Annamari Sipilän Helsingin Sanomien kirjoitusta lukiessa silmään särähti tuttu mutta sitäkin virheellisempi väite ateismista. Sipilä toteaa seuraavaa:
TOISIN kuin usein väitetään, uskovaisen vastakohta ei ole ateisti. Uskovainen ja ateisti ovat loppujen lopuksi samasta puusta veistettyjä. Kumpikin kokee tietävänsä varmasti miten asiat ovat. Jumaluskovaisen mukaan jumala on ehdottomasti olemassa. Ateistin mukaan taas jumalaa ei missään tapauksessa ole olemassa.
Väitteeseen törmää toki täälläkin toistuvasti. Väitteessä ateismin määritelmään projisoidaan omia tuntemuksia ja näkemyksiä välittämättä termin perusmerkityksestä. Väitteen esittäjä on usein uskova, jolle voi olla vaikeaa hyväksyä, ettei hänen oma mielenmaailmansa ja sen käsitykset määrittele muuta maailmaa. Esittämällä, että ateismissa väitetään jotain tai että se on uskonnolliseen uskoon verrattava maailmankatsomus, esitetään yksiselitteisen virheellinen väite.
Koska ateismi ei sen perusmerkityksessä ole mitään muuta kuin jumalauskon puutetta, siihen ei sellaisenaan liity väitettä tai ehdotonta tietoa jumaluuksien olemassaolosta.
Kuten American Atheists -sivusto kiteyttää:
Ateismi ei ole uskomus siitä, ettei jumalaa ole, eikä se vastaa kysymyksiin siitä, mihin yksilö uskoo. Ateismi on yksinkertaisesti sen väitteen hylkäämistä, että jumalia on olemassa. Ateismi määritellään liian usein virheellisesti uskomusjärjestelmäksi. Selvyyden vuoksi: ateismi ei ole epäuskoa jumaliin tai jumalien kieltämistä; se on jumaliin uskon puutetta.
Ja Wikipedia:
Ateismi, sen laajemmassa merkityksessä, tarkoittaa uskon puutetta jumalien olemassaoloon.
Projisoinnin verkkoon on helppo sotkeutua, eikä kukaan ole sille immuuni. On silti mielenkiintoinen kysymys, miksi ateismin merkitys halutaan esittää väärin senkin jälkeen, kun sen merkitys on korjattu. Tällöin ei ole enää kyse tietämättömyydestä johtuvasta ymmärrettävästä lapsuksesta, vaan tarkoituksellisen disinformaation levittämisestä.
Mitä mieltä sinä olet, miksi ateismin määritelmä esitetään helposti virheellisesti, vaikka virheellinen käsitys olisi korjattu useampaankin otteeseen?
Jumalan katsomista postdeutromisena kokemuksena ilman yhteyttä edelliseen maailmaan tai siittä irtiolevana ei voi käyttää prinsiippiä keskustelussa onko syntynyt kirkkolaitos vaikuttanut vai ei Ihmisen Jumala kokemukseen.
Ilmeisesti kuitenkin on koska luonto on Ihmisen ensimmäinen hallitsija.
Jumalaa katsomatkin hyvin huomaavat Jeesuksen opetuksissa hyvää. Ollako sitten kirkkolaitoksen alainen vaiko tyytyä vähempään mitä aikanaan ovat tarjoilleet vielä kirkon haasteista irtiolleet Ihmiset.
Marko Sjöblom: ”Antero S. Minä näen asian niin, että ateismin käsite voidaan nimenomaan myös määritellä eri tavoin.”
Näkemyksesi on väärä, kun puhutaan yläkäsitteestä. Se on määritelty yleisesti, se on helposti ymmärrettävä ja pätee kaikkialla. Kyse ei myöskään ole mielipideasiasta. Ateismin alakategorioita on sitten miljoonittain, mutta se ei ole oleellista. Ainakaan jos haluaa saada puridstettua aiheesta jotain järkevää.
Noin muutoin ihmettelen edelleen, miksi tähän aiheeseen sotketaan jatkuvasti erilaisia yksilöllisiä skenaarioita, kun kyse ei ollut mistään sellaisesta.
Saanko sanoa tähän.
Olet aiemmin sanonut haluavasi ”asettua uskovan asemaan” kun esim. olet arvioinut Raamattua ja Raamatun Jumalaa ym.
