Klassisista jumalatodistuksista kaikkein vastaansanomattomin on niin sanottu moraalinen todistus.
Jokainen terve ihminen pystyy omassatunnossaan erottamaan hyvän ja pahan. Moraalin luoja on Jumala.
Moraalitaju, tai omatunto, kuten me suomalaiset sitä kutsumme, on sisällämme. Ihmisyyden perusolemukseen kuuluu, että oivallamme kuin luonnostamme kaikkea moraalia kannattelevan perusperiaatteen: ”…kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille…” (Matt.7:12).
Me suomalaiset kutsumme moraalitajua omaksi tunnoksemme. Ikiomasta tässä kyvyssämme on kyse siinä mielessä, että kullakin meistä on tämä lahja ainakin jossakin muodossa. – Monissa muissa kielissä moraalitajuamme kutsutaan kuitenkin yhteiseksi tiedoksi/tunnoksi (samvete, conscience, συνείδηση, совесть). Ihmisen moraalitajussa on jotakin henkilökohtaista, jotakin yhteistä ja jotakin universaalia. Edellä siteraamani Jeesuksen sana tehdä toisille samoin kuin tahtoo itselle tehtävän löytyy myös muista kuin kristillisistä kulttuureista.
Jos moraalitaju on jotakin tällaista, miksi sitten pidän sitä kaikista vastaansanomattomimpana jumalatodistuksena?
Tähän on kolme syytä.
Ensiksi ajattelen, että moraalitaju eli omatunto on Jumalan meihin istuttama. Tämän ajatuksen löydän apostoli Paavalilta: ”Sillä kun pakanat, joilla ei lakia ole, luonnostansa tekevät, mitä laki vaatii, niin he, vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki ja osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötä-todistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä- sinä päivänä, jona Jumala on tuomitseva ihmisten salaisuudet Kristuksen Jeesuksen kautta, minun evankeliumini mukaan. (Room.2:14-16)
Raamattu on hyvin realistinen kirja. Se olettaa aivan saman havainnon, minkä voimme tehdä ihmisen käyttäytymistä havainnoimalla. – Universaali Jumalan laki on kirjoitettu meidän sydämiimme!
Toiseksi havaitsemme sen tosiasian, että ihmiskunta toimii usein kovin ei-moraalisesti, vaikka jokaisella onkin kaikille yhteinen, mutta myös samaan aikaan henkilökohtaisestikin kolkutteleva omatuntonsa. – Juuri tämä havainto tekee moraalisesta jumalatodistuksesta kaikista apologisista argumenteista keskeisimmän.
Ihmiskunnan historia on osoittanut, ettemme toimi moraalisesti vastuullisesti, jos emme ole lopulta teoistamme vastuussa Jumalan edessä. Erityisesti ateististen yhteiskuntakokeilujen äärellä tämä käy erittäin selkeästi ilmi. Esimerkiksi Ranskan suuren vallankumouksen ja Bolshevikkien ajan yhteiskuntakokeiluissa havaittiin, että ihmiset kadottavat vastuunsa lapsistaan, kun kristilliseen Jumala-uskoon perustuva yhteiskuntamoraali murretaan. Perherakenteiden murentuessa moraalinen rappio yleistyy ja valtiovallan täytyy tiukentaa kontrolliaan. – Ateistisisten kokeilujen äärellä on jo toistuvasti havaittu, että tällainen kehitys johtaa totalitarismiin.
Immanuel Kant uskoi, että puhdas järki ja hänen tunnistamansa idea universaalista moraalitajusta riittäisi luotsaamaan ihmiskuntaa rationaalisella tavalla moraalisesti oikein. – Valitetettavasti Kant oli kuitenkin epärealistinen idealisti. – Kantin ensimmäinen virhe oli luulla, että usko ja tieto on mahdollista erottaa toisistaan. – Nykyään yhä useammat tieteenfilosofit tunnustavat, että kaikki tietomme nojaa lopulta uskonvaraisiin ennakko-olettamuksiin. Toiseksi Kant ei ymmärtänyt sitä, ettei pelkkä oikean moraalin abstraktio (eli kategorinen periaate tehdä toiselle sitä mitä tahtoo itselleen tehtävän) saa itsekästä ihmistä käytännössä toimimaan oikein.
