Muutamia kertoja elämässäni, esimerkiksi tiukassa taloustilanteessa, olen saanut apua hyviltä ihmisiltä. Muistan näitä ihmisiä kiitollisin mielin. Saadut velat on maksettava, se on vähintä. Monesti elämässä huomaa, että kaikille auttajilleen ei enää edes pysty korvaamaan heidän apuaan. Kaikkia ei ole mahdollista enää edes kiittää. Jää vain kiitollisuus.
Eräässä elokuvassa päähenkilö auttoi lainaamalla rahaa. ”Paljonko annoit?” kysyi toinen. ”En minä tiedä, annoin kaiken.” vastasi päähenkilö. ”Kuinka kaiken voi maksaa takaisin?” kysyi taas toinen. Arvoitukselliset vuorosanat jäivät leijumaan mieleeni pitkään. Siinä oli tiiviisti esitettynä armon salaisuus. Kun Jumala antaa meille Jeesuksen uhrikuoleman tähden syntivelkamme anteeksi, on kaikki sovitettu. Sitä ei voi edes kuvitella maksavansa takaisin, se kuitenkin rohkaisee Jumalan lapsen vapaudessa tekemään hyvää. Antaa hyvän kiertää.
Nyt tammikuun viimeiselle sunnuntaille osuva septuagesimasunnuntai muistuttaa, että on 70 päivää pääsiäiseen (kreik. septuaginta eli 70). Pyhäpäivän teema on ansaitsematon armo. Tarkkaa lukijaa saattaa kiusata sanaparissa esiintyvä kielellinen toisto. Armo viittaa jo itsessään johonkin ansaitsemattomaan. Armoa ei voi koskaan ansaita, ansaittu suosio olisi jo jollakin tapaa maksettu. Armo on aina jotakin sellaista, jota ei ole maksanut eikä koskaan pysty maksamaan takaisin. Se on ansaitsematonta rakkautta.
Tammikuun puhuttelevimpia luonnon näkymiä kaamoksen sinisen hetken ohella ovat olleet huurteiset ja tykkylumiset puut. Tunturin kupeessa lumisina hahmoina kyyhöttäviä puita voisi ihailla koko päivänvalon ajan. Puun terveyden kannalta tykkylumi on lopulta kuitenkin vaarallista. Lumen paino voi katkoa oksia ja murtaa vahvankin rungon. Mitä isompi ja vahvempi puu on, sitä enemmän se kerää lumitaakkaa. Tämä muistuttaa meitä siitä, ettei kestävinkään ihminen ole luotu kantamaan taakkojaan loputtomasti. Jos pitää olla niin voimakas, ettei koskaan kevennä sydäntään, tulee tuosta vahvuudesta kohtuuton taakka, joka lopulta murtaa kantajansa.
Tykkyluminen metsä saa vapautuksensa, kun tuisku heräilee varovasti. Lopulta se ravistelee metsät taas paljaiksi. Säiden lämpeneminen vaikuttaa samoin. Meille ihmisille ei riitä, että saamme kerran syntimme anteeksi. Asioita kertyy joka päivä pois pantavaksi. Me tarvitsemme Jumalan anteeksiantamusta ja armoa joka päivä. Meidän ei tarvitse olla vahvoja, Herran armo kantaa meitä. On oltava ravistelevia tuulia ja lämpimiä suojasäitä.
Evankeliumissa Jeesus sanoo: ”Niinpä tekin, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän tulee tehdä, sanokaa: ’Me olemme arvottomia palvelijoita. Olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään.’”(Luuk. 17:10) Ilmeisesti on niin, että jos ottaisimme kunniaa omista teoistamme, alkaisimme kerätä myös pätemisen ja vahvana olemisen taakkoja päällemme. Jäisimme myös niiden ihmisten ansaan, jotka kehuskellen sitovat meitä omiin tarkoitusperiinsä. Liian omahyväisistä ihmisistä saattaa myös tulla ympäristölleen sietämättömiä. Tämä vapauttava sana armosta ei kuitenkaan kiellä meitä iloitsemasta onnistumisista ja osaamisestamme, saamme olla onnellisia ja iloita Jumalan teoista omassa elämässämme.
Pentti Tepsa
Kemijärven kirkkoherra
Hei vaan, Pentti!
Hienoja lumikuvia. Ja hienoa on sekin, miten paljon päivä on jo pidentynyt talvipäivänseisauksen jälkeen.
Hei Pirjo! Kiva saada tervehdys sinulta. Pohjoisen talvi on kaunis. Kevättä kohti!
” Armoa ei voi ansaita ” ??
Sanotaan mieluummin, että armoa ei voi ansaita hyvillä teoilla, mutta pahoilla ja väärillä kyllä. Jos siis joku armahtaa, kuten vaikka presidentti aina silloin tällöin voi tehdä. Presidentin ei tarvitse armahtaa normaaleja lainkuuliaisia ihmisiä, vaan rikollisia.
Oikeamielinen ihminen ei tarvitse armoja, koska hän ei tee sellaista, mikä on kiellettyä.
Kaikki me tarvitsemme armoa, vaikka emme sitä hyvillä tai pahoillakaan töillä ansaitse. Synti ei ole vain kielletyn tekemistä, vaan se on myös tekemättä jättämistä, rakkaudettomuutta. Sikäli ymmärrän näkökantasi Tarja, että arkikielessä puhutaan usein armosta ja ansiosta vaihtelevalla tavalla. Pohdin näkökantaasi.