Jospa asettuisit nyt. Kokeilisit katsoa asiaa uskovan näkökulmasta.
Sekä oman kokemukseni että muiden kertomusten pohjalta voi sanoa, että usko Jumalaan perustuu suurelta osin sille mitä EI kykene uskomaan.
Itse en kykene uskomaan että voisi olla olemassa persoonallinen ja älyllinen olento, joka pohtii itseään, elämän tarkoitusta ja alkuperäänsä, ilman että olisi olemassa huomattavasti älykkäämpi olento, joka on tällaisen olennon halunnut luoda.
En pysty uskomaan siihen. Ateisti uskoo.
En pysty uskomaan, että maailmankaikkeus on olemassa, ja että kaiken syntyminen tyhjästä on ”ihan luonnollista”. Päättelen, että luonnollisen takana, kaiken alullepanijana ja aiheuttajana täytyy olla jotain yli-luonnollista.
En siis pysty uskomaan luonnolliseen, joka ei edellyttäisi yliluonnollista. Ateisti uskoo.
En pysty uskomaan että aineesta syntyisi elämää. Ilman mitään tarkoitusta.
En pysty uskomaan että on olemassa ”oikeaa” ja ”väärää”, jos ei ole tarkoitusta.
Ja jollei ihminen ole jotenkin erityisellä tavalla arvokas. (Järjellisesti ja tieteellisesti ajatellen tälle ei ole mitään perusteita).
En pysty uskomaan, että ihmisen käsityskyky kattaa, tai että voidaan edes olettaa, että se kattaa koko todellisuuden.Sellaiselle ei ole mitään perusteita, vaan on ennemmin toiveajattelua.
En pysty uskomaan, että jotain voi tapahtua ilman että tapahtumalla on aiheuttaja. Ja ilman että tapahtuman perusteella voidaan tehdä päätelmiä aiheuttajan ominaisuuksista.
Näistä kaikista syistä uskon Jumalaan. Ja uskoo itse tai ei, tämän pitäisi (siis pitäisi) selventää sitä miksi vertailut joihinkin höpöhöpö-satuhahmoihin eivät vain toimi.
Jos vertailukohtaa uskon kohteelle haluaa esittää, sen tulisi käsittää myös tähän uskomisesta nouseva maailmankuva. Ihmiskäsitys. Uskomusjärjestelmä.
Tässä mielessä teismi ja ateismi ovat toisilleen vastakkaiset, vaihtoehtoiset, toisensa poissulkevat maailmankuvat ja elämänkatsomukset. Kumpikin merkitsee uskoa johonkin.
Aihetta (ateismin virheargumenttia ”vain yksi Jumala vähemmän) on käsitelty myös täällä: https://www.youtube.com/watch?v=OREoQL1zlkk
Sari,
Jos yritämme ratkaista arvoituksia vetoamalla vielä suurempaan arvoitukseen, emmekö juuri silloin syyllisty kritikoimaasi kuvitelmaan, että ihmisen käsityskyky kattaa koko todellisuuden? Siihen perimmäisimpäänkin metafyysiseen kysymykseen, ”miksi on olemassa jotain sen sijaan että ei olisi mitään”, kun on silloin vastattu, kätevästi Jumalaan vetoamalla. Emme tyydy olevaisen arvoituksen äärellä ihmettelemään ja sanomaan: ”Emme tiedä.”
Koska Jumalan olemassaoloa ei kuitenkaan voi enää selittää, aina jää jotain johon käsityskykymme ei yllä. Eri ihmiset vain piirtävät järjen rajat eri paikkaan ja eri ihmisillä on erilaisia näkemyksiä esim. siitä, edellyttävätkö vaikkapa ”oikean”, ”väärän” ja ”tarkoituksen” kaltaiset käsitteet Jumalan olemassaoloa.
”Jos yritämme ratkaista arvoituksia vetoamalla vielä suurempaan arvoitukseen, emmekö juuri silloin syyllisty kritikoimaasi kuvitelmaan, että ihmisen käsityskyky kattaa koko todellisuuden?”
