Eräässä keskustelussa kysyttiin näenkö kristinuskossa mitään hyvää. Näen, ja ensimmäiseksi listalle nostan armon.
Vuodenvaihteesta on nyt pari viikkoa ja uudenvuodenlupauksia varmasti jo rikottu. Ensimmäiset nortit ja malborot ovat syttyneet ja sille puolisollekin tullut huudettua vaikka mielessään toisin päätti. Silti hyvä että on uusivuosi edes joskus.
Armon ideahan on jokapäiväinen uusivuosi.
Armo on myös kristinuskon käsitteistä toiseksi keskeisin. Heti sen keskeisimmän eli syyllisyyden (Room. 3:23) jälkeen tulee armo.
Kaikista kirkon kampanjoista huonoin oli reilun kymmenen vuoden takainen armoa-kampanja. Se oli epäonnistuminen koska raaka-aine oli niin hyvää, oli kuin sisäfileestä ei olisi saatu edes kunnollista keittoa. Ei pitäisi tarvita teemukakkureita eikä jaakkoheinämäkiä tekemään hyviä tekstejä armosta, huonompikin kirjoittaja riittää.
Armostahan voisi kirjoittaa aloittaen vaikka armollisuudesta itseä kohtaan. Riittääkö vähempi, vai pitääkö minun aina jaksaa ja osata? Sen voi laajentaa toisiin ihmisiin, miettiä onko pakko kostaa vai voisiko ajatella uutta alkua jossa unohtaa mitä se ikävä naapuri oli tehnyt.
Vudenvaihteessa eräät vanhat velat vanhenivat lain nojalla. Joukossa oli varmasti ilman omaa syytään velkoihin uponneita, mutta myös itse asiansa sössineitä. Laki oli heille armahdus, osoitus koko valtion tason armosta.
Vaikka uskon, ettei jeesukselle ole tarvetta, uskon että armolle on.
On arvostettavaa, että vannoutunut(?) ateisti näkee Raamatun opetuksessa myönteisiäkin piirteitä, esimerkiksi armon. Kiitos blogistasi.
Kuuntelin tänään erinomaisen opettavan puheen kyseisestä aiheesta ja sekin innosti minua tutkimaan asiaa vähän perusteellisemmin. Liittyköön tämä teksti jo aikaisemmin keskustelussa esitettyihin hyviin puheenvuoroihin kristillisestä armosta.
Arkikielessä sana armo usein yhdistetään juridiikkaan. Onko tasavaltamme presidentti armoton mies, kun ei viime vuonna armahtanut yhtään elinkautisvankia? Tuskin. Hänellä on epäilemättä ratkaisuihinsa hyvät perusteet, luulisin.
Raamattu perustelee myös sen, mitä käsitteellä armo tarkoitetaan. Armo Raamatussa ei ole yleensä pidättymistä rankaisusta tai tuomion lieventämistä. Se viittaa pääsääntöisesti hyvin laaja-alaisesti myönteiseen toimintaan. Jaakobin kirjeessä käytetään sanaa ”eleos” seuraavasti: ”Mutta ylhäältä tuleva viisaus on puhdasta ja pyhää, ja niin se myös rakentaa rauhaa, se on …täynnä armahtavaisuutta.”( ”full of mercy”KJ ja useat muut engl.) Kristitylle ominaisuus nimeltä armo tulee ylhäältä eikä ole henkilökohtaista hyvyyttä.
Laupiaan samarialaisen tarinassa Jeesus alleviivasi erityisesti armoa. Lähimmäinen oli se, ”joka osoitti hänelle laupeutta(”eleos”). (Lu10:37) Ja miten paljon tuo väheksyttyyn ihmisryhmään kuuluva olikaan valmis uhraamaan pulaan joutuneen puolesta, siis osoittamaan armoa! Vastaavasti erilaisissa ongelmissa kamppailevat pyysivät Jeesukselta, että ”armahda meitä”KR. Alkuteksti käyttää tässäkin sanaa ”eleos”, ja englantilaiset käännökset kirjaavatkin pyynnön yleensä muodossa ”Have mercy on us.”
