Eräässä keskustelussa kysyttiin näenkö kristinuskossa mitään hyvää. Näen, ja ensimmäiseksi listalle nostan armon.
Vuodenvaihteesta on nyt pari viikkoa ja uudenvuodenlupauksia varmasti jo rikottu. Ensimmäiset nortit ja malborot ovat syttyneet ja sille puolisollekin tullut huudettua vaikka mielessään toisin päätti. Silti hyvä että on uusivuosi edes joskus.
Armon ideahan on jokapäiväinen uusivuosi.
Armo on myös kristinuskon käsitteistä toiseksi keskeisin. Heti sen keskeisimmän eli syyllisyyden (Room. 3:23) jälkeen tulee armo.
Kaikista kirkon kampanjoista huonoin oli reilun kymmenen vuoden takainen armoa-kampanja. Se oli epäonnistuminen koska raaka-aine oli niin hyvää, oli kuin sisäfileestä ei olisi saatu edes kunnollista keittoa. Ei pitäisi tarvita teemukakkureita eikä jaakkoheinämäkiä tekemään hyviä tekstejä armosta, huonompikin kirjoittaja riittää.
Armostahan voisi kirjoittaa aloittaen vaikka armollisuudesta itseä kohtaan. Riittääkö vähempi, vai pitääkö minun aina jaksaa ja osata? Sen voi laajentaa toisiin ihmisiin, miettiä onko pakko kostaa vai voisiko ajatella uutta alkua jossa unohtaa mitä se ikävä naapuri oli tehnyt.
Vudenvaihteessa eräät vanhat velat vanhenivat lain nojalla. Joukossa oli varmasti ilman omaa syytään velkoihin uponneita, mutta myös itse asiansa sössineitä. Laki oli heille armahdus, osoitus koko valtion tason armosta.
Vaikka uskon, ettei jeesukselle ole tarvetta, uskon että armolle on.
Kiitos hyvästä blogista.
Armo ja armollisuus ovat tosiaankin olennainen osa kristillisyyttä. Tähän liittyy myös oman riittämättömyyden tunnustaminen. Tämä on siis jotain muuta kuin humanismia.
Humanismissa – siis erään sortin sellaisessa – lähtökohtana on, että ihminen on itsessään hyvä ihan sellaisena kuin itse kukin on. Kristitty sensijaan on armon kerjäläinen.
Miksi armoa pitäisi kerjätä, onhan syntimme jo sovitettu ja ikuinen vanhurskaus tuotu esiin?
Armoon ei voi olla oikeutta, sillä armo on oikeuden vastakohta.
Jorille kiitokset myönteisestä ajattelusta.
Itse ajattelen, että armo on hyvä uutinen, jos sille on katetta.
Olen usein pohtinut, että pelkkänä ideana armo on tyhjä.
On toki kaunis idea, että joku saa ajatuksen Manun pankkilainan armahtamisesta. – Pankki tuskin kuitenkaan lämpenee tälle ajatukselle ja itse kaunis idea jää tyhjäksi. – Jos armon ideaan liittyy myös se, että joku laittaa em. idean täytäntöön ja lunastaa velkakirjan puolestani, silloin armo on jo paljon enemmän kuin kaunis idea.
Kristinuskon hyvä uutinen seisoo (tai kaatuu) sen asian pohjalla, että Raamatun ilmoittama Jumala on Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa lunastanut meidän syntimme ja syyllisyytemme velan suhteessa Jumalaan ja lähimmäisiimme. Jos tämä on totta, tällainen armo on hyvän idean lisäksi myös lunastettua todellisuutta. – Aloitin edellisen lauseen jos-sanalla, koska osa ihmisistä torjuu em. Jumala-uskon, vaikka haluaakin jollakin lailla sympatisoida kristillisiä ideoita. – Itse en tiedä olisiko minusta sellaiseen, jos en uskoisi Raamatun Jumalan olemassaoloon.
17 Ja jos te Isänänne huudatte avuksi häntä, joka henkilöön katsomatta tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin vaeltakaa pelossa tämä muukalaisuutenne aika,
18 tietäen, ettette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla, lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestanne,
19 vaan Kristuksen kalliilla verellä, niinkuin virheettömän ja tahrattoman karitsan,
20 hänen, joka tosin oli edeltätiedetty jo ennen maailman perustamista, mutta vasta viimeisinä aikoina on ilmoitettu teitä varten,
21 jotka hänen kauttansa uskotte Jumalaan, joka herätti hänet kuolleista ja antoi hänelle kirkkauden, niin että teidän uskonne on myös toivo Jumalaan.
