Kirkkojärjestyksen 1. luvun 1. pykälässä todetaan tunnustuskirjoihin viitaten: ”Kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan.” Tätä arviointia on tehtävä myös ajankohtaisten kirkollisten keskustelukysymysten osalta. Mitä tarkoittaa arviointi ”Jumalan pyhän sanan mukaan”? Mitä on ”raamatunmukaisuus” tai ”raamatullisuus”? On paikallaan, että piispat paraikaa valmistelevat dokumenttia raamatuntulkinnasta (Kirkko ja kaupunki 14.11.19). Sitä odotellessa kannattaa katsoa, mitä kirkkomme aiemmat suunnannäyttäjät ovat raamatullisuudesta lausuneet.
Piispa, myöhemmin arkkipiispa Martti Simojoki (1908-1999) esitti vuonna 1958 huomionarvoisen näkemyksen asiasta pohtiessaan kirkkokuria lyhyessä tutkielmassaan ”Näkökohtia kirkkokurin uudistamisesta” (18. kk pk, kirkkolakikomitean mietintö, liite). Kirkkokurin tulee Simojoen mukaan ”nojata raamatullisiin perusteisiin”. Mitä raamatullisuus Simojoen mukaan siis tarkoitti? Simojoki kirjoitti:
”Raamatullisuuden ei kuitenkaan tarvitse merkitä sitä, että Uuden Testamentin ajan seurakuntaelämän muotoja yritetään siirtää nykyaikaan. — Kirkkomme tunnustuksen mukaan Raamatun normatiivisuus on ennen muuta siinä, että Raamattu sisältää evankeliumin (Apol. IV:87). Raamattuun sisältyviä alkuajan seurakunnan järjestykseen kuuluvia piirteitä tutkittaessa on selviteltävä niiden yhteenkuuluvaisuus itse evankeliumin sanomaan. Norminsa nykykirkko saa apostolisesta ajasta käsin kun kysytään, miten käsillä olevassa historiallisessa tilanteessa parhaiten voidaan toteuttaa evankeliumin asiassa samaa pyrkimystä, mistä ko. Uuden Testamentin erityiskohta on todistuksena (O. Cullmann). Kirkon järjestysmuodon raamatullisuus ei siis ole legalistista Raamatun soveltamista nykyaikaan, vaan se vaatii kehittämään kirkollista elämää sitä silmällä pitäen, että Raamatun sanoma Kristuksesta (sola scriptura) nykyajassa pääsisi mahdollisimman laajalti vaikuttamaan uskoa ihmissydämissä (sola fide). Ei voida eksegeettisen selvittelyn perusteella vielä ilman muuta sanoa, mikä kirkollinen järjestysmuoto tai työskentelytapa kulloinkin on raamatullinen. Kirkon järjestystä ja toimintaa koskevat muodot vaihtelevat ja niitä on tutkittava sen mukaan, miten ne mahdollisimman esteettömästi voivat palvella evankeliumin mahdollisimman tehokasta ja vapaata pääsyä jokaisen ihmisen luo. Se viime kädessä määrää, mikä on raamatullista. Raamatullinen kirkko on evankeliumia julistava ja sen tähden liikkeellä oleva, lähetystyötä tekevä, etsivä, todistava ja palveleva kirkko. Ilman sola scriptura -periaatetta kirkon elämä muuttuu traditionalismiksi, ilman sola fide –periaatetta institutionalismiksi.”
Raamatun legalistisen tulkinnan vastustamisen voi katsoa olleen Simojoen johdonmukainen kanta ainakin 1950-luvun loppupuolelta lähtien. Vuonna 1966 Suomen Kirkon Pappisliiton luentopäivillä (esitelmä julk. Kristilliset normit ja nykyaika, 36) Simojoki teki pesäeron eettiseen legalismiin:
”Jeesus ei kylläkään hävitä lain käskyjä, mutta voi sanoa, että hän eräässä mielessä relativoi ne, koska hän niiden yläpuolelle asetti käskyn rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseään. Hänen menettelytapansa sapattikäskyn suhteen on tästä havaintoesimerkkinä.”
Eronneiden vihkimistä koskeneissa piispainkokouksen keskusteluissa vuonna 1972 Simojoki piti kalvinilaista legalismia vaarallisena (Pk pk 17.-18.10. 1972, 13-14).
Simojoki ei ollut kannassaan yksin. Mainittuna vuonna 1972 antamassaan julkilausumassa ”12 teesiä Raamatusta” Simojoki ja muut piispat kirjoittivat:
”Raamattua ei tule käsittää ’laiksi’, s.o. kirjaimelliseksi ohjeeksi yhteiskunnan ja yksilön elämän eri aloilla.”
Kuin tulevaisuutta ennakoiden piispat totesivat:
”Kirkon historia on myös osoittanut, että hajaannusta syntyy siellä, missä ei eroteta toisistaan Raamatun keskeistä sanomaa ja sen yksityisiä kehällisempiä lausumia.”
***
Martti Simojoen mukaan evankeliumi Kristuksesta siis on Raamatun keskus, ja raamatullista on se, mikä edistää Kristus-sanoman leviämistä. Mikä edistää Kristus-sanoman leviämistä meidän päivinämme ja on siis raamatullista?
Vesa Hirvonen
TT, dos.
Pekka Pesonen
”Sydämestä lähtevät pahat ajatukset.” Sellainen on ihminen pohjimmiltaan. Kelvoton ja paha. Nyt Jumala on kuitenkin päättänyt antaa meille pahuutemme anteeksi kun uskomme Hän Poikansa sovitustyön omalle kohdallemme ja pidämme siitä kiinni.”
Kokeileppa tuota oikeudessa, jos satut sinne joutumaan.
Tai, jos joku sattuu tekemään sinulle tai perheellesi pahoin, ja sanoo, että nyt kävi pahoin, mutta Kristus on minut sovittanut. Et voi minulle mitään.
