Vaikka ateismissa ei ole moraalia sen enempää kuin kirstinuskossa tai muissakaan uskonnoissa (koska moraali tulee ihmisistä, ei ideologioista tai uskonnoista), keskustelu ateistien ja uskovien moraalista on ollut keskustelujen kestoaihe jo satoja vuosia. Aikaisemmin historiassa on toki ollut tutkimattakin selvää, että jumalattomat ihmiset ovat moraalittomampia kuin uskovat.
Aihetta on kuitenkin sittemmin tutkittu, ja tuoreen tutkimuksen mukaan ateisteilla on ihan samanlaisia moraalisia periaatteita kuin uskovilla. Tämä siitä huolimatta, että heillä ei ole mitään yliluonnollista toimijaa, joka vaatisi heiltä moraalia tai eettisesti kestäviä ratkaisuja. Uskonnottoman moraalisiin kysymyksiin liittyvistä ratkaisuista ei ole myöskään luvassa palkinnoksi ikuista elämää tai rangaistusta kadotuksessa tai helvetissä.
Vaikka tutkimuksen tuloksessa ei ole mitään yllättävää, iso joukko uskovista pitää nykyäänkin uskonnottomia epäluotettavampina ja moraalittomampina kuin uskovia.
Vuonna 2019 julkaistiin tutkimus, johon osallistui vastaajia 34:stä maasta, jonka mukaan 45% ihmisistä pitää jumalauskoa välttämättömänä moraalin ja muiden toivottavien arvojen kannalta.
Vuonna 2020 julkaistiin yhdysvaltalainen tutkimus, jonka mukaan vain 60% vastaajista voisi ajatella äänestävänsä uskonnotonta presidenttiehdokasta. Vastaajista 95% oli valmis äänestämään katolilaista ehdokasta, 93% juutalaista ja 80% evankelikaalista kristittyä.
Koska moraali ei riipu yksilön ideologiasta tai uskonnosta, kysyn sivuston uskovilta, tämän seurakunnan edessä, kysymyksen:
Mitä moraalia on siinä, että uskova pitää itseään moraalisempana kuin uskonnottomia – ja kuten tutkimus osoittaa, vieläpä perusteettomasti?
Kotimaa PRO:n testin mukaan olen täydellinen: Perheneuvoja.
Tämä sopiikin minulle Vapaa-ajattelijana mainiosti.
Vähän huono vitsi.
”Tee testi täällä” -linkki johtaa otsikkoon ”Kotimaa Pro. Tämä on 2.1.2014 avautuvan sivuston näytesivusto.”
Näytesivustolle ei sitten mitään muuta ilmestykään.
Jos näytesivusto on poistettu, miksi uutinen on jätetty?
Yksikään testin minulle tuottamasta kolmesta vastauksesta ei ole se kirkollinen ammatti, jossa olen toiminut 35 vuotta. Harmi, olen siis ollut väärällä alalla kaikki nämä vuodet. Eläkeikään on vielä muutamia vuosia, vieläkö ehtisin vaihtaa oikeaan?
Kuka pitää kuka ei. Mistä olet saanut tietoa, että vaikkapa minä pitäisin itseäni parempana, kuin sinua? En kuitenkaan tiedä sinusta ja sinun moraalistasi juuri mitään. Miten uskovainen voisi verrata sellaisen moraalia omaansa joka ei vielä ole uskova? Aikamoista akrobatiaa pitäisi osata harjoittaa, jos sellaiseen kykenee. Varsinkaan toista täysin tuntematta. Miten uskoontulo voisi tehdä jostakin kerta heitolla korkeat moraalikäsitykset omaava? Ei sellainen ole mitenkään mahdollista. Olen johdattanut joitakin uskon tielle, mutta en ole havainnut kertaakaan mitään vastaavaa.
Vaikka ei itse lukeutuisikaan niihin uskoviin, jotka arvottavat uskovat moraalisesti korkeammalle kuin uskonnottomat, aihetta voinee tarkastella ilmiötasolla. Ilmiö kuitenkin on todellinen: uskonnollisuus edistää ko. ajattelutapaa. Ja kysymys kuuluu: mitä moraalia siinä on?