22 Puhdistakaa sielunne totuuden kuuliaisuudessa vilpittömään veljenrakkauteen ja rakastakaa toisianne hartaasti puhtaasta sydämestä,
23 te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta.
24 Sillä: ”kaikki liha on kuin ruoho, ja kaikki sen kauneus kuin ruohon kukkanen; ruoho kuivuu, ja kukkanen varisee,
25 mutta Herran sana pysyy iankaikkisesti”. Ja tämä on se sana, joka on teille ilosanomana julistettu.
(1Piet.1:17-25)
Toki armon osoittaminen muille tai itselle on monissa arkipäivän asioissa hyvä ”idea”, vaikkapa vaimolle huutamisessa tai tupakkalakon rikkomisessa. Ja siihen jopa pystymme ihan omilla voimillammekin ilman Jeesusta.
Mutta kun ovat kyseessä suuremmat rikkomukset, armoa ei voikaan enää soveltaa niin helposti. Jo yhteiskunnallinen laki vaatii rangaistuksen, sovituksen tai hyvityksen. Muuten yhteiskunta ei toimi. Näin myös, jos yksilötasolla on tapahtunut vakavampi rikkomus, vaikkapa joku on surmannut jonkun läheisen. Tuskinpa sellaisissa tapauksissa armon soveltaminen on blogistinkaan mielestäsi ihan hyvä idea. Tuskin se inhimillisin voimin onnistuukaan. Tiedän kyllä tapauksia, joissa sellainen nimenomaan Jeesuksen avulla on onnistunut.
En ole perehtynyt uskontotieteeseen muutamia luentoja enempää, enkä jaksa lähteä kaivelemaan historiaa selvittääkseni, onko armon käsitteellä ollut merkittävää asemaa muissa vanhoissa uskonnollisissa katsomuksissa. Eiköhän koston periaate ole ollut paljon yleisempi kuten Hammurabin laissa: hammas hampaasta. Sellainen ajatus löytyy Vanhan testamentinkin alkulehdiltä. Mm. Lemek totesi: ”Jo yhdestä haavasta minä tapan miehen, jo yhdestä naarmusta nuorukaisen. Jos Kainin puolesta kostetaan seitsemästi, niin Lemekin puolesta seitsemänkymmentä kertaa seitsemän.”
Johannes kirjoittaa evankeliuminsa alussa: ”Lain välitti Mooses, armon ja totuuden toi Jeesus Kristus.” Armoa ei kristinuskossakaan olisi ilman Jeesusta. Hän kumosi Lemekin periaatteen. Kun oppilaat kysyivät, kuinka monta kertaa pitää antaa anteeksi, Jeesus vastasi, että seitsemänkymmentä kertaa seitsemän.
Jos sanotaan, että armoa tarvitaan mutta Jeesusta ei, se on sama kuin sanoisi, että hedelmät kyllä ovat tarpeen mutta puut eivät.
Armo ilman oikeutta on julmuutta. Se vapauttaa syyllisen mutta rankaisee uhria. Siksi ei voi olla armoa ilman sovitusta.
Kreiikanarmoa tarkoittava sana on kharisw. Sana ei ole kertaakan asetettu Uudessa testamentissa Jeesuksen suuhun. Jewesus ositti suopeuttaa, mutta varsin valikoidusti. ’Kyykäärmeiden sikiöille’ ja Isästä Perkeelä’ olleille Abrahamin lapsille ei laupeutta suotu.
UUSINTA: Kreikan armoa tarkoittava sana on kharis. Sanaa ei ole kertaakan asetettu Uudessa testamentissa Jeesuksen suuhun. Jeesus osuopeuttaa, mutta varsin valikoidusti. ‘Kyykäärmeiden sikiöille’ ja Isästä Perkeelä’ olleille Abrahamin lapsille ei laupeutta suotu.
77 kertaa on numerologinen sanaleikki.
”Armo on myös kristinuskon käsitteistä toiseksi keskeisin. Heti sen keskeisimmän eli syyllisyyden (Room. 3:23) jälkeen tulee armo.”