-No, ihmisen käsityskyky ei kata koko todellisuutta, mutta haluaisimme tietää ja ymmärtää kaiken. Minä ainakin haluaisin. Siksi odotankin sitä ”taivaallista luentosalia” 🙂
Se, että Jumala olisi ”selitys” on myös tietynlainen illuusio. Koska jos emme ymmärrä vastausta kysymykseen, kysymyksestä tulee vain suurempi.
Itse en vain voi uskoa, että vastausta ei olisi. Joka tapauksessa koko ikäni, tai uskossaoloaikani, olen mieltänyt asian niin että uskon Jumalaan, koska en pysty uskomaan tiettyihin asioihin. En pysty uskomaan siihen mikä olisi jumalattoman todellisuuden tarjoama vaihtoehto.
Olen ajatellut tämän todellisuuden tajun, ja sen rajallisuuden siten että kuvittelen paperiarkin keskelle pienen ympyrän. Ympyrän sisällä on se, mitä voimme käsitellä järjellä ja mistä voimme saada ymmärrettävää tietoa. Tai ainakin tutkia ja etsiä sitä.
Ympyrän ulkopuolella on sitten se mitä emme voi järjellä käsittää. Mutta voimme havaita tai aistia heijastumia sieltä. Ehkä vertailukohtana voi käyttää sellaista otusta kuin koira.
Koira voi huomata muutosta isännän käytöksessä, mutta ei ymmärrä mitään tietokoneesta ja siinä olevista haittaohjelmista, jotka ovat tähän syynä.
Mutta vastaus on siinäkin olemassa. Kaiken kattava vastaus kysymykseen.
”Siihen perimmäisimpäänkin metafyysiseen kysymykseen, ”miksi on olemassa jotain sen sijaan että ei olisi mitään”, kun on silloin vastattu, kätevästi Jumalaan vetoamalla. Emme tyydy olevaisen arvoituksen äärellä ihmettelemään ja sanomaan: ”Emme tiedä.””
-Minusta olisi hyvä, jos sanoisimme useammin ”en tiedä”. Koska en minä tiedä tuohon vastausta. Kuten sanoin, Jumala ei oikeastaan ole ”selitys”, kuten eivät tietokonevirukset koiran näkökulmasta selitä isännän käytöstä.
Odotan että pääsen luennolle kuulemaan tämänkin….
”Koska Jumalan olemassaoloa ei kuitenkaan voi enää selittää, aina jää jotain johon käsityskykymme ei yllä.”
-Totta.
”Eri ihmiset vain piirtävät järjen rajat eri paikkaan ja eri ihmisillä on erilaisia näkemyksiä esim. siitä, edellyttävätkö vaikkapa ”oikean”, ”väärän” ja ”tarkoituksen” kaltaiset käsitteet Jumalan olemassaoloa.”
-Kyllä. Ja juuri TÄSTÄ itse toivoisin, että sitä keskustelua käytäisiin. Eikä kyseltäisi miksi ei usko vihreään takaperin lentävään käkeen tms.
Kerroin vain miten itse ajattelen. Mutta koska kaikilla on jonkinlainen käsitys juuri noista asioista, ja näkemykset siitä mikä edellyttää tai ei edellytä mitä, keskustelu olisi mielekkäämpää käydä sillä alueella. Ja hyväksyä se, että on erilaisia näkemyksiä, takertumatta ”yleisiin ja virallisiin” käsityksiin tai määritelmiin.
”miksi on olemassa jotain sen sijaan että ei olisi mitään”
-Muistelen että oma rippikoulukirjani ei ollut erityisen terävä ja syvällinen. Vähän pettymys. Mutta eräs toinen, jota luin oli paljon mielenkiintoisempi. Yhden luvun otsikoksi oli laitettu: ”Miksi ylipäätään on olemassa jotakin?”
Ja mietin pohtivatko ateistit koskaan tällaisia kysymyksiä. Vai onko kaikki vain itsestäänselvää ja ihan luonnollista…
”No, ihmisen käsityskyky ei kata koko todellisuutta, mutta haluaisimme tietää ja ymmärtää kaiken. Minä ainakin haluaisin.”
On varmaan yksilöllistä, haluammeko tietää ja ymmärtää kaiken.
Itse olen ehkä nykyään kiinnostuneempi siitä ”keitä olemme”, kuin siitä, ”mistä tulemme” tai ”minne menemme”. Käsillä oleva elämä käytännön ongelmineen tuntuu tarpeellisimmalta filosofoinnin kohteelta. Se on varmasti läsnä ja totta, ja jo siinä on riittämiin pohdittavaa sekä ateistille että uskovaiselle koko elämän ajaksi.
