Vaikka ateismissa ei ole moraalia sen enempää kuin kirstinuskossa tai muissakaan uskonnoissa (koska moraali tulee ihmisistä, ei ideologioista tai uskonnoista), keskustelu ateistien ja uskovien moraalista on ollut keskustelujen kestoaihe jo satoja vuosia. Aikaisemmin historiassa on toki ollut tutkimattakin selvää, että jumalattomat ihmiset ovat moraalittomampia kuin uskovat.
Aihetta on kuitenkin sittemmin tutkittu, ja tuoreen tutkimuksen mukaan ateisteilla on ihan samanlaisia moraalisia periaatteita kuin uskovilla. Tämä siitä huolimatta, että heillä ei ole mitään yliluonnollista toimijaa, joka vaatisi heiltä moraalia tai eettisesti kestäviä ratkaisuja. Uskonnottoman moraalisiin kysymyksiin liittyvistä ratkaisuista ei ole myöskään luvassa palkinnoksi ikuista elämää tai rangaistusta kadotuksessa tai helvetissä.
Vaikka tutkimuksen tuloksessa ei ole mitään yllättävää, iso joukko uskovista pitää nykyäänkin uskonnottomia epäluotettavampina ja moraalittomampina kuin uskovia.
Vuonna 2019 julkaistiin tutkimus, johon osallistui vastaajia 34:stä maasta, jonka mukaan 45% ihmisistä pitää jumalauskoa välttämättömänä moraalin ja muiden toivottavien arvojen kannalta.
Vuonna 2020 julkaistiin yhdysvaltalainen tutkimus, jonka mukaan vain 60% vastaajista voisi ajatella äänestävänsä uskonnotonta presidenttiehdokasta. Vastaajista 95% oli valmis äänestämään katolilaista ehdokasta, 93% juutalaista ja 80% evankelikaalista kristittyä.
Koska moraali ei riipu yksilön ideologiasta tai uskonnosta, kysyn sivuston uskovilta, tämän seurakunnan edessä, kysymyksen:
Mitä moraalia on siinä, että uskova pitää itseään moraalisempana kuin uskonnottomia – ja kuten tutkimus osoittaa, vieläpä perusteettomasti?
Meidän kaikkien ihmisten moraali perustuu syntymästämme saatuun tasa-arvoisuuteen. On aivan sama olemmeko jotain uskovaisia vai ns. ateisteja. Itse tunnen mm. erään ansioituneen lääkärin, joka on elämässään pelastanut uskoisin satoja ellei tuhansia ihmisiä elämän polulle, joka ei usko kirkon oppeihin. Raamatun rakentajat ovat onnistuneesti sekoittaneet ihmiseksi luodun olion olemuksen.
Siellä rakennuksen alkuvaiheissa luotiin mies ja vaimo, ja syntiinlankeemuksen jälkeen Jumala kysyi veljelleen vihastuneelta Kainilta olennaisia kysymyksiä, jotka hän valitettavasti väisti. Sitten samaan rakennukseen tuli kymmenen käskyä. Rakentaminen jatkui UT:ssa.
Mielestäni uskonto ei itsessään ole este siihen, että emme voisi nähdä uskottomia samanvertaisena. Kysymys on juurikin ennemminkin aiemmin pohdiskelemastani asiasta, jossa valitsemme kahdesta hyvästä sen paremman eli tutun ja turvallisen, saman arvoperustan omaavaan. Vaikka tietäisimme että kaikki uskossamme eivät olisi tarkalleen ottaen prikulleen identtisiä toimimaan moraalisesti samalla tavalla, riskit ovat kuitenkin pienemmät. Toinen kysymys lienet se, millä tavalla ja kuinka laajasti uskonto tässä kohtaa määritellään. Itse en usko, että olisi olemassakaan auktoriteettiuskollisuudesta vapaata moraaliperustaa, juurikin uskonto käsitteen laajuudesta riippuen. Puhdasta vapaata moraalia lienet siis olemassakaan.
Uskova teeskentelee (esim, korkeaa moraalia) enemmän kuin ateisti. Se yrittää todistella Jumalan hyvyyttä, jopa olemassaoloa, omalla moraalillaan (hedelmistään puu tunnetaan). Muutenhan se ei voisi todistaa olevansa uskova, Ateisti vastaa itse omista teoistaan ? Ilman näitä leimoja ihminen on sama.
Toki uskovatkin teeskentelevät parempaa kuin ovat, kuten kaikki ihmiset. Mutta uskovaiset eivät pidä itseään hyvinä ihmisinä, päinvastoin me tunnustame olevamme syntisiä, siis toimimme usein toisin kuin ymmärrämme oikeaksi. Siksihän juuri Kristukseen turvaudutaan, että saataisiin pahat teot, sanat ja ajatukset anteeksi ja saataisiin voimaa parannuksen tekoon.
