Armahtakaa toisianne älkääkä tuomitko

Kuvassa gbayan kielinen Augsburgin tunnustus ja Lutherin Vähä katekismus,  julkaistu Garouassa 2007 pidetyssä Kamerunin luterilaisen kirkon  kirkolliskokouksessa.

Meidän tunnustuksemme puhuu siitä, että me pelastumme  yksin uskosta, yksin  armosta ja  yksin Vapahtajamme Jeesuksen tähden.

Kirkkomme opettaa,  että emme voi tulla vanhurskautetuiksi Jumalan edessä omin voimin, ansioin tai teoin.  Kukaan ei voi pelastaa itse itseään.   Jumalalle kelpaamme Jeesuksen tähden.  Meille annetaan vanhurskaus lahjaksi Kristuksen tähden uskon kautta.  Uskomme, että meidät otetaan armoon ja että synnit annetaan anteeksi Kristuksen tähden. Kristus on kuolemallaan antanut hyvityksen synneistämme. Tämän uskon Jumala lukee edessään kelpaavaksi vanhurskaudeksi.

Koska Jumala armahtaa meitä, niin armahtakaamme mekin toinen toistamme. Ristillä Jeesus kantoi meidän tuomiomme. Älkäämme mekään tuomitko lähimmäistämme.

SUNNUNTAI 10.7.2022

5. sunnuntai helluntaista

Armahtakaa!

Pyhäpäivän psalmi:  Ps. 13:2–6

 

Sinimarja Johansson kertoo kirjassaan Sairas ja hänen hoitajansa Aleksis Kiven viimeisestä ajasta veljensä Albertin kotona.  Kuoleman edellä veljensä ja kälynsä luona Alexis heräsi ja sanoi: ”Minä elän. Elän.”

Aleksis Kiven kuolemaa ja elämää tarkastellaan tässä ajallisesta näkökulmasta.

Meidän Vapahtajamme kuolemassa uskon silmä näkee suuremman ja kauemmaksi suuntautuvan maiseman.  Katse kääntyy tulevaa elämää kohti, aina taivaan ikuisuuteen.

Olli Hyvärinen on suomentanut Mihail Lermontovin runoja teoksessa Kultaa ja myrkkyä.

Runossa Monologi runoilija kuvaa elämän katoavaisuutta.

Me lapset Pohjolan kuin vaivaiset kasvit

Vain hetken kukimme, pian kuihdumme…

— On elämämme ankeaa. Niin lyhyt.

Muinaisessa Babyloniassa muuan valituslaulu kertoo  syvästä ahdistuksesta kuningas Nebukadnessar I:n (1137-1114 eKr.) aikoihin.

Kuinka kauan kohdallani,

kuinka kauan maassani, 

kuinka kauan kansani keskuudessa, 

kuinka kauan, oi herra, Babyonissa,

on oleva huokausta ja anomista,

itkua ja murhetta? 

(Antti Laato. Vanhan testamentin selitysraamattu III. Runokirjat. s 335)

Psalmissamme elämän katoavaisuus ja muut huolet, ahdistukset  ja vastoinkäymiset nähdään Jumalan kasvojen edessä.  Sydämen syvä hätä ja mieltä painavat taakat tuodaan Herramme luo. Niiden näkökulma on Jumala -keskeinen.  Muistaako Jumala minut, vai onko hän minut unohtanut? Katsooko hän minua ystävällisesti vai onko hän kääntänyt selkänsä minulle.  Loistaako Jumalan valo elämääni, vai onko ympärilläni vain synkeyttä.  Tämä itkun aihe puetaan  ikivanhaan itämaiseen valituslaulun tyyliin.

Herra, kuinka kauan? Oletko unohtanut minut iäksi?
Kuinka kauan peität minulta kasvosi?
Kuinka kauan huolet painavat mieltäni ja sydäntäni jäytää tuska?
Kuinka kauan viholliseni ovat voitolla?

Kirkkoisä Origenes mainitsee psalmimme Johanneksen evankeliumin selityksessään. Hän tuo esille, että Jumala valaisee kristityn mielen valollaan.  Kirkkoisälle tämä ei ole yksilökeskeistä yhden ihmisen omaa muutosta, vaan yhteisöllistä,  professori Laaton sanoja lainatakseni: ”Kiusausten hetkellä ei tarvitse jäädä yksin. Saa tulla muiden kristittyjen seuraan ja yhdessä heidän kanssaan tutkia Jumalan sanaa. Jumalan sana todistaa Jumalan uskollisuudesta ja rakkaudesta. Jumala ei hylkää.” 

