Varhaiskirkossa kristittyjen olot olivat tunnetusti monesti hankalat ennen kuin 300-luvun ”konstantinolaisen käänteen” jälkeen olot vähitellen kohenivat. Marttyyreja, varhaisia Kristuksen todistajia kertyi. Nämä olot ovat tunnetusti myös palanneet ei vain 1900-luvun totalitaristisissa järjestelmissä uusmarttyyreineen vaan myös vaikkapa tämän päivän Lähi-idässä, Afrikassa ja osissa Aasiaa. Tunnettuja ovat vaikkapa syytökset ”kannibalismista”, joiden on selitetty johtuneen väärin ymmärretystä ehtoollisen merkityksestä, mutta joka uusimpien näkemysten mukaan saattaa viitata ennemminkin yleiseen epäilyttävän ja vallitsevaa järjestystä uhkaavan joukon leimaan.
Kristillistä opetusta ajatellen vainottuna vähemmistönä oleminen merkitsi, että kaikkea ei toitotettu kaikille. Jo Paavali oli puhunut siitä, että ”Annoin teille ravinnoksi maitoa, en vahvaa ruokaa, sillä sitä te ette olisi vielä kestäneet. Ette kestä sitä vielä nytkään.” (1 Kor 3) Heprealaiskirje puolestaan toteaa: ”Jokainen, jota vielä ruokitaan maidolla, on pikkulapsi, eikä sellainen kykene ottamaan vastaan syvällistä opetusta.” (Hepr. 5:13) Ensimmäisessä Pietarin kirjeessä ”maito” nähdään puolestaan ravinnon ytimenä: ”Niin kuin vastasyntyneet lapset tavoitelkaa puhdasta sanan maitoa, jotta sen ravitsemina kasvaisitte pelastukseen.” (1 Piet. 2:2)
Jumalanpalveluselämää ajatellen tämä pedagoginen sekä kristillisen uskon mysteeriä kunnioittava ja suojeleva asenne näkyi siten, että ehtoollinen jaettiin vain kastetuille uskoville = arkaanidisipliini. Heprealaiskirje 6 varoittaa paatumuksesta Jeesuksen kylväjävertaukseen liittyen, kun on kerran päästy ”nauttimaan Jumalan hyvää sanaa ja koettu tulevan maailman voimia”: ”Jos maa… kasvaa ohdaketta ja orjantappuraa, se ei kelpaa mihinkään.” Noin vuoden 200 tienoilla jKr. kasteelle tulijoiden määrä lisääntyi ja arkaanidisipliiniä alettiin soveltaa koko kirkossa. Varhainen todistus tästä on Hippolytoksen kirkkojärjestys, jossa kaste- ja ehtoollisjärjestyksen lopussa todetaan: ”ei-uskovien ei tule siitä tietää”. Huippukohtansa saavutti kristillinen arkaanidisipliini 300-luvulla ennen konstantinolaista käännettä. Kasteen ja ehtoollisen ydinkohdat pidettiin salassa, mukaan lukien uskontunnustus ja Isä meidän ja sakramentteja vietettiin suljettujen ja vartioitujen ovien takana. Valtiokirkon tilanteessa siihen ei enää nähty tarvetta 400-luvulla. Jäänteitä käytännöstä kuitenkin jäi.
Dietrich Bonhoefferin on sanottu ensimmäisten joukossa kuvanneen kirkon jälkikonstantinolaista tilannetta. Hänen pohtiessaan kristillisen uskon ja kirkon tilannetta natsi-Saksan jälkikristillisessä kontekstissa hänen pohdinnoissaan sai myös arkaanidisipliini uudelleen sijaa. Karl Barthin ”ilmoituspositivismissa” tarjottiin koko pakettia kokonaisuutena, mutta ajatus, jonka mukaan uskon kaikki osat olisivat yksi monoliitti ei hänen mukaansa ollut raamatullinen (vrt. Paavali ”sanan maidosta”). On tietämisen tasoja ja merkityksellisyyden tasoja. Tarvitaan siis ”arkaanidisipliini, jolla kristillisen uskon salaisuuksia suojellaan profanisoitumiselta [maallistumiselta]” (DBW 8, 415) Toisaalla Bonhoeffer erottaa toisistaan ”viimeistä edellisen” eli hyvän elämän edellytysten luominen sekä ”viimeisen” eli Jumalan armon Kristuksessa. Hän puhuu myös ihmisten repäisemisestä irti yksiulotteisesta ajattelusta näkemään todellisuuden eri puolet ”iloita iloitsevien kanssa, itkeä itkevien kanssa” esivalmisteluna uskolle, joka varsinaisesti näyttää todellisuuden moniulotteisuuden – myös ristiin kätkeytyvän toivon ja armon.
Luennossaan Tunnustavan kirkon pappisseminaarissa B. oli jo pohjustanut näitä mietteitä: ”Vanhakirkollisen katekumenaatin merkitys: kirkko ei halua myydä lahjojaan pilkkahintaan, säilyttää sille uskotun salaisuuden. Siten se asettui maailman pilkkaa ja ymmärtämättömyyttä vastaan. Triniteetin, sakramenttien, Jeesuksen syntymän salaisuus on saanut osakseen pilkkaa. Salaisena pitäminen, kunnes saarna oli ymmärretty. Katolinen kirkko on tietyssä mielessä säilyttänyt arkaanidisipliinin. Me olemme siitä luopuneet.” Nämä pohdinnat olivat taustalla myös pohdinnoille ”halvasta” ja ”kalliista armosta” Kutsu seuraamiseen -teoksessa: ”Kallis armo on armoa Jumalan pyhyytenä, joka täytyy suojella maailmalta, jota ei saa heittää koirille, se on siksi armoa elävänä sanana, Jumalan sanana, jonka hän puhuu, miten se häntä miellyttää. Se kohtaa meidät armollisena kutsuna seuraamaan Jeesusta, se tulee anteeksiantavana sanana pelokkaalle hengelle ja murskatulle sydämelle. Kallista on armo, koska se pakottaa Jeesuksen Kristuksen seuraamisen ikeen alle, armoa se on, koska Jeesus sanoo: ’Minun ikeeni on lempeä ja minun taakkani on kevyt’.”
