Olen parissa blogi-kirjoituksessa ottanut voimakkaasti kantaa esikoislestadiolaisten sakramenttiryöstöä vastustaakseni. Olen jo niitä kirjoitellessani tiedostanut mielikuvien ristiriidan, joka joillekin on väistämättä syntynyt kannanotoistani. Esikoislestadiolaisuudessa saarnasmiehet ovat opettaneet kuulijansa kirkkovastaisiksi ja ovat käyttäneet propagandassaan häikäilemättä hyväkseen kirkon papiston ja jäsenten esiintuloja, jotka ovat vastoin ulkonaista Jumalan sanaa. Näin ollen minä olen kirkkoa puolustavilla kirjoituksillani leimautunut joidenkin mielikuvissa tämän Jumalan sanaa vastoin toimivan leegion äänenkannattajaksi. Tästä sanoudun nyt irti. Minä tahdon puolustaa Jumalan Sanan ja vastustaa ihmisoppeja, tulkoon ne mistä suunnasta hyvänsä. Arkkipiispa Kari Mäkisen ja peukuttaja-papiston kirkkomme oppia vastaan nousevat kannanotot julkisuudessa ovat toimineet pontimena tämän kantani selkeään esilletuomiseen. Tulihan tämä nyt selväksi.
Teidän esikoislestadiolaisten saarnaajien on kuitenkin edelleen turha käyttää näiden kirkon liberaalien esiintymisiä omien harhaoppienne tukemiseen. Eivät arkkipiispan, eivätkä minun, tai kenenkään muunkaan kannanotot käsittääkseni tee teidän ajamianne asioita yhtään pyhemmiksi. Pahana ne pysyvät, Sana toimikoon Tuomarina. Perusteluita teille on lähetetty sivutolkulla, kuten tiedätte. Sitä paitsi tällainen kannanotto olisi enemmän teidän tehtävänne kuin minun, kun niin kovia olette omienne keskuudessa kirkkoa haukkumaan.
Olen suominut saarnaajiemme vastuuttomuutta seurakuntalaisen roolista käsin, koska olen kristittynä kokenut velvollisuudekseni puuttua vääryyksiin, joita olen nähnyt ympärilläni. Tämän saman seurakuntalaisen vastuun tunnen nyt kirkon jäsenenä, vieläpä sen sisäisen herätysliikkeen jäsenenä, kirkkomme niitä paimenia kohtaan, jotka ovat nyt ruvenneet kiihtyvällä vauhdilla julkisesti edistämään yhteisen tunnustuksemme vastaisia asioita ja tällä tavoin hajottavat kirkkoamme.
Te arkkipiispa, vastaatte yhtäläisesti Jumalan edessä siitä, mitä olette laumallenne opettaneet, kuin esikoislestadiolaiset saarnaajatkin. Se Raamattu, jonka oppiin te olette luvanneet sitoutua antaa selvät ohjeet siitä, että seurakunnan paimenen tulee pysyä terveessä Kristuksen opissa, eikä mukautua tämän maailman menoihin. Pidän hälyttävänä hedelmänä jo sitäkin, että kannanottonne herättävät riemastusta ja iloa jopa Jumalan kieltäjien keskuudessa ja murehduttaa monen kristityn, joka tahtoo vilpittömällä mielellä pitää kiinni Jumalan ilmoitetusta sanasta.
Täällä saarnataan lapinluottamusta ja tapoja, siellä tasa-arvoa ja hyvän tekemistä. Jumalan Pojan veren annetaan valua Golgatan kylmille kallioille, vaikka sen tarvitsisi meidän syntiset sydämemme. Jeesus antoi henkensä edestämme ja sovitti meidän syntimme, ei Hän tehnyt niitä luvallisiksi.
”Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi vahingon sielullensa?” (Mark. 8:36)
Liikkeet opettavat eri tavoin. Tämä onkin mahdollisuus väärän opetuksen antamiseen, mutta verrattuna sitten mihin, oman kirkkomme opetukseen. No mitä se meidän oma kirkkomme sitten opettaa. Kokemukseni mukaan käsikirjan tekstejä toistetaan saarnan ytimessä lisättynä sopivalla viimeaikojen tapahtumiin liittyvällä muistelulla. Loppuun lisätään sitten toivomus ja oikean uskon kautta ymmärrettävä pyyntö Jumalan Armosta elämään vaikuttavana voimana, minkä sitten Jumalan antaman Armon kautta Ihminen saa uskoa osakseen oikeana sydämen uskona ja täten vanhurskauttamisena niin nyt elettävässä kuin tulevassa iankaikkisessa elämässä..