Tämä ajatus Jumalan uskollisuudesta, hänen armostaan ja kestävästä rakkaudestaan tulee esille psalmimme lopussa.

Minä luotan sinun armoosi,
  saan iloita sinun avustasi.
Minä laulan kiitosta Herralle,
hän pitää minusta huolen.

Jumalan käsivarsilla saamme levätä. Hänen kättensä turvissa  emme pelkää.  Emme ole yksin. Yhdessä koko  kristikunnan kanssa kuljemme voittoa kohti. Taivaan riemu on yhteinen ilo meidän yhteisessä Herrassamme. Koko maailman ristillä sovittaneen Vapahtajamme täytetty työ on meidän pelastuksemme takuu.

 

Tässä sunnuntain psalmiteksti kokonaisuudessaan:

Herra, kuinka kauan? Oletko unohtanut minut iäksi?
Kuinka kauan peität minulta kasvosi?
  Kuinka kauan huolet painavat mieltäni ja sydäntäni jäytää tuska?
  Kuinka kauan viholliseni ovat voitolla?
Katso minun puoleeni ja vastaa minulle,
Herra, Jumalani!
  Sytytä silmiini valo,
  älä anna minun nukkua kuolemaan,
ettei viholliseni sanoisi: ”Minä voitin hänet”,
ettei vastustajani saisi iloita tappiostani.
  Minä luotan sinun armoosi,
  saan iloita sinun avustasi.
Minä laulan kiitosta Herralle,
hän pitää minusta huolen.

Ps. 13:2–6

  1. Matias Roto toteat minulle:””Huomaatko mitä sanot. Kieltäessäsi Lutherin sinä opetat, ettei meidän muka pitäisikään pitää Raamattua opin perustana Tämähän oli hänen oppinsa pohja ja perusta.””

    Sinähän uskot täydellisesti Lutherin sanat että hänen oppinsa pohja ja perusta on Raamatussa, siis tässä on uskosi perusta, ei väliä mitä Raamatussa lukee, et vertaa Lutherin kirjoituksia Raamatun sanaan etkä ota Jeesuksen sanoja että hedelmästä väärät opettajat tunnetaan eli voitko sanoa että Lutherin hedelmä olisi evankeliumin mukaista ja kaikki teot niin että Jeesus olisi voinut olla niitä tekemässä?

    Otetaampa esimerkiksi vieläkin ev.lut kirkon tunnustuskirjoissa oleva ohje papeille eli sinullekkin:

    ””…. Nuorten keskuudessa pidä kuitenkin aina kiinni yhdestä ja samasta muodosta ja esitystavasta. Opeta heille ensimmäiseksi yllä mainitut kappaleet, nimittäin kymmenen käskyä, uskontunnustus, Isä meidän -rukous jne., sana sanalta tekstin mukaisesti siten, että he kykenevät toista maan ne ja oppivat ne ulkoa.

    Mutta niille, jotka eivät halua oppia, on sanottava, että he kieltävät Kristuksen ja ovat kaikkea muuta kuin kristittyjä. Heitä ei myöskään saa päästää ehtoolliselle, ei todistamaan yhdenkään lapsen kastetta eikä nauttimaan vähääkään kristityn vapautta, vaan heidät on jätettävä kerta kaikkiaan paavin ja hänen virkakuntansa, vieläpä itse Perkeleen käsiin. Heidän vanhempiensa ja isäntiensä on kieltäydyttävä antamasta heille ruokaa ja juomaa sekä ilmoitettava heille, että ruhtinas haluaa ajaa tuollaiset raakalaiset maasta pois…..”” (https://tunnustuskirjat.fi/vahakatekismus.html)

    Muistuupa mieleen vain omakokemus rippileiriltä kuinka en ilmeisesti ollut kovinkaan ”halukas” opettelemaan ulkoa noita opinkohtia, sitä en muista opinko vai en mutta sen muistan että vanhempani olivat rakastavia ja jatkoivat antamasta ruokaa minulle vaikka ilmeisesti tekivät ”Raamatun” vastaisesti Lutherin mukaan?

    • ”Voitko sanoa, että Lutherin hedelmä olisi evankeliumin mukaista ja kaikki teot niin, että Jeesus olisi voinut olla niitä tekemässä?” Kenestäkään ihmisestä ei voi noin sanoa. Luther oli yhtä raadollinen ihminen kuin sinä ja minä. Kuitenkin kirkko hänen toimintansa seurauksena uudistui, ei ainoastaan silloin syntynyt protestanttisuus vaan myös Rooman kirkko ns vastauskonpuhdistuksessa. Luterilaisuus ei ole Lutherin seuraamista vaan hänen opastamaansa Kristuksen jäljissä vaeltamista.

