Kirkkojärjestyksen 1. luvun 1. pykälässä todetaan tunnustuskirjoihin viitaten: ”Kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan.” Tätä arviointia on tehtävä myös ajankohtaisten kirkollisten keskustelukysymysten osalta. Mitä tarkoittaa arviointi ”Jumalan pyhän sanan mukaan”? Mitä on ”raamatunmukaisuus” tai ”raamatullisuus”? On paikallaan, että piispat paraikaa valmistelevat dokumenttia raamatuntulkinnasta (Kirkko ja kaupunki 14.11.19). Sitä odotellessa kannattaa katsoa, mitä kirkkomme aiemmat suunnannäyttäjät ovat raamatullisuudesta lausuneet.
Piispa, myöhemmin arkkipiispa Martti Simojoki (1908-1999) esitti vuonna 1958 huomionarvoisen näkemyksen asiasta pohtiessaan kirkkokuria lyhyessä tutkielmassaan ”Näkökohtia kirkkokurin uudistamisesta” (18. kk pk, kirkkolakikomitean mietintö, liite). Kirkkokurin tulee Simojoen mukaan ”nojata raamatullisiin perusteisiin”. Mitä raamatullisuus Simojoen mukaan siis tarkoitti? Simojoki kirjoitti:
”Raamatullisuuden ei kuitenkaan tarvitse merkitä sitä, että Uuden Testamentin ajan seurakuntaelämän muotoja yritetään siirtää nykyaikaan. — Kirkkomme tunnustuksen mukaan Raamatun normatiivisuus on ennen muuta siinä, että Raamattu sisältää evankeliumin (Apol. IV:87). Raamattuun sisältyviä alkuajan seurakunnan järjestykseen kuuluvia piirteitä tutkittaessa on selviteltävä niiden yhteenkuuluvaisuus itse evankeliumin sanomaan. Norminsa nykykirkko saa apostolisesta ajasta käsin kun kysytään, miten käsillä olevassa historiallisessa tilanteessa parhaiten voidaan toteuttaa evankeliumin asiassa samaa pyrkimystä, mistä ko. Uuden Testamentin erityiskohta on todistuksena (O. Cullmann). Kirkon järjestysmuodon raamatullisuus ei siis ole legalistista Raamatun soveltamista nykyaikaan, vaan se vaatii kehittämään kirkollista elämää sitä silmällä pitäen, että Raamatun sanoma Kristuksesta (sola scriptura) nykyajassa pääsisi mahdollisimman laajalti vaikuttamaan uskoa ihmissydämissä (sola fide). Ei voida eksegeettisen selvittelyn perusteella vielä ilman muuta sanoa, mikä kirkollinen järjestysmuoto tai työskentelytapa kulloinkin on raamatullinen. Kirkon järjestystä ja toimintaa koskevat muodot vaihtelevat ja niitä on tutkittava sen mukaan, miten ne mahdollisimman esteettömästi voivat palvella evankeliumin mahdollisimman tehokasta ja vapaata pääsyä jokaisen ihmisen luo. Se viime kädessä määrää, mikä on raamatullista. Raamatullinen kirkko on evankeliumia julistava ja sen tähden liikkeellä oleva, lähetystyötä tekevä, etsivä, todistava ja palveleva kirkko. Ilman sola scriptura -periaatetta kirkon elämä muuttuu traditionalismiksi, ilman sola fide –periaatetta institutionalismiksi.”
Raamatun legalistisen tulkinnan vastustamisen voi katsoa olleen Simojoen johdonmukainen kanta ainakin 1950-luvun loppupuolelta lähtien. Vuonna 1966 Suomen Kirkon Pappisliiton luentopäivillä (esitelmä julk. Kristilliset normit ja nykyaika, 36) Simojoki teki pesäeron eettiseen legalismiin:
”Jeesus ei kylläkään hävitä lain käskyjä, mutta voi sanoa, että hän eräässä mielessä relativoi ne, koska hän niiden yläpuolelle asetti käskyn rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseään. Hänen menettelytapansa sapattikäskyn suhteen on tästä havaintoesimerkkinä.”
Eronneiden vihkimistä koskeneissa piispainkokouksen keskusteluissa vuonna 1972 Simojoki piti kalvinilaista legalismia vaarallisena (Pk pk 17.-18.10. 1972, 13-14).