Seisotko siinä tumput suorina, vai vietko asian oikeuteen ?
Onko joku joutunut syytteeseen, tai oikeuteen pelkästään siitä, että on ajatellut pahaa?
Isoisäni kyllä joutui syytteeseen siitä, että oli aikonut perustaa punakaartia. Siitä joku ehkä tiesi. Vai olikohan keksitty syytös? Siitä en ole ennen kuulut, että joku olisi joutunut syytteeseen ajatuksista, joita ei ole kenellekään kertonut, eikä toteuttanut. Sellaisia ajatuksia meillä kuitenkin on usein mielessä. Se kertoo jostain semmoisesta, että voisimme tehdä aika pahoja tekoja, jos ei olisi esteitä. Kuten rangaistuksen pelko.
Kirkon opin ja Lutherin mukaan Jumala oikean uskon antaa sille jolle Hän sen haluaa antaa. Parempi olisi myös kirjoittaa kenelle se annetaan.
Säällisellä kasvupohjalla perheessä kuten yhteiskunnan vaikutuksestakaan ei kovin viheliäistä ihmistä tule.
Tämähän ei aina pidä paikkaansa vaan eväistä huolimatta ikävääkin asiaa hyvin voi löytyä myöhemmin. Silloin hyvin saa kysyä asiaa useampivaikutteisesta kasvuympäristöstä missä virikkeet niin hyvään kuin ikävään ovat yhtaltisesti läsnä hyvistä ruokailutavoista riippumatta.
Hyvä esimerkki on kaupallisuus mihin lapsi oppii heti äidin rinnasta vieroittumisen jälkeen. Vaivaahan seuraa sitten samasta asiasta sukukypsänä jolloin rinta on saanut uuden merkityksen identifikaationa nyt tosin erilaisessa kaupallisuudessa.
Syyllisyyden asia on se mihin meidän todella tulisi huomioida enemmän. Sen jälkeen meidän tulisi katsoa katumuksen asiaa.
Yllättävästi oikeuksissa mainehaitta usein näyttää arvosteluun vaikuttavan enemmän kuin Ihmisen sanoma omasta harjoitetusta katumuksen asiasta.
Pienemmissä vika·asioissa persoonakohtaisesti anteeksi on mahdollista saada kysymällä. Sovitusta tarvitaan kipurajan yli menevissä asioissa. Kun tämäkään ei riitä tarvitaan tiukempaa sovitusta jopa nukkumispaikassa.
Kun edellinen jää kokonaan pois miten Jumala asiaa auttaisi. Mielestäni avaamalla kärsimyksen kohteella tilaa katsoa anteeksipyytäjää.
Sovitusta voidaan hyvin katsoa maallisessa yhteydessä kirkollisuuden harjoittaman kanssa.
Kirkkohan ensimmäiseksi katsoo meidän olevan velvollisia pyytämään anteeksi omaa olemassaoloamme vaikka kyse onJumalan suuresta lahjasta kohdallamme.
Simojoki oli hyvän jäljillä. Evankeliumin todeksitulo vaatisi kirkon antamaa sielun hoito·opetusta.
Ei meillä, kuten ei katolisilla, kaste poista kirkon ymmärtämän perisynnin vaikutuksia, vaan kyse on yhdenlaisesta rokotuksesta hengellisenä substanssina, mikä voi toimia yhdessä saamamme opetuksen kasvatuksen kanssa. Miten tähän kirkkomme katsoo saa huomata.
Itse katson perisynnin sijaan Ihmisen, silloin vielä Ihmisen anomalian, saaneen osakseen erijatkuvuuden eli anomalian diskontinuiteetin, Jumalan suurenmoisina lahjoina omassatunnossa ja vapaudessa harkita päästäkseen hiljakselleen kehityksessään eteenpäin moraalisessa harkinnassaan noustakseen sitten ajan kanssa henkisessä tasossaan. Eikö Jeesus tätä tullut kirkastamaan.
Kun kirkosta johtuu tähän ei varmastikaan päästä joitakin yksilöitä poikkeuksina lukuunottamatta jotka tulevat kirkosta riippumatta.
Perisyntioppi on Ihmisarvon vastainen, ja ajan oloon kirkkomme oppikin kun kirkko tässä haluaa pysyä.
Pekka Väisänen. Perisyntioppi EI todellakaan ole ihmisarvon vastaista vaan inhorealistinen kuvaus siitä, minkälainen todellisuus maailmassa vallitsee. Luterilaisen käsityksen mukaan perisyntiä ei juurita kasteessa pois, mutta se saadaan anteeksi yksin Kristuksen tähden ja Hänen ansiostaan. Minulle tämä linjaus on myös suunnattoman vapauttava kaikenlaisen eettisen moralismin ja tekopyhyyden vastalääke. Vanhoissa luterilaisissa postilloissa opetettiin samanaikaisesti ihmisen suunnattomasta arvosta ja perisynnin syvyydestä.
Juhani Ketomäki on todennäköisesti oikeilla jäljillä. Joku tässä edellä epäili, että sovitystyöhön vetoaminen oikeudessa ei ole käypä puolustus. Näinhän asia on. Regimenttiopin mukaan on tehtävä ero hengellisen ja maallisen välillä. Rikollinen voi olla armahdettu syntinen Jumalan edessä ja kuitenkin elinkautistuomion ansainnut.
Marko Sjöblom: ”Luterilaisen käsityksen mukaan perisyntiä ei juurita kasteessa pois, mutta se saadaan anteeksi yksin Kristuksen tähden ja Hänen ansiostaan.”
Missä on logiikka, kun saadaan anteeksi sellaista, mille ei voi mitään tai mihin ei ole voinut vaikuttaa. Sama kuin sanoisi syöpää sairastavalle, että saat anteeksi syöpäsi. Perisynti johtaa järjettömyyksiin. Ei sellaista viisasta ole ollut eikä tule, joka saisi järjellistä tolkkua katolilaisesta perisynnistä ja vanhurskaudesta.