    • Martti Pentti siis vanhempieni olisi pitänyt jättää minut ruuatta jos he olisiva ”oikein” seuranneet Lutherin opastamana Kristusta?

      Nyt vaan tulee mieleen kuinka sovitat tuon Raamattuun vai voitko nyt selkeästi sanoa että Luther oli sokea taluttaja joka ei tuntenut oikea Tietä eli Totuutta?

    • Ari

      Huomaapa mikä oli tavoite Lutherin opetuksessa.

      Tavaite oli oppilaan oppiminen.

      Mitä kerrot omasta rippikoulustasi.

      Et saavuttanut tuota uskon opin alkeiden osaamisen tavoitetta.

      Mitä tästä on seurannut elämässäsi.

      Vielä nykyisinkin kristinopin taitosi on virheitä täynnä, kun oppisi vilisee väärin käsitettyjä uskonkappaleita, jopa niin vakavia, että niiden takia et osaa edes lukea Raamattuasi sisälukuna, koska virheittesi takia käsität ne väärin.

      Suosittelen sinulle tarkastelemaan asioita niiden tarkoituksen kannalta, jottet tarttuisi menneitten aikakausien erilaisiin tapaperinteisiin ja noihin tapaperinteisiin tarttuen kadottaisi näköpiiristä tavoitteita.

    • Matias Roto siis toteat:””Suosittelen sinulle tarkastelemaan asioita niiden tarkoituksen kannalta””, niinpä eikö tarkoitus olisi ollut että olisin kuollut nälkään jos vanhempani olisivat olleet kuuliaisia Lutherin ohjaukselle?

      Entäpä ns ”uudestikastajien” vainot, mikä tarkoitus niillä oli, no tietysti ettei kukaan uskaltaisi todella mennä sisään Jumalan valtakuntaan kun uhattiin kuolemalla?

      Mikä on saatanan paras valhe estää ihmistä menemästä sisään Taivasten valtakuntaan, no tietysti väittää että tämä on jo sisällä eli ei tarvitse tehdä parannusta ja luopua kaikesta ja lähteä seuraamaan Jeesusta.

    • Ari

      Vastakysymys sinulle, kun siivilöit hyttysiä, mutta nielet kameleita. Vaellatko sinä aasilla? Jos et tee matkojasi aasilla, niin halveksitko Jeesusta, että hän teki matkaansa sellaisella ajoneuvolla?

      Onko sinulla puvussasi tupsut?

      Kun sinä kerran tartut ulkonaisiin ilmiöihin, niin miksi olet laiminlyönyt tämän tärkeän yksityiskohdan Jeesuksen puvussa?

      4.Mooseksen kirja:

      15:38 ”Puhu israelilaisille ja sano heille, että heidän on sukupolvesta sukupolveen tehtävä itsellensä tupsut viittojensa kulmiin ja sidottava kulmien tupsuihin punasininen lanka.

      15:39 Ne tupsut olkoon teillä, että te, kun ne näette, muistaisitte kaikki Herran käskyt ja ne täyttäisitte ettekä seuraisi sydämenne ettekä silmienne himoja, jotka houkuttelevat teitä haureuteen;

      5.Mooseksen kirja:

      22:12 Tee itsellesi tupsut viittasi neljään kulmaan, johon verhoudut.

      Matteuksen evankeliumi:

      9:20 Ja katso, nainen, joka oli sairastanut verenjuoksua kaksitoista vuotta, tuli takaapäin ja kosketti hänen vaippansa tupsua.

      14:36 Ja he pyysivät häneltä, että vain saisivat koskea hänen vaippansa tupsuun; ja kaikki, jotka koskivat, paranivat.

      Markuksen evankeliumi:

      6:56 Ja missä vain hän meni kyliin tai kaupunkeihin tai maataloihin, asetettiin sairaat aukeille paikoille ja pyydettiin häneltä, että he saisivat koskea edes hänen vaippansa tupsuun. Ja kaikki, jotka koskivat häneen, tulivat terveiksi.

      Luukkaan evankeliumi:

      8:44 Tämä lähestyi takaapäin ja kosketti hänen vaippansa tupsua, ja heti hänen verenjuoksunsa asettui.

      Joten suosittelen, että jokaista tekstiä yrität ymmärtää niiden tarkoitusperien mukaan eikä suinkaan jumiutua eri aikakausien erilaisiin tapoihin ja tottumuksiin.

