Vaikka on selvää, että Suomessa on tällä hetkellä vallankahvassa aiempaa enemmän kehitysyhteistyön vastustajia ja nationalistisesti ajattelevia politiitikkoja, on silti yllätys, kuinka suurella tahtotilalla ja nopealla aikataululla hallitus on lähtemässä purkamaan kansalaisjärjestöjen tekemää kehitysyhteistyötä.
Suomessa on laaja kannatus kehitysyhteistyölle ja kansalaisjärjestöissä muiden hyväksi toimiminen on yleisesti ottaen iso osa kansalaisten arkea. Meillä eletään kansainvälisesti katsoen tilanteessa, jossa syntyy poikkeuksellisen hienoja sosiaalisia innovaatioita. Vähäinen korruptio, hallinnon läpinäkyvys, sananvapaus sekä kansalaisten ja viranomaisten väliset rakentavat keskusteluyhteydet ovat olleet osa suomalaista kansalaisyhteiskuntaa, jonka oppeja on riittänyt ulkomaillekin vietäväksi.
Suomalaiseen kehitysmaaliikkeeseen on kohdistumassa nyt yllättävän raju isku, kun järjestöjen kehitysyhteistyön julkisesta tuesta ollaan heti vuoden alussa leikkaamassa 40% kertaheitolla. Leikkuriin on myös joutumassa yksi kokonainen ulkoministeriön tuki-instrumentti: viestintä- ja globaalikasvatustuki.
Siinä, missä itse kehitysyhteistyöprojektit ja niiden kautta maailman köyhät joutuvat hankalaan tilanteeseen ja järjestöt irtisanomisten ja muiden uudelleenjärjestelyjen eteen, on leikkauksilla vaikutuksia myös keskusteluilmapiiriin Suomessa.
Pelkästään kirkon kentässä julkista globaalikasvatustukea on jaettu esimerkiksi sellaisille hankkeille kuin Yhteisvastuukeräyksen kotimaantyö, Vastuuviikko sekä FOKUS ry:n tekemä kasvatustyö uskontojenvälisen dialogin edistämiseksi. Tuen turvin on järjestetty myös lukuisia perinteisiksi muodostuneita tapahtumia ja kansalaisten keskusteluareenoja, kuten Suomen Sosiaalifoorumi. Ehkäpä osa tapahtumista saadaan jatkossa järjestettyä muin voimin. Tuen loppuminen kuitenkin herättää näköalattoman signaalin. Olemme yhä enemmän olemassa vain kuluttajina, emme kansalaisina. Sektorin tulevaisuudennäkymät ovat epävarmat.
Vahva viesti valitusta politiikan suunnasta on myös, että yritysvastuukysymyksiin keskittynyt riippumaton Finnwatch-järjestö on jäämässä globaalikasvatustuen ulkopuolelle samaan aikaan, kun hallitus suunnittelee 100 miljoonan lisäeuron siirtämistä järjestöiltä yritysten kehitysmaalainoitukseen jaettavaksi Finnfundin kautta. Mitenkähän mahtaa toteutua Finnfundin toiminnassa läpinäkyvyys, ihmisoikeusperustaisuus ja tuloksellisuus, joita järjestöiltä jatkuvasti julkisesti peräänkuulutetaan.
Kehitysyhteistyön ja globaalikasvatuksn sektorin tehtävään on perinteisesti kuulunut myös vallan vahtikoirana toimiminen ja kriittisen keskustelun vaaliminen. Nyt ollaan ottamassa tietoisia askelia kohti näköalatonta yhteiskuntaa ja ajamassa järjestöjä yhä kovempaan keskinäiseen kilpailuun.
Julkinen tila kaupallistuu. Tieto maailman erilaisista todellisuuksista on myötätunnon ja kriittisen ajattelun syntymiselle välttämätöntä. Sivistyneessä yhteiskunnassa pitäisi olla tarjolla julkista tukea vaihtoehtoisten kertomusten kertomiseen ja niiden äänien kuulemiseen, jotka eivät itse saa ääntään kuuluviin. Yksittäisenä instrumenttina esimerkiksi globaalikasvatustuki on valtion budjettiin nähden marginaalisen pieni, pari miljoonaa euroa (suunnilleen saman verran verovaroja käytetään maassamme vuosittain maidon markkinointiin kouluille), mutta se on tarjonnut järjestöille merkittävää tukea pitkäjänteisempään toiminnan järjestämiseen.
Leikkurin osoittaminen tälle sektorille on valtion budjetissa euromääräisesti pieni erä, mutta sillä on symbolisesti suuri merkitys. Kansalaisyhteiskunnan itsenäisyyttä ja toimintatilaa ravistellaan lyhyessä ajassa isosti.
Kussakin järjestössä tehdään vuosittain myös keskimäärin neljän kuukauden työpanosta vastaava työmäärä vapaaehtoistyötä, kertoo Kepa ry:n tuore selvitys. Näillä aloilla ei ole paljoa, mistä kiristää vyötä. Järjestöala on jo ennestään naisvaltainen matalapalkka-ala, jossa monin paikoin paiskitaan hommia alle liiton suosituspalkkojen, universaalien arvojen pohjalta. Äkillinen julkisen tuen katkaisu on monelle hankkeelle ja kampanjalle kuolinisku. Kenties joidenkin tahojen näkökulmasta taktinen sellainen.
Kaikeasta huolimatta on käynnissä globaalipolitiikan supervuosi, ja maailman katseet kiinnittyvät YK:n universaaliin, koko maailmaa koskevaan post-2015-kehitysagendaan ja COP-ilmastoneuvotteluihin.
Onko Suomesta tulossa arvojen kehitysmaa? Tarvinnemme tulevaisuudessa maallemme ulkomaanapua vaikkapa Afrikan suunnalta, jotta saisimme purettua nyt rakenteilla olevan näköalattomuuden ja vahvistuvan itsekkyyden kulttuurin.