Hyvä Juhani.
Tapio Tuomaala. Me emme tule syntisiksi tekemällä syntiä vaan teemme syntiä, koska olemme syntisiä. Ihan terminologisesta synti/hajautuminen -kikkailusta riippumatta. Raamatun mukaan meidän sydämemme – tahdon ja elämän perussuuntaus – kun on lankeemuksen jäljiltä paha.
Yritä poistaa synti sydämen tasolta. Tutki Sanaa ja Anna lain tuomita tiukasti. Yritä sitten elää ilman yhtäkään lankeemusta. Jos onnistut, niin voit sitten sanoa, ettei perisyntiä ole.
Pesonen: ”Yritä poistaa synti sydämen tasolta. Tutki Sanaa ja Anna lain tuomita tiukasti. Yritä sitten elää ilman yhtäkään lankeemusta. Jos onnistut, niin voit sitten sanoa, ettei perisyntiä ole.”
Kehäpäätelmä.
Siksi, että perisynti perustuu osittain synti-sanan etymologiseen muutokseen, joka on katolisen kirkon kohdalla joko tarkoituksellista tai tietämättömyyteen perustuvaa. Lähtökohta on siis väärä.
Kreikan hamartia, synti, tarkoittaa harhaan menoa, vaikka tahtoo osua maaliin. Heprean chatan merkitys on sama kuin hamartian. Kun Jeesus käski juutalaisia osoittamaan, missä hän on tehnyt syntiä, niin kysymyksen idea oli siinä, että missä hän on mennyt harhaan Mooseksen lain noudattamisessa eli missä kohtaa on poikennut oikealta tieltä. Koko maailma synnin vallassa tarkoittaa, että se on väärällä tiellä. Synti ei liity tekoihin tai sydämen tilaan, joten perisynti ei voi olla tosi. Kristuksessa ilmoitettiin lopullisesti oikea tie, jotta ei tarvitse mennä harhaan eli tehdä syntiä.
Katolinen teologia luterilaisena muunnoksena johtaa periharhaan. Juutalaisuus ei perisyntiä tunne, vaikka perisynti perustuu yksin omaan Ps. 51:n tulkintaan. Ja kas vain, luterilainen kirkko on kääntänyt kyseisen Psalmin tukemaan perisyntiä, siis väärentänyt törkeästi, mikä on kirkon ikiaikainen tapa silloin, kun pitää tukea kynsin hampain äitikirkon telogiaa.
Teologinen petos on niin laaja, että sitä ei enää mikään pysty muuttamaan. Mutta kuten kansojen tuomiosta pystyy huomaamaan, niin kirkon petoksella ei ole juurikaan merkitystä. Ihmiset tuomitaan tekojen eli tärkeimmän käskyn mukaan. Kirkkoteologian ongelma on siinä, että se tuudittaa väärään turvallisuuden tunteeseen, jos saarnataan, ettei oikeamielisillä eli vanhurskailla teoilla ole merkitystä.
Søren Kierkegaard oli valtiokirkon arvostelija ja ymmärsi, mitä positiivinen turvallisuus tarkoittaa:
”Negatiivisilla ajattelijoilla on sen vuoksi aina se etu puolellaan, että heillä on jotain positiivista, nimittäin se, että he ovat tietoisia negatiivisuudesta; positiivisilla ei ole kerrassaan mitään, sillä heitä on petetty. Juuri siksi, että negatiivinen on läsnä olemassaolossa ja on läsnä kaikkialla (koska olemassaolo, eksistenssi, on alituisesti tulemisen tilassa), juuri siksi ainoa pelastus on tulla siitä pysyvästi tietoiseksi. Tuudittautumalla positiiviseen turvallisuuteen subjekti tulee raskaasti petetyksi.”
Teoksesta Päättelevä epätieteellinen jälkikirjoitus, suomennos Torsti Lehtinen.
Mitä negatiivista siinä on. Mielestäni oppi on pelkästään positiivinen. Huomaan itsessäni jo näitä tekstejä rustatessa usein tekeväni virheitä. Hyökkään toisten kimppuun ja vähättelen toisten sanomia. Sellaisestahan on luvattu helvetin tuli. Siispä olen tuomittu ja Jumalan vihollinen. Enkä mitenkään , enkä millään ponnisteluilla kykene muuttamaan itseäni niin oikeamieliseksi, etten koskaan lankeaisi. Niinpä Jumala on järjestänyt asian puolestani ja uskon kautta saan omistaa kaiken sen mitä Vapahtajani on. Eikä minun tarvitse jäädä murehtimaan perisyntiäni ja toivotonta tilaani ,vaan sydämeni täyttää riemu siitä, että olen vapaa kaikesta lain tuomiosta ja kristillisen elämän vaatimuksista. Ulkonaisesti otan kyllä lain mielelläni vastaan, mutta sen uhkailut eivät minuun sisinpääni kuulu. Onhan Jeesus tullut syntisiä pelastamaan ja siksi mielelläni tunnustan olevani syntinen.
”Sellaisestahan on luvattu helvetin tuli.”
Niinpä. Perisyntisten helvetti mainittu!
Armo kelpaa kirkon opin mukaisesti, mutta kun lainaa apostolin sanaa ”Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi”, niin alkaa nikottelu ja kiistäminen. Armo on vain silloin oikein, kun minä on sen kohteena tai saman mieleiset kaverit. Todellisuudessa sakramentalismissa ei eletä armossa, vaan teoissa, joihin kuuluu sakramentalismin toistaminen ja vesikasteet. Teoista saadaan palkkaa, jossa palkka hengellistetään pelastukseksi. Työn suorittamisesta pelastuu, mikä on armon mitätöimistä.
Mitä jos keskusteltaiin teologiasta eikä tehdä väistöliikkeitä kertomalla, miten hyvin omat asiat ovat, vaikka toki on hyvä, kun asiat ylöspäin ovat kunnossa. Mutta ei se vie keskustelua perisynnistä piiruakaan eteenpäin.