    • Ari

      Puhut uudestikastajien saamasta vainosta.

      Ota huomioon missä tilanteessa uudestikastajien liike syntyi. Hubmeier oli pyrkinyt talonpoikaiskapinan pomoksi, mutta epäonnistunut. Kapinallisuuttaan hän ei kuitenkaan jättänyt ja SIKSI hänet ja hänen seuraajansa tuomittiin KAPINALLISINA.

      Talonpoikaiskapinan porukat tappoivat, varastivat, ryöstivät, raiskasivat jne. Siksi armeijat lähetettiin heitä vastaan.

      Talonpoikaiskapinan aikana Hubmeier alkoi kirjoittamaan uudestikastajien oppia, ja huomaapa tämä, opin hän keksi vasta sen jälkeen kun oli jo aikaisemmin mielenosoitusmielessä kastanut omassa seurakunnassaan uudellen noin 300 ihmistä pääsiäisenä 1525 käyttäen maitokannua kastemaljanaan.

      Lopputulos talonpoikaiskapinasta oli noin 100 000 – 200 000 ihmisen kuolema.

      Joten jos kiinnität huomiota tuon ajan erilaisissa tilanteissa kuolleitten ihmisten määriä, niin sinun oppisi keksijän liikkeen saama kuolleitten määrä on kyllä todella iso, jopa suurempi kuin sodissamme kaatuneitten määrä.

      Joten miksi seuraat tällaista hedelmää kantaneen liikkeen johtoon pyrkineen Hubmeierin opetuksia yhä edelleen näin vajaa viisisataa vuotta tuon kapinan päättymisen jälkeenkin. Tuo kapinahenkihän sai kuolemantuomion jo 10.3.1528.

      Hubmeierin painoarvoaan tuossa kapinassa kuvaa se, että hänen etsintäkuulutuksensa antoi itse Saksalais-Roomalaisen keisarikunnan keisari. Tämä jos mikä kuvaan hänen merkitystään tuon joukkotuhoon johtaneen kapinan vaikuttajien joukossa.

    • Matias Roto miksi tuot edelleenkin asiaan kuulumattomia kommentteja eli tuon kapinan, eikö se alkanut kuitenkin Lutherin alkamasta ns ”uskonpuhdistuksesta” eli kyllä kimmoke tuli talonpojille siltä suunnalta eikä liittnyt millään tavalla kasteeseen?

      Toiseksi en ole tuonut yhtään mitään Humbmeierin tekstiä, jos mielestäsi olen niin näytä?

      Ns ”uudestikastajien” vainoissa oli kyllä kyse aivan muusta kuin tuosta kapinasta ja siinä tapettiin kyllä ihan rauhallisia uskovia vain sen takia että he ottivat oikean kasteen eivätkä sokeasti seuranneet sokeita taluttajia.

    • ”Voitko nyt selkeästi sanoa, että Luther oli sokea taluttaja, joka ei tuntenut oikea Tietä eli Totuutta?” Luther oli monella tapaa avoimin silmin asioita katsova mies. Häntä ei mielestäni voi kutsua taluttajaksi, tiennäyttäjäksi pikemminkin. Sinusta ja sokeudestasi, Ari Pasanen voisin ’selkeästi sanoa’ jotain, mutta tämä keskustelu ei ole oikea paikka siihen.

    • Ari

      Talonpoikaiskapinan yksityiskohdat tunnetaan harvinaisen yksityiskohtaisesti, joten turhaan pyristelet vastaan arvioitaessa sen kulun merkitystä uudestikastajien liikkeen syntyyn vaikuttavana tekijänä.

      Syynä siihen että vasta lähes sata vuotta Lutherin jälkeen katsotaan baptisen liikkeen syntyvän johtuu siitä, että hyvin pitkään ruhtinaat kapinan uusiutumista pelätessään tuomitsivat kaikki sellaiset kuolemaan, jotka vain edes sanallakaan mainitsivat oppi-isänsä Hubmeierin nimen tai julkisesti toivat esille hänen esittämiään oppeja.

      Tämän ruhtinaiden pelon takia anabaptistinen liike painui ”maan alle” eli yritti vaikuttaa huomiota herättämättä ja hiljakseen, kuin lapsi jolle on päässyt vahinko ja sukat ovat märkänä. Mielikuvasi hiljaisista ja rauhallisista ihmisistä siis sijoittuvat tämänlaisen historiallisen tilanteen pakon sanelemien olosuhteiden aikakauteen.