Simojoki ei ollut kannassaan yksin. Mainittuna vuonna 1972 antamassaan julkilausumassa ”12 teesiä Raamatusta” Simojoki ja muut piispat kirjoittivat:
”Raamattua ei tule käsittää ’laiksi’, s.o. kirjaimelliseksi ohjeeksi yhteiskunnan ja yksilön elämän eri aloilla.”
Kuin tulevaisuutta ennakoiden piispat totesivat:
”Kirkon historia on myös osoittanut, että hajaannusta syntyy siellä, missä ei eroteta toisistaan Raamatun keskeistä sanomaa ja sen yksityisiä kehällisempiä lausumia.”
***
Martti Simojoen mukaan evankeliumi Kristuksesta siis on Raamatun keskus, ja raamatullista on se, mikä edistää Kristus-sanoman leviämistä. Mikä edistää Kristus-sanoman leviämistä meidän päivinämme ja on siis raamatullista?
Vesa Hirvonen
TT, dos.
Martti Simojoki on ollut kovasti ymmärtävä ajassaan.
Toki Sola Fides ajatuksesta ajattelen siihen kuuluvaksi myös töitten asiaa kun Ihmisen mahdollisuudet siihen niin hengen kuin ruumiin puolesta kykenevät.
Muistan hyvin Simojoen ytimekkään kommentin meille 1960-luvun teologian ylioppilaille: ”Emme usko kirkkoon vaan Kristukseen!” Sat sapienti.
Sopisi myös tähän aikaankin.
Nyt tarkkana! Ei ole legalismia ajatella, että Raamatun moraaliopetus on pätevää. Sen kiistäminen olisi antinomismia. Evankeliumi on ”kolmas tie” näiden molempien, legalismin ja antinomismin välissä.
Timo, eivät Raamatun hylkäävätkään välttämättä ole antinomisteja, pikemmin he ovat usein erityisen ankaria lainsaarnaajia tämänpuoleisine oikean elämän vaatimuksineen. Mitä tarkoitat sanomalla, että evankeliumi on ”kolmas tie” kahden lakiin suhtautumisen ääripään välissä?
Timo, olet mielestäni oikeassa. Vesa Hirvoselle tässä alla yksi ajatus. Simojoki oli myös oman aikansa kasvatti. Keskeistä termiä ”laki” on käytetty Suomenkin kirkossa eri merkityksissä. Myös puhuttaessa ”laista” ja ”evankeliumista”. Suomessa kauan tenttikirjakäytössä ollut Antti J Pietilän dogmatiikka, jonka myös Simojoki tentti, opetti siihen tapaan, että ”laki” yrittää kielteisellä tavalla kahlita ”evankeliumia” l. oikeaa kristillistä vapautta ja Raamatun soveltamista hengen valossa. Tämä taas merkitsi osaltaan Raamatun kriittistä tulkintaa niin, että erilaiset siihen sisältyvät ”muodot”, ”lait” ja ”säädökset” sekä eettiset normit edustivat jo lähtökohtaisesti jotain kielteistä, turmiollista ja väärää, jos ne eivät vastanneet seurakunnan ns. siveellistä itsetajuntaa. Retoriikan ja pelastuskeskeisen pietismin alla Pietilä oli kunnon uusprotestantti, jonka käsitys lain ja evankeliumin erottamisesta ei vastannut perinteisiä luterilaisia tapoja ymmärtää ne. Pietilä piti jopa mahdollisena kuolinvuoteella tapahtuvaa uudelleen kastamista, jos se toi sielunrauhan ikuisuusmatkan alkaessa.
Kolmas tie on sitä, että ”laista ei häviä pieninkään piirto” mutta ihminen tulee silti hyväksytyksi Jeesuksen tähden. Ihan perus vanhurskauttamisoppia siis. On kuitenkin supertärkeää, ettei armo perustu Jumalan lain dissaamiseen vaan yksin siihen, että Jeesus on täyttänyt lain ja sovittanut lainrikkomisemme.
Timo, onko mielestäsi lain dissaamista, jos sanotaan, että kultainen sääntö on lain ydin (eivätkä yksityiskohtaiset pykälät)?
Ei se välttämättä ole. Se on dissaamista jos sanoo, että kultainen sääntö tai rakkauden laki kumoaa Raamatun muut käskyt / eettiset ohjeet. Pikemminkin Raamattu antaa osviittaa, mitä rakkaus tarkoittaa käytännössä. Ilman tällaista ohjetta tulkintamme voisi olla mielivaltainen ja lihallinen.