Keskustelu on hankalaa kaikesta kassasi Tapio. Johtuen siitä, että käsitteemme ovat täysin erilaiset.
Vaikka käsittelisimme samoja asioita, niin meillä on niille aivan vastakkaisia merkityksiä. Joten keskustelua ei voi edes syntyä. Korkeintaan väittelyä, joka ei johda mihinkään.
”Keskustelu on hankalaa kaikesta kassasi Tapio. Johtuen siitä, että käsitteemme ovat täysin erilaiset.”
Saman olen todennut. Ei ole enää mahdollista palata apostolien oppiin. Mutta kun oikeaoppisuus ei pelasta sen enempää apostolisella kuin kirkollisella puolella, niin mitä jää? No, armo. Kun Jumala kerran on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, niin tottelemattomuudesta on mahdotonta päästä ulos omin voimin. Ehkä kaikki on suljettu tottelemattomuuteen, ettei kukaan pääsisi perillä kerskumaan toisille, miten minä onnistuin omilla töilläni, sakramenteilla, uudesti syntymisellä, oikealla vesikasteella Jordanissa jne.
Tämä kirjoitus on johdatteleva ja manipuloiva, kuten niin monet kirkon staeenkaariväen puheenvuorot. Asiaa kammetaan sitkeästi esiin ja tehdään monenlaisia sumutuksia pride-ideologian tilan valtaamisen hyväksi.
Kun väärää asiaa tarpeeksi usein toistetaan oikeana, se muuttuu sellaiseksi ihmismielessä. Siksi on kovin tärkeää sielulle, joka vakavalla mielellä etsii armoa ja pelastusta Herrassa, pysyä Kristuksen opissa, joka on Raamatussa niin yksinkertaisena, että vain usko voi sen ottaa ja siinä meidät pitää. On oltava erittäin hereillä, ettei nämä hämmennykset saa tehdä mielen reunoille pesäkkeitä, jotka sitten lähtevät kasvamaan ja valtaamaan alaa. Ev.lut. kirkkomme puoleen kannattaa yhä vähemmän kääntyä sen ihmisen, joka tahtoo sielunsa pelastuvan. Raitista oppia on vaikea sieltä löytää.
Simojoen tekstin ydinkysymys: ”miten käsillä olevassa historiallisessa tilanteessa parhaiten voidaan toteuttaa evankeliumin asiassa samaa pyrkimystä, mistä ko. Uuden Testamentin erityiskohta on todistuksena.”
Uuden Testamentin erityiskohdan todistus siihen asiaan mikä on blogin taustalla: ”Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen; samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.”
Simojoen mukaan siis pitäisi pohtia miten tämän erityiskohdan pyrkimystä voitaisiin toteuttaa tässä ajassa. Mutta kuten näemme, blogi, TK-liike ja pride pyrkivät päinvastaiseen – mitätöimään koko erityiskohdan! Ja pelkurit, piispat pappeineen, joiden pitäisi olla estämässä sellaista, seisovat liikumatta tätä töllistelemässä kuin H. Moilanen.
Halusin siis vain sanoa lukijalle, että älä usko tällaisia. Usko Jumalaan, isään kaikkivaltiaaseen ja Jeesukseen Kristukseen. Hän on ilmoittanut itsensä. Silloin sinulla on Kristuksen rauha vaikka monenlaista on liikkeellä näissä lopun (näin uskon) ajoissa.
Joni Toivonen: ”Kun väärää asiaa tarpeeksi usein toistetaan oikeana, se muuttuu sellaiseksi ihmismielessä.”
Sama pätee kaikissa lahkoissa, niin katolisuudessa kuin helluntailaisuudessa ja Jehovan todistajissa. Ja politiikassa.
Toivonen lainaa jakeita samassa tarkoituksessa kuin räsäset ynnä muut parempien perheiden oikeaoppiset. Mitä enemmän he paasaavat fraaseiksi tekemiään jakeita, sitä enemmän tyhjät tynnyrit kolisevat.
Joni Toivonen, olet ytimessä kun sanot: ”Simojoen mukaan siis pitäisi pohtia miten tämän erityiskohdan pyrkimystä voitaisiin toteuttaa tässä ajassa.” Tätä en kuitenkaan allekirjoita: ”Mutta kuten näemme, blogi, TK-liike ja pride pyrkivät päinvastaiseen – mitätöimään koko erityiskohdan!”
Mielestäni pyrimme nimenomaan ymmärtämään kyseisen kohdan (sen kokonaisuus on laajempi kuin lainaamasi) pyrkimyksen. Mikä Paavalin varsinainen pyrkimys on? Määritellä homoseksuaalisuutta? Tuskin. Voisi sanoa, että Paavalin varsinainen pyrkimys kyseisissä roomalaiskirjeen luvuissa on saattaa ihmiset uskoon Jeesukseen Kristukseen.
Tätä varsinaista pyrkimystä ei auta se, jos kaikki seksuaalivähemmistöön kuuluvat ja heidän uskolliset ihmissuhteensa leimataan riettaiksi ja saastaisiksi. Mahtaisikohan Paavalikaan tehdä niin? Joka tapauksessa on selvää, että Paavali ei tiennyt sitä mitä me tiedämme ihmisen biologiasta ja psykologiasta. Miksi hänelle olisi annettu jotain erityistä ilmoitusta tästä asiasta? Eikö olennaista ole kuunnella apostolia uskon eikä luonnontieteen asiassa?
Nykytiedon valossa yhä useammat kristitytkin ajattelevat, että homoseksuaalisille ihmisille on hyväksi jakaa elämänsä samaa sukupuolta olevan kumppanin kanssa. Se, että seurakunnallinen käytäntö esimerkiksi avioliittoon vihkimisen osalta tunnistaa tämän ja samaa sukupuolta olevat siunataan avioliittoon samoin kuin muutkin, edistää Kristuksen evankeliumin eteenpäin menemistä meidän aikanamme.