Olen aina tykännyt Viisauden kirjan sanoista:
”Hädin tuskin kykenemme luomaan kuvan siitä, mitä on olemassa maan päällä, vaivoin me havaitsemme edes sen, mikä on käsiemme ulottuvilla. Kuka olisi tutkinut taivaan maailmoja?” (Viis. 9:16)
Antero S. Olen eri mieltä kanssasi. Siitä yksinkertaisesta syystä, että kysymykseen siitä, mitä ateismi on, voidaan – ja on pakko – vastata hyvin eri lähtökohdista käsin. Pelkät käsitteet pitää myös täyttää sisällöllä ja kaikki annetut määritelmät perustuvat erilaisiin tieto-opillisiin ja filosofisiin oletuksiin. Mutta niiden käsittely ei kai kuulu tällaisen palstan tehtäviin.
”On varmaan yksilöllistä, haluammeko tietää ja ymmärtää kaiken.”
-Toki. Ja itsekin tarkoitan sitä vain periaatteessa. En kärsi siitä etten nyt pysty ymmärtämään kaikkea. Haaveeni on vain, että sitten tuonpuoleisessa kerrotaan ja selitetään kaikki. Mutta voi olla ettei sitten enää kiinnosta 🙂
”Olen aina tykännyt Viisauden kirjan sanoista:
”Hädin tuskin kykenemme luomaan kuvan siitä, mitä on olemassa maan päällä, vaivoin me havaitsemme edes sen, mikä on käsiemme ulottuvilla. Kuka olisi tutkinut taivaan maailmoja?” (Viis. 9:16)”
-Ei ollut tuttu, mutta tykkään myös tuosta. Ja monista vastaavista. Jotain tuontapaista ehkä itsekin hahmottelin sillä”ympyrä keskellä paperiarkkia” -jutulla…
Oikeastaanhan me emme nytkään varsinaisesti _ymmärrä_ juuri mitään. Tieteellisesti voimme tietää jotain siitä miten esim. näkökyky toimii. Mutta ymmärrämmekö sen todella?
Mitä ateismi yksilöateistille on, siihen voi vastata vai ateisti. Aivan kuin vain uskova voi vastata mitä usko hänelle yksilönä on.
Siksipä minua huvittaa, kun jos palstalla joku uskova katsoo voivansa määritellä ateistin ateismin kieliperheen määritelmän ulkopuolelta .
”jos palstalla joku uskova katsoo voivansa määritellä ateistin ateismin kieliperheen määritelmän ulkopuolelta ”
-Katso asiaa joskus toiseltakin puolelta. Mitä joku ateisti mahdollisesti tekee.
Kuten olen sanonut, on sinänsä ymmärrettävää että ateisti määrittelee teismin siltä pohjalta miten itse ymmärtää ”Jumalan” käsitteen. Sama toisinpäin. Uskova määrittelee ateismin siltä pohjalta mitä usko Jumalaan hänelle ja hänen mielestä on.
Eli jos tässä on ongelma, niin onko se aina uskovissa?
”Mitä ateismi yksilöateistille on, siihen voi vastata vai ateisti. Aivan kuin vain uskova voi vastata mitä usko hänelle yksilönä on.”
-Siis: juuri siksi että on noin kuin sanot, myös vastapuolen vakaumus tulee määritellyksi siltä pohjalta mitä usko/ateismi itselle on.
Eli onko tämä sinusta ongelma? Minusta se on inhimillistä ja ymmärrettävää. Ja juuri siksi tulisi olla kiinnostunut siitä mitä se keskustelukumppani ajattelee ja miten asiat ymmärtää. Ennemmin kuin katsoa Wikipediasta.
Sari, miksi siten se, että jos joku ateisti määrittele oman ateisminsa samoin kuin sen tekee vaikkapa Wiki, se ei kelpaa , vaan siihen yritetään tunkea monen uskovaisen käsitys ateistista ateismiuskovaisena?
Antero S, vastasin sinulle alempana. Jatkan tässä vielä vähän lomapäivän ratoksi.
