Armo on kirkon opin toiseksi keskeisin asia. Eikä muuten välttämättä huono tuote markkinoida. Ehdotankin siksi aivan ilmaiseksi kirkolle yksinkertaista asiaa, jolla armo-tuotteen saisi taas esille.
Esittäkää armahdusta Hirvisaarelle. Mies otti valokuvan natsitervehdyksestä. Ei ole ketään tappanut, ja on tätä valokuvausta jo anteeksi pyytänyt. Virallisen huomautuksenkin hän on jo saanut. Eikö tämä jo riitä, pitääkö vielä ryhmästäkin erottaa?
Armoa saattaa toisinaan olla jonkin verran tarjolla. Rikollisille. Mutta kun Audin pomoportaan kaveri sanoo jotain tyhmää naisista, niin eipä näy armoa, vaan virka viedään.
Vai olenko ainoa, josta näyttää siltä että armoa ei välillä ole tarjolla yhtään?
Kummallisen tympeitä osa kommenteista. Saman asian voi tietysti sanoa monesta eri näkökulmasta, mutta kirkon opin ytimessä (siis tärkein?) on käsitys Jumalasta. Joka on rakkaus. Joka rakkaus ilmenee kolminaisuuden sisäisessä rakenteessa, jos asian voi nyt jotenkin sanoin ilmaista eli käsittää.
Kyllä Jori muistuttaa oikein armollisuudesta, mistä kirkko sisimmässään ehkä haluaisi itsekin tässä kovuuden maailmassa tulla tunnistetuksi – mutta kun ei. Onhan toisaalta niin, että aivan lähi aikoina ovat monet ”raskaat” vastakkainasettelut kirkon ja muun yhteiskunnan välillä tulossa agendalle, eikä tälläinen Jorin odottama ”opettaminen” kertakaikkiaan edesauttaisi herkkäkorvaisuutta kirkkoa kohtaa.
Tätä minä ihmettelen että kuinka armon opetus otetaan ihmiseltä (Lutherilta) joka itse oli teoissaan niin armoton ulkopuolisia kohtaan ja toisaalta omiakin kohtaan, siitä seuraavat esimerkit:
http://evl.fi/EVLUutiset.nsf/Documents/F0711E53DD9579D0C225776900736CBC?OpenDocument&lang=FI
Vähä katekismus (Luther):
…Opeta heille ensimmäiseksi yllä mainitut kappaleet, nimittäin kymmenen käskyä, uskontunnustus, Isä meidän -rukous jne., sana sanalta tekstin mukaisesti siten, että he kykenevät toista maan ne ja oppivat ne ulkoa.
Mutta niille, jotka eivät halua oppia, on sanottava, että he kieltävät Kristuksen ja ovat kaikkea muuta kuin kristittyjä. Heitä ei myöskään saa päästää ehtoolliselle, ei todistamaan yhdenkään lapsen kastetta eikä nauttimaan vähääkään kristityn vapautta, vaan heidät on jätettävä kerta kaikkiaan paavin ja hänen virkakuntansa, vieläpä itse Perkeleen käsiin. Heidän vanhempiensa ja isäntiensä on kieltäydyttävä antamasta heille ruokaa ja juomaa sekä ilmoitettava heille, että ruhtinas haluaa ajaa tuollaiset raakalaiset maasta pois. … (tämä on VIELÄKIN kirkon tunnustuskirjoissa)
Kaarina, se kaikkein tärkein asia on nähdäkseni syyllisyys (Room 3:23). Tämän päälle tulee toisena asiana armo. Tästä ovat yksimielisiä käsittääkseni kaikki kristityt, vaikka kiistelisivätkin kasteen ajankohdasta tai ehtoollisen tarkasta merkityksestä tms.
Nuo kirkon pasuunat on sen verran vaikea selkoisia, että kannattaa suunnata katse kirjoituksiin henkilökohtaisella tasolla. Tuo Jorin yhden jakeen huomion voisi laajentaa koko luvun kokonaisuuteen.
Tarkistaessani tajusin kuinka ajankohtainen se on tänäkin päivänä. Osat vain ovat vaihtuneet nyt on niin kutsutut kristityt (siis ennen pakanat) yhdessä joidenkin pakanoiden kanssa puuttumassa juutalaisten ympärileikkauksiin lain voimalla. Mutta lain tehtävä ei liene ole syyllistää, vaan näyttää suuntaa, koska lakia täyttämällä ihmisestä tulee kovia. Syyllisyys itsessään ei ainakaan minulle ole mikään määre, mutta sen pisto voi auttaa suuntamaan parempaan, mutta siihen jääminen pahempaan. Armo taas mahdollistaa uudelleen alkamisen.
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Room.+3%3A1&rnd=1381059082881
Aika tylysti tämä kommenttiketju alkoi, ei juuri armoa blogistille…
Jori varmaan tarkoitti, että Kristus on tärkein, ilmän häntä ei ole armoakaan.
Minusta Jorin aloite on ihan oikea, armahtaa meidän toki pitäisi.
Lapsellisia nämä kaverit ovat olleet. En heistä silti lähtisi natseja tekemään.