Tällöin samaa sukupuolta olevien kirkollinen vihkiminen on Simojoen määritelmän mukaan raamatullista.
Ei se mene noin, Vesa Hirvonen. Ensinnäkin, miehen siitttimen käyttötarkoituksiin ei kuulu sen työntäminen peräaukon kautta toisen miehen peräsuoleen. Tämän tajuamiseen ei tarvita kovin erityistä ilmoitusta. Joku tieteilijä voi esittää sellaisenkin toiminnan normaaliksi, ja voi olla että tulevaisuudessa ja ehkä nytkin ainoaksi normaaliksi. Siispä Jumalan kiitos, että on Jumalan sana niin ei tarvitse pitää muuttujia, kuten omia mielihaluja tai tiedettä elämän ohjenuorana. Jos luopuu Jumalan sanasta sydämessään, voi käydä niin kuin Paavali kuvaa. Silloin ei ole ihmisen hyvä olla ajassa eikä ikuisuudessa, kun joutuu eroon Jumalasta.
Joni Toivonen: ”Ensinnäkin, miehen siitttimen käyttötarkoituksiin ei kuulu sen työntäminen peräaukon kautta toisen miehen peräsuoleen.”
Toivonen pääsi tosiuskovaisuuden ytimeen eli alapäähän. Mitä yläpäässä tapahtuu, niin sillä ei ole väliä, koska ihmiset tuomitaan alapääuskovaisuudessa heidän alapääoppinsa perusteella.
Samaa tekstiä kuin Toivonen suoltaa, olen lukenut tosi tiukoilta katolilaisilta. Näin kuuluukin olla, sillä Toivosella on katolisen kirkon oppi eikä siitä pääse eroon niin kauan kuin alapää hoitaa yläpään tehtäviä. Koettakaa nyt nostaa katse ihmisten silmiin, jos sitä kautta avautuisi jotain kirjaimen kuolettamaan elämään.
”Nykytiedon valossa yhä useammat kristitytkin ajattelevat, että homoseksuaalisille ihmisille on hyväksi jakaa elämänsä samaa sukupuolta olevan kumppanin kanssa.”
-Mutta mistä Paavali tuossa puhuu? Ei hän puhu ”elämän jakamisesta samaa sukupuolta olevan kumppanin kanssa”?
Tällainen muuten oli varmasti apostolien aikaan hyvinkin tuttu ilmiö. Kristittyjen parissa ei ollut harvinaista jäädä naimattomaksi. Ja elämään uskonveljen tai sisaren kanssa.
Miksi aina kierretään se varsinainen asia? Miksi puhutaan jotain ”sinne päin”? Ja sitten kun tuodaana esiin se varsinainen asia, se josta Paavali tässä puhuu, aletaan kauhistella, miten ”joitakin kiinnostaa vain se yksi asia ja toisten makuuhuonepuuhat”
🙂
”Toivonen pääsi tosiuskovaisuuden ytimeen eli alapäähän.”
-Kuten sanottu. 🙂
Hyvin epämiellyttävää tekstiä Joni Toivoselta. En kykene ymmärtämään miten kommentissa kuvattu asia on edes mahdollista, eikä onneksi tarvitse. Se ei tietenkään voi kuulua makuuhuoneisiin, lapsikin sen ymmärtää. Olen tenttinyt fysiologian ja anatomian oppikirjan sh-koulutuksen aikana vuonna 1982. Peräsuolella on selkeä tehtävä, joka lopuksi toteutuu wc-tiloissa pytyllä. Tehtävä ei ole vuosien saatossa muuttunut. Taivaan Isä on tarkoittanut kaikille elimille täydellisesti oikean käytön. Käyttöohjetta noudatettaessa ei viedä peräsuoleen tarkoitettuja bakteereja sinne, minne ne eivät kuulu. Onkohan kommenttini myös jonkun mielestä legalistista raamatuntulkintaa?
Tuomaalalle: Kovasti kuulutat eri blogeilla Raamatun perään omilla käännöksilläsi. Oletko kääntänyt myös luomiskertomuksen uudelleen?
Sellaista ihmiset kiimoissaan tekevät, Kari Paukkunen, kuten Paavalin aikana, myös nykyään. Asia on ällöttävä ja siksi sen ääneen sanominen voi häkellyttää ja ahdistaakin. Sellaista on homoyhdyntä. Siinä olet totaalisen väärässä, että lapsikin sen tajuaa. Iso osa maamme aikuisistakaan ei tajua ja opettavat lapsilleen homoseksin olevan normaalia. En taas puolestani ymmärrä, jos et ole vielä tajunnut.
”Oletko kääntänyt myös luomiskertomuksen uudelleen?”
Pysyn Ut:ssa.
Et tainnut Toivonen ymmärtää mitä kirjoitin? Kirjoitan suomeksi uudelleen. Lapsikin ymmärtää, että Taivaan Isän luoma nainen ja mies kuuluvat yhteen. Ajattelen, että olemme samaa mieltä asiasta Toivonen, jos oikein ymmärrän? Oikealla käyttöohjeella tarkoitan ymmärtääkseni naisen ja miehen välistä intiimiä suhdetta, kuten luomisjärjestykseen on kirjoitettu. Ymmärsinkö oikein? Näin olen lapsesta saakka uskonut ja uskon edelleen.
Anatomian ja fysiologian oppikirjaan ei ole peräsuolelle bakteeritoiminnan ja ulostamisen lisäksi keksitty muita tehtäviä.
Olen edelleen samaa mieltä, että kirjoitit niin ällöttävästä asiasta, jota en edes halua ymmärtää.
Kari Paukkunen, ymmärsin hieman väärin. Kyllä olemme samaa mieltä.
