Kristinusko on perusolemukseltaan armouskonto. Juuri tämä ominaisuus erottaa kristinuskon selkeimmin kaikista muista maailmassa esiintyvistä uskonnoista. Armo on ihmisiä rakastavan Jumalan vapaa, ilmainen suosionosoitus ja lahja, jota ihminen ei voi mitenkään ansaita.
Jumala ei rakasta sitä, joka on hyvä ja rakastettava, vaan sitä, joka on paha ja vastenmielinen. Jumalan rakkaus on erityistä agapeta, joka on pyyteetöntä, motivoimatonta rakkautta: rakkauden syy ei ole sen kohteessa. Agape ei kohdistu hyvään ja haluttavaan, vaan pahaan ja vastenmieliseen. Jumala ei rakasta meissä olevaa hyvää – koska sellaista ei edes ole, vaan ihminen on turmeluksen takia kauttaaltaan ja läpeensä vääristynyt. Ihmisessä ei ole mitään synnin vaikutukselta säästynyttä kohtaa tai ominaisuutta, johon Jumalan armo voisi liittyä.
Luther opettaa ”ristin teologiaa”. Huomion keskipisteessä on alas, ihmisen heikkouteen ja hulluuteen saakka, ristille astunut Jumala. Jeesuksen ristissä Jumala osoittaa, että hän rakastaa sitä, mikä on reaalisti pahaa. Hän rakastaa sitä, missä ei itsessään ole mitään rakastettavaa. Jeesuksessa maailmaan tullut Jumala on todellisia syntisiä varten. Jumalan rakkaus kohdistuu siihen, joka on ”ei mitään”.
Armo ja Pyhä Henki ovat erottamattomat. ”Jumala on vuodattanut rakkautensa meidän sydämiimme antamalla meille Pyhän Hengen” (Room. 5:5). ”Armo on ihmiselle annettu Pyhän Hengen lahja”, lausuu kirkkoisä Augustinus. ”Uskon, etten voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Herraani Jeesukseen Kristukseen enkä päästä hänen luokseen, vaan että Pyhä Henki on kutsunut minut evankeliumin välityksellä, valaissut minut lahjoillaan, pyhittänyt ja säilyttänyt minut oikeassa uskossa”, sanoo Martti Luther Vähässä katekismuksessaan.
Kirkon varhaisista vuosisadoista alkaen Kristuksessa ihmiskunnalle lahjoitettu armo on ymmärretty kahdella erilaisella, toisiaan täydentävällä tavalla. Ensinnäkin armo merkitsee Jumalan suosiota (latinaksi favor) siten, että Jeesuksen ristinkuoleman tähden hän antaa ihmisille anteeksi koko heidän syyllisyytensä. Jeesus on sijaisuhrillaan sovittanut ihmiskunnan kaiken synnin.
Kristukseen kastetut ja häneen uskovat on otettu oikeudellisesti Jumalan lapsen asemaan eli heidät on vanhurskautettu. Heidät on ostettu vapaaksi eli lunastettu synnin ja pahuuden orjuudesta. Jumalan tuomioistuimen edessä ”taivaan foorumilla” heidät on julistettu vapaiksi kaikesta kirouksesta ja rangaistuksesta, jonka he synneillänsä muuten olisivat ansainneet, Tällainen vapautustuomio konkretisoituu havainnollisella tavalla esimerkiksi ripissä.
Toiseksi armo merkitsee osallisuutta jumalalliseen elämään: uskovalle on annettu Pyhän Hengen lahja (latinaksi donum Spiritus Sancti), Kristus itse asuu kristityssä – uskova ja Kristus yhdentyvät ikään kuin yhdeksi persoonaksi. ”Joka liittyy Herraan (Kristukseen), on samaa henkeä hänen kanssaan”, sanoo Paavali (1. Kor. 6:17). ”Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa” (Gal. 2:20).
Uskonpuhdistaja kuvaa ihmisen ja Kristuksen yhteyttä avioliiton kaltaiseksi yhtymiseksi, jossa ”Kristus ja sielu muuttuvat yhdeksi ruumiiksi”. Tässä yhtymisessä tapahtuu ”iloinen vaihto”, me saamme Kristuksen ominaisuudet ja hän meidän ominaisuutemme: ”Kristuksen oma tulee uskovan sielun omaksi ja kaikki sen oma Kristuksen omaksi. Kristuksella on kaikki aarteet ja autuus – ne ovat sielun omia. Sielua rasittavat kaikki paheet ja synnit – ne tulevat Kristuksen omiksi. – – Kristus ottaa omikseen uskovaisen sielun synnit ja menettelee, niin kuin hän itse olisi ne tehnyt. Niin synnit hukkuvat ja uppoavat häneen.
Kristukseen yhtyneenä uskova on olemuksellisesti osallinen Jumalan katoamattomista ominaisuuksista. Hänen suhteensa Kolmiyhteiseen Jumalaan ei ole pelkästään oikeudellinen; Jumala ei vain lausu anteeksiantamuksen sanaa jostain etäältä, vaan hän käy itse taloksi ihmiseen. Uskovan ja Kristuksen yhtymys yhdeksi persoonaksi konkretisoituu selkeästi ehtoollisen vastaanottamisessa. ”Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, pysyy minussa, ja minä pysyn hänessä” (Joh. 6:56).
Kristus tulee ihmiseen samanaikaisesti aineellisesti – sanan ja sakramenttien kautta – ja Pyhänä Henkenä. Uskova on täysin yhdistynyt Kristukseen, sekä ruumiillisesti että henkisesti. ”Näin hän on meille lahjoittanut suuret ja kalliit lupaukset, jotta te niiden avulla pääsisitte pakoon turmelusta, joka maailmassa himojen tähden vallitsee, ja tulisitte osallisiksi jumalallisesta luonnosta” (2. Piet, 1:4).