Strongin sanakirja määrittelee sanan ”eleos” seuraavasti: ”mercy: kindness or good will towards the miserable and the afflicted, joined with a desire to help them”. Mutta tuohon armoon liitetään tietenkin myös Kristuksen osoittama armo: ”the mercy of Christ, whereby at his return to judgment he will bless true Christians with eternal life”. (Strong’s G1656 – eleos)
Raamatun kreikkalaisella puolella on myös toinen joskus armoksikin käännetty sana ”charis”, jonka Strong määrittelee seuraavasti: ”good will, loving-kindness, favour of the merciful kindness by which God, exerting his holy influence upon souls, turns them to Christ, keeps, strengthens, increases them in Christian faith, knowledge, affection, and kindles them to the exercise of the Christian virtues”.
Sana ”charis” kuului harvoin Jeesuksen sanavarastoon. Näin hän sanaa kuitenkin käytti: ”Jos te teette hyvää niille, jotka tekevät hyvää teille, mitä kiitettävää(charis) siinä on?”(Lu6:33) Jeesuksen äitiin sana charis liitetään seuraavasti: ”Mutta enkeli jatkoi: ”Älä pelkää, Maria, Jumala on suonut sinulle armonsa(charis).(Lu1:30).
Sanaan charis siis ei liity vahvasti säälin ja myötätunnon piirteitä. Vaikuttaa siltä, että sanojen charis ja eleos oleellinen ero on siinä, että charis painottaa lahjan ansaitsemattomuutta ja korostaa antajan avokätisyyttä, kun taas eleos tähdentää armollista suhtautumista ahdingossa olevien tarpeisiin.
Suurin armon osoitus tulee tietysti Raamatun sivuilla Kaikkivaltiaalta. Näin tuosta armon osoituksesta sanotaan: ” Pysykää Jumalan rakkaudessa ja odottakaa, että Herramme Jeesus Kristus armossaan johtaa meidät iankaikkiseen elämään.”(Ju21) Armoon kuuluu myös se, ettei kenenkään ole pakko elää ikuisesti tai edes uskoa Jumalan olemassaoloon. Sinuakaan Jori ei pidä siis väkisin käännyttää. Toivottavasti et siihen suuntaan tätä armo-katsaustani tulkitse vaan pysyt edelleen linjoilla ja kenties löydät Raamatusta paljon muutakin hyödyllistä.
Muuten. Eikö Jori Raamatun opetus armosta ole hieno osoitus Kirjan järkevyydestä ja käytännöllisyydestä meidän ihmissuhteissamme? Kovasti me armollisuutta ja anteeksiantoa toisilta tarvitsemme arkielämän pyörteissä – ja myös näilläkin palstoilla?
Muslimit sanovat, että Allah on armollinen. Tähän vedoten jotkut heistä uskaltavat jättää kaikki Islamin tärkeimmät säädökset noudattamatta. Samoin tekee moni kirkossakin. Jumala kun on armollinen, niin käskyjen noudattamiseen ei edes pyritä. Tuskin muistetaan mitä ne on. Ulkonaisesti voidaan kyllä käskyjä noudattaa. Ei varasteta, eikä tapeta. Jumalan käskyt vaativat kuitenkin tärkeimpänä asiana sisimmän ehdotonta kuuliaisuutta. Siihen kun ei kyetä, niin se paikataan Jumalan armolla. Joten tällaisella armokäsitteellä ei ole mitään eroa siihen miten armo Islamissa käsitetään.
Kristillisellä uskolla ei ole tällä tavalla käsitettynä mitään annettavaa muille uskonnoille.
Raamatun ehdottomien käskyjen tarkoitus on osoittaa meille, ettemme täytä mittaa, joten olemme ansainneet tuomion. Luontevaa on tuossa tilanteessa etsiä jotain parempaa vaihtoehtoa. Sellaisen löytää helposti armon ja anteeksiannon sekoituksesta. Silloin voi hyvinä päivinä uskoa, että kakki on niin kuin pitääkin. Huonona päivänä tuo usko horjuu, jolloin se ei enää anna varmuutta Jumalan armosta.
On jäänyt havaitsematta sydämen todellinen tila. Tila, jota ei voi korjata millään omilla ponnisteluilla.
Tarvitaan kokonaan toisenlainen ratkaisu. Se joka uskaltaa luottaa oikeasti armoon, uskaltaa oivaltaa sen ettei voi täyttää mittaa ja on jo siksi tuomittu. Kokonaan tuomittuna voi silloin oivaltaa sen että Jeesus on puolestamme täyttänyt koko mitan. Ei ainoastaan niitä vaatimuksia mitä en voi täyttää, vaan myös sen, ettei minusta ole täyttämään mitään muutakaan. Kokonaan tuomittuna voi ja saa luottaa kokonaiseen armahdukseen kaikesta. Hip huraa.