Asiat ovat mitä ovat, Herra armahda. Paavali otti asiaan kantaa ja kertoi mistä sellainen toiminta johtuu ja mitä siitä seuraa. Nyt selvääkin selvempää väännetään kieroon Suomenmaassa koko ajan kiihtyvällä tahdilla. Seta on ujuttanut lonkeronsa kouluihin ja varhaiskasvatuksen ohjelmissa on ryhdytty hämmentämään lapsia näillä asioilla ym. ym. Kirkossa on tämä TK-liike, joka pyrkii viemään kirkkoa eroon selvästä totuudesta. Yksi hulluimmista jutuista on, että piispat ja papit eivät näytä olevan Jumalan kanssa samoilla linjoilla.
Täällä esitetyt lähestymiset homoseksuaalisuuteen ja ehkä seksuaalisuuteen yleensä vaikuttavat minusta aika kapeilta. Mitä kaikkea seksuaalisuus ja seksi on? Seksologian alalta löytyy tutkimusta seksuaalisuuden ja seksin ymmärtämisestä ennen ja nyt. Perinteinen (katolinen) käsitys on pitänyt seksiä hyväksyttävänä vain aviopuolisoiden välillä lisääntymistarkoituksessa. Vuosisatojen ajan luonnottomana pidettiin niin homoseksiä kuin esimerkiksi itsetyydytystä, ei-genitaalista heteroseksiä, keskeytettyä yhdyntää, ehkäistyä seksiä ja jopa niin sanottujen varmojen päivien käyttöä. Nykyajan luterilaisuudessa seksin ei yleensä katsota liittyvän vain lisääntymiseen, vaan sitä pidetään yhdistävänä voimana, joka on valjastettavissa rakkauden palvelukseen, yksilöiden ja yhteisön hyvän palvelukseeen.
Vesa Hirvonen, ollaan seksin suhteen sitten ”kapeakatseisia” tai ei, niin siitä tässä on kyse. Seksistä ja seksuaalisuuden toteuttamisesta.
Ei ”elämän jakamisesta” jonkun kanssa, ei rakastamisesta ( mitä ei ole missään kielletty), ei uskollisesta ihmissuhteesta.
Kaikkea tätä voi olla samansukupuolisten välillä. Mutta mistä apostoli Paavali tässä puhuu? Sinänsä on aivan yhdentekevää miten joskus historian aikana on ajateltu seksistä. Tai mitä sen suhteen on vaadittu tai rajoitettu.
Siitä tässä kuitenkin on kyse. Joten olisiko liikaa pyydetty puhua aiheesta eikä sen vierestä?
”Normaalin” heteron on varsin helppo näemmä ällötellä ja tuomita niitä ”epänormaaleja” homoja.
Edelleen myös näköjään joidenkin miesten mielestä naisella ei ole mitään asiaa papin tehtäviin.
Tosiasia nyt vaan on, että meitä ihmisiä on monella tavalla erilaisia ja kaikilla pitäisi olla erilaisuuksistaan huolimatta yhtäläiset oikeudet ja mahdollisuudet elää ja toteuttaa itseään. Siitä on yksinkertaisesti kyse näissä konsuja kovin kiinnostavissa sukupuoliasioissa.
Miksi nämä asiat ovat niin vaikeita ymmärtää ja hyväksyä? Koska Paavali sanoi 2000 vuotta sitten pari siihen aikaan kuuluvaa lausetta, jotka halutaan väkisin siirtää sellaisenaan meidän aikaamme?
Miksi näistä asioista pitää tehdä kirkon tärkeimpiä ja jopa hajottavia kysymyksiä?
Roos: ”Miksi nämä asiat ovat niin vaikeita ymmärtää ja hyväksyä? Koska Paavali sanoi 2000 vuotta sitten pari siihen aikaan kuuluvaa lausetta, jotka halutaan väkisin siirtää sellaisenaan meidän aikaamme? Miksi näistä asioista pitää tehdä kirkon tärkeimpiä ja jopa hajottavia kysymyksiä?”
Roosille: Väität väärin. En tarvitse tähän Paavalia enkä Lutheria. Pelkkä maalaisjärki riittää. Miksi sinun Roos on niin vaikea ymmärtää ja hyväksyä, että tällainen kanssakäyminen ei mitenkään aukene kaikille, vaikka kuinka sitä vaadit? Tämän käsittämiseen ei tarvita kirkkoa, uskontoa tai minkään valtakunnan uskoa. Lapset eivät myöskään voi vaatimustasi täyttää. Voisit tehdä gallupin alle 10-vuotiaiden parissa teemasta. Aikuiset ovat nämä asiat keikauttaneet nurin pohjamutia myöten. Minua ei muiden sänkykamarit kiinnosta. En todellakaan haluaisi näitä kuvauksia lukea. Minulle riittää eri elimien tehtäviksi ne, millaisiksi anatomian ja fysiologian oppikirja ne määrittää. Sinä taidat löytää muitakin merkityksiä? Älä tyrkytä niitä minulle!
Kari P,
Enpä ole näitä sinulle enkä muillekaan ”tyrkyttämässä” eikä näiden(kään) asioiden tarvitse kaikille aueta. Meillä kaikilla on vapaus omiin mielipiteisiimme. Taidamme nyt vain puhua hieman eri asioista. Homoseksuaaleja ihmisiä on joukossamme, myöskin naisia, ja heillä on yhtäläiset oikeudet elää elämäänsä kuin meillä heteroillakin. Ei ole sen kummemmasta asiasta kyse.
Roos, Sinä et ymmärrä minua. Ei sinun tarvitsekaan. Toistaiseksi voin vielä kertoa mielipiteeni ilman, että joudun raastupaan. Ehkä vielä koittaa aika, jolloin en saa mielipidettäni ilmaista? Nykyisin on pyrkimyksenä opettaa, että sukupuoli on kokemus. Minun kokemukseni omasta sukupuolestani on se, että minä olen mies. Minulla on toistaiseksi oikeus kokemukseeni. Luin juuri artikkelin Hesarista, jossa toimittaja toivoo ja odottaa aikaa jolloin ei enää tarvitse puhua naisista tai miehistä. Hänellä on oikeus toivomukseensa. Minun toivomukseni on on toinen. Minun on vaikea ymmärtää tämän toimittajan toivetta. Ehkä hänen on vaikea ymmärtää minua?