Miikka Ruokanen: Pieni kirja Pyhästä Hengestä. Kirjapaja 1995. s. 95-98.
Sami puhuu lain 3. käytöstä ennen kuin ihminen on uudestisyntynyt Hengestä ja uskova on alkanut kuolla lain kautta pois laista elääkseen Jumalalle. Näin joudutaan legalismin uhriksi. Tämä on erittäin yleistä opetusta valitettavasti. Juuri siten uskova johdetaan lain alle ponnistelemaan teoilla, josta juuri on tarkoitus vapautua.
Evankeliumin ja uskonvanhurskauden opetus on harvinaista. Kristinusko on tehty eettisiä ohjeita ja moraalisääntöjä sisältäväksi uskomusjärjestelmäksi, jossa kristinuskon ydinsanoma evankeliumi Kristuksesta ja sovituksesta on perattu pois. Näin sitten voidaankin tämän tyyppinen uskonto liittää osaksi universalismia. Eli kaikkien uskontojen kautta pelastutaan.
Riitta, taas olet väärin informoitu. Johtopäätelmäsi eivät siksi ole oikeita. Ei kukaan voi tulla vanhurskaaksi lakia noudattamalla. Joten väitteesi lain 3 käytöstä ei pidä paikkaansa.
Riitta Sistonen mitä on laittomuus josta Jeesus puhuu?
Matt. 7:23
Ja silloin minä lausun heille julki: ’Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät’.
Matt. 13:41
Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat pahennukseksi ja jotka tekevät laittomuutta,
Matt. 23:28
Samoin tekin ulkoa kyllä näytätte ihmisten silmissä hurskailta, mutta sisältä te olette täynnä ulkokultaisuutta ja laittomuutta.
Matt. 24:12
Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus.
Galatalaiskirjeesä Paavali puhuu koko Mooseksen laista, eikä vain jostain osasta. Kyse on Israelin työstä, Avodat Israel.
”Kun Paavali puhuu laista, hän tarkoittaa koko Tooran sisältöä. Jeesuksen tavoin hän joutuu asettamaan joko juutalaisen hurskauden harjoittamisen – temppelin toimintaa myöten – kyseenalaiseksi. Kun Paavali hyökkää ’lain tekoja’ vastaan, hän hylkää koko juutalaisen jumalanpalveluselämän siinä muodossa kuin hän sen tunsi. Juutalaisessa teologiassa nimittäin teot ja työ tarkoittavat nimenomaan temppelijumalanpalveluksen ja hurskauselämään liittyviä toimia. Tämä jännite on Paavalin teologialle varsin olennainen ja myös monimutkainen. Itse lähtökohta on kyllä yksinkertainen.
Galatalaiskirjeessä Paavali toteaa: ”Me olemme syntyperältämme juutalaisia, emme syntisiä pakanoita. Kun kuitenkin tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi tekemällä lain vaatimia tekoja [lain tekoja, erga nomou] vaan uskomalla Jeesukseen Kristukseen, olemme mekin uskoneet Jeesukseen Kristukseen, jotta tulisimme vanhurskaiksi häneen uskomalla emmekä tekemällä lain vaatimia tekoja [lain tekoja]. Gal. 2:16”
”Muun juutalaisen opetuksen tapaan Paavali lienee ajatellut, että Jumalan armo kuuluu jokaiselle, joka noudattaa lakia koko sydämestään. Kiivaus (zēlos) merkitsi ennen kaikkea sitä, että Saulus oli ollut ylpeä laista – kuten kuka tahansa hurskas juutalainen olisi – ja oli valmis tekemään lähes mitä hyvänsä suojellakseen Jumalan lakia. Kun Paavali myöhemmin Galatalaiskirjeessä ilmoittaa, ’ettei ihminen tule vanhurskaaksi tekemällä lain vaatimia tekoja [lain tekoja, erga nomou]’, hän kyseenalaistaa koko sen perinteisen hurskauden, jonka varaan hän on aiemmin laittanut koko elämänsä.
Juutalaisessa teologiassa lain teoilla tarkoitettiin näin ollen kaikkea jumalanpalvelukseen ja henkilökohtaiseen hurskauteen liittyvää toimintaa. Se oli Avodat Israel, Israelin työ. Mooseksen lain noudattaminen ’kaikessa, mitä on kirjoitettu’, oli oikeaoppisille juutalaisille heidän elämänsä tärkein tehtävä. Kun Paavali omassa pelastusopissaan asettaa Israelin työn ja lain teot kyseenalaisiksi, hänen synnyttämänsä vastakkainasettelu ei voisi olla suurempi. Vastakkain ovat Kristus ja koko Israelin kansan perinteinen käsitys uskonnon luonteesta.
Näin olemme löytäneet keskeisimmän perusteen sille, miksi Paavali hylkäsi lain ’teot’. Kun ensimmäinen periaate Jumalan vanhurskauden oikeasta luonteesta tuli hänelle selväksi, hän kykeni soveltamaan suurta teologista ratkaisuaan moniin Vanhan testamentin kohtiin. Kaikkein näyttävimmäksi esikuvakseen hän nostaa Aabrahamin – etenkin siksi, että tämä auttaa häntä selittämään avaintermiä ’vanhurskaus’ (dikaiosynē). Käsite on nimittäin myös juutalaisille opettajille kuuliaisuuden kuvaaja. Luettuaan kirjoitukset tarkkaan Paavali totesi, että Aabraham sai vanhurskauden uskon perusteella, täysin ilman myöhemmin annettavaa Mooseksen lakia.