Onko niin, että kun kaikesta pyritään tekemään rentoa ja arkipäiväistä, ei olekaan muuta kuin rentoa ja arkipäiväistä. On sama, mistä sitä etsii. Jos sama on kaikkialla, miksi etsiäkään. On hyvä, että kohtaamme myös toiseuden ja katsomme itseämme paljastavassa mutta armollisessa valossa, jotta näkisimme paremmin itsemme ja toisemme. Ei ole syytä kadottaa uskosta sitä, mitä Rudolf Otto kutsui ”kauhistuttavaksi ja kiehtovaksi mysteeriksi”.
Atte Jääskeläinen on oikeassa. Oikea nimi sille synnille ei ole tasa-arvoinen, vaan luonnoton. Koskaan ei synnissä ole tasa-arvoa, koska synnissä elävillä ei ole Jumalan rakkautta, vaan syvä itsekkyys ja toisia hyväksi käyttävän himon voima.
Uskovina rukoilemme Pyhää Jumalaa ja kiitämme Häntä siitä, että Jeesus on tullut tyhjäksi tekemään perkeleen tekoja (1Joh.3:8).
Annikki Salo ”Koskaan ei synnissä ole tasa-arvoa, koska synnissä elävillä ei ole Jumalan rakkautta, vaan syvä itsekkyys ja toisia hyväksi käyttävän himon voima ”.
Oletko itse miettinyt miten sinunkin synnillinen syvä itsekkyys ja toisia hyväksi käyttävän himon voima näyttäytyy aika usein kirjoituksissasi ?. Vai ajatteletko että sinä itse et ollenkaan tee tätä syntiä tai ole esim itsekäs vaan pelkästään täysin puhtaasti ja täydestä sydämestä rakastat kaikkia lähimmäisiäsi niin kuin itseäsi ?.
Salme Kaikusalokin totesi muutama päivä sitten. ” Kivitystuomiot ovat VT:n aikaisia. Jeesus sanoi, että hän, joka kokee olevansa synnitön, voi alkaa heitellä kiviä ensimmäiseksi. Kukaan ei heittänyt, koska kaikki tiesivät olevansa tavalla tai toisella syntisiä.”
Arto Vesterbacka sanoo oikein, että hyväksymme jokaisen ihmisen omana itsenään. Eikä meillä ole homofobiaa, sillä kun meillä on aito ja kunnioittaen rakastava Jumalan – pelko, emme pelkää ihmisiä. Mutta synnissä elävälle kerromme, että synti vie tuhoon, mutta että Jeesus antaan syntejään katuvalle anteeksi ja puhdistaa hänet kaikesta vääryydestä (1Joh.1:9). Se on maailman kaikkein suurin ja arvokkain sanoma jokaiselle ihmiselle!
Annikki, kyllä teillä on homofobia*, jos ette suvaitse homoseksuaalien ihmisten olla omia itsejään. On suorastaan julmaa sanoa, että toisen seksuaalinen suuntaus olisi jotenkin huonompi kuin toisen. Tällainen puhe johtaa pahimmissa tapauksissa masennukseen ja itsemurhaan. Homoseksuaalit eivät tee mitään väärää tai luonnotonta, mutta sinä näin sanomalla teet molempia.
*vaikka homofobiassa on sana fobia (suom. pelko tai kammo), ei homofobia ole pelko tai kammo, vaan puhtaasti (uskonnollis)rasistinen ilmiö, jota Annikki sinäkin kahdessa viimeisimmässä kommentissasi harrastat.
Koskaan elämäni aikana yksikään ihminen ei ole minua ihmisenä loukannut yhtä julmasti ja raa’asti kuin nämä ”rakkaudella” sadisminsa ja väärän todistuksensa perustelevat ”kristityt”. Toinen toistaan iljettävämpää ja loukkavampaa solvauksia ”himon orjista” ja ”pahan valloista”, puhumattakaan siitä kaikista pahimmasta ja saastaisimmasta propagandistesta vaheesta: että minun avioliittoni vahingoittaa lapsia. Goebbelsin veroinen vihapropaganda velloo, päivittäin voi lukea täältä mitä ilkeaämielisempiä ja pahansuovimpia valheita itsestään.
Koskaan en ole aikaisemmin kokenut itseeni ja perheeseeni kohdituvan tällaista pahuuden hykyaaltoa. Mutta voitte olla tyytyväisiä, olette onnistuneet loukkamaan ja satuttamaan syvästi – mutta siihenhän te pyrittekin.
Risto Laine:
homofobia kuten xenofobiakin ovat täysin fasisimiin rinnastettavia. Kaikissa niissä on kyse yhden vähemmistön sortamisen ja vihaamisen oikeuttamisesta ja poliittisesta vallankäytöstä jonka tavoitteena on oman aseman korostaminen toisten kustannuksella.
Jari Koskisuu on fanaatikko, jolle ei kannata vastata. Fanaatikkojen kanssa ei voi keskustella. Tähän sopii myös netiketistä tuttu lause: ÄLÄ ROKI TROLLIA.
Mene sinä Koskisuu rauhoittumaan ja tule sitten keskustelemaan, kun osaat keskustella asialllisesti.