Lainaan vielä Tapio Tuomaalaa (19.2.) ”Mitä enemmän he paasaavat fraaseiksi tekemiään jakeita, sitä enemmän tyhjät tynnyrit kolisevat.”
Monia fraaseja toistellaan. Erilaisia mielipiteitä on olemassa tynnyreiden sisällöistä. Arkkipiispa Simojoki saattaisi myös sanoa jotain. Jokainen voi keksiä oman mielikuvitustarinansa.
Kyllä minä, Kari, sinuakin ymmärrän. On tässä opettelemista itse kullakin. Maailma muuttuu ja yhteiskunnassa yritetään kasvattaa suvaitsevaisuutta erilaisuutta kohtaan. Sitä ei ole ennen ollut niin paljoa kuin nykyään ja siksi olemme usein ymmällämme tätä kaikkea uutta kohtaan. Haluaisimme pysyä vanhassa, koska koemme sen turvallisemmaksi. ”Ennen oli ennen ja nyt on nyt.”
Suvaitseva yhteiskunta on kuitenkin ehkä viisaampi ja armollisempi kuin vanhassa riippuva.
“Normaalin” heteron on varsin helppo näemmä ällötellä ja tuomita niitä “epänormaaleja” homoja.
-Tässä pitäisi nyt saada ymmärretyksi se, että tosiasioiden toteaminen ei ole ”tuomitsemista” ja homojen ”ällöttelemistä” ”normaalien heteroiden” taholta.
https://mustaorkidea.blogspot.com/2017/11/keisarin-uudet-vaatteet.html?showComment=1510657100659#c6497949573704066039
Pahoittelut etukäteen linkissä esitetystä yksityiskohtaisesta kuvauksesta. Hattua täytyy kuitenkin nostaa rehellisyydestä.
” Nykyisin on pyrkimyksenä opettaa, että sukupuoli on kokemus.”
-Pakko sanoa vielä se, että tämä ”sukupuoli on kokemus” -väite ja ideologia, sekä ”oikeus elää homoseksuaalina/heterona” eivät oikein sovi yksiin.
Minun nähdäkseni ja minun logiikallani ne sulkevat toisensa pois. Tarkoittaen sitä, että jos sukupuoli on ”kokemus”, sellaiset käsitteet kuin ”homo” ja ”hetero” menettävät merkityksensä- Eikö ole näin, jos ihan loppuun asti asia ajatellaan, ja ollaan johdonmukaisia?
Sari, luin linkkisi keskusteluja jonnekin asti. Ihmisillä on todella monenlaisia kokemuksia ja kohtaloita. Mistä tämän kaiken keskellä tietää, miten suhtautua? Maamme arvostetuimpia luterilaisia teologeja oli Tuomo Mannermaa. Hän kirjoitti Lutheria tulkiten:
”Asetu lähimmäisesi sijaan, identifioidu hänen kanssaan, jotta voisit järkesi ja affektisi avulla saada selville, mitä hän tarvitsee sinulta! Tämä rakkauden sääntö muodostaa luonnollisen moraalilain olemuksen, lain, jonka Jumala on ”istuttanut” jokaisen ihmisen sydämeen. Se on normatiivinen perusta sekä maallis-yhteiskunnalliselle yhteisölle että kristilliselle yhteisölle kirkossa.”
(Kristuksen kuvan kaltaisuuteen muuttuminen, teoksessa Pekka Kärkkäinen, toim.: Johdatus Lutherin teologiaan, Kirjapaja 2001, s. 330.)
Sari,
Nyt täytyy sanoa, että en tiedä näistä asioista lainkaan tarpeeksi mennäkseni kovin syvälle tähän keskusteluun. Näissä vain korostuu se toisen ihmisen tunteiden huomioon ottaminen, eikä vain niiden kylmien tosiasioiden toteaminen. Helposti käy ehkä niin, että jos esim vanhemmat ovat kauhean konservatiivisia, niin lapset saattavat joutua yhä syvemmälle omine tunteineen.
”Mistä tämän kaiken keskellä tietää, miten suhtautua?”
Blogin aihe on arkkipiispa Simojoen raamatuntulkinta. Blogin focus on kuvattuna niin, että Arkkipiispa vastustaa legalismia, niin minäkin.
Ihmettelen kuitenkin Ruotsissa ja Suomessa esiintyvissä keskusteluissa sitä, että nimenomaan kirkon keskeltä löytyy tyytymättömyyttä Raamatun sisällöstä? Lähes kaikki on vastustajien mielestä väärin kirjoitettu: ”Ihminen on väärin kuvattu naisena ja miehenä, Jumalaa ei saa sanoa Isäksi, Kristus ei ole neitsyestä syntynyt, Kristus ei tule takaisin, viimeistä tuomiota ei ole, lihansyönti on väärin, paholaista ei ole olemassa, Israelin historia on kirjoitettu väärin, Matt. 24 luvun ilmoitus ei koske tämän päivän maailman todellisuutta.”
Mistä tämä kertoo? Simojoen aikaan tätä kaikkea vastaan ei noustu.
Mistä tämän kaiken keskellä tietää, miten suhtautua?
”Mistä tämän kaiken keskellä tietää, miten suhtautua?” on todellakin yhteinen kysymyksemme. Meillä on Raamatussakin aarre saviastiassa. Dogmien Simojoki sanoi suojaavan kristillistä uskoa, ja näin minäkin ajattelen. Lähimmäisenrakkauden kysymyksissä päästään pitkälle kultaisella säännöllä. Se voi näyttää liian helpolta säännöltä, mutta todellisuudessa se on todella vaikea ja toden totta paljastaa syntisyytemme. Sen, ettemme edes halua asettua lähimmäisemme asemaan.