Palaat jälleen tähän ”toiseksi keskeisimpään käsitteeseen”.
Kaikki Raamatun totuudet ovat yhtä tärkeitä, yhtä keskeisiä. Ilman yhtä ei ole toista, koska Raamatun sanoma on kokonaisuus.
Kaikki alkaa uskoontulosta, joka on ’veturi’ ja vetää koko Jutun perässään.
Uskoontulo, Jumalan vaikuttamana, on ihmisen vapaaehtoinen suostuminen Armon alle, mikä ei jätä uskovaa toimettomaksi..
Tässä Armon alla tapahtuu kaikki, sen ulkopuolella ei mitään.
Armo ei voi olla armoa, jos se valikoi kohteita. Joko kaikki armahdetaan tai ketään ei armahdeta. Näin siksi, että Jumala on oikeamielinen eikä voi olla oikeamielinen, jos mielivaltaisesti jotkut pelastuvat, mutta toiset eivät. Apostoli oli samaa mieltä Roomalaiskirjeessä.
”Sillä Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi.”
Epäjohdonmukaisuudet tästä sanomasta johtuvat siitä, että kristillinen teologia on kadottanut apostolien sanoman. Tuskin omasta tahdostaan, vaan jotta se omahyväisyydessään ja itseriittoisuudessaan ajautuisi samaan asemaan tottelemattomien juutalaisten kanssa, riippuvaiseksi armosta, jota se puheistaan huolimatta ei pysty käsittämään, vaan päinvastoin supistaa sisäpiiriopeiksi, katolisuudeksi, helluntailaisuudeksi, lestadiolaisuudeksi…
Mistä se kertoo, että Jumala on arponut valittunsa ennen luomista? Onko Jumala epäoikeudenmukainen? Ei todellakaan, mutta niin se näkyy kristillisestä teologiasta käsin. Ateistit ymmärtävät enemmän, kun käsittävät, ettei rakastava ja kaikkivaltias Jumala voi olla kristillisen teologian mukainen helvettiin heittäjä.
Tapiolla on yksi keskeinen Jeesuksen ilmoitus unohtunut, vai onko? ; kun sanoo:
”Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.
Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.
Mutta tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat.
Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi.
Mutta joka totuuden tekee, se tulee valkeuteen, että hänen tekonsa tulisivat julki, sillä ne ovat Jumalassa tehdyt.” Joh.3:17-21
Pimeydessä elävät eivät tule valkeuteen, mutta joka totuuden tekee, tulee valkeuteen, että tekonsa tulisivat kaikkien tietoon. Jako on selkeä.
Kuka tuon jaon voi tehdä paitsi Jumala.
Eivät lainaamasi jakeet mitään muuta. Pidän itsestään selvänä näillä sivuilla sitä, että ymmärretään kaikkien ihmisten joutuvan tuomiolle tekojensa mukaisesti, myös uskovien. Vain tuomitut voidaan armahtaa. Ei syyttömiä tarvitse armahtaa. Tasavallan presidentillä on oikeus armahtaa. Mutta hän armahtaa vain tuomittuja. Joillekin tuomio on Ut:n mukaan autuudeksi, joten heitä ei tarvitse armahtaa.
En jaksa tarkistaa, miten Ismon lainaamat jakeet sanatarkasti menevät. Jos kiinnostaa muu kuin perässähiihtäminen, niin kannattaa ryhtyä itse ottamaan selvää. Auktoriteettien perässähiihtajät saattavat löytää itsensä teologisesta perämetsästä. Kirkon Ut:n suomennos on niin surkea väärennös, että sen avulla on mahdotonta ymmärtää yleistä armahtamista. Pääpaino on sisäpiiriopin tukemisessa. Lainaa katolisuudesta, mitä on myös helluntailaisuus. Kaikki tulevat lopulta äitiinsä, vaikka muutamma sukupolvi näyttäisikin olevan immuuni teologiagenetiikan vaikutukselle.
Armon meren tuolla puolen… Armon merestä pitää itse onkia. Sieltä ei voi ostaa, ei lainata, eikä varastaa. Hyvällä säällä (meinasin kirjoittaa säkällä) saa saalista. Nauttia pitää viinin ja leivän kanssa.