Antero Syrjänen miten määrittelet hyvän ja huonon moraalin?
Onko siihen olemassa joku (muu kuin Raamattu) kirja?
Luin vuosi pari sitten jutun, jossa todettiin, että hengellisillä kesäjuhlilla ei ole yleensä lainkaan poliisitehtäviä. Vastaava määrä ihmisiä kun on koolla muilla festareilla, poliisitehtäviä voi olla useita. Toisin sanoen vastaus kysymykseen: käsitys voi kummuta omista kokemuksista. Uskova saattaa törmätä joukoissaan vähemmän väkivaltaan, alkoholin liikakäyttöön, huumeisiin, syrjähyppyihin, särkyneisiin avioliittoihin yms. kuin muiden tuttaviensa keskuudessa (joista toki kaikki eivät välttämättä ole selväpiirteisesti ateisteja).
Eikö ihmisen tule pyytää anteeksi siltä ihmiseltä, jota vastaan on rikkonut, eikä Jumalalta ? Miettii sitten seuraavalla kerralla tekemisiään tarkemmin. Jumalan ”anteeksianto” on helppo ratkaisu, se vaikuttaa lähes automaatilta. Ei vaadi mitään moraalia.
Yleensä ripissä neuvotaan pyytämään anteeksi loukatulta ja hyvittämään mahdolliset taloudelliset menetykset, mikäli se on mahdollista. Aina ei tietenkään tätä mahdollisuutta ole. On myös semmoisia syntejä, joilla ei ole ulkopuolista uhria, jolloin välit selvitellään vain Jumalan kanssa. Jokainen väärä teko ja laiminlyönti, joka kohdistuu toiseen ihmiseen kohdistuuu myös Jumalaa vastaan (ks. Matt 25:41-45)
Hyvä Antero Syrjänen
Olen entinen ateisti ja nykyinen ortodoksi. Olen historiantutkija, joka on julkaissut muutamia tutkimusartikkeleita vertaisarvioiduissa lehdissä harvakseltaan vuosien mittaan.
Entisenä ateistina minua on kauhistuttanut erityisesti kommunismin ja fasismin uskoviin kohdistettu väkivalta. Se on ollut ideologisesti oikeutettua, koska vallankumousta ja äärinationalismia vastustavien murhaaminen on ollut perusteltua, koska vallan ottaneen yhteiskuntajärjestelmän vastustajien murhaaminen on oikeutettu sekulaarein perustein.
Myös kristityt hallitsijat ovat tehneet kirkkojensa myötävaikutuksella julmuuksia. Kristinuskon opetus on, että ihminen on taipuvainen pahaan, mutta idän teologia ei ole koskaan oikeuttanut ateististen kommunistien tai natsien harjoittamaa joukkomurhapolitiikkaa.
Ateistiksi tai kristityksi tunnustautuminen ei sinällään johda hyvään tai huonoon käyttäytymiseen. Entisenä ateistina muistan, kuinka kuvittelin, että ateisti nyt luonnostaan tietää, mikä on oikea ja väärä. Nykyisenä ortodoksina tiedän, että kristityn pahin vihollisuus on ylpeys. Ajatus siitä, että voin testata sitä, toimiiko rukous tai kristillinen etiikka perustuu puutteelliseen itseymmärrykseen. Minäkin ajattelin nuorena, että voin arvioida kristillistä etiikkaa ja tapakulttuuria samalla tavalla kuin esimerkiksi Wittgensteinia tai Russelia, joista pidän edellen.
Jumalan tahdon mukaan toimivaksi tulee ihminen, joka pyrkii muuttamaan toimintaansa. En ole enää ateisti, koska ymmärsin, että kirkko tai Jumala eivät ole pizzzerioita, joilta voi tilata jotain. Jos Jumala ei kuule rukouksiani, vika ei ole Jumalassa vaan minussa, koska en ymmärrä minun ja Hänen välistä suhdetta.
Jumala käskee minua rakastamaan ihmisiä, joista en pidä. Hän vaatii minulta kovia asioita, muun muassa itserakkaudesta luopumista. Siksi pidän kysymystäsi, jonka esitit, pelkkänä omahyväisyyden ilmaisuna, johon ei tarvitse vastata.
Piti oikein mennä Wikipediasta tarkistamaan, mitä se moraali oikein on. Jottei ihan läpiä päähänsä puhu. Siellä oli siitä näin:
” Moraali on käsityksiä ja käyttäytymissääntöjä siitä, mikä on hyvää ja pahaa, oikein tai väärin. Moraali-sanaa käytetään sekä kuvailevasti viittaamaan vallitseviin käsityksiin oikeasta ja väärästä että ohjeita antavasti siitä, minkä tulisi olla moraalisesti hyvää ja oikeaa toimintaa.”