Kari P,
Hyviä kysymyksiä heität. Ei ole Raamatun tulkinta ihan helppoa varsinkaan näin 2000 vuoden jälkeen sen kirjoittamisesta. Maailma on muuttunut, ihminen tietää enemmän ja kriittinen pitää olla kaiken suhteen. Kaikkea ei voi eikä tarvitse muuttaa mutta kaikkea ei voi nähdä ihan samalla tavallakaan kuin silloin. Puhutaan elävästä Sanasta ja se (Hän) todella elää eikä ole vain kuollutta kirjainta.
” Mistä tämän kaiken keskellä tietää, miten suhtautua?”
-No, aika hyvänä ohjenuorana on se kultainen sääntö. Ja toisen kohtaaminen lähimmäisenä, kaikesta, siis aivan kaikesta huolimatta. Kaikissa meissä, ajatuksissamme, tekemisissämme, ominaisuuksissamme tai mielipiteissämme, on jotain, mitä joku toinen ei ehkä ymmärrä alkuunkaan.
”Näissä vain korostuu se toisen ihmisen tunteiden huomioon ottaminen, eikä vain niiden kylmien tosiasioiden toteaminen.”
-Juurikin näin. On pyrittävä ymmärtämään miten toinen kokee, miltä hänestä tuntuu, asettumaan toisen asemaan. Kaikki tämä on sellaista mitä on opeteltava koko elämä, koska tällä alueella tulee aina uusia haasteita.
Silti, totuus, tosiasioiden, ja oman rehellisen kokemuksen, ääneen sanominen, tai kirjoittaminen, voi olla vapauttavaa. Helpotus. Kuten se varmaan oli tälle anonyymille homoseksuaalille.
Joni Toivonen sanoo sen paremmin kuin itse osasin. TK-liike pyrkii nimenomaan mitätöimään koko raamatunkohdan. Hirvonen vahvistaa oletukseni selittelemällä jotain hämärää ”kokonaisuudesta”. Mistä kokonaisuudesta? Mikä kokonaisuus on laajempi?
Hirvonen ei tietenkään määrittele kokonaisuutta. Aasinsillan kautta tulee siihen ”johtopäätökseen”, että Simojoen määritelmän mukaan ”tällöin” samaa sukupuolta olevien vihkiminen on raamatullista.
Mirä enemmän luen Hirvosen tekstejä, sitä enemmän alan epäillä, onko eksegetiikka ylipäänsä tiedettä. Tieteellisessä tutkimuksessa ei voida edetä niin, että ensin päätetään lopputulos ja sitten kyhätään sille perusteet. Tässä tapauksessa Hirvonen on ensin päättänyt, että jos Simojoki eläisi, hän kannattaisi samaa sukupuolta olevien vihkimistä. Olen lukenut hänen tänne kirjoittamansa, enkä löydä siihen mitään perusteita.
Hirvonen kyllä hienosti kohtelee lähimmäisiään, niin kuin kultainen sääntö vaatii. Hän jättää kuitenkin kokonaan huomioimatta se että samaan sääntöön kuuluu rakastaa Jumalaa yli kaiken. Näin Raamatun sana Jumalan tahtona voidaan kätevästi sivuuttaa.
Pekka, eikö Jumalan tahto Raamatussa juuri ole asettua lähimmäisen asemaan?
Kiitos Vesa kun vaivauduit vastaamaa.
Käsitän Raamatun tekstit Jumalan tahdon ilmoitukseksi. Jos rakastan Jumalaa, niin arvostan myös Hänen tahtoaan. Se ei sulje pois sitä, etten voisi arvostaa ihmisiä samalla. Jumalan tahdon laitan kuitenkin etusijalle. Jumalaa tulee rakastaa yli kaiken ja lähimmäistä vain kuin itseä.
Mielestäni kirkko tekee siinä karhunpalveluksen itselleen, kun se alkaa opettamaan, että tietyt kohdat ovat vain sen ajan ihmisten ajatuksia. Kansan mielessä tämänkaltainen opetus aikaansaa sen käsityksen, että sama koskee koko Raamattua. Siitä seuraa se , että kirkon on sen jälkeen hyvin vaikea perustella olemassaolonsa oikeutusta.
Pekka,
Tärkeintä on totuus ja sen löytäminen. Jeesus sanoo olevansa tie, totuus ja elämä. Raamattu, etenkin UT, on tämän Totuuden inspiroimien ihmisten kirjoittamaa tai sanelemaa tekstiä. Ei siis mitään sanatarkkaa ehdotonta oikeassa olemista, vaan tekstejä Totuuden kosketuksesta.
Raamattu ei ole se Totuus vaan Jeesus Kristus.
Tätä on yllättävän vaikea yrittää selittää, koska monet ajattelevat Raamatun olevan se varsinainen totuus. Tosiasiassa se vain kertoo Totuudesta.
Pekka, arvostan vakavaa totuudenetsintää, joka kirjoituksissasi selvästi tuntuu. Eikö Jeesus itse Raamatussa (vuorisaarnassa) sano, että juuri kultaisessa säännössä ovat laki ja profeetat? VTn puolella käsketään viemään pois virttesi pauhina ja tekemään oikeutta. Sitä Jumala tahtoo. – Joku voi todella ajatella, että jos jokin on Raamatussa aikaan sidottua tms, eikö sitten kaikki muukin. Minulle on tärkeä se ristinteologinen ajatus, että Jumala tulee heikkoudessa ja alhaisuudessa, inhimillisyydessä ja epätäydellisyydessä ihmisten keskelle. Joku loukkaantui Jeesuksen heikkouteen, joku sitten Raamatun heikkouksiin. Kaipaava saa kuitenkin avun. Uskon ihme tapahtuu kun on tapahtuakseen.