Ateismi on siis sinun mukaasi jumalauskon puuttumista tai sen väitteen hylkäämistä, että Jumalaa/jumalia on olemassa. Jumalaa ei siis ole. (1) Onko siis kysymyksessä ontologinen eli olemassaoloa koskeva väite vai (2) empiirinen eli kokemukseen perustuva väite? (3) Kenellä on todistustaakka: sillä, joka katsoo, että Jumala on olemassa vai sillä, joka katsoo, että Jumalaa ei ole olemassa? Kummankin näkemyksen tueksi kun löytyy rationaalisia ja kokemuksellisia argumentteja. Yleensähän ainakin suomalaisissa korkeakouluissa opetetaan, että tiede ei voi ottaa kantaa Jumalan olemassaoloon.
Sari Weckroth: ””Ateismi ei ole uskomus siitä, ettei jumalaa ole, eikä se vastaa kysymyksiin siitä, mihin yksilö uskoo. Ateismi on yksinkertaisesti sen väitteen hylkäämistä, että jumalia on olemassa. Ateismi määritellään liian usein virheellisesti uskomusjärjestelmäksi. Selvyyden vuoksi: ateismi ei ole epäuskoa jumaliin tai jumalien kieltämistä; se on jumaliin uskon puutetta.”
-Sanotaan vielä, että ymmärrän tämän määritelmän. Ateistin näkökulmasta. Mutta kun uskovan käsitys Jumalasta voi olla, ja on, täysin toisenlainen.”
Uskovan käsitys asiassa on yhdentekevää. Kyse ei ole uskosta, vaan ateismin yleisestä määritelmästä.
En lakkaa ihmettelemästä, miten vaikeaa voi olla tarkastella asioita muusta kuin omasta näkökulmasta. Ikään kuin omalla mielipiteellä voisi muuttaa yleisiäkin määritelmiä, ihan vain koska yleinen määritelmä ei satu myötäilemään omia oletuksia.
Jos se nyt voi tulla uutisena, niin kenenkään mielipide esimerkiksi täällä ei muuta ateismin määritelmää. Se on määritelmänä uskon puutetta jumaliin.
Jos koskaan, niin tämän keskustelun jälkeen on vieläkin tärkeämpää kysyä:
Miksi ateismin määritelmä esitetään helposti virheellisesti, vaikka virheellinen käsitys olisi korjattu useampaankin otteeseen?
Tämä on jäänyt käsittelemättä käytännössä kokonaan, samalla kun ateismin määritelmästä on keksitty jatkuvasti vain toinen toistaan virheellisimpiä käsityksiä. Osasin suhtautua pessimistisesti siihen, että kysymystä käsiteltäisiin objektiivisesti, mutta se että kysymys sivuutetaan edelleen käytännössä kokonaan, yllätti hieman.
No, elämä on. Ja varsinkin keskustelumaailma. 🙂
On myös asioita koita en lakkaa ihmettelemästä. Ihmettrlen haluttlmuuttasi perehtyä toisten ajattelutapaan.
Voin hyväksyä sen että ateismin yleinen märitelmä on tuo. Mutta se sisältää jumalakäsityksen , jota en tunnista. Ja tämä sinun täytyy hyväksyä.
En voi muuttaa jumalakäsitystäni sen mukaisesti etyä se sopisi tuohon ateismin määritelmään. Ja kyllä, halusit tai et niin aina tullasn siihen mitä tarkoitetaan käsitteellä ”jumala”.
Itselleni on yhdentekevää mikä on yleinen määritelmä jumalasta. Ja jos omani eroaa siitä, haluan selvdntää mitä tarkoitan sillä että uskon Jumalaan.
Jos kysyn sinulta uskotko Jumalaan tiedän mitä tarkoitan sillä kysymyksellä. Mutta täss on tullut vaikutelma että sinulla ei ole hajualaan mitä tarkoitat kun kyselet uskosta ”näkymättömään vaaleanpumaiseen elefanttiin” tai johonkin muuhun. Ja vertaat kuin itsestäänselvänä asiana sitä luoja-Jumalaan. Tämä on turhauttavaa.
Antero, saanko kysyä jotain.
Jos laitetaan vaihteeksi esimerkeiksi joulupukki, Zeus ja Manitou, ovatko nämä sinusta täysin samalla viivalla ja verrattavissa uskon kohteina? Jos ei, mikä ei kuulu joukkoon?
