Helsingin yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtaja Hanna Mithiku kirjoittaa 9.10. julkaistun Kotimaa lehden kolumnissa viisaasti pohtiessaan totuuden omistamista kirkossa. Miten turvallista se tosiaan olisi, jos aina tietäisi mitä on totuus. Riittääkö se, että tiedämme Jumalan ilmoittaneen meille totuuden Raamatussa? Luterilaisina meidän tulee kuitenkin se sieltä itse löytää. Mistä tiedämme, että juuri me olemme löytäneet sieltä oikean totuuden?
Hanna Mithiku kaipaa laajempaa tukeutumista ihmisten omiin kokemuksiin: ”Silmien, korvien ja sydämen avaamista ihmisten tarinoille ja elämälle.” Sitä, että totuuden kertomisen sijasta kysyisimme toisiltamme: ”Mitä sinä näet, kun katsot kohti Jeesusta?”
Riittääkö tämä? Olisiko sittenkin parempi ottaa tueksi myös aikaisempien sukupolvien traditio? Jos se, mitä Jumala meille henkilökohtaisesti Raamatun kautta puhuu, on yhtäpitävä sen kanssa, mitä seurakunta ympärillämme opettaa ja mitä kirkko on aina opettanut, niin emmekö me silloin voi olla luottavaisin mielin siitä että Jumala tosiaan on meille Raamatussa puhunut?
Entäpä jos kokemamme viesti on ristiriitainen? Eikö sitä silloin tule koetella yhdessä seurakunnan kanssa? Näinhän Paavali meille opettaa kirjeessään Korintin seurakunnalle.
Hanna Mithikun pohdiskelu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon strategian vuoteen 2026 ja taannoisen KHO:n päätöksen välillä vaikuttaa osin päälle liimatulta, mutta vain osin. Hanna Mithiku on varmasti kokenut niin kuin kirjottaa, mutta näkökulma jää varsin kapeaksi. Seikka että kirkkomme tuomiokapituleilla on mahdollisuus käyttää kaitsentavaltaansa kirkon papistoon, ei todellakaan teen kirkosta sisään päin sulkeutunutta. Evankeliumi on edelleen avoin kaikille.
Kun astelemme nöyrällä mielin kohti Herran alttaria vastaanottamaan meille tarjolla olevaa armopalaa, ei siinä kysellä kuulummeko kenties johonkin vähemmistöön taikka enemmistöön. Eikä siinä kysellä myöskään sitä, mihinkä kaikkeen meillä kenties kirkkojärjestyksen mukaan olisi oikeus ja mihinkä ei. Se mitä meiltä kysytään, taikka mitä meiltä oikeastaan pitäisi kysyä, on se, uskommeko sen mitä Kristus on meidän puolestamme tehnyt. Epäuskoinen nauttii Herran ehtoollisen turmiokseen.
Ilman oppia ei ole mitään armoa, mutta miten pitäisimme kiinni kristillisestä opista hukkaamatta armoa?
Paavali kirjoitti Korintin seurakunnalle: ” Veljet, minä palautan mieleenne sen evankeliumin, jonka olen julistanut teille. Te olette ottaneet sen vastaan ja pidätte siitä kiinni, ja sen avulla te myös pelastutte, jos säilytätte sen sellaisena kuin minä sen julistin; muuten olette turhaan tulleet uskoviksi.” (1. Kor. 15:1- 2)
Meidän ei siis ole lupa itse muuttaa evankeliumia, vaan meidän on julistettava sitä eteenpäin sellaisena kuin se on meille annettu.
Paavali jatkoi kirjoitustaan:
”Ennen muuta annoin teille tiedoksi tämän, minkä itse olin saanut vastaanottaa: Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu, hänet haudattiin, hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu, ja hän ilmestyi Keefakselle ja sitten niille kahdelletoista.
Sen jälkeen hän ilmestyi samalla kertaa yli viidellesadalle veljelle, joista useimmat ovat yhä elossa, vaikka jotkut ovatkin jo nukkuneet pois. Tämän jälkeen hän ilmestyi Jaakobille ja sitten kaikille apostoleille. Viimeiseksi kaikista hän ilmestyi minullekin, joka olen kuin keskosena syntynyt. Olenhan apostoleista vähäisin enkä edes ansaitse apostolin nimeä, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa. Mutta Jumalan armosta minä olen se mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole mennyt hukkaan. Olen tehnyt enemmän työtä kuin kukaan heistä, en tosin minä itse, vaan Jumalan armo, joka on ollut voimani.