’Mitä meidän on sanottava Abrahamista, kansamme kantaisästä? Mitä hän saikaan osakseen? Jos Abraham katsottiin vanhurskaaksi tekojensa perusteella, hänellä oli aihetta ylpeillä – ei kuitenkaan Jumalan edessä. Mitä sanovat kirjoitukset? ’Abraham uskoi Jumalan lupaukseen, ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi’. Room. 4:1-3” (Iustitia, ”Teologinen testamentti ja muita esseitä, 37, 2020, Timo Eskola)
Huom! Kohdan, Room. 4:3, (1. Moos. 15:6) täsmällinen käännös on: ”Abraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi.”
Mitä hyötyä, veljeni, siitä on, jos joku sanoo itsellään olevan uskon, mutta hänellä ei ole tekoja? Ei kaiketi usko voi häntä pelastaa?
Eikö Aabraham, meidän isämme, tullut vanhurskaaksi teoista, kun vei poikansa Iisakin uhrialttarille? Sinä näet, että usko vaikutti hänen tekojensa mukana, ja teoista usko tuli täydelliseksi; ja niin toteutui Raamatun sana: ”Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi”, ja häntä sanottiin Jumalan ystäväksi. Te näette, että ihminen tulee vanhurskaaksi teoista eikä ainoastaan uskosta. ” ( Jaakob 2)
Raamatulla vastaaminen on mielipuuhaani… Samin on ehken vaikeaa sisäistää, ettei oikea usko saata olla toimeton, eli ei niin, että Kristitty aina valitsee toimia uskon mukaan, vaan niin, ettei Kristitty voi olla toimimatta uskon mukaan.. Uskohan näet vaikuttaa tekojen mukana, kuten Aabrahamin usko meille osoittaa. En ole koskaan tavannut sellaista Kristittyä, jolla ei olisi uskova sydän mukana kaikessa mitä hän ajattelee ja tekee. Näin siis Kristitty toimii aina uskon mukaan, eli usko vaikuttaa tekojensa mukana. Ei ole Kristittyä, jolla ei ole tekoja. Usko siis vaikuttaa, sen vanhurskauden, joka tulee myös tekojen kautta. Onko tämä ongelma? Ei, vaan tämä on Kristitylle selviö, Jumala siis vaikuttaa meissä tahtomisen ja tekemisen.
Näin siis Jumalan synnyttämä usko on se, joka tekee teoistamme vanhurskaita. Ilman uskoa ei kukaan ole otollinen. Jos joku toimii pakosta, eikä rakkaudesta, niin hän on vielä lain alla. Rakkaus karkoittaa pelon. Missä on rakkautta, siellä ei ole pelkoa, koska pelko on rangaistuksen uhka.
Jumala on lahjoittanut meille kaiken, siksi pelastuksemme ja lunastuksen on vahvaa luottamusta Lupaukseensa, eikä siis mitenkään meidän kelvollisuuteen. Olemme Jumalan lapsia, Hänen tahtonsa mukaan, sillä olemme saaneet kaiken Häneltä Kristuksen kautta. Elämme Kristuksessa, emme omissa teoissa.
”Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta. Koska hänen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille kaiken, mikä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan, hänen tuntemisensa kautta, joka on kutsunut meidät kirkkaudellaan ja täydellisyydellään, joiden kautta hän on lahjoittanut meille kalliit ja mitä suurimmat lupaukset, että te niiden kautta tulisitte jumalallisesta luonnosta osallisiksi ja pelastuisitte siitä turmeluksesta, joka maailmassa himojen tähden vallitsee, niin pyrkikää juuri sentähden kaikella ahkeruudella osoittamaan uskossanne avuja, avuissa ymmärtäväisyyttä, ymmärtäväisyydessä itsenne hillitsemistä, itsenne hillitsemisessä kärsivällisyyttä, kärsivällisyydessä jumalisuutta, jumalisuudessa veljellistä rakkautta, veljellisessä rakkaudessa yhteistä rakkautta. Sillä jos teillä on nämä ja ne yhä enenevät, niin ne eivät salli teidän olla toimettomia eikä hedelmättömiä meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tuntemisessa. Jolla sitävastoin ei niitä ole, se on sokea, likinäköinen, on unhottanut puhdistuneensa entisistä synneistänsä.
Pyrkikää sentähden, veljet, sitä enemmän tekemään kutsumisenne ja valitsemisenne lujaksi; sillä jos sen teette, ette koskaan lankea; sillä näin teille runsain määrin tarjotaan pääsy meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen iankaikkiseen valtakuntaan.” 2.Piet.1:2-11
Ismo Malinen olet hyvä esimerkki ”copy-paste”-uskovasta joka mielellään kopio Raamatun tekstejä, mutta ei sitten ymmärrä mitä kopio, kuten nytkin:
Pyrkikää sentähden, veljet, sitä enemmän tekemään kutsumisenne ja valitsemisenne lujaksi; sillä jos sen teette, ette koskaan lankea; sillä näin teille runsain määrin tarjotaan pääsy meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen iankaikkiseen valtakuntaan.” 2.Piet.1
Tuossa pienessä kohdassa on kirjoitettu ”ette koskaan lankea”, siis nyt kysynkin mitä tuo tarkoittaa, minulle se on selkeää, onko Ismo Maliselle?
Ismo, nyt kuuluu oikea ääni, hyvän paimenen ääni.