Tuossa viimemainitussa asiassa uskovilla on korkeammat tavoitteet se kai on selvä. Muutehan meitä kristillisten arvojen kannattajia ei mollattaisi joka välissä niin perusteellisesti. Uskonnollisilla ihmisillä on myös usein paljonkin tiukemmat moraalisäännöt kuin muilla. Vaikkapa Lestadiolaiset esimerkkinä.
Mielestäni lait ja muut käyttäytymissäännöt eivät kuvaa moraalia ollenkaan niin vahvasti, kuin henkilön omat käsitykset oikeasta ja väärästä. Joten vastaaminen blogin kysymykseen tulee paljon hankalammaksi. Moraalin määrittely kun ei ota mitään kantaa henkilöiden erilaisiin moraalikäsityksiin. Jotta kysymykseen kykenisi vastaamaan niin meillä tulisi olla joukko oikeita uskovia ja oikeita uskosta osattomia. Tämä jaottelu on kuitenkin melkoisen hankala temppu.
Mistä voimme tietää ketkä ovat oikeita uskovia ja ketkä vain siipeilijöitä? Mistä voi tietää sitäkään onko joku muu täysin puhdas kristillisestä moraali ajattelusta, kun asumme kristityssä maassa. Miten voisimme yleisellä tasolla vertailla uskovien ja edes muiden moraalista tasoa?
Ehkä voimme sen tehdä henkilökohtaisella kyselyllä. Saadaksemme jokseenkin luotettavan tuloksen tarvitsemme siihen ensin 3000 henkilöä jokaisesta uskonnollisesta liikkeestä. Siinä ensimmäinen hankaluus, kun kaikista liikkeistä ei löydy niin montaa jäsentä. Eri uskonnollisten ryhmien moraalinen ”koodi”, voi lisäksi olla laidasta laitaan. Sen jälkeen vastaavan määrän henkilöitä jotka voivat todistaa, ettei kristilliset arvot ole heihin mitenkään vaikuttaneet ja ovat siitä täysin puhtaita.
Yksittäisenä ilmiönä asiaa voi tietysti tarkastella, mutta sekin on melko hankalaa. Ainoa toimiva tapa on uskoa myyttiin, että uskovat yleensä pitävät itseään muita parempina. Sekään ei ole varmaa muuta kuin myytin omaksuneen mielessä.
Henkilökohtaisella tasolla kysymys on uusi ja outo. Tiedän hämärästi, jotain siitä pahasta jota olen tehnyt. Tiedän myös sen, että toisenlaisissa olosuhteissa oma pahuuteni ei olisi tullut niin selvästi esiin. Nyt tiedän kuitenkin siitä hiukan ja tiedän että minun on yritettävä pitää se kurissa. Joskus pahuuteni kuitenkin pulpahtaa esiin ja antaa samalla viestiä siitä, että sitä olisi pinnan alla tulossa paljon lisää, jos vain mahdollisuuksia sille tulisi. Pahuutta olisi tarjolla loputtomasti.
Ehkä en tuossa suhteessa poikkea kovin paljoa muista kansalaisista.
Suuri apu on ollut siitä opetuksesta, jonka sain Olavi Peltolalta raamattukoulussa nuorena. Olin tullut pari vuotta aiemmin uskoon ja halusin oppia tuntemaan Raamattua ja hengellistä elämää syvemmin. Olavi sanoi kerran: ”Kuka tahansa uskova voi langeta mihin tahansa ja koska tahansa.”
Tuo opetus on painunut syvälle tietoisuuteeni , sieltä viidenkymen vuoden takaa. Olen oppinut varomaan omaa yltiöpäisyyttäni ja vaarallisia tilanteita. En siis koskaan voi uskovana luottaa oman moraalini riittävään tasoon, jotta sen varassa voisin elää ja siten unohtaa sisimmän todellisen tilan.
Vaarallisista vihollisista hengellisesti vaarallisimpana pidän omaa moraaliani. Se kun kykenee pettämään minut minä hetkenä tahansa. Voisinko nyt sitten väittää, että minun moraalini on korkeammalla tasolla kuin jonkun, jolla uskoa ei vielä ole?
Ideologian varjolla toteutettu pahuus on aina väärin ideologiasta huolimatta. Ja koska ideologista pahuutta löytyy niin uskonnon kuin uskonnottomuuden saralla, keskustelu siitä kumpi on aiheuttanut enemmän ja mitä, on hyödytöntä. Ja juuri se, että pahaa on tehty sekä uskonnollisesta että uskonnottomasta lähtökohdasta osoittaa, että moraali (ja moraalittomuus) on ihmisissä, ei ideologioissa.