Antero Syrjänen, kolme pointtia.
(1) Kristillinen teologia lähtee siitä, että jokainen ihminen on Jumalan luomana moraalinen toimija ja moraaliseen toimintaan kykenevä. Ihan uskosta ja uskonnottomuudesta huolimatta. Samalla tässä on se iso ero, että uskonnottomalle tämä elämä on ainutkertainen ja ainoa. Kristitylle ainutkertainen ja lyhyt välivaihe ikuiseen elämään valmistajana. Tästä elämästä siis vastataan Jumalan edessä.
(2) Kristillisten kirkkojen parissa vallitsee erilaisia näkemyksiä siitä, ovatko uskovat kykeneviä jollakin tavoin moraalisesti korkeatasoisempaan toimintaan kuin toisella tavalla uskovat tai ateistit. Kykenemisestä ei joka tapauksessa seuraa se, että käytännössä aina toimitaan moraalisesti. Mm. Jonathan Glover on tuonut esiin sen, että usko(nto) on usein tärkeä hyvän tekemisen ja siihen pyrkimisen motivoija.
(3) Konservatiivisesta luterilaisesta näkökulmasta käsin totean, että uskova tuntee nimenomaan sen, että ei toimi moraalisesti, vaikka pyrkii moraaliseen elämään. Jos ja kun huomaa pitävänsä itseään moraalisempana kuin ketä tahansa toista, kyseessä on synti, joka tunnustetaan Jumalalle ja sitä pyydetään anteeksi. Armo saa sitten aikaan jotakin omilta silmiltä salattua ja halun pyrkiä esimerkiksi Vuorisaarnan tai muun ohjeistuksen mukaiseen elämään. Amerikkalaisessa pyhityskristillisyydessä korostavat optimistisesti ihmisen kykyä Kristuksen mielen mukaiseen elämään. Jeesus toki kehotti meitä toteuttamaan suurempaa vanhurskautta kuin lainopettajilla ja fariseuksilla on.
Mikään ei kuulemma ärsytä meitä kristittyjä niin syvästi kuin saarna, jossa uskonnottoman toiminta lähimmäisen auttamiseksi esitetään esimerkillisenä…
Kristillisestä teologiasta ja muusta liturgiasta huolimatta uskonnollisuus edistää tutkimusten mukaan uskovien perusteetonta käsitystä heidän paremmasta moraalista, ja siihen ilmiöön tässä pyritään keskittymään.
Mitä moraalia siinä on, ja voisiko olla, että käsitys itsessään on moraaliton?
Raamatun mukaan pakanat tuomitaan ilman lakia ja lakia kuulleet lain kautta. Edellisillä on siis itsessään jonkinlainen käsitys elämän laista, mutta ei armosta, eikä Jumalan hyvästä tahdosta kokonaisuudessaan. Sitä me kutsutaan kymmeneksi käskyksi kristikunnassa. Jos sen mukaan elettäisiin, niin hyvin olisi asiat yhteiskunnassa.
Hyvinvointivaltioissa, jossa jokainwn lähtökohtaisesti huolehtii omista asioistaan on aika helppoa ajatella olevansa moraalisesti korkealla tasolla.
Lisäksi ihmisillä ylipäätään on taipumusta ajatella olevansa ns hyvä ihminen sekä tarvetta pitää joko jotakuta yksittäistä ihmistä tai ihmisryhmää itseään huonompana ja pahempana.
”Moraali” voitaneen perustella vastavuoroisella hyödyllä ja ”lauman selviytymiseen” tähtäävällä toiminnalla. Siis perimmältään itsekkyydellä.
Sen sijaan se mitä voitaisiin mielekkäämmin ja mielenkiintoisemmin verrata on kuinka pitkälle uhrautuvassa hyvän tekemisessä ollaan valmiita menemään ja millaisten motiivien pohjalta.