Mutta joudun tuottamaan Ismo sinulle pettymyksen. Se mitä nyt kirjoitat ei ole luterilaista opetusta. Luterilaisuudessa nimittäin teot pidetään ehdottomasti vanhurskaudesta erillään. Näin on sekä uudestisyntymisen kohdalla, että elämän vaelluksen suhteen. Luterilaisuudessa teoilla ei ole mitään virkaa, eikä tekemistä vanhurskauden kanssa. Teot ja pyhitys eivät ole välttämättömiä pelastukseen.
Sami, en näe mitään vaikeutta Lutherin ja oman käsitykseni kanssa. Teologiassa Laki ja Armo on pidettävä erillään, mutta niitä ei saa myöskään poistaa.
Ari, pyri tekemään kutsumisesi ja valitsemisesi lujaksi, niin et lankea pois armosta, suorittamaan pelastusta.
Ismo Malinen nyt sitten lisäsit tuohon tuon armon, siis sanoppa nyt mitä tarkoittaa ”tehdä kutsuminen ja valitseminen lujaksi”?
Eikö teille kaikki ole jo saatu kasteessa vauvana eikä siihen voi omilla teoilla mitään lisätä, joten liitä nyt nämä kaksi asiaa yhteen jos pystyt?
Juuri näin Ismo!
Minulle Jeesus on parantaja, siis kun tulin uskoon niin Jeesus paransi sydämeni eli sain Pyhän Hengen ja samalla Jumalan rakkaus vuodatettiin sydämeeni.
Minulle armo ei ole tulevien syntieni sovitus vaan ennen uskoon tuloa tehtyjen, en voi ymmärtää että voisin elää vielä siinä saastaisuudessa jossa elin ennen, Jumalan pelko on viisuden alku, uskon että on syntiä joka on kuolemaksi eli menettäisin nimeni elämänkirjasta.
Sami vetoaa taas tapansa mukaan Jaakobin kirjeeseen. Hän uskoo, että siinä näkyy ristiriita Paavalin ja Jaakobin välillä. Kuitenkaan ei ole olemassa mitään ristiriitaa. Jaakob vain korostaa sitä, että usko näkyy teoissa. Jos usko on vain ikään kuin pään tietoa eikä näy mitenkään kristityn aktiivisessa elämässä, niin silloin ei ole todellista kristillistä uskoakaan.
Jeesus juuri kritisoi ankarasti aikansa juutalaisia. He kyllä sanoivat ja opettivat, mutta eivät itse tehneet niin. Usko ei ollut sydämessä eikä näkynyt elämässä, vaan se oli ulkokohtaisten tapojen ja rituaalien noudattamista. He elivät edelleen synnin orjuudessa ja ’pakkosiirtolaisuudessa’. Heillä oli peite silmillä, joka esti näkemästä lain todellisen tehtävän, joka on opettaa tuntemaan, mitä synti on.( Room. 3:20. ) Lailla on ’kuoleman virka (2. Kor. 3:7).
Sami väittää että luterilainen uskonkäsitys on se, että siitä puuttuu pyhitys. Että se olisi vain passiivista ja objektiivista vanhurskauden hyväksi lukemista ’Taivaan torilla’, jolla ei olisi mitään vaikutusta kristityn elämään. Tämä on yksinkertaisesti todella suuri valhe!
Luther opetti selvästi vaikkapa esim. Galatalaiskirjeen selityksessä: ”Usko katsoo Kristukseen, joka riippuu ristinpuussa minun, sinun ja koko maailman syntien tähden. On siis ilmeistä, että yksin usko vanhurskauttaa. Mutta sen jälkeen kun meidät on uskolla vanhurskautettu, me astumme ulos ’aktiiviseen elämään’….Mietiskelyn ainoa kohde olkoon evankeliumin sana. Toimivan elämän ohjetta etsittäköön laista; se ei ole ottamassa vastaan Kristusta, vaan harjoittautumassa tekemään rakkauden tekoja lähimmäiselle.” (M. Luther, Galatalaiskirjeen selitys).
On tehtävä ero lain ja evankeliumin välillä. Mutta sitähän Sami juuri vastustaa henkeen ja vereen ja väittää että se on keinotekoinen apparaatti! Asia on ihan päinvastoin. Juuri muun muassa lain ja evankeliumin sekoittamisesta näyttävät lähtevän kaikki kristinuskon harhaopit.
Usko on ensin ja sitä seuraavat teot eli uskon hedelmät. Teot eivät ole ensin. Kukaan ei voi tehdä uskossa tekoja, jos ei kerran mitään uskoa ole. Teot kumpuavat uskosta Kristukseen. Läheinen suhde Vapahtajaan synnyttää kiitollisuutta ja rakkautta Jeesukseen.
Mitä lähempänä uskova on Jeesusta, sitä pienemmäksi hän tulee ja sitä suuremmaksi tulee hänelle Jeesus ja Jeesuksen merkitys. Hän ei enää puhu teoistaan ja itsestään ja toiminnastaan. Ne ovat roskaa sen rinnalla mitä Vapahtaja on tehnyt hänen puolestaan. Uskova heittää nuo kaikki romukoppaan, jotta voittaisi omakseen Kristuksen ja hänet havaittaisiin olevan Kristuksessa, ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, vaan sen vanhurskauden, joka tulee uskon kautta Kristukseen.
Armosta elävän Jumalan lapsen tuntomerkki on se, että hän puhuu vain siitä mitä Jeesus tekee ja on, ja mitä Hän on tehnyt ja täyttänyt uskovan puolesta. Jeesus on kaikki kaikessa kuten Paavalillekin oli. Mitä syvemmälle uskova pääsee Kristuksen ja hänen tutkimattoman rikkautensa ja viisautensa tuntemisessa ja osallisuudessa, sitä kirkkaammin loistaa ristin evankeliumi ja Jumalan kunnia hänen elämänsä kautta. Pyhä Henki kirkastaa aina Kristusta ja hänen työtään eli ristinsovitustyötä.