Näin me siis julistamme, minä niin kuin hekin, ja näin te myös olette uskoneet. ”(1. Kor. 15:3 – 11)
Kristillinen kirkko opettaa yhä tänä päivänä samoin kuin Paavali kirjeessään korinttilaisille. Evankeliumin armo välittyy meille vai ristiinnaulitun Kristuksen kautta. Omien tekojemme kautta meille ei ole mitään armoa luvassa. Kristuksen ristin kautta armo välittyy myös viereiselle ristille naulatulle ryövärille. Armon ulkopuolelle ei suljeta ketään. Riittää kun tunnustaa olevansa syyllinen ja ottaa armon uskossa vastaan.
Syyllinen siis mihin? Syyllinen Jumalan käskyjen rikkomiseen.
Vuorisaarnassaan Jeesus opetti:
”Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.” (Matt. 5:17-21)
Kuka meistä kykenisi täyttämää kaikki käskyt? Riittäisikö jos täyttäisimme vain tärkeimmät?
Kun Jeesukselta tiedusteltiin tärkeintä käskyä hän vastasi: ”Tärkein on tämä: ’Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, on ainoa Herra. Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi.’ Toinen on tämä: ’Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.’ Näitä suurempaa käskyä ei ole.” (Mark. 12:29-31)
Mitä se sitten tarkoittaa, että Rakastamme Herraa, Jumalaamme, koko sydämellämme, koko sielustamme ja mielestämme ja koko voimallamme? Aloittaisimmeko ihan siitä, ettemme yrittäisi tehdä Kristuksen kirkosta itsemme näköistä, vaan suostuisimme siihen, että kirkko saa olla sen näköinen millaisena Herra on sen sanassaan ilmoittanut.
Kristuksessa meillä on tie, totuus ja elämä. Kompassiksi ja kartaksi meille on annettu Pyhä Henki ja Raamattu.
[Tekstin alkuosan lauserakennetta selkeytetty]
Kivimäki
” Sanonta ‘Laki ja profeetat’ merkitsi tuolloin tavallisessa kielenkäytössä koko vanhan testamentin kirjakokoelmaa, eli Tanakia. Jeesus ei siis tullut kumoamaan Tanakista mitään. Tämä ei toki koskenut Tanakin ulkopuolisia juutalaisten perinnäissääntöjä. ”
Mitä ne Tanakin ulkopuoliset perinnäissäännöt ovat, ja kuka niitä on vaatinut noudattamaan? Kristinuskolla on omat perinnäissääntönsä, ovatko nekin turhia, kun ovat perinnäisiä tai perinteisiä ?
Kivimäki:
”Toinen huomioon otettava seikka on se, ettei Tanakissa juutalaiselle kansalle asetettuja kulttisääntöjä ole tarkoitettu asetettavaksi myös pakanakansoista kääntyneille kristityille. ”
Ei tietenkään, Kristinusko on eri uskonto, miksi olisi asetettu, kristinuskolla on omat kulttisääntönsä.
Kivimäki:
”Sama pätee myöskin niihin rangaistuksiin, joita Tanakin mukaan vääristä teoista tuli seurata. ”
Meillä on voimassa Suomen laki, ja vääristä teoista kyllä tuomitaan jos ne ovat sen luoteisia, että niistä on olemassa lain määrämä rangaistus.
Kivimäki:
” Laki itsessään on siis edelleen voimassa, mutta Jeesus Kristus on jo toteuttanut sen. Hän on kärsinyt Jumalan lain vaatiman rangaistuksen meidän puolestamme. ”
Laki on voimassa, kyllä, kuten edellä sanoin, meillä on Suomen laki, eikä Jeesuksen toteutuksella ole oikeudessa mitään painoarvoa.
Rikollisille kuuluu rangaistus ja uhrien tulee saada oikeus, ei se ole mihinkään muuttunut.