Lieneekö kuuluisi jollakin tavalla siihen, että tietyssä yhteisössä tai tietyn uskon tai uskonnon alla tunnemme moraaliset lait ja ohjeet. Jos tiedämme että meidän käyttäytymistämme ohjaa yhteisönä tietyt arvot mihin pohjaamme toimintamme, voimme edes jollakin tasolla uskoa siihen, että samoihin arvoihin uskova toimisi niin kuin itse toimisimme, huolimatta siis siitä onko vaihtoehto paras, mutta omasta mielestämme tietenkin se paras. Kysymys ei siis ole yksinkertainen. Tämän pohjalta uskova voi siis pitää itseään jollakin tavalla itseään moraalisempana. Emmehän me itse toteuta sellaista moraalista toimintaa, joka ei nojaa johonkin arvopohjaan ja johon emme itse uskoisi… Tämä ei siis tarkoita kuitenkaan sitä, että uskovalla olisi millään tasolla toiminta aina moraalisempaa. Ihminen voi toimia moraalisesti väärin esimerkiksi suhteessa lähimmäiseen huolimatta mihin arvoperustaan oman toimintansa pohjaa. Jos tunnustat itsesi johonkin yhteisöön, joka omaa samanlaiset arvot, on jo selvää, että komppaamme jollakin tavalla toisiamme. Jos vaihtoehtona on, että emme tiedä toisesta ehdokkaasta juuri mitään, emme todennäköisesti tiedä hänen arvomaailmasta tai moraalisesta toiminnastakaan yhtään mitään. Tämä lienet siis vain riskien minimoimista jollakin tavalla, jos vaikka puhumme siitä ketä äänestämme, uskovaa vai ei uskovaa. Uskovan arvomaailma on enemmän näkyvää ja ei uskovan arvomaailmapohjaa emme voi aina tietää. Tämä lienet joidenkin mielestä vapaan moraalin vastaista. Vaikka tietyllä tavalla kysymys on auktoriteettiuskollisuudesta ei tämä kuitenkaan ole suoranaista auktoriteettiuskollisuutta. Se millä tavalla Jumala tekee työtä kristityssä, tekee arvopohjavalinnastamme vapaaehtoista, eikä niinkään ole enää auktoriteettiuskollisuuden kysymyksiä. Ehkä kysymys on siitä, kun kerran Herra on istuttanut ihmiseen uskon siemenen, tekee se työtään ihmisessä ja muuttaa kaikki maalliset käsityksemme ja filosofiset pohdintamme vapaaksi uskoksi. En tiedä olisiko kysymys siis todellakin jollakin tavalla riskin ottamisesta ja riskin minimoimisesta? Moraalia siinä on siis se, että teemme juurikin moraalisesti oman arvopohjamme perusteella niin kuin oikein uskomme. Kun ja jos pidämme jotain moraalisempana tai moraalittomampana, moraali on siinä juurikin se että meillä ei oikein muutakaan ole kuin se arvomaailma mihin moraalinen toimintamme perustuu ja johon toimintamme pohjaamme, kuten vaikka juurikin kysymykseen mitä moraalista siinä on…Että ehkä pitää mennä mututuntumalla tämän moraaliasian kanssa ennemmin kuin se että kysymykseen olisi mitään selkeää vastausta…
Kiitos, ensimmäinen vastaus joka vastasi itse aiheeseen. 🙂
Näkemyksesi siitä, että ihmiset suosivat omaa viiteryhmäänsä, koska ryhmällä on jonkinlaiset yhteiset näkemykset ja arvopohja, on uskottava ja luonnollinen. Näinhän se tuppaa menemään myös valtioiden ja kansakuntien tasolla. Oman maan kansalaiset ovat luotettavampia kuin muiden maiden kansalaiset. Ja jos eivät ole, ne ovat ainakin luotettavampia epäluotettavuudessaan.