Jumalan lapseksi päästään ainoastaan uskomalla sanoma rististä eli evankeliumi Kristuksesta. Muuta tietä ei ole.
Riitta kirjoittaa; ”Hän uskoo, että siinä näkyy ristiriita Paavalin ja Jaakobin välillä.”Eihän niissä mitään ristiriitaa ole.
Sitten Riitta lainaat Lutherin galatalaiskirjeen selitystä. Lutherin yksityisistä kirjoituksista ei ole nyt apua. Se on lutherin yksityisajattelua. Luterilaisen opinpohja on kirjoitettu tunnustuskirjoissa, ei lutherin yksityisissä kirjelmissä. Siksi vastaukset on haettava tunnusformuloista.
Harhaopit lähtevät alkuperäinen kristinuskon hylkäämisestä ja oman kirkkokunnan perustamisesta.
Usko ja teot järjestelmä muistuttaa pietistä armojärjestystä. Jo itse luterilaisuudessa tästä on muistaakseni eriviä mielipiteitä.
Sami, miksi sitten lainaat aina Jaakobin kirjettä, jos sinusta ei ole ristiriitaa Paavalin ja Jaakobin välillä? Miksi sitten väität Lutherin ajattelua yksityisajatteluksi, vaikka hän selvästi kirjoittaa myös pyhityksestä. Minun on pakko todeta vaikken haluaisi, että tässä paljastuu lakihenkisyytesi. Sinulle pyhitys on pakkouurastusta tahdon voimalla lain teoissa ilman armoa ja kristityn vapautta ja uskonyhteyttä Vapahtajaan. Tämä näkyy kaikessa mitä kirjoitat. Lain teot ovat voimanasi ja uskosi perusta.
Me, jotka elämme Jumalan armosta ja evankeliumista, tunnistamme toisemme rakkaudesta, joka meillä on yhteiseen Vapahtajaamme Jeesukseen Kristukseen.
”Mitä hyötyä, veljeni, siitä on, jos joku sanoo itsellään olevan uskon, mutta hänellä ei ole tekoja? Ei kaiketi usko voi häntä pelastaa?”
Vastaus Jaakobille ja Samille: Ei oma usko pelastakaan eikä pelasta teotkaan, vaan Herra Jeesus Kristus pelastaa. ”Jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.” Room. 10:13
Riitta, kuka kristitty on väittänyt, että oma usko pelastaa? Kristillinen usko on Jumalan lahja. Ei ole olemassa sellaista Jeesusta, uskoa, jossa ei olisi tekoja. Se on Jumalan teko, että uskomme Jeesukseen. Se joka huutaa, avuksi Herraa, tekee teon, omasta vapaasta tahdosta.
Sami ja Riitta
Sekaisin sekä yhdessä. Molemmat ovat oikeassa. Me huudamme avuksi Herraa. Se on meidän tekomme. Herra antaa uskon, se on Hänen tekonsa. Usko pelastaa, eivät teot. Uskova haluaa kerskata Herransa teoista. Näin myös Riitta tekee, eli usko ei ole kuollutta, vaan elävää uskoa. Kaiken on ylösnoussut Herramme antanut ja vaikuttanut. Ylistys, kiitos ja kunnia Hänen nimelleen, ”niin kuin alussa ollut on, nyt on ja aina iankaikkisesta iankaikkiseen, aamen.”
Kari, tässä on merkittävä ero, johon myös viittaat; ”usko pelastaa eivät teot” tämä on se villakoiran ydin. Raamatusta emme voi erottaa usko ja tekoja erilliseksi saariryhmäksi. Näin uskonpuhdistus teki. Tämä on kirkon historiassa teologisesti ainutlaatuinen ratkaisu, joka syntyi 1500 luvulla. Tässä taustalla on eksegeettinen tulkinta, tietyistä Raamatun kohdista.
Historiallisesti uskonpuhdistus irtautui, yhtenäisen kirkon tulkinnasta. Tällä on järisyttävät seuraukset, uskonoppiin ja tulkintaan. Tätä voisi verrata lapsi kasteen kieltäjien tulkintaan jasteesta joka syntyi 1800 luvulla.
Monet luterilaiset eivät ymmärrä asiasta mitään. He eivät tunne omaa tunnustuspohjaa ja toistelevat vain opettajiensa lausuntoja. Jos olisi hivenen kiinnostusta tutkia asiaa se ei olisi pahasta. Luulen kuitenkin sen olevan hyvin vaikeaa.
Jeesus sanoo: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.” Matt. 11:28-30 KR -92.
”1. Hän ohitse ei kulje, ei ketään hylkää hän, Jo pimeyden halki hän löytää itkevän. Ei syytä hän, ei soimaa. Hän kohtaa särkyneen, ja parantava rauha käy köyhään sydämeen.
2. Niin täynnä rakkautta tuo hahmo nöyrä on, on hänen kasvoillansa vain valo suunnaton. Hän tuntee ahdistuksen, Hän kivun ymmärtää. Me kaiken voimme kestää, kun vierelle hän jää.
3. Ei poistu täältä tuska, ei kärsimyksen yö, vaan kaaoksenkin alla Jumalan sydän lyö. Hän hallitsee jo aikaa. Se kerran katkeaa, ja silloin keskellämme on uusi taivas, maa.” (Anna-Mari Kaskinen, Laulu 89. Viisikielinen)
Riitta Sistonen mitä mielestäsi tarkoittaa ””Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon.””?
