Kirkko siunaa kirkkoon kuulumattomia hautaan mutta ateistiehdokas ei asetu ehdolle seurakuntavaaleissa. Jotain kummaa siinä on.
Savonlinnalainen seurakuntavaaliehdokas Kimmo Käärmelahti on pohtinut ehdokkuutta, mutta näyttää nyt kallistuvan ei-kannalle. ”En minä ihmisiä loukata halua, en uskovaisia, agnostikkoja enkä ateisteja. Huomaan, että asettumiseni seurakuntavaaliehdokkaaksi loukkaa monien vakaumusta. En halua ehdoin tahdoin olla mielenpahoittaja, joten katson paremmaksi olla asettumatta ehdolle tulevissa seurakuntavaaleissa”, hän kirjoittaa.
Käärmelahden ehdokkuutta voi katsoa monesta näkökulmasta. Yksi on se, että kirkkolaki vaatii, että vaaleissa mukana olevan on oltava ”kristillisestä vakaumuksestaan tunnettu”. Kuinkahan suuria kristillisen vakaumuksen julkimoita ja tunnettuuksia mahdamme olla me kaikki muut 80 prosenttia suomalaisista kirkon jäsenistä? Tunnetumpia kuin Käärmelahti?
Nyt on tietenkin otettava huomioon, että kirkko tai seurakunta ei ole ilmeisesti Käärmelahtea pois pullauttanut, vaikka varmaan hän on saanut kuulla negatiivista palautetta kanssaseurakuntalaisiltaan. Hän on itse tehnyt johtopäätöksensä, palautetta kuunneltuaan.
Edellisissä, vuoden 2010 vaaleissa Oulussa oli niin ikään ateistiehdokas. Tuolloin paikkakunnalla todettiin, ettei ole mittareita, joilla vakaumusta voitaisiin mitata, joten ehdolle vaan. Kas kun ihmisen sydämeen ei toinen ihminen näe. Jo tuolloin edellä mainittu kirkkolain pykälä osoitti olevansa henkitoreissaan, tai jopa kuollut.
Ateistin seurakuntavaaliehdokkuudessa on paljon samaa kuin kirkkoon kuulumattoman hautaan siunaamisessa, sillä erotuksella tietenkin, että seurakuntavaaliehdokas voisi vielä päästä ennen kuolemaansakin seurakunnan jäsenyydestä nauttimaan. Kun kirkon jäsenyys ja paikka yhteiskunnassa muuttuu, saattaa olla, että yhä enemmän joudutaan siunaamaan kirkkoon kuulumattomia ja yhä enemmän seurakuntavaaleissa on myös ehdolla kulttuurikristityitä, jotka mieltävät itsensä ateisteiksi tai agnostikoiksi. Onko näillä ihmisillä tila kirkossa?
Kirkko on luonteeltaan missionaarinen kirkko eli lähetyksen pitäisi olla sen ytimessä. Vaikka jo seurakunnan jäsenyys on arvokas, missionaarisuuden lähtökohdasta voisi ajatella, että nimenomaan ateistit ja agnostikot olisivat niitä henkilöitä, joille erityisesti pitäisi olla syli avoinna seurakuntaan ja vaaliehdokkaaksi. En tarkoita, että heitä pitäisi ajatella käännytettävinä objekteina vaan vain sitä, että kirkon äidin syli voisi olla heille auki niin kuin teistisen kannan omaavillekin.
Jos halutaan seurakuntaan todellista vuorovaikutusta ja keskustelua, nämä jäsenet olisivat tältäkin kannalta erityisen tervetulleita. Jos vakaumus ei ole ehdokkuutta selittävä tekijä, luultavasti ehdokkaalla on muita erittäin hyviä syitä toimia kirkon parhaaksi.
Kirkko ei muutamaan ateistiehdokkaaseen kaadu, päinvastoin. Sitä paitsi valtuuston kokouksessa pyöritetään hallintoa, siinä pärjää jo aika pitkälle järjellä. Älkää estäkö heitä.
– Johannes Ijäs –
Herää kysymys onko toimitus sekottanut uutisoinnin ja kannanoton, kun jutun otsikoksi on pantu:
Ateistiehdokas – mikä ettei!
Allekirjoittamalla suostumuspaperin ehdokkaaksi asettumiselle seurakunnan jäsen samalla virallisesti tunnustautuu olevansa
” kristillisestä vakaumuksesta tunnettu 18 vuotta täyttänyt seurakunnan konfirmoitu jäsen”.
Kun verrataan esim kiinteistön lainhuudastusta ja jonkun juopuneen tokaisua omistavansa kyseessä olevan kiinteistön, niin paperilla oleva teksti on tosiasia.
Näin myös suostumuspaperille pantu teksti on tosiasia ja muu puhe on toisarvoista.
Tai sitten muussa tapauksessa kyseessä oleva henkilö on itsensä kanssa ristiriidassa.
Kaiken kirkon toiminnan pyrkimyksenä on sen hengellinen rakentuminen. Muut seikat kuten hallinnon yms järjestely palvelee tätä perustehtävää. Siksi perustehtävään selkeästi sitoutuneet päättäjät ovat tärkeitä kirkkomme toiminnalle.
Johannes Ijäs:’Kirkko ei muutamaan ateistiehdokkaaseen kaadu, päinvastoin. Sitä paitsi valtuuston kokouksessa pyöritetään hallintoa, siinä pärjää jo aika pitkälle järjellä. Älkää estäkö heitä.’
Ijäksen ajatus muuttuu mielenkiintoiseksi, jos sen laajentaa koskemaan yhteiskuntaa kokonaisuudessaan.
-Olisiko hyvä, jos kunnallisvaaleissa esim. perussuomalaisten listalla olisi muutama ajatuksiltaan vihreäksi ja vasemmistolaiseksi tunnustautuva?Ryhmän sisällä syntyisi monipuolisempaa keskustelua.
-Olisiko hyvä, jos joidenkin aatteellisten yhdistysten päättäjiksi pyrkisi ihmisiä, joiden ajatusmaailma olisi ristiriidassa ko. aatteen kanssa?
Onhan se totta, että valtuustoissa pyöritetään pääasiassa hallintoa. Mutta terveen järjen lisäksi tarvitaan myös näkemystä siitä, miten päätökset edistävät ko. instanssin, tässä tapauksessa kirkon etua ja päämäärää.