Ja mitä arvelisit minun sanovan? Onko johonkin noista uskominen teismiä, ja jos niin mihin. Jos ei, miksi ei?
Teismi on uskoa yhteen tai useaan persoonalliseen jumaluuteen. Etuliite a- kääntää sanan vastakohdakseen. Siispä ateismi on epäuskoa tai uskomattomuutta.
On eri asia määritellä se mitä ateismi on ja se mitä ateisti on.
Sitähän tässä on sinullekin yritetty selvittää ensimmäisestä viestistä lähtien. 😉
Juu.
Jumalaa katsovan pitäisi olla Jumalaa pelkäävä, ja tunnustautumattoman olla edellistä katsomattatta vaikka ateistiksi kutsuttaisiin.
Kaikkeuden hallitsija on energia mikä aineeseen yhtyneenä synnyttää myös ajan. Mutta, asiaa voi huomata myös toisinpäin, eli aine synnyttää ajan, tarkemmin sen hajoaminen synnyttää ajan.
Tunnemme aineesta paljon mutta kun olisi olemassa ainetta minkä hajoamista prosessissa emme tiedä. Näin olisi myös toista aikaan sidottua niin muistoissa kuin tapahtumaketjuissa.
Kannattaa olla optimistisen hyvällä mielellä mitä tiedeyhteisö eteenpäin kehtaa Meille kertoa.
Joskus olen leikitellyt ajatuksella; kuinka selittää ”ahvenelle” mitä on tuli?
Jospa me ihmiset olemme, kuin tuo ”ahven”.
Meille on annettu elämisen ja olemisen rajat, vähän, niinkuin tuolle ahvenelle elämä on rajattu vain veteen. Se ei ymmärrä mitään tulesta ja ilmasta, saati metsistä jne.
Ahvenelta ei siis voi odottaa saavansa vastausta kysymykseen mitä on ”tuli” , mutta se ei tarkoita, etteikö ”tulta” ole olemassa…
Hämmentävää on varmasti, jos tuo ”ahven” on päässyt joskus onkijan mukana ranta tulille ja sitten se on päästetty takaisin veteen… Miten tuo ahven kertoo muille ahvenelle, että on nähnyt ”tulen”, vaikka ei edes tiedä mikä se on?
Ja kuitenkin ”tuli” on olemassa, vaikka kaikki ”ahvenet” eivät siihen usko.
Muta ahvenen pitäisi uskoa, jos toinen ahven hänet valistaa, että tuli on kolmeliekkinen ja polttaa ja kiduttaa sitä ikuisesti jos ko. ahven ei usko tulen kolmeliekkisyyteen…
Kaloista puheen ollen, mieleeni on jäänyt vertaus kalasta, joka ei uskonut veteen, koska sillä ei ollut vertailukohtana kokemusta vedettömyydestä.
Blogissa viitataan Wikipedian ja American atheist-jäjestön luonnehdintaan ateismista. Kumpikaan ei ole tuttu asiaa koskevalle tutkimukselliselle kirjallisuudelle. Ymmärrän hyvin, jos joku ateisti toivoo kantansa ilmaisuksi sen, että häneltä puuttuu usko Jumalaan, mutta tämä ei ole tiedeyhteisön vakioituneessa keskustelussa esiintynyt ateismin määritelmä.
Tosin termi ”määritelmä” on ollut Aristoteleesta alkaen kritiikin kohde. Mieluummin on puhuttu luonnehdinnasta. Määritelmät kun ovat muotoa A on + alaindeksi = sejase.
Kristillisten kirjoittajienkin piirissä on silloin tällöin puolustettu ateismia. Hyvä ystäväni Terho Pursiainen tähän kantaan kerran tullessaan tosin totesi, ettei voi olla enää yhdenkään kristillisen kirkon jäsen tai pappi. On myös hötöisempiä kirjoitelmia, kuten Dorothee Söllen ja John Spongin laatimat, mutta ne ovat enemmänkin ohjelmanjulistuksia kuin vakavasti otettavia tutkimuksia. Kristitty kirjoittaja voi luonnollisesti niin halutessaan suosittaa ateismia, mutta se ei tietenkään tarkoita sitä, että hän olisi onnistunut rationaalisesti perustelemaan kannan, jonka mukaan on järkevää olla sellaisen kanssa tekemisissä, josta hän suosittaa, että sellaisen kansa tekemisissä ei voi olla.