Armonelämän erityisyys on siinä, että tulee päiviä jolloin mitään uskonelämän vaikutuksia ei kykene itsessään havaitsemaan. Raamatun sana ei avaudu, eikä rukous maistu. Seurakuntayhteyskin tuntuu hankalalle. Silloin voi tarttua Jumalan lupaukseen, että Hän on sama aina ja se mitä Jeesus on puolestamme tehnyt riittää. Tuntuu itsestä sitten miltä tahansa.
Käskyt vaatimuksineen saavat samaan aikaan olla tiukkana rautavanteena elämää ohjaamassa, mutta
omatunto on kaikista vaatimuksista täysin vapaa. Tämä lukiessa moni ajattelee heti Omantunnon syytöksiä, silloin kun on rikkonut jotain kohtaa vastaan. Silloin omatunto ei tietenkään ole vapaa syyllisyydestä ja on etsittävä jälleen armoa.
Onkohan kristinusko ainoa uskonto, jossa taivaaseen pääsee ihmiseen (Jeesus, Raamattu) uskomalla? (Ei tarvitse toistaa kolmiyhteysoppia). Kristinuskon tarjoileman armon ehdot ovat kovat. Onko se armoa?
”Tämä kolahti: Kristinusko on jumalallinen rakkaustarina tai kosminen painajainen,”
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/toimittajalta-kristinusko-on-joko-jumalallinen-rakkaustarina-tai-kosminen-painajainen?#76f68970
”David Bentley Hartin mukaan kristillisen kertomuksen ytimessä on jotain mätää, eikä ongelma koske vain kalvinisteja pimeine ennaltamääräämisoppeineen. Valtaosa koskaan eläneistä kristityistä on uskonut vakaasti, että Jumala tuomitsee huomattavan osan luomistaan ihmisistä ikuiseen kärsimykseen.
Hart käyttää ajatussuuntauksesta termiä ”infernalist orthodoxy”, leppeästi suomentaen ”helvetillinen oikeaoppisuus”.
—–
On teoriassa mahdollista, että maailman tyhjästä luonut Jumala on luodessaan päättänyt, että osa luoduista joutuu lopulta ikuiseen kidutukseen. David Bentley Hartin mukaan sen sijaan ei ole edes teoriassa mahdollista, että sellainen Jumala olisi hyvä.
Jos yksikin luotu joutuisi lopulta ikuiseen tuskaan, maailma olisi kosminen painajainen ja sen luoja kosminen Hitler.
Hitleriä ja Jumalaa erottaisi lähinnä se, että Hitlerin masinoima holokausti kesti muutaman vuoden, mutta Jumalan ikioma Auschwitz olisi ikuinen.”
Huomasin 45 vuotta sitten saman kuin Hart ja hyvin helposti, tutkimalla, mitä Ut:n alkutekstit sanovat. Kristillisyys on itse asiassa antikristillisyyttä, joka oli iduillaan jo apostolien aikana. Se on tullut alkuperäisen tilalle ja korvannut sen. Tehtiin sisäpiirioppi valituille, siis itse itsensä valitsemille. Tätä näkökohtaa tukien kirkko on suomentanut Ut:n.
Missä se kovuus näkyy, jos kerran Jumalan Poika on jo kaikki ehdot täyttänyt meidän puolestamme?
Itsevalittua Jumalan palvomista on paljon ja se on kuitenkin turhaa. Tapiolla on kuten monella muullakin se käsitys, että tänne synnytään vapaana ihmisenä, eikä myytynä synnin alle, kuten Raamatussa asia ilmaistaan. Me kuolemme kaikki, se on synnin seurausta. Vaikka kuinka uskoisi ja valitsisi itse pelastuksensa, niin kuolema ottaa omansa. Armo käy oikeuden edellä.
Lähtökohtaisesti olisi hyvä ajatella, että Jumala pelastaa kadoneita lapsiaan. Ja myös löytää kaikki. Kaikki ovat kuoleman alla, mutta Kristuksessa kuolleet tehdään eläviksi.
Onko tämä Elämä kaikille avattu ovi? On, Ovi Taivaaseen ja pelastukseen on avattu kaikille. Kristus on koko maailman syntien sovitus, mutta monet haluavat pysyä omalla tiellä ja valitsevat sitten Jeesuksen seuraamisen tai muun vastaavan nimeämänsä opin, jota he eivät salli kuitenkaan kaikille, vaan ainoastaan niille, jotka täyttävät tietyt ehdot, eli lain vaatimukset. itsevalittu johtaa itsevalittuun ja se on eri asia, kuin Jumalan valinta, joka tapahtuu yksin Armosta. Tämä ei sovi ihmiselle.