Raamatun ohjeet voivat ohjata kultaisen säännön tulkintaa, mutta voiko myös kultainen sääntö ohjata Raamatun ohjeiden tulkintaa? Sammeli Juntusen mukaan Luther arvosteli joitain UT:n kirjeiden ohjeita kultaisen säännön valossa.
Simojoki on ollut viisas mies.
Kristus lunasti ”lain kirouksesta”, legalismista. Kirjain, raamatullinen legalismi, tappaa. Kun tärkein käsky, jonka blogisti nosti esiin, johdattaa, niin ei tarvita muita käskyjä, koska siinä on Mooseksen laki ja profeetat. Vapaa on vapaa sydämen uskossa.
Toivoisin, että piispat valmistelevat kannanottoa, jossa Raamattu nähdään enenevässä määrin inhimillisenä teoksena, josta löytyy ”Jumalan sanan” sijaan ”Jumalan tahto”, jonka sisimmän kehän muodostaa lähimmäisen rakastaminen ja ihmisen oma kasvu (kilvoittelu). Kirkkojärjestykseen sanat voisi asettaa samansuuntaisesti (..oppia on tutkittava Jumalan tahdon mukaan..). Näin luotaisiin pohjaa jatkuvalle muutoskyvykkyydelle ja korostettaisiin uskon merkityksellisyyttä tässä ajassa, tuonpuoleisen sijaan. Tämä tuli mieleen näin pikaistuksissa, sen tätä enempiä pohtimatta.
Simojoki kirjoitti:
”Raamatullisuuden ei kuitenkaan tarvitse merkitä sitä, että Uuden Testamentin ajan seurakuntaelämän muotoja yritetään siirtää nykyaikaan. —
Eikö tuossa lainauksessa puhuta pelkästään seurakuntaelämän muodoista? En huomaa siinä sellaista näköalaa, että kyse olisi koko Raamatun sanomasta. Jos sanat halutaan yleistää koko Raamattuun, niin tehdään sanojalle jo vääryyttä.
Tähän kiinnitin kanssa huomiota.
Pekka ja Timo, ensimmäisessä lainauksessa motiivi, joka saa Simojoen pohtimaan raamatullisuutta, on kirkkokuri. Toisessa lainauksessa konteksti on etiikka. Sitä varten tekstissä on suorat lainaukset, että lukija voi itse arvioida, mihin Simojoen sanoja ehkä voi yleistää/soveltaa ja mihin ei. Kolmannessa viittauksessa (eronneiden vihkiminen) ei valitettavasti ole suoraa lainausta, koska piispainkokouksen pöytäkirjassa ei sellaista ole.
Paavali ja hänen kanssakulkijansa esimerkiksi niitä seurakuntaelämän muotoja laittoivat alulle muun muassa niissä seurakunnissa, joille hän on sanellut UT:n kirjeitä. Näitä muotoja ei suoraan voi siirtää tänne 2000-luvun Suomeen. Näin minä ymmärsin tuon Simojoen ajatuksen.
Kyllä me ihmiset tarvitsemme monenlaisia liikennesääntöjä Elomme matkalla. Näin me voimme kulkea turvallisesti, tai ainakin turvallisemmin ja luottavaisemmin kuin, että jokainen tekisi mitä haluaa, ja Hilerit pääsevät valtaan. Kuten Luukas sanoo; ” Jumala on hyvä kiittämättömille ja pahoille. ”
Miksi kukaan valitsis’ mitään, mikä on oikein ja oikeudenmukaista, jos Jumala on kuitenkin hyvä, olitpa sitten valehtelija, varas, murhamies, panettelija, tai sankariksi pyrkivä sotakiihkoilija.
Kristinuskossa puhutaan tuonpuoleisesta valtakunnasta, siis kuoleman jälkeisestä ja yritetään sanoa, että kuolemassa ihminen vanhurskautuu pois synnistä. Hänesta tuleei oikeamielinen kuollessaan.