  2. Matias Roto onko vaikea pysyä asiallisena eli kun puhutaan siitä kuinka Luther opetti kohtelemaan lähimmäisiä niin sinä alat puhumaan aasilla matkustamisesta tai tupsuista?

    Luther opetti pakko uskoa eli kaikkien oli uskottava samalla tavalla kuten ruhtinaat sen määräsivät, ”sen uskonto kenen maa”.

    Voisitko selittää kuinka tämä olisi ns ”raamatun” mukainen ja jos sen teet niin miksi sitä ei enää ole eli uskontopakosta on luovuttu?

    Miksi niin monia Lutherin opetuksia ei enää tuoda esille ja miksi jos tuotaisiin niin kyllä niiden tuojan linnaan joutuisivat?

    • Ari

      1) Väitteestäsi lauseesta ”kenen maa sen uskonto” pientä historiaa.

      Luther eli 10. marraskuuta 1483 – 18. helmikuuta 1546.

      Augsburgin uskonrauha solmittiin vasta 1555. Valtiopäivät hyväksyi periaatteen ”Cuius regio, eius religio”, ”Kenen maa, sen uskonto”, jonka mukaan maallisille ruhtinailla taattiin oikeus määrätä alamaistensa uskonto. Tämä lause oli uusi Saksalais-Roomalaisen keisarikunnan uskonnonvapautta koskeva oppi.

      2) Kuvitelmasi ihmisten henkilökohtaisesta uskonnonvapaudesta muka muusta yhteiskunnasta irrallaan tuntuu leijuvan ilmassa. Ota huomioon että esimerkiksi Suomessa uskonnonvapauslaki, missä ihminen saattoi itse vapaasti valita uskontonsa annettiin 10.11.1922 ja se astui voimaan 1.1.1923 eli siis ensi vuodenvaihteessa se täyttää vasta sata vuotta. Edelleenkin maailmassa on monia maita, joissa uskonnon vaihtamisesta seuraa kuolema.

      3) Olet tulkinnut Lutherin myös hengellisessä mielessä virheellisesti. Et ole näköjään huomannut että hänhän ei pyrkinyt taistelemaan katolisuutta vastaan vaan aidon katolisuuden puolesta sen vääristymiä vastaan. Hänen oppinsahan ei pyri mihinkään muuhun kuin siihen, että kirkko tulee siksi, mitä se jo Kristuksen armotyön pohjalla ja Pyhän Hengen vaikutuspiirinä on. Panen tähän hänen omaa tekstiään, jotta tajuaisit tämän.

      Luther käyttää katolisesta eli maailmanlaajuisesta kirkosta sanaa ”kristikunta”, kun hän puhuu kirkosta Pyhän Hengen työvälineenä.

      ” Kolmas uskonkohta

      Pyhitys

      Minä uskon Pyhään Henkeen, pyhän kristillisen kirkon, pyhien yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän. Aamen.

      Mitä se merkitsee? Vastaus:

      Uskon, etten voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Herraani Jeesukseen Kristukseen enkä päästä hänen luokseen, vaan että Pyhä Henki on kutsunut minut evankeliumin välityksellä, valaissut minut lahjoillaan, pyhittänyt ja säilyttänyt minut oikeassa uskossa. Samalla tavalla hän maailmassa kutsuu, kokoaa, valaisee, pyhittää ja Jeesuksen Kristuksen yhteydessä varjelee koko kristikunnan ainoassa oikeassa uskossa. Tässä kristikunnassa hän joka päivä antaa minulle ja jokaiselle uskovalle rajattomasti kaikki synnit anteeksi, herättää minut ja kaikki kuolleet viimeisenä päivänä sekä lahjoittaa minulle ja kaikille uskoville iankaikkisen elämän Kristuksessa. Tämä on varmasti totta.”

      Isossa katekismuksessa hän sanoo, että Pyhä Henki käyttää kirkkoa työnsä välineenä.

      ”Mutta yksin Jumalan Henkeä kutsutaan Pyhäksi Hengeksi. Vain hän siis on meidät pyhittänyt ja yhä edelleen pyhittää. Sillä niin kuin Isää kutsutaan Luojaksi ja Poikaa Lunastajaksi, niin on myös Pyhää Henkeä kutsuttava työnsä mukaisesti Pyhittäjäksi eli siksi joka tekee pyhäksi.

      Miten sitten tällainen pyhittäminen tapahtuu?

