Taas on budjettiriihtä lämmitetty, ja ehkä kipinöitäkin on lennellyt. Hyvä, ettei syttynyt koko riihi palamaan!
Olen ikää myöten alkanut ajatella suurella myötätunnolla vastuullisissa tehtävissä olevia poliitikkoja. Joskun tuntuu siltä, että asiat ovat kovin vaikeita hahmottaa ja monet ongelmat suorastaan mahdottomia järjellisesti ratkaistaviksi, vaikka olisi millaiset avustajat ja asiantuntijat käytettävissä. Ja asiantuntijatkin ovat usein keskenään aivan perustellusti erimielisiä.
Niistä paljon puhutuista arvoista kai on sitten kyse siinä vaiheessa, kun päätetään, kenen tai minkä asiantuntemuksen perusteella asioista päätetään.
Poliitikkoja on helppo arvostella, vaikka itse ei ymmärtäisi asioista tuon taivaallista. Monella tuntuu olevan arvostelemisen armolahja. Joskus arvostelu on paikallaan, mutta usein sille ei ole kovin hyviä peruisteluita, ei ainakaan sen parempia, kuin poliitikoilla on omiin kantoihinsa ja ratkaisuihinsa.
Voi vain kuvitella, millaisessa puristuksessa esimerkiksi valtion tulo- ja menoarviosta päätetään. Siinä vaaditaan paineensietokykyä, voimia pitkiin työpäiviin, taitoa omaksua tietoa ja analysoida sitä sekä rohkeutta olla jotakin mieltä. Rohkeutta tarvitaan myös kompromisseihin, sillä ilman niitä ei monipuoluejärjestelmässä synny mitään päätöksiä.
Kun oma stressinsietokyky ei ole hääppöinen, antaa arvoa sille, että päättäjät pysyvät kovan paineen allakin fyysisesti ja psyykkisesti toimintakykyisinä.
Poliitikolle on eduksi, jos hän on sujuvasanainen ja osaa esiintyä edukseen tv-haastatteluissa. Uskon kuitenkin, että politiikassakin on myös niitä puurtajia, jotka eivät erityisesti näy julkisuudessa, mutta saattavat olla merkittäviä vaikuttajia omassa puolueessaan tai esimerkiksi eduskunnan valiokunnissa, joissa eduskunnan päätökset muotoutuvat ja päätöksenteko tosiasiallisesti tapahtuu.
Nostan hattua kaikille vastuuntuntoisille ja sitkeille poliitikoille, myös niille ärsyttäville tyypeille. Hyvä, että siihenkin ”sirkukseen” löytyy ihmisiä. Kaikkien valtakunnallisten ja kunnallisten (pian myös maakunnallisten) vaalien alla aina toivon, että kaikkien puolueiden listoille löytyisi fiksuja ihmisiä ja että juuri he saisivat paljon ääniä.
Juuri näin kuten kirjoitat. Helppoa on arvostella laittamatta itse rikkaa ristiin. Vastuu kantaminen taas on taitolaji, mutta ei kovin arvostettu nykyään.
Jaatila: ”Helppoa on arvostella laittamatta itse rikkaa ristiin.”
On se toisaalta niinkin, ettei tarvitse olla lehmä, huomatakseen, että maito on hapanta.
Hyvä ja viisas kirjoitus. Kiitos Pirjo sinulle siitä.