Aikuisrippikoululaisen kanssa mietittiin, mitä armo on.
Tiedän monia määritelmiä. Niissä on hyviä ja myös paperinmaksuisia. Tiedän myös, että esim. islamissa asia ymmärretään kovin toisin. Siinä hurskaalla elämällä ansaitaan se, että Allah, suuri armahtaja, puuttuu ihmisen elämään.
Tuo ansioajattelu hiipii herkästi myös kristinuskoon. Jumala muka armahtaisi, kun ihminen ottaa hänet vastaan ja julkistaa uskonratkaisunsa. Pitää ensin korjata elämäntavat. Pitää juosta kaikissa hengellisissä tilaisuuksissa.
Ja höh, sanon minä.
Armoa ei ansaita. Ihminen ei siitä päätä.
Toki ihminen voi sitä pyytää. Käsien ristiminen rukoukseen on hyvä alku. Mutta uskomme alkaja ja täyttäjä on Jeesus Kristus, emme me itse. Jo kaipaus Jumalan puoleen on hänen suuri lahjansa.
Eikö tuollainen armo ole aika epäreilu? Toinen etsii uskoa läpi elämänsä ja kipuilee aina vain, toiselle kirkastuu olennaisin yhdessä hetkessä? Vieläpä sille rentulle, joka…
Juuri niin. Se on epäreilu, tai ehkä on parempi sanoa, että armo ei toimi niillä perusteilla, mitä me pidämme reiluina. Jumalalla näyttää olevan oma käsityksensä, jota järkemme ei riitä ymmärtämään.
Onko armo sitten halpaa?
On se siinä mielessä, että se ei maksa meille mitään.
Kallista siitä tulee, kun ajatellaan, mitä se Kristukselle maksoi.
Armon kokenut, armahdettu, ei pidä sitä halpana, vaan kalliina aarteenaan.
Niin kalliina, että elämä muuttuu. Kädet hakeutuvat ristiin, Raamattua availlaan ahkerasti, osallistutaan sinne, missä sielua ravitaan.
Armo on Jumalan vastaus ihmisen syntiongelmaan. Armo on ansaitsematon rakkaus meidän osaksemme. Armo kulminoituu ristillä.
Siis kertakaikkiaan, Marja-Sisko! Aivan ihana opetus siitä, mitä armo on. Kiitos! Tulin ihan siunatuksi.
Tämän parempaa saarnaa ei voisi olla! Muutamilla sanoilla tiiivistitte sen, mitä armo oikeasti merkitsee. Kiitos! Rakkaus ja armo ovat rinnakkaisia käsitteitä.
Kävin Suomen ensimmäisessä Bethel Sozo koulutuksessa, jossa anteeksiantamus vanhemmille heidän virheistään tervehdytti omaa ihmiskuvaa ja minäkuvaa. Armo ja anteeksianto vanhemmille toi Jeesuksen esim. katkeruuden ja vähäisen huomion saamisen sekä torjunnan muurin yli armon lähteeksi itsensä hyväksymisessä. Vanhempien taholta tuleva torjunta, hylkääminen, vähäinen huomio sekä rakkauden ja arvostuksen puute tai tunne sen puutteesta vie ihmiseltä itsetunnon, joka vaivaa koko elämän ajan, ellei anteeksiantamus ja armo tervehdytä.
Kiitos hyvästä tekstistä. Jotenkin tuo armo-teema on pyörinyt viimeisen vuoden ajan paljon mielessä. Mitä enemmän sitä koettaa järkeillä, sitä käsittämättömämpää se tuntuu olevan. Että ihan ilman ansioita ja oikeastaan välillä voisi kai sanoa, että kaikesta vastaanriuhtomisestanikin huolimatta, myös minä olen armahdettu.
Hieno kirjoitus ja Matti Tampio täydensi hyvin.