      Vastaus kuuluu: Samoin kuin Poika on syntymällään, kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan hankkinut vallan, jolla hän voittaa meidät omikseen, samoin Pyhä Henki

      toteuttaa pyhittämisen seuraavien vaiheiden kautta:

      pyhien yhteys eli kristillinen kirkko, syntien anteeksiantaminen, ruumiin ylösnouseminen ja iankaikkinen elämä.

      Hän johtaa siis meidät ensiksi pyhän seurakuntansa eli kirkkonsa helmaan.

      Sen V Ä L I T Y K S E L L Ä

      hän saarnaa meille ja vie meidät Kristuksen luo.”

    • Ari

      Miksi kuvittelet maailman historiaa kuin kivimöykyksi, missä yhteiskunta ei muka muuttuisi. Miksei -kysymyksesi Lutherin ajan ja meidän aikamme erojen välillä osoittavat vain sinun luutuneen sellaiseen mielettömään kuvitelmaan että samat tavat ja käytännöt pitäisi olla voimassa kaikissa maissa kaikkina aikoina.

      Olitko koulussasi läsnä, siis todella läsnä eli korvat auki historian tunneilla tai myöskään maantiedon tuntien kulttuuriosioita käsiteltäessä. Jos nimittäin olisit ollut valveilla ja seurannut noiden aineiden oppikurssia, niin et lankeaisi niin outoihin ja mielikuvituksellisiin malleihin historian kulun ja eri kulttuuripiirien tapojen ja käytäntöjen osalta.

      Joten uudelleen toista sen, mitä jo edellä sanoin, että koeta ymmärtää eri tekstien ajatus ja päämäärä äläkä tarraudu toisiin aikakausiin ja toisiin tapakulttuureihin kuuluviin asian kannalta epäoleellisiin seikkoihin.

    • Matias Roto tuot esille eri aikakausien tapoja ja toimintoja kuinka niitä ei voi verrata nykyhetkeen.

      Kyse ei olekkaan tästä vaan kuinka kunkin ajan tapoja ja toimintoja voidaan selittää Raamatulla eli olivatko ne Raamatun mukaisia ja samoin tämän päivän yhteiskuntia verrataan Raamattuun.

      Se mitä et ymmärrä on että Jumalan sana on muuttumaton ja se tuottaa muuttumatonta hedelmää, eihän omenapuukaan ole tuottanut aikojen saatossa muuta kuin omenoita.

    • Ari

      Sinulta näyttää olevan pahasti hukassa ymmärrys siitä, että Luther oli nimenomaan Raamatun selitysopin professori. Toki hän aloitti yliopistouransa filosofian opettajana luennoiden Aristoteleen filosofiasta, mutta heti opintojensa edistyttyä siirtyi

      R A A M A T U N

      opettajaksi. Vuosien 1502 – 1522 hänen lyhin työpäivänsä oli 12 tuntia. Joten jo tästä sinun pitäisi ymmärtää, miksi hän oli aikansa ja jopa monien vuosisatojen ylivoimaisesti PÄTEVIN Raamatun opettaja. Ja otapa huomioon tämä. Hänen luentonsa ovat edelleenkin erittäin paljon luettuja siksi, että ne ovat niin HYVIÄ.

      Samaa ei voida sanoa sinun kasteoppisi KEKSIJÄSTÄ Hubmeierista. Järjestämänsä mielettömän juutalaisvainon takia hänet oli jo 1518 Augsburgin valtiopäivillä tuomittu niin vakavaan varotukseen, että menetti Ingolstadtin yliopiston vararehtorin virkansa.

    • Raamattu on myös kuvaus siitä, miten käsitys Jumalasta kehittyi. Ensin Hänet esitetään yhden suvun Jumalana, sitten erämaassa vaeltavan kansan Jumalana. Viimein piirtyy kuva kaikkivaltiaasta maailmankaikkeuden Herrasta. Raamattua voi pitää muuttumattomana, mutta se ei kuvaa muuttumatonta ihmiskuntaa vaan jatkuvaa muutosta.

    • Matias Roto miksi tuot nyt sitten esille kuinka niin korkeasti oppinut Luther oli, puhe on hänen teoistaan ja voiko niitä selittää Raamatulla ja tuo Humbmeierin tuominen minun oppi-isänä on todella harhaanjohtavaa, en ole lukenut yhtään hänen kirjoitustaan, siis koko ajatelma on sinun keksintöä.

      Et ottanut kantaa siihen kuinka kaikkia aikoja tulee verrata Raamatun sanaan, siis voiko niitä sovittaa siihen mitä Jeesus opetti, siis onko Jumalan sana tuottanut sitä hedelmää jota varten se on kylvetty?