Kuinka voit sovittaa tuota vauvakasteeseen? Siis jos menet Jeesuksen kutsun mukaan Hänen luokseen niin voitko esitellä siinä kastetodistustasi että olet jo pukenut Jeesuksen päällesi tai olet jo saanut armon tms?
Ari, Jeesuksen luo menen tyhjin käsin kuin kerjäläinen. Ei minulla itsessäni ole hänelle muuta tuotavaa kuin syntisyyteni. En esittele hänelle kastettani enkä uskoani. Jeesus itse pukee minut vanhurskautensa valkeisiin vaatteisiin.
Riitta kirjoitat; ”Sami, miksi sitten lainaat aina Jaakobin kirjettä, jos sinusta ei ole ristiriitaa Paavalin ja Jaakobin välillä? Miksi sitten väität Lutherin ajattelua yksityisajatteluksi, vaikka hän selvästi kirjoittaa myös pyhityksestä. Minun on pakko todeta vaikken haluaisi, että tässä paljastuu lakihenkisyytesi. Sinulle pyhitys on pakkouurastusta tahdon voimalla lain teoissa ilman armoa ja kristityn vapautta ja uskonyhteyttä Vapahtajaan. Tämä näkyy kaikessa mitä kirjoitat. Lain teot ovat voimanasi ja uskosi perusta.”
Näen tässä hyvin tyypillisen laajan uskon ja Raamatun tekstien väärinymmärryksen. Monille luterilaisille puhe käskyjen täyttämisestä on lakihenkisyyttä. Syynä on uskonpuhdistuksen vanhurskauttamis muotoilut.
Lutherin galatalaiskirjeestä emme voi hakea luterilaista tunnustuspohjaa, sitä varten on olemassa luterilaiset tunnustuskirjat.
Riitta Sistonen siis vauvana saadulla kasteellasi ei ole mitään arvoa, niinkö?
Jeesus kutsui ja käski julistaa parannusta, tämän sanoittaa Pietari hyvin:
38 Niin Pietari sanoi heille: ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
39 Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu.(Ap.t.2)
Onko Jumala sinua kutsunut ja oletko silloin tehnyt Pietari sanojen mukaan?
Ari, voisitko ymmärtää, että Jeesuksen kutsu ja sanat tässä yhteydessä (konteksti) kohdistuu aikuisille, ei vauvoille.
Uskova kastettu on Kristuksessa ja hänen uskonsa Kristukseen on pelastavaa uskoa.
Tämä on edelleen sinulle vaikeasti ymmärrettävää.
Keskustelu jatkuu. Sinä pidät kiinni omasta parannuksen teosta. Sekö sinut pelastaa? Jonkun muun autuus ja iankaikkinen elämä on siinä, mihin hänen uskonsa tarrautuu, Kristuksen täytettyyn tekoon koko maailman autuudeksi.
Kari Paukkunen tottakai saat uskoa mitä haluat, en minä tuomitse, eriasia on vaan voitko löytää evankeliumista uskoa ilman parannusta, koeta sovittaa oma uskosi Jeesuksen sanoihin, voitko sen tehdä lapsenmielisesti eli ilman sinulle opetettuja ihmisoppeja?
koeta sovittaa oma uskosi Jeesuksen sanoihin, voitko sen tehdä lapsenmielisesti eli ilman sinulle opetettuja ihmisoppeja?
Voin.
koeta sovittaa oma uskosi Jeesuksen sanoihin, voitko sen tehdä lapsenmielisesti eli ilman sinulle opetettuja ihmisoppeja?
Samat sanat sinulle Pasanen.
” voitko löytää evankeliumista uskoa ilman parannusta,”
Parannus on sitä, että ei usko mihinkään omaan tekoon, vaan uskoo Kristuksen tekoon, evankeliumiin. Jeesus Kristus yksin on koko maailman synnit sovittanut. Tee parannus ja usko evankeliumi Pasanen.
”Kari Paukkunen tottakai saat uskoa mitä haluat,”
Pasanen, sinä saat tottakai uskoa omaan parannuksen tekemiseen. Se on hyvä alku, mutta ei täyttymys.
Minun uskoni alkaja ja täyttäjä on Herra Jeesus Kristus. Hän on ensimmäinen ja viimeinen. (Ilmestyskirja)
Tuosta parannuksen tekemisestä, voisi hiukan… Kyse on sananmukaisesti mielen muutoksesta. (Vanhan testamentin ”kääntymys” Hebr. Merkitys on ”havaita että kulkee poispäin Jumalasta” kansanomaisesti siis huomata, että on ”kääntänyt Jumalalle selkänsä”
Ihminen on luonnostaan (syntymästään asti) sellainen, joka kulkee omaa tietään, eli elää Jumalasta välittämättä. Kun Jumala sitten puhuttelee ihmistä tavalla tai toisella, (Sanansa kautta) niin ihminen havahtuu ja mahdollisesti tunnustaa vääryytensä (väärän tiensä) ja tulee näin samanmieliseksi Jumalan kanssa. (Kääntyy Jumalan puoleen ja hänen mielensä muuttuu) Tämä ei ole ikä kysymys.