Tarja Parkkila
Suomen laki pätee vain maallisessa tuomioistuimessa, mutta entä sitten, kun olemme viimeisellä tuomiolla Kristuksen edessä? Siellä Kristuksen sovituskuolemalla on merkitys. Siellä tuomitaan Jumalan alin mukaan ja Kristuksen tähden meille on luvassa vapauttava tuomio.
Jukka Kivimäki
Kirkon opin mukaan pappi antaa kasteessa pelastuksen. Silloin jumala Pyhä Henki antaa uuden ruumiin kirkon opin taivaaseen nousua varten.
Mikä on mainitsemasi viimeinen tuomio ?
Uskontunnustuksessa todetaan: ”on kirkkaudessa tuleva takaisin tuomitsemaan eläviä ja kuolleita ”
Kivimäki
”Suomen laki pätee vain maallisessa tuomioistuimessa, mutta entä sitten, kun olemme viimeisellä tuomiolla Kristuksen edessä? Siellä Kristuksen sovituskuolemalla on merkitys. Siellä tuomitaan Jumalan alin mukaan ja Kristuksen tähden meille on luvassa vapauttava tuomio. ”
Paavalin mukaan.
”Tarkoitan tätä: Kristus on tullut palvelemaan juutalaisia. Hän on tullut vahvistamaan isille annetut lupaukset osoittaakseen, että Jumala pysyy sanassaan. Hän on tullut myös, jotta muut kansat saisivat ylistää Jumalaa hänen laupeudestaan, niin kuin on kirjoitettu: ” Toisessa käännöksessa sanotaan; ” hän on tullut myös, että muut kansat saisivat iloita yhdessä hänen kansansa kanssa. ”
Ei siis perustamaan uutta testamenttia, jossa juutalaisuus mitätöidään ja isille annetut lupaukset nimitetään vanhentuneeksi testamentiksi, ja anastetaan heille luvattu perintö ja siunaukset itselle, päälle kirjoitetun uuden testamentin kautta.
………………………….
”Tuomion talo” , se löytyy egyptiläisestä Kuolleiden kirjasta.
”Sydämen punnitus: Toiseen vaakakuppiin asetetaan oikeudenmukaisuuden jumalattaren päässään kantama srutsin sulka, toiseen vainajan sydän. Jos vainaja oli elänyt jumalten tahdon mukaan, eikä rikkonut Maatin lakia vastaan, vaaka pysyi tasapainossa ja vainaja julistetaan ääneltään vilpittömaksi. Tällöin vainajalla oli oikeus astua autuaitten asuinpaikkaan, lalun kentille, joka muodostui laajoista pelloista manalassa virtaavan Niilin varrella, josta ei puuttunut mitään. ”
Niilin avain oli ankh, eli Egyptin risti.
Jos vainajaa ei katsottu ääneltään vilpittömaksi, sydän annettiin pedolle syötäväksi.
Sydämen punnitus sulkaa vastaan löytyy myös Koraanista.
Laista vielä sen verran, että jos on tehnyt rikollisen teon ja suorittaa siitä lain määräämän rangaistuksen, se on silloin sovitettu niin maan päällä, kuin myös taivaassa.
Uuden testamentin kirjakokoelma ei suinkaan korvaa Vanhan testamentin kirjakokoelmaa, vaan kristillinen Raamattu sisältää molemmat.
Juutalaisuudessa Mooseksen liiton katsotaan kuuluvan vain Israelin kansalle. Kristinuskossa Mooseksen liiton käskyjä kunnioittaa Jumalan sanana.
Juutalaisuuden pelastuskäsityksessä on keskeisistä ajatuksista on, että käskyjen noudattamisesta palkitaan ja niiden rikkomisesta rangaistaan Israelin kansaa. Kristinuskossa keskeistä on, että Jeesus Kristus on jo sovittanut syntimme eikä niistä enää rangaista.