Kolmantena realiteettina täytyy rehellisyyden nimissä myöntää, että ihmiskunta tarvitsee myös pysyvät ja konkreettiset moraaliset paalutukset. Pelkkää abstraktia ajatusta hyvän tekemisestä toiselle (yhtälailla kuin itselle) voi näet selitellä ja vääristää suuntaan jos toiseen. Alkoholistin ”hyvä” värittyy pullon läpi, pedofiilillä vielä kauhemmin!
Ihmiskunta tarvitsee kahdenlaista moraalista ilmoitusta (so. sama ilmoitus, kaksi tasoa). Ensiksi tätä ilmoitusta ilmentää sydämeemme kirjoitettu laki, omatunto. Toiseksi tämä sydämemme laki pitää aina toistuvasti kalibroida jonkin itsemme ulkopuolella olevan kiintopisteen avulla. – Kristittyinä ymmärrämme sen tapahtuvan Pyhän Raamatun sanan (esim. 10-käskyä ja Jeesuksen opetus) avulla, koska Raamatun sana on moneen kertaan tutkittu ja luotettavaksi havaittu. – Näitä kahta yksinkertaista asiaa pitää kasassa tietoisuus siitä, että kerran jokainen ihminen seisoo Jumalaan edessä vastuullisena teoistaan.
Näin ollen uskallan todeta, että kaikki vastaansanomattomat realiteetit todistavat, että Jumala-usko on ainoa kestävä moraalimme pohja.
Moraalinen jumalatodistus eroaa aiemmin kirjaamistani klassisista argumenteista siinä, että se ulottuu kaikista syvimmälle. Kolme aiempaa argumenttia (kosmologinen, teleologinen ja ontologinen) ovat monessa suhteessa riippuvaisia järjellisestä päättelykyvystämme. Moraalinen todistus ulottuu kaikista syvimmin sydämeemme asti. Se tulee kaikista henkilökohtaisimmalle tasolle. Lapsikin, ja ehkä juuri lapsenkaltainen, tuntee sydämessään omantunnon äänen.
”Yli kaiken varottavan varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee.” (Sananlaskut 4:23)
Kristillistä uskoa puolustavien teologien argumentteja syytetään joskus liiallisesta järkeilystä. – Voiko kukaan tulla uskoon pelkän järkensä avulla?
Tämä on osittain oikeutettu kritiikki. – Moraalinen jumalatodistus koskettaa kuitenkin sekä järkeä että sydäntä. – Emme saa koskaan väheksyä järkiargumenttejakaan…
Osalla ihmisistä uskon esteenä on loogiseen painiskeluun liittyviä kysymyksiä. Jos joku oikeasti luulee, että David Hume onnistui kumoamaan klassiset jumalatodistukset, tai jos joku yhä päättelee kuin Immanuel Kant, että usko voidaan eristää tiedosta erilliseen karsinaan, → hän kompastuu näihin uskomuksiinsa. – Jos usko erotetaan kokonaan loogisista realiteeteista, se on meille parhaimmillaankin vain kuin vaihtuvia tunteita ilman erityisempää totuusarvoa. – Miten sellaisen uskon varassa kohdataan konkreettinen todellisuus?
Näin ollen totean, että uskon ja tiedon alueet leikkaavat toisiaan ja keskustelevat luovuttamattomalla tavalla toistensa kanssa. – Tässä blogisarjassani olen osoittanut, että:
a) Kosmologinen argumentti raivaa uskon edeltä sen esteen, jossa ihminen pettää itseään kuvittelemalla materialle jumalallisia ominaisuuksia. – Nyt voimme antaa luomistyöhön liittyvän kunnian Jumalalle.
b) Teleologisen argumentin pohjalta voidaan puolestaan havaita, että luomakunnan lainalaisuuksissa ilmenevä tarkoituksenmukaisuus ja tarkoitus selittyy parhaiten Jumala-uskon kautta. – Tämän johtopäätöksen vahvistaa myös tarpeemme kokea oma elämämme tarkoitukselliseksi (vastoin ateistisia sattumaolettamuksia).