Tämä on ns. ”Parannuksen” tekemistä ja ilman Jumalan Sanaa, ihminen ei edes tiedä tarvitsevansa suunnanmuutosta tai mielen uudistusta. (Parannusta)
Tämä ”kääntyminen” ja havahtuminen siis lähtee aina Jumalasta, sillä juuri sen tähden Hän on lähettänyt Sanansa, että Sana (Kristus) saisi meissä aikaan mielenmuutoksen.(kääntymyksen)
Kyse Raamatullisesta ”parannuksen teosta”, on siis aina Jumalan aikaan samaa, eikä ihmisen omien päätelmien seurausta. Niinkuin Jeremias huudahtaa: ”Paranna minut, Herra, niin minä parannun, auta minua, niin olen autettu. Sillä sinä olet minun ylistykseni.” Jer.17:14 Kyse ei siis ole ihmisen teosta, kun puhutaan ”parannuksesta”
Ilman Jumalaa, ei kukaan voi kääntyä ja huutaa Häntä avukseen. Tämä on ihmeellinen Tie. Jumala on tullut meidän luokse Kristuksessa, että me saisimme elämän Hänessä.
Jumala on kylvänyt Siemenensä maailmaan, ja Hän myös antaa kasvun. Herra itse valitsi Apostolit ja antoi heille jaettavaksi Kristuksen Evankeliumin. Niinkuin on kirjoitettu: ”Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala on antanut kasvun.
Niin ei siis istuttaja ole mitään, eikä kastelijakaan, vaan Jumala, joka kasvun antaa.”
1.Kor.3:6-7
Millaiseen maahan Sana putoaa, sellaista on myös kasvu. Kuka tuntee Herran mielen, että voisi Häntä neuvoa? Jumalan on itse ihmeellinen neuvonantaja.
”Ei ihminen voi ottaa mitään, ellei hänelle anneta taivaasta.” Joh.3:27
Ismo Malinen turhaanko Pietari antaa lupauksen:
””8 Niin Pietari sanoi heille: ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan””
Siis tuossa on selkeä lupaus juinka tullaan todella uskoon eli uudestisynnytään Jumalan Hengestä.
Pyhän Hengen saanti on kaiken uskon elämän perusta, muutoin ei ole kuin lihallista ns ”kristittyä” elämää.
Miten lihallisen ns ”kristillisen” elämän erottaa, no helposti esim ettei nämä ymmärrä Jeesuksen vertauksia, he etsivät orjantappuroista viinirypäleitä ja uskovat niitä löytäneensä.
Ari Pasanen ohjeistaa ja neuvoo: ”Kari Paukkunen voit aivan hyvin ”kiukutella” minulle, ei siinä mitään, ota kuitenkin Raamatun sana niinkuin se on kirjoitettu, älä sille käännä selkääsi.”
Raamatulle en käännä selkääni. Minulla ei ole ketään muuta taivaassa ja maan päällä kuin minun Herrani, joka ”yksin polki viinikuurnan.”
Minun kiitokseni kuuluu Isälle, joka lähetti Poikansa Jeesuksen Kristuksen minun (ja koko maailman) syntien sovitukseksi. Ylistys, kiitos ja kunnia hänen täydelliselle voitolle synnistä, kuolemasta ja perkeleen vallasta.
Minä en voi mitään lisätä täydelliseen tekoon. Olen täydellisesti Jumalan armon varassa. Herrani Jeesus lupaa edelleen, että ”hän ei heitä sitä ulos, joka hänen luoksensa tulee”. Jumalan lupaukset ovat niin ja aamen. ”Se on täytetty.”
Ari, oletko huomannut, että taipumuksesi on erotella Kristittyjä toisistaan ja arvioit vertaamalla heitä itseesi. Ei kovin rakentavaa.
Kristitty, joka on kastettu Kristuksen kautta Jumalan lupauksiin, saa Sanan kautta juurtua Kristukseen, ilman että tarvitsee kaiken aikaa tutkiskella, kuka mitenkin elää ja vaeltaa. Lapsi saa kasvaa heti pienestä pitäen niihin Lupauksiin, jotka ovat Kristuksessa ja saa näin lohdutuksen ja toivon Jumalalta.
Eikös niin, että, jos meillä on yhteinen Pelastaja, niin, miksi vielä tuntisimme toisiamme lihan mukaan? Eihän meidän elämä ole mitta sille millainen Kristus meillä on? Emmekö ole Jumalan teko? Eikö Hän pidä kaikista huolen? Eikö lupauksensa ole voimassa? Hän on meidän lunastaja ja kastaja, sillä vesi ja Henki pitävät yhtä. Näin me saamme uskoa vakaasti.
Paavali sanelee meille: ”Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne, joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa, joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin; mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut, on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa-armosta te olette pelastetut- ja yhdessä hänen kanssaan herättänyt ja yhdessä hänen kanssaan asettanut meidät taivaallisiin Kristuksessa Jeesuksessa, osoittaakseen tulevina maailmanaikoina armonsa ylenpalttista runsautta, hyvyydessään meitä kohtaan Kristuksessa Jeesuksessa.
Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta-se on Jumalan lahja- ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme. Ef.2:1-10
Ismo Malinen nyt taasen copy-pastaat tekstiä jota et ymmärrä, siis ensin tuot vauvakasteen jolla mielestäsi liitetään Kristukseen ja sitten tuot Paavalin tekstiä jossa sanotaan kaikkien ennen olleen ilmavallan hallitsijan joukoissa, siis vieläpä kuolleita synteihinsä, siis ei taida vauvakaste antaa iankaikkista elämää kun kerran kuolee synteihinsä?
No ratkaisu on Pietarin sanoissa:
”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.””
Näin Jumala herättää synteihinsä kuolleet.
”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksi saamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.”