Uskon kohdalla asia ei kuitenkaan ole niin yksioikoinen, että tämä selitys riittäisi. Uskonhan ajatellaan olevan jotain suurempaa kuin luonnolliset ilmiöt. Sen pitäisi ohjata olemaan parempi ihminen, mutta mitä parempaa on siinä, että pitää itseään parempana kuin muita vaikka se ei edes pidä paikkaansa?
Kyse on paradoksista, joka saa täyttymyksen blogissa mainittujen tutkimusten myötä. Usko ei välttämättä tee ihmisestä yhtään parempaa, mutta se voi antaa illuusion siitä, ja se voi aiheuttaa enemmän pahuutta kuin uskonnottomille tulisi mieleenkään. Uskonnon varjollahan levitetään esimerkiksi sukupuolitauteja kehitysmaissa, kun ehkäisy on demonisoitu. Samojen uskonnollisten erinomaisuusharhojen johdosta uskonnolliset kultit rikkovat perheitä ja hyysäävät pedofiileja.
Jos uskonto estää näkemästä itseään saman vertaisena kuin uskonnottomia, eikö se itsessään ole silloin moraaliton ilmiö?
Markku Ojasen sitaatissa on esillä myös moraalikysymysten arviointia.
Varmaankin siksi, että vankiloissa hengellinen työ kohtaa tarvetta, joka kaipaa elämäänsä oikeaa suuntaa ja moraalia.
Kristillisellä ja luterilaisella opilla tai uskolla on positiivisia vaikutuksia koko
ihmisen hyvinvointiin. Tampereen yliopiston psykologian professori Markku Ojanen vertasi keskenään uskovia tai uskonnollisesti aktiivisia ja uskonnollisesti passiivisia tai vieraantuneita. Tulokset perustuivat tieteellisesti tasokkaisiin lehtiin.
Uskovat sairastivat vähemmän, käyttivät vähemmän alkoholia ja huumeita eivätkä sortuneet yhtä usein rikollisuuteen, olivat onnellisempia, tekivät vähemmän
itsemurhia ja olivat auttavaisempia kuin epäuskoiset. Ojasen mukaan oli ”vaikea
löytää mitään muuta tekijää, jonka merkitys olisi ihmisen hyvinvoinnin kannalta
yhtä suuri”, kuin usko.
Hyvään elämään, Terapia ja sielunhoito II, s. 371-372, Uusi Tie, Helsinki, 2000.
Kirja, johon viitataan, on siis Markku Ojasen tekemä.
Markku Ojanen on syvästi uskova henkilö, jolloin tutkimuksensa tässä yhteydessä ja aiheessa ovat jäävejä.
Jos usko edistää hyvää elämää, miksi vankilat ovat täynnä uskovia?
Koska uskon vaikutukset ovat yksilöllisiä, eikä usko anna yhdelle sitä mitä se voi antaa toiselle.
Voit itse katsoa siitä kirjasta, mitä tieteellisiä tutkimuksia hän on käyttänyt lähdeteoksina. Minulla ei enää valitettavasti ole nyt sitä kirjaa käytettävissä.
Sinulla, Antero, on nyt ennakko-oletuksena käsitys, että uskovainen ei voi tehdä tieteellisesti pätevää tutkimusta!?
Miksi vankilat ovat täynnä ateisteja?
Jos kirja pohjaa ajatukseen, että usko on avain ihmisten onnellisuuteen, se on jo pohja-ajatukseltaan virheellinen.
Usko antaa onnellisuutta niille, jotka kokevat tarvitsevansa uskoa. Usko ei missään nimessä ole avain onnellisuuteen kaikille ihmisille.
Näppärästi väistetty kysymys siitä, miksi vankilat ovat täynnä uskovia. Kysymys jäi toki edelleen auki.
Se, että uskovaiset ovat onnellisempia kuin epäuskoiset, on yksi tutkimustulos. Sinäkin jätit vastaamatta minun kysymykseeni.
Psalmit:
73:28 Mutta minun onneni on olla Jumalaa lähellä, minä panen turvani Herraan, Herraan, kertoakseni kaikkia sinun tekojasi.