Armon ja Totuuden Tie on Evankeliumin uskomisen kautta, se on jokaisen ihmisen lähellä, suussa ja korvissa, se tulee kohti ja on koko maailman nähtävillä pääkallopaikalla. Sen tähden Jumala on valinnut Israelin, että Hän kansansa kautta näyttäisi maailmalle, että Hän on Herra.
Miksi vain harva uskoo Kristuksen tulleen Pelastamaan ihmisen? Minä en tiedä, eikä Jumala kerro. Ehkä se on niin, että vain sairaat tarvitsevat parantajaa ja terveet Hän lähettää tyhjänä pois?
”Etsikää Herraa silloin, kun hänet löytää voidaan; huutakaa häntä avuksi, kun hän läsnä on.
Jumalaton hyljätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja palatkoon Herran tykö, niin hän armahtaa häntä, ja meidän Jumalamme tykö, sillä hänellä on paljon anteeksiantamusta.
Sillä minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra.
Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne.
Sillä niinkuin sade ja lumi, joka taivaasta tulee, ei sinne palaja, vaan kostuttaa maan, tekee sen hedelmälliseksi ja kasvavaksi, antaa kylväjälle siemenen ja syöjälle leivän, niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee: ei se minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä minulle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin. Jes.55:6-11
Malinen: ” Tapiolla on kuten monella muullakin se käsitys, että tänne synnytään vapaana ihmisenä, eikä myytynä synnin alle, kuten Raamatussa asia ilmaistaan.”
Malinen toi sopivasti esiin antikristillisen lukutavan. Antikristillisyyden ydintä on muuttaa sanojen alkuperäinen tarkoitus toiseksi. Niin heprean chata kuin kreikan hamartia tarkoittaa samaa asiaa eli harhaan menoa, vaikka tahtoo osua maaliin. Siten Ismon lause ”myytynä synnin alle” tarkoittaa myytynä harhaan menon alaisuuteen. Kaikki syntyvät harhaan menon alaiseksi ja pitäisi etsiä tie, jotta ei mene enää harhaan.
Peittääkseen petostaan katolisuus on keksinyt kaikenlaisia oppeja, kuten perisynti, joka on täyttä huuhaata eikä sitä siksi voi Raamatusta löytääkään. Ihminen syntyy vapaana ja tämä vapaa tahto näkyy niin maailman kaoottisessa tilanteessa kuin uskonnoissakin.
Niinpä, niin. Olet Tapio naulannut tuon vapaan tahdon ajatuksen seinälle, enkä sitä voi pois repiä, mutta omalta puoleltani olen tuon perisynnin löytänyt itsestäni, eli minun kohdalla se on totta. Myös Raamattu avaa sivunsa minulle tämän ymmärryksen ja tiedon kautta. Joh.9 luku avaa sokeana syntyneen silmät.
Tiede puhuu geeneistä. Jotkut uskovaiset sotkevat geenit eli isien ja äitien perinnön perisynniksi. Geenien perimään ei voi vaikuttaa eli olet sitä, mitä olet perinyt. Tunnemaailmaa manipuloimalla uskonnoissa ikään kuin vapaudutaan milloin mistäkin perisynnistä tai yksittäisestä synnistä. Sitä voi myös kutsua paatumukseksi. Katolisten pappien pedofilia on esimerkki siitä, miten paatumuksen prosessi etenee. Ja katolisuus on niin Ismon kuin muidenkin teologian ytimessä, sillä sen saa Suomessa luterilaisuuden kautta jo äidinmaidossa.
Antikristillinen lukutapa? On siis ymmärrettävä, että vastustan Kristusta, koska Luotan kaikessa Jumalaan? Jumalan tahto on ilmoitettu Raamatussa selkeästi ja minulle Evankeliumin ilmoitus sopii hyvin, mutta onko se antikristillisyyttä? Jos olen Jumalan ilmoituksen kanssa samaa mieltä, niin enkös minä silloin ole tunnustanut syntini? Olen mielelläni väärässä, kunhan vain Jumalan Sana saa olla oikeassa.
https://youtu.be/gbxUpznJqHI