Pasanen ”on ottanut”. Tämä on hänen viestinsä. Hän myös kehottaa muita ”ottamaan”. Luterilaiselle kaste sekä usko ovat lahjoja. Luterilainen on pelastettu yksin uskosta, armosta ja yksin Jeesuksen Kristuksen tähden. Tämä on Pasaselle liian vähän.
Uutta kastetta vaativille kaste on tunnusteko, siis teko. ”Meille” lahja, Jumalan teko samoin kun uskokin.
Kari Paukkunen voit aivan hyvin ”kiukutella” minulle, ei siinä mitään, ota kuitenkin Raamatun sana niinkuin se on kirjoitettu, älä sille käännä selkääsi.
Siis kun joku menee lääkärin luo (Jeesuksen) ja parantuu niin toiset eivät usko että on parannettu vaan tyytyvät omaan elämäänsä ilman parantajaa, Jeesusta, eivät koe olevansa sairaita.
”Ismo Malinen nyt taasen copy-pastaat tekstiä jota et ymmärrä..”
Tämä on todella erikoinen väite.
Meinaatko todella Pasanen, että Ismo ei ole Jumalan lapsi, uskosta ja pelastuksesta osallinen?
Kari Paukkunen sinäpä sen sanoit.
Pasanen en ole mitään sanonut. Olen kysynyt sinulta. Sinä jakelet tai et jakele paikkoja taivaaseen oman mielivaltasi mukaan. Aika moinen ego ja luulo/kuvitelma omasta osaamisesta.
Kari Paukkunen en minä mitään paikkoja jaa vaan julistan sitä mitä Jeesus käski, parannusta, onko siinä jotain väärää?
Luuk. 24:47
ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista.
2. Piet. 3:9
Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen.
Kari Paukkunen lueppa nyt mitä Ismo Malinen kirjoitti, siis kaste (vauvana) liittää Kristukseen, sitten hän ottaa Paavalin kirjoituksen jossa on että kaikki ovat synteihinsä kuolleet, hetkinen, mitä siis kuolleelle tulee tahtua että herää henkiin, uudestisyntyä Jumalan hengestä eikö vain, siis kaste ei antanut uutta elämää, mot.
Ari Pasanen ohjeistaa ja neuvoo: ”Kari Paukkunen voit aivan hyvin ”kiukutella” minulle, ei siinä mitään, ota kuitenkin Raamatun sana niinkuin se on kirjoitettu, älä sille käännä selkääsi.”
Raamatulle en käännä selkääni. Minulla ei ole ketään muuta taivaassa ja maan päällä kuin minun Herrani, joka ”yksin polki viinikuurnan.”
Minun kiitokseni kuuluu Isälle, joka lähetti Poikansa Jeesuksen Kristuksen minun (ja koko maailman) syntien sovitukseksi. Ylistys, kiitos ja kunnia hänen täydelliselle voitolle synnistä, kuolemasta ja perkeleen vallasta.
Minä en voi mitään lisätä täydelliseen tekoon. Olen täydellisesti Jumalan armon varassa. Herrani Jeesus lupaa edelleen, että ”hän ei heitä sitä ulos, joka hänen luoksensa tulee”. Jumalan lupaukset ovat niin ja aamen. ”Se on täytetty.”
Ote blogin, Armon Henki tekstistä:
Kristus tulee ihmiseen samanaikaisesti aineellisesti – sanan ja sakramenttien kautta – ja Pyhänä Henkenä. Uskova on täysin yhdistynyt Kristukseen, sekä ruumiillisesti että henkisesti. ”Näin hän on meille lahjoittanut suuret ja kalliit lupaukset, jotta te niiden avulla pääsisitte pakoon turmelusta, joka maailmassa himojen tähden vallitsee, ja tulisitte osallisiksi jumalallisesta luonnosta” (2. Piet, 1:4).
Kari Paukkunen,
juurikin näin!
Vielä kerran… Kääntymisestä (parannuksen tekemisestä) Jumalan puoleen.
Onhan selvää, että vanhemmat, jotka kastavat lapsensa ja opettavat heille Kristuksen opin, ovat kääntyneet Jumalan puoleen ja näin siis luottavat (uskovat) Jumalan lupauksiin. Näin on hyvä ja näin tuleekin tehdä. Jumalan lupaukset ovat vahvat.
Arilla ja monella, on Kirkon opista poikkeava käsitys ja heille järkeily ja oman ratkaisun tekeminen näyttäisi olevan kaiken Kristillisen elämän alku, se heille suotakoon, mutta Kristillinen Kirkko ei ole koskaan opettanut näin.
Niinkuin on kirjoitettu: ”Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala on antanut kasvun. Niin ei siis istuttaja ole mitään, eikä kastelijakaan, vaan Jumala, joka kasvun antaa.” 1.Kor.3:6-7
Ismo Malinen ajatteleppa nyt ihan ite, ajatteleppa ihan omalla ”järjelläsi”, siis älä ota mitään vanhaa oppimaasi seuraavaan.
Miksi muut kuin vauvakastetut ”joutuvat” tekemään parannuksen eli luopumaan omasta vanhasta uskonnollisuudestaan tai uskonnottomuudestaan kun tulevat uskoon?
Siis voiko nyt oikeastaan kukaan muu kuin vauvakastettu olla oikeassa uskossa kun kerran muiden täytyy itse tehdä valinta ainakin mennäkkö kasteelle vai ei, eihän ketään pakkokasteta (poislukien vauvat)?
Voiko siis vanhemmat todella päättää lapsensa pelastuksesta, eikö tämä päätös (kastattaa vauva) ole ihmisteko suuremmassa määrin ja entäpä vanhempien päätös olla kastattamatta vauvaansa, onko ihmisellä todella tämä valta päättää?