Tuonpuoleisessa ei tietenkään tarvita enää lakia, ei mitään muutakaan. Kuollut ihminen on hyvä ihminen, hän ei enää tee syntiä. Mutta pyyhkiytyykö siinä pois kaikki mitä eläissään on tehnyt. Ei edes kristillisesti, koska uskotaan, että joudutaan tuomiolle. Siihen on kuitenkin keksitty Kristus hahmo, joka menee jopa Jumalan yli, ja armahtaa kaikki. Huom! Omansa. Meillä ei ole mitään todisteita tuonpuoleisista, kukaan ei ole tullut kertomaan. Eikä tällä opilla maailmaa paranneta, ja sitähän meidän tulisi tehdä. Me tiedämme kyllä, että kuolemassa on ikuinen rauha, mutta meidän pitäisi tehdä rauhaa maanpäälle, elävien keskuuteen niin, että he voisivat elää ikänsä kaiken, päiviensä määrän.
Jos kuolleiden valtakunnassa ei olisikaan mitään tuomioita eletyn elämän mukaisista teoista, niin jälkipolvet tutkivat ihmisen, varsinkin jos hän on ollut huomattavassa asemassa ja vaikuttanut ihmisten elämään tavalla tai toisella.
Kenelle on paljon annettu, häneltä paljon vaaditaan.
Ei liene kiva makoilla turpeen alla, kun täällä jälkipolvet tutkivat sydämen ja sielun , aina munaskuita myöten. Ja vaikka siitä ei itse mitään tietäisikään, ei se lapsille ja lapsenlapsille ole miellyttävää, mitä sieltä paljastuu.
Henkilökohtaisesti olen erittäin lakipositiivinen jo siitäkin syystä, että laki on tullut meille naisille pelastukseksi, meitä ei enää taikauskon pohjalta tuomita noitina roviolle.
Olemme saaneet myös äänioikeuden ja sananvapauden .
Niitä ei ole annettu, se on vaatinut taistelua ja monet ovat joutuneet antamaan henkensä, niin suuri on ollut vastustus meidän ihmisoikeuksia vastaan.
Vapahtajamme kertoi sen mitä lähtee ihmisen sydämestä: Matt. 15:19 Sydämestä lähtevät pahat ajatukset.”
Sellainen on ihminen pohjimmiltaan. Kelvoton ja paha. Nyt Jumala on kuitenkin päättänyt antaa meille pahuutemme anteeksi kun uskomme Hän Poikansa sovitustyön omalle kohdallemme ja pidämme siitä kiinni. Silloin Jumalan henki alkaa osoittaa meille vasta sydämen todellista tilaa ja sen vaikutuksesta yhä tarkemmin havaitsemme puutteita. Ne puutteet kerromme Vapahtajalle ja omistamme samalla Hänen todellisen pyhyytensä. Ei siis vain kuvitellun. Jolloin voisimme jatkaa samoin, kuin ennen. Mitä enemmän usko kasvaa, niin sitä vähemmän Jumala antaa meidän kokea olevamme Hänen sylissään. Koemme yhä vain enemmän sitä, miten kelvottomia me oikeasti olemme.
Se saa meidät yhä syvemmin luottamaan Kristuksen täydelliseen armoon meille täydellisesti kelvottomille syntisille. Tällöin lain käskyt ja vaatimukset eivät enää pelota. Ovathan ne kaikki sovituksenalla. Samalla sisimmästä nousee kupliva ilo siitä, että nimemme on elämän kirjassa.
Emme jää oman kelvottomuutemme surkutteluun, vaan iloisemme siitä Kristuksen pyhyydestä joka meillä on. Tätä lepoa Vapahtaja tarkoitti , kun hän sanoi: tulkaa minun tyköni , niin minä annan teidän sielullenne levon.
Pekka Pesonen on aivan oikeassa. Simojoki puhuu nimenomaan käytännön seurakuntaelämästä. Kirjoituksen tarkoitus on antaa ymmärtää, että Simojoen käsitystä voidaan laajentaa mihin tahansa seurakunta-asiaan. Kirjoituksen otsikko ei lainkaan vastaa sen sisältöä.
Vaikkei sitä suoraan sanota, niin tarkoitus on johdattaa lukija ajattelemaan, että KENTIES Simojoki olisi nykyään sitä mieltä, että samansukupuolisia tulee vihkiä kirkossa. Tätä päätelmää tukee hämärät viittaukset Simojoen kantaan eronneiden uudelleen vihkimisestä. Kantaa ei tietenkään kerrota suoraan, mutta vaikka Simojoki olisi selvästi asettunut puoltamaan uudelleen vihkimisiä, ei siitä voida päätellä yhtään mitään.