Paavali kuvaa kirjeessään Roomalaisille juutalaisuuta: ”Kuinka siis on? Sinä sanot itseäsi juutalaiseksi, sinä luotat lakiin ja ylpeilet Jumalastasi. Laista sinä opit tuntemaan hänen tahtonsa ja erottamaan sen, mikä on tärkeää. Sinä uskot olevasi sokeiden opastaja ja pimeydessä elävien valo, 20ymmärtämättömien kasvattaja ja kokemattomien opettaja, kun sinulla on tieto ja totuus hallussasi lakiin kirjoitettuna. ”(Room. 2:17-20)
Sitten hän kuvaa uuden liiton Jeesuksessa Kristuksessa: ”Nyt Jumala on kuitenkin laista riippumatta tuonut ilmi vanhurskautensa, josta laki ja profeetat todistavat. Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat. Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi. ”(Room 3:21-24)
Tässä uudessa liitossa ei juutalaisia erotella muista kansoista. Messiaaninen juutalainen ja muiden kansojen kristityt vanhuskautetaan aivan yhtälailla.
Sanonta että on aronkerjäläinen lienee lähtöisin pietistisisyä piireistä. Eihän armoa tarvitse kerjätä. Se on meille jo ajat sitten annettu. Vaikeus on siinä että sen tajuaa todeksi.
Joskus armo ymmäretään väärin. Luullaan että armo poistaisi elämisen ja kohtalon vaikeudet ihmiseltä . Eikän armo niin toimi. Pelastumme taivaisiin armosta ,mutta sitä odotellessamme joudumme käymään läpi kaiken sen mihin elämä meitä johtaa.
Sanonnassa on tosiaankin pietistien korostus. Kukaan toinen ei voi puolestamme nöyrtyä Jumalan edessä, eikä ylpeä egomme mahdu ahtaasta portista. Tämän asian kanssa saamme kiivailla loppuun saakka.
Sanonnalla on pietistinen luonne, mutta siinä on kaikuja vaikkapa Daavidin katumuspsalmista: ”Minä tiedän pahat tekoni, minun syntini on aina minun edessäni. Sinua, sinua vastaan olen rikkonut, olen tehnyt vastoin sinun tahtoasi. Oikein teet, kun minua nuhtelet, ja syystä sinä minut tuomitset. Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun.”
Kivimäki
Mashiach on juutalainen idea, ja sillä on täysin toisenlainen merkitys, kuin Kristinuskon Jeesus Kristuksella, joten ne ovat kaksi hyvin erilaista asiaa. Juutalaisuudessa Mashiach edustaa maallisia asioita, kuten oikeuden saattamista maailmaan, ja juutalaiseen kansaan kohdistuvan vihollisuuden, juutalaisvihan lakkaaminen, sekä vainoamisen loppu. Vihan ajan loppu.
Kristinuskon Jeesu Kristus liittyy kuoleman jälkeiseen aikaan tai ajattomuuteen, kuviteltuun viimeiseen tuomioon, palkintona taivas, tai rangaistuksena ikuinen helvetti.
Juutalaisuudessa ei odoteta palkintoja, eikä rangaistuksia, näin olen käsittänyt, eikä heillä ole opissa ikuista helvettiäkään, joten he eivät tarvitse sieltä pelastustakaan. He tarvitsevat sitä maallisesti ja ovat tietysti aina myös uskoneet pelastukseen, kärsivällisesti ja pitkämielisesti, koska sellainen on luvattu. He haluavat elää rauhassa muiden kansojen kanssa.
Nasaretilainen on vain lisännyt vihan määrää ja vaikka koraani mainostaa, kuinka Allah on armollinen, ei se ole näkynyt käytännön toimissa, kuten ei kristinuskon kakasituhatta vuotta kestäneen historian aikanakaan, suhteessa juutalaisiin.
Vainojen, pakkokäännytysten, häpäisyn ja panettelujen, vihapuheen ja sen levityksen, kaikenlaisen sortamisen loppuminen on tietysti ihmisoikeuskysymys ja ne kuuluvat kaikille. Maailma tarvitsee parannusta ei kuolema, tai sen jälkeinen.
Jeremiassa mainittu uusi liitto, on Juudan heimon ja Israelin heimon välinen liitto, kristityistä siellä ei puhuta mitään. ’ Laki kirjoitetaan heidän sydämiinsä ja kukaan ei enää opeta toistansa, vaan kaikki tuntevat Jumalan tien.’