Petri J.,
T. P. tunnetusti jätti pappeuden joiksikin vuosiksi, mutta yhtä tunnetusti palasi virkaan myöhemmin. Monta vuotta paluun jälkeenkin hän on kuitenkin todennut, ettei edelleenkään edusta teististä teologiaa (Summa: Kootut teologiset teokset, s. 14).
Se että joku teologi tai uskonnonfilosofi edustaa kirkon perinteestä kirpeällä tavalla poikkeavaa ei-teististä jumalakäsitystä, ei tarkoita sitä, että hän ”suosittaa ateismia” tai ”puolustaa ateismia”. Niin hän tekisi vain siinä tapauksessa, ettei keksisi Jumalan käsitteelle enää minkäänlaista järkevää käyttöä tai jos teismi (Jumalan pitäminen persoonallisena olentona) määritellään teologisessa tutkimuksessa ainoaksi sallituksi tavaksi mieltää, mitä ”Jumalalla” tarkoitetaan.
En ryhdy tässä kertomaan ystäväni Terho Pursiaisen kantoja sen selvemmin. Hän on niistä kirjoittanut seikkaperäisemmin kirjoissaan. Spongin ja Söllen kirjoitukset ovat nähdäkseni suosituksia. On myös useita englanninkielisiä julkaisuja, jotka ovat suositusluonteisia, mm. Don Cupittin koko tuotanto. Yleensä niitä on pidetty poikkeusajatuksina ja niihin on katsottu liittyvän ongelmia. Miksi suosittaa uskonnonharjoittamisen muodoksi jotakin, josta itsekään ei usko, että sillä olisi sen kummallisempia merkityksiä lukuunottamatta sitä, mitä kirjoittajat luonnehtivat ”syvyydeksi”. Kaipa sellaista on löydettävissä mistä tahansa uskonnon ulkopuoleltakin?
Kaikki mainitsemasi henkilöt ”suosittelevat” kristinuskon ja sen perinteisen jumalakäsityksen radikaalia uudelleentulkintaa. Eivät ateismia, paitsi ei-teismin merkityksessä. Heidän pyrkimyksensä heijastuvat heidän teostensa nimistäkin, kuten ”Reforming Christianity”, ”A New Christianity for a New World”, ”Atheistisch an Gott glauben”. Saahan heidän kanssaan eri mieltä olla, mutta ei heitä kuitenkaan pitäisi ateismin suosittelijoiksi tai puolustajiksi luonnehtia, paitsi ei-teismin merkityksessä.
Aika moni nykyteologi lienee joka tapauksessa sitä mieltä, että ”syvyyttä” kummallisempia merkityksiä ei teologiassa tarvita, sillä paljolti sitä uskonnossa viime kädessä ajetaan takaa kaiken mytologisen krumeluurin ja sen päälle rakennetun hölmön rationalistisen spekulaation alla (”PH ei muuten lähde vain Isästä vaan myös Pojasta!”).
Se on epäilemättä totta, että ”syvyyttä” ja ”syvähenkistä elämää” löytyy uskonnon ulkopuoleltakin. Olisi eriskummallista, jos ”Jumalalla”, perimmäisellä todellisuudella, viitattaisiin johonkin, joka on sidottu ankarasti johonkin tiettyyn aikaan, paikkaan, tapaan, kieleen ja kuvastoon, ja joka ei voisi löytää tietään kenen tahansa luo, milloin tahansa, missä tahansa.
Nähdäkseni kristitty voi kuitenkin hyvällä omallatunnolla puhua syvyydestä oman mikrokulttuurinsa kontingentteja käsitteitä ja symboleja hyväksi käyttäen, vaikka tulkitsisikin ne ehkä uudella ja avarammalla tavalla kuin toisenlaisessa maailmassa eläneet varhaisempien aikojen pyhät. Pyörää ei tarvitse keksiä kokonaan uudelleen.
”Syvyydestä” puheenollen. ”Jos syvyyteen viet hirmuiseen, taas nostat voimallasi.” Olisiko pikemminkin sääntö kuin poikkeus osana kristillistä elämää?