Ovatko, ja jos, niin onko meillä kattavaa tutkimusaineistoa?
Onnellisuus koostuu todellisuudesta todella monesta eri osatekijästä, usko on vain yksi tekijä, ja sekin vaikuttaa onnellisuuteen vain osalla ihmisiä.
”Satojen tutkimusten mukaan uskonto vahvistaa onnellisuutta. Uskonnolliset ihmiset ovat keskimäärin tyytyväisempiä, vähemmän stressaantuneita ja tasapainoisempia kuin ei-uskonnolliset.
Liesbeth Snoep Rotterdamin Erasmus-yliopistosta pani kuitenkin merkille, että useimmat onnellisuutta ja uskontoa ruotineet tutkimukset on tehty Yhdysvalloissa. Tästä syystä hän kartoitti asiaa erikseen myös Alankomaissa ja Tanskassa. Paljastui, että uskonnollisuuden ja onnellisuuden kytkös ylitti merkitsevyyden rajan vain Yhdysvalloissa.
Snoep arvelee osaselitykseksi muun muassa sitä, että Tanskassa ja Alankomaissa valtio hoitaa sosiaaliturvaa enemmän kuin Yhdysvalloissa, missä se jää monin tavoin kirkkojen kontolle.”
https://www.oph.fi/fi/oppimateriaali/miina-ja-ville-opettajan-oppaita/miina-ja-ville-etiikkaa-etsimassa-6
Mika Rantanen, vakaumuksellisia ateisteja on vankiloissa erittäin vähän! Käytät käsitettä ’ateisti’ väärin.
Ja toiseksi : ”Mikäs ihme se on jos juoppo juo, se on ihme jos raitis ryyppää!”
Vai onko vankiloissa enemmän satanisteja ja saatananpalvojia?
Vankilassa moraalisäännökset voivat olla täysin erilaiset vankien ja vartioiden välillä. Jopa usein vastakkaiseset. Kummalla sitten on korkeampi moraali ja millä se mitataan?
Kaikilla ihmisillä on moraalikoodi, siis käsitys siitä, että jotkut asiat ovat hyviä ja oikeita, jotkut taas pahoja ja vääriä. Itsekunkin moraalikoodin perusteluna on maailmankatsomus. Kristityn moraalikoodi perustuu rakkauden kaksoiskäskyyn, vuorisaarnaan, kymmenen käskyn lakiin ja apostolien ohjeisiin kristillisestä elämästä. Auktoriteetti näiden takana katsotaan olevan Jumala, ja moraalisesti korkeatasoinen käytös on siis Jumalan tahdon mahdollisimman hyvää noudattamista. Vastaavasti muslimi perustelee moraaliaan koraanin säädöksillä, juutalainen Mooseksen lailla ja budhalainen Buddhan opetuksilla. Ateistin ja agnostikon moraali perustunee ihmislajin ja biosfäärin hyvinvoinnin edistämiseen. Näistä erilaisista moraaliauktoriteeteista huolimatta eri katsomusryhmien moraali-ihanteissa on paljon samankaltaisuutta, mutta on myös eroavuuksia. Esimerkiksi kosto on kristitylle synti, juutalaiselle oikeus ja muslimille jopa velvollisuus. Ja seksuaalietiikan alueella ovat sekulaarietiikka ja kristillinen etiikka aika kaukana toisistaan.
Kiitos. Erinomaista pohdiskelua.
”Esimerkiksi kosto on kristitylle synti,”
Tekeekös Jumala sitten syntiä kun hän k o s t a a isien pahat teot lapsille aina kolmanteen polveen?
Sepolle: On paljonkin asioita, jotka kuuluvat vain Jumalalle, ei ihmiselle. Selvin esimerkki tästä: Ihmiselle ei ole luvallista tappaa toista ihmistä, mutta Jumalalle kuuluu valta päättää ihmiselämän päättymisestä sairauteen tai tapaturmaan. Murha on synneistä suurin. koska siinä ihminen kaappaa itselleen vallan, joka kuuluu vain Jumalalle.