      Jeesuksen sanat eivät ole muuttuneet aikojen saatossa eli hedelmänkin tulee olle samaa aikojen saatossa.

    • Ari

      Todennäköisesti sinulle oppisi syöttäneet eivät itsekään tiedostaneet, että 1520 -luvun Hubmeierin keksimät opetukset ovat uralleen juuttuneen gramofonilevyn äänen tavoin noiden opetusten taustalla.

      Osallistuin professori Haikolan Luther -seminaariin lukuvuoden 1966-67 ja tuohon liittyen olen tehnyt tutkielman

      Lutherin opetuksista Ihmisoikeuksista Talonpoikaiskapinan aikana.

      Joten jos sinulla on vähääkään ajattelu- ja päättelytaitoa, niin tästä sinun pitäisi ymmärtää, että tunnen tuon ajankohdan tapahtumat erittäin hyvin.

    • Matias Roto ylpeilet omalla viisaudellasi, mitä se on Jeesuksen sanaan verrattuna kun vielä Jeesus selkeästi sanoo Jumalan salaavan evankeliumin juuri kaltaisiltasi.

      Olen jo kertonut ilmeisesti monta kertaa sinulle että miksi menin kasteelle oli että Pyhän Henki nosti asian esille juuri Pietarin helluntai saarnasta tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen…” ja näin menin kasteelle.

      Olin siis täydellisesti luterilaisessa seurakunnassa ja sen opetuksessa eli KUKAAN ei ulkopuolelta opettanut kasteelle menoa, ei kukaan vaan ainoastaan Pyhä Henki Raamatun sanan kautta.

      Joten jos sinussa on rehellisyyttä edes millin verran niin jätä nuo huomautukset siitä miten mielestäsi olen jonkun Humbmeierin seuraaja.

      Vastaa nyt voiko Jumalan sana tuottaa erilaista hedelmää eri aikoina, voiko lähimmäisen rakastaminen muuttua aikojen saatossa, kuten esim että vanhemmat jättäisivät ruuatta lapsensa jos nämä eivät ”halua” opetella ulkoa tunnustuksia, vertaa nyt tätä siihen mitä olet tuonut tässäkin keskustelussa omaisten huolehtimisesta ja kuinka ne jotka eivät sitä tee ovat uskomattomiakin pahempia.

    • Martti

      Kiitos sinulle hyvästä kommentistasi Raamatun ilmoituksen kehityksestä. Saat selkeästi muutamalla rivillä tuotua esille Raamatun synnyn historian.

    • Ari

      Miksi teet vetoat Pyhään Henkeen omien uskonkäsitystesi harhaan meneitten kuvitelmiesi seuraamisen puolusteluksi.

      Etkö todellakaan tajua että Pyhä Henki on Totuuden Henki.

      Hän ei mene suosittelemaan Raamatun vastaisia tulkintojasi, jotka keksittiin oikeaa Raamatun sanaa vääristellen vasta 1520 -luvulta alkaen.

      – Kaste on myös lapsille. Ap.t. 2:38-39 vastaan vääristelysi ettei muka ole.

      – Kaste uudestisynnyttää. Tiit. 3:5 vastaan vääristelysi ettei muka uudestisynnytä.

      – Kaste antaa meille Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemisen yhteyden. Room. 6:2-11 vastaan vääristelysi ettei muka kaste sitä anna.

      – Kaste kuuluu koko kansalle. 1 Kor. 10:1- vastaan vääristelysi ettei muka ole koko kansalle.

      – Kaste antaa Pyhän Hengen lahjan eli siis Pyhän Hengen uudistuksen. Hes. 36:25-27, Ap.t. 2:38-39, Tiit. 3:5 jne. vastaan vääristelysi ettei muka kaste sitä anna.

      Jne iso liuta mitä kummallisempia vääristelyjä Raamatun selkeää sanaa vastaan.

    • Ari

      Oletko kateellinen tiedoistani, vai miksi menet ylistämään tyhmyyttä ja tietämättömyyttä muka Jumalalle mieluisina hyveinä.

      Ota huomioon että olen tutkinut Raamattua jo 1940 -luvulta alkaen pyhäkoulua käydessäni ja 1950 -luvulta alkaen itse lukien ja 1960 -luvulta alkaen tieteellisen tutkimuksen tuloksia seuraten ja Lutherin opetuksia itse lukien ja pätevien professorien opastuksella tutkien.