Tarvitaanko tämän toistamiseen uskomista sukuna periytyvään ei kun sukkessiona periytyvään papin tehtävän ymmärtämiseen välttämättä niinsanottua oikeasti vihittyä Ihmistä. Eikö seurakunnan kutsuma opettaja kelpaa. Seurakunnanhan pitäisi voida niin halutessaan heittää huono opettaja ja hengellinen tiennäyttäjä pellolle miettimään ja opettelemaan. Näinhän ei Meidän kirkossamme saa tehdä, hienohelmaisuussyystä.
Jäipä tuosta yksi tärkeä ja oleellinen asia sitten kuitenkin pois vaikka edeltä se mielessä kävikin. Rauhanyhdistyksen ei tarvitse ottaa sakramentteja omiin käsiin koska liikkeen papit ovat omien Piispojemme vihkimiä Ihmisiä. Näin Piispamme menettelevät vaikka sama pappi liikkeessä ja sen ulkopuolella virassa ollessaan puhuessaan tarkoittaa seurakunnalla ja seurakunnalla eri asioita. Toki pappi voi käyttää myös ns. sisäisiä varauksia, joilloin asia voidaan ymmärtää myös vähemmän vakavana ja syntisenä, onhan kyseessä kuitenkin oikean Jumalan seurakunnan työn edistäminen iankaikkisen elämän toivossa.
Asiaa huomatakseen täytyy ymmärtää Lutherin sakramenttiopin sisältöä. Lutherin mukaan sakramentissa tärkeintä ja oleellisinta on oikean uskon kautta uskominen armonevankeliumin sanan ja aineen yhdessä aiheuttavan sakramentin todellisen vaikutuksen. Kuitenkin ilman oikeaa uskoa ja katumuksen ymmärtämistä sakramentti saattaa olla saajalleen vahingoksi. Tästä pääsisi hyvin Lutherin ripin sisältöön, mutta antaapa nyt olla. Kun puhutaan sakramenttien omiin käsiin ottamisesta, niin onko oikea usko ja sen vaikutus miten määriteltävissä, kun kirkkomme oppi viimekädessä on uskova usko ja onko näin ollen mahdollista sanoa, että vihitys papin usko olisi keskimäärin parempaa kuin oikealla tavalla uskovan maallikon. Ainakin kirkkomme papin usko ja siitä opettaminen voi olla tuotesuojatumpaa, mutta eikö kirkon rivijäsenellä pitäisi olla samat tiedot Luterilaisuudesta kuin kirkon Papilla.
Ymmärrän Janin tuskan, mutta tältä foorumilta ei taida löytyä vastauksia rakentavassa mielessä.
Olin kirkossa ja kuuntelin tunti sitten erittäin hyvän ja kasvattavan & lohduttavan saarnan.
”esikoislestadiolaisten sakramenttiryöstöä ”
Keneltä he ovat sakramentit ryöstäneet? Evl-kirkolta vai?
Kyllä Evl kirkoissa edelleen sakramenttinsa on, kastetta ja ehtoollista toimitetaan joka viikko.
Kuka omistaa sakramentit?
Kyllä Ari Lahtinenkin olisi voinut asiallisesti suhtautua Janin kirjoitukseen tai sitten vain rollata ohi, jos ei
näe siinä asiaa.
Runoilija sanoo viisaasti ”Kell´ onni on, se onnen kätkeköön”’
Sama se on tuskankin kanssa, ei se täällä huojennu.
Ari. Ryöstöllä kuvaan sitä, että kirkon jäsenenä ruvetaan omatoimisuuteen vastoin yhteisiä sääntöjä. Tämä nyt ei ole pointtina tässä, eikä siitä sen enempiä. Tämä koskee aika marginaalista osaa kirkon väestä, mutta koskee joitain kuitenkin. Yhden blogin verran ainakin.
Jorma. Ei tässä suurempaa tuskaa ole, kiitos kuitenkin.