c) Ontologinen argumentti paljastaa esittämieni käytännöllisten havaintojen pohjalta, että ateismi syyllistyy usein itse siihen, mistä se kristinuskoa syyttää; eli luomaan epärealistisia haavekuvia (tarjoamaan kuin ooppiumia kansalle).
d) Moraalinen argumentti ottaa puolestaan todesta ihmiskunnan syvimmän ongelman. Se puhuttelee meitä henkilökohtaisimmalla tasolla paljastaessaan, ettei meistä ole ihmiskuntana kestävän ja hyvän moraalin toteuttajiksi ilman Jumalaa.
Tämän blogiin pääteema eli moraalinen jumalatodistus on hyvä noteerata myös nyt luterilaisuuden juhlavuonna. Luterilaisuus ei ole ollut perinteisesti kovin kiinnostunut todistelemaan uskonsa rationaalisia perusteita. – Pääsyy tähän on siinä, ettemme luterilaisina pidä uskomme syvintä olemusta järkemme päätelmänä.
Martti Lutherin opetusten pohjalta luterilaisuus kuitenkin tiedostaa sen, että Jumalan laki on kirjoitettu myös langenneen ja hengellisesti kuolleen ihmisen (joita me kaikki luonnostamme olemme) sydämeen. Me uskomme ja opetamme, että lain saarna osuu maaliinsa. – Luterilaisen käsityksen mukaan olemme näet hengellisesti kuolleita, mutta emme moraalisesti täysin tiedottomassa tilassa. Hengellinen kuolema ilmenee itsekkyytenä ja epärehellisyytenä (esim. taipumuksena itsepetokseen). Lain saarna ”tekee” meistä kaikista syntisiä. – Jos termi ”lain saarna” kuulostaa vähän vieraalta, avaan sitä hiukan.
Lain saarna on kaikkea sitä, mikä paljastaa itsekkyytemme, itsepetoksemme ja kaikenlaisen epärehellisyytemme. – Näissä blogeissa olen julistanut lakia ateistisille aatteille ja ateisteille osoittamalla ateismiin liittyviä valheita. – Lain saaarna ei ole mukavaa. Yhden se suututtaa, toisen taas ajaa epätoivoon… Mistä apu? – Raamatun mukaan Jumala tekee meistä kaikista ihmisistä lain saarnan kautta Jeesuksen Kristuksen armoa tarvitsevia (Gal.3:22).
”Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija;” (Hepr.4:12)
Kristittyinä kutsumme Jumalan sanaa kaksiteräiseksi miekaksi siksi, että siinä on kaksi luovuttamatonta puolta. Ensiksi Raamatussa ilmenee Jumalan laki, moraalimme perusta absoluuttisella tavalla. Laki paljastaa ihmiskunnan tilan realistisella tavalla. Jumalan laki paljastaa, että ihmiskunta kulkee itsekkyydessään kohti tuhoa. Tämä on pelottavan todellinen analyysi! – Toiseksi Raamatussa kuitenkin ilmoitetaan jotakin sellaista, mitä emme voi keksiä/päätellä minkään luomakunnasta löytyvän havainnon kautta:
”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.” (Joh.3:16)
Apostoli Paavali rakentaa teologiansa tämän logiikan pohjalle:
”Mutta Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä luvattu oli, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat. Mutta ennenkuin usko tuli, vartioitiin meitä lain alle suljettuina uskoa varten, joka oli vastedes ilmestyvä. Niinmuodoin on laista tullut meille kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme.” (Gal.3:22-24)
Näin ymmärrettynä moraalinen jumalatodistus vie meidät syvemmälle kuin vain kuivaan ja teoreettiseen rationaaliseen pohdiskeluun. Se tulee olemassaolomme (eksistenssimme) syvimmälle tasolle olematta silti pakenemista karsinaan, jossa usko ja tieto eristetään toisistaan. – Kuitenkin vasta Jeesuksen Kristuksen armon avautuminen Jumalan sanan kautta antaa meille voiman ja rohkeuden tunnustaa tämä…