      Joten turha sinun on kateuttasi kaunistella muka hurskauden verhoon. Parempi että suoraan myönnät oppimattomuutesi. Pinttyneissä kannoissa pysyessäsi ja niihin käpristyen tarrautuen sinä vain huudat suurella äänellä isolle lukijakunnalle vähäistä tietomäärääsi ja omaa osaamattomuuttasi.

      Edelleenkin sinä sivuutat sen että Jeesus oli aikansa oppinein juutalainen, joka opetti juutalaisten korkeimmassa oppilaitoksessa Jerusalemin temppelissä. Samoin useista huomautuksista huolimatta sivuutat sen että Pietari suuren kansallisen juhlan, välillä yli miljoonan kävijän helluntain juhlan, yhden aamulla klo 9 liturgian juhlasaarnaajana oli yksi harvoista ja valituista oppineista, jolle tuollainen tehtävä oli uskottu. Samoin sivuutat sen että Paavali kahden kulttuurin hallitseva oppinut saattoi esiintyä vierailevana luennoitsijana kreikkalaisten korkeimpiin oppilaitoksiin kuuluvassa Areiopagissa.

    • Ari

      Tiedätkö kuka on keksinyt rokotteet, jotka olet saanut?
      Kuka on keksinyt auton jolla liikut?
      Kuka on keksinyt puhelimen jolla soitat?
      Kuka on keksinyt mikrouunin? (Minun kollegani veli!)
      Kuka on keksinyt tietokoneen jota käytät?
      Kuka on keksinyt tietokoneesi järjestelmän? (Poikani tuttava on keksinyt Linuxin!)
      Kuka on keksinyt rakennusten kivijalan? ( Se syntyi – EN -kansan keskuudessa, josta sumerin kieleen on tullut perusta -sana ”temen”.)

      Mutta vaikka et näiden keksijöitä tiedäkään, niin heidän keksintöjään kuitenkin käytät.

      Yhtä lailla sinun on turha haikailla kasteoppisi keksijää, koska satun tietämään kuka oppisi on keksinyt ja missä tilanteessa ja minä vuosina. Et kuitenkaan pääsi pakoon sitä historian todellisuutta missä ja milloin se keksittiin ja kuka sen opin on ensimmäisenä kirjoittanut jälkipolville muistiin.

  3. Matias Roto nyt kaiketi vitsin murjasit että kateellinen olisin ”viisudestasi”, minusta on parempi että on rakkaus kuin kaiken maailman viisaus ja tieto, sanoohan sen selkeästi Paavali:

    1 Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.
    2 Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi.(1.Kor.13)

    Väitteesi että kasteeni olisi ”keksinyt” joku niin ainoa jonka voisin sen sanoa on Jumala ja Hänen sanansa kautta sen olen saanut. Mietippä mistä oma kasteesi on tullut, kuka sen on keksinyt, missä kohden Raamattua on kastettu edes yhtä ainoaa vauvaa, ei Johannes eikä Jeesus tai Jeesuksen opetuslapsetkaan, niin mistä kasteesi on peräisin kun se ei ole ainakaan Raamatusta?

    • Ari

      Edustamasi kasteopin keksi Hubmeier, vaikka kuinka löisit päätäsi seinään, niin ei se siitä muutu. Hän kirjoitti edustamasi kasteopin teokset vuosina 1525-27, viimeisen vähää ennen kapinan vuoksi kiinni joutumistaan ja kuolemanrangaistustaan 10.3.1528.

      Kaikki tämä on yhtä päivänselvää historiaa kuin se, että Mannerheim toimi Suomen armeijan ylipäällikkönä sotiemme aikana.

      Joten tällä kertaa lopetan tässä ketjussa tästä aiheesta keskustelun tähän, koska toistat jo kymmeniä jollei satoja kertoja jankuttamiasi virhetulkintojasi, joiden historiallinen alkulähde on Hubmeierin vuosina 1525-1527 kirjoittamat teokset, muutamine myöhemmin täydentynein lisäyksineen.

      Huomaa TÄSSÄ ketjussa!

  4. Saamme, me muut paljon tietoa näistä keskusteluista Matias. Siitä ei pidä masentua, että Ari ei ota vastaan mitään, vaan jankuttaa samoja asioita uudelleen ja uudelleen. Se on hänen käsityksensä keskustelusta ja sitä emme voi muuttaa. Moni on vuosien aikana yrittänyt, mutta jokainen on lopulta väsynyt. Sillä mikään ei mene hänelle jakeluun. Ari kuitenkin pitää keskustelua yllä ja me lukijat opimme sinulta paljon.

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25