla. Olen jo tottunut tyyliin.
Etkö selittäisi, miten otsikko pitää käsittää oikein?
Kiitos Sanna hyvästä kirjoituksesta. Uskontojen monikulttuurista lukutaitoa tarvitaan tulevaisuuden maailmassa todennäköisesti enemmän kuin ikinä ennen. Oman maan valtauskonnollisuuden tunteminen kuuluu perussivistykseen. Uskonnon harjoittamisen pelko tarttuu lapseen siinä missä myös kiinnostus uskonnollisiin asioihin. Kokemusperusteisena ilmiönä uskontofobioista on aatehistoriallisesti kovat kokemukset. Jotain on tainnut mennä uskonnonopetuksessakin takavuosina pieleen kun kokemuksellinen tutustuminen uskontoon vertautuu lähinnä yksityisesti tai viiteryhmissä toteutettavaan negatiiviseen toimintaan.
Meillä Suomessa on yksiselitteisesti uskonnonvapaus harrastaa omaa uskomustaan. Hyvä näin ! Mutta kenelläkään uskonsuuntauksella ei ole oikeutta valjastaa yhteiskuntaa oman käsityksensä markkinoijaksi. Tästä on lähinnä kysymys apulaisoikeuskanslerin liikkeellelähdössä. Hyvä mäin !
Turun tunnettu makkarakoppi, jos se vielä on, olisi turvallisempi paikka ensin lounaalla, ja lähteä valtuuskunnassa sen jälkeen Tuomiokirkon holviin katsomaan ekumeniikan saloja.
Emeritus Huovinen aikanaan kuvasi askeleissa miten lähentyminen edistyy, Emeritus Salmi meni ja nautti Katolisen Ehtoollisen.
On se vaan Ihme tälläistä harrastettavan. Rahaa säästyisi striimaamalla sovittuna aikana Roomaan ja säästynyt voitaisi lahjoittaa tarvitseville.
Helsingin Piispa taisi viedä lapsia tai nuoria laulamaan Ylistystä, ja olikohan Piispa Jolkkonen joka tarjosi Yhteysasiakirjaa Ehtoollisessa Vatikaaniin.
Näillä Ihmisillä näyttää olevan tekemisestä puutetta kun oma kirkkomme ei kiinnosta sen haasteissa.
Tämä oli arvokas kirjoitus blogistilta.
Miten olisi kirkkokurin katsominen intohimoihin mitä toteutetaan maksavilta jäseniltä kysymättä.
Yksi katsomisen puoli on siinä ettei Katolinen kirkko koskaan suostu yhteiseen Ehtoolliskäytäntöön kuin Pelastusvarmuuteen harjoitettetuna jossain muussa kirkossa.
Tämä ei kuitenkaan näytä vaikuttavan mitään kuten ei sekään kun joku tai jotkut tekisivät kantelun kirkkokurin asiassa menetellä väärin.
Kapituleissa samat Ihmiset tutkisivat kuten hutkisivat kysymykset, eikä hallinto-oikeuksilla ole pätevyyttä katsoa mitä katolinen ja luterilainen Jumaluusoppi kirkon mandaatissa tarkoittaa asian premisseissä katsoen substansseja luovuttamattomina niin pelastusta, kommuuniota, rippiä, kuin Ehtoollista katsoen.
Näin kirkkomme johto voi turvallisesti harjoittaa ekskursiotaan katoliseen päin, eikä kirkon maksaville rivijäsenille kerrota mitään.
Hurjaa on touhu kun omaa kirkkoa ei arvosteta aposteriori.
Hieman hämmästellen kuin piispa Hintikan Rooman vierailun kritiikkiä. Joitakin kirjoituksessa esille nostettuja kysymyksiä voisi toki jotenkin ottaa esille tai kysellä noilla vierailuilla, mutta kirjoituksessa annettu täystyrmäys on erikoinen. Tulee mieleen kysymys siitä, nouseeko jostakin poliittisesta taustasta ja agendasta.
Taottu miekka ostettuna suomalaiselta sepäntaitoja harjoittavalta olisi ollut myös sopiva lahja muistutuksena syntyneen kirkkolaitoksen ja maallisen hallitsijan konsensuksesta katsoa kaikkien valtakunnan Ihmisten sielujen perään konstantionaalisena perintönä ajasta ikuisuuteen asti.
Vaikka perimätietona tätä viisautta ei helpolla tänne tuotu. Mitä miekkaan tulee eikö Suomestakin löydetyssä miekassa 1500, 1600.taa luvulta ollut kirjoitus Jeesus tai Kristus joitakin vuosia sitten.
Miekka sai näin voimaa Oikeassa asiassa ja Oikeassa Uskossa.