Ateismissa ei kuitenkaan ole sisäänrakennettuna minkäänlaista pahaa. Uskonnoista sitä kyllä löytyy ja esimerkiksi kristinuskon Jumala on moraaliton hahmo.
Matti Pulkkinen: ”Jumala käskee minua rakastamaan ihmisiä, joista en pidä. Hän vaatii minulta kovia asioita, muun muassa itserakkaudesta luopumista. Siksi pidän kysymystäsi, jonka esitit, pelkkänä omahyväisyyden ilmaisuna, johon ei tarvitse vastata.”
Sinällään mielenkiitoista, että kysymykseen ei näytä saavan minkäänlaista vastausta eikä siihen oikein haluta koskea pitkällä tikullakaan. Kysymyksessä on kyse ainoastaan siitä, että uskonnollisuus edistää tutkimusten mukaan näkemystä uskonnottomien heikommasta moraalista. Sitä ei tarvitse ottaa henkilökohtaisena loukkauksena, varsinkaan jos itse ei allekirjoita käsitystä. Sitä voisi sen sijaan analysoida, mistä se johtuu vaikka uskonnon pitäisi joidenkin näkemysten mukaan lisätä ihmisten nöyryyttä suhteessa muihin.
Antero Syrjänen. Lähestyn esille ottamaasi aihetta kristittynä ja pastorina sekä teologina. Kolme käytännölistä kommenttia, jotka linkittyvät toisiinsa.
(1) Kristittyjen kirkkokuntien välillä on eroja siinä, ajatellaanko kristittyjen kykenevän muita korkeamman moraalin noudattamiseen vai ei. Ja millä perusteella. Moraali on samalla vain yksi osa kristillisen uskon kokonaisuutta. Siksi on aika ongelmallista ajatella, että juuri uskonnollisuus tai edes teologia ylläpitäisivät harhaista käsitystä ”meidän” moraalisesta ylemmyydestämme. Samalla tulisi tarkastella asianomaisten yhteisöjen opetusta.
(2) Kohtaan sekä seurakuntalaisten että ei-uskovien parissa enemmän tai vähemmän selvästi julki lausuttuja näkemyksiä, joiden mukaan juuri uskovaisen pitäisi olla jotenkin korkeammalla moraalisella tasolla ja/tai kyetä siihen Pyhän Hengen tms voimaannuttamina. Seurauksena tapaa olla karmeaa tekopyhyyttä ja kovaa moralisoivaa paheksuntaa. Toisaalta useat pastorit ja teologit pyrkivät nimenomaisesti paljastamaan ja kritisoimaan tällaisia näkemyksiä. Yleensähän kristinuskon ytimessä on Jumalan armo, ansaitsematon rakkaus meidän osaksemme. Se taas tapaa kelvata nimenomaan moraalisesti epäonnistuneille ihmisille. Itse asiassa voimme sanoa, että käsitys moraalisesta paremmuudesta ilmentää moraalista epäonnistumistamme, oikeammin syntiä, kuten kristinuskossa ajatellaan.
(3) Tunnet todennäköisesti käsitteen vahvistusharha: itse kukin meistä on taipuvainen omaksumaan sellaisia (tieteellisiäkin) näkemyksiä, jotka vahvistvat meidän omia näkemyksiämme sekä suodattamaan pois ei-yhteensopivia käsityksiä. Tätähän tieteessä pyritään kontrolloimaan eri tavoin. Mielestäni Sinullakin on taipumus esittää sellaisia näkemyksiä, jotka jollakin tavoin tukevat ateismiasi. Samalla kiistät esimerkiksi Markku Ojasen näkemykset vetoamalla siihen, että hän on uskovainen. Tässä olet väärässä. Myös johonkin näkemykseen syvästi sitoutunut henkilö voi arvioida myös oman uskonyhteisönsä käsityksiä srurauksineen tieteellisesti pätevällä tavalla. Monet meistä eivät tietysti tätä edes yritä.
Marko Sjöblom:”” Myös johonkin näkemykseen syvästi sitoutunut henkilö voi arvioida myös oman uskonyhteisönsä käsityksiä srurauksineen tieteellisesti pätevällä tavalla. Monet meistä eivät tietysti tätä edes yritä.””
Henkilökohtainen kysymys yritätkö sinä?
Ari Pasanen. Kiitos kysymästä. Kyllä yritän. Luen säännöllisesti teologista kirjallisuutta, jonka näkemykset ja kysymyksenasettelut poikkeavat omistani. Lisäksi minulla on työn alla piiiiiiiiitkäksi venynyt tutkimusprojekti teologisesti tärkeästä ja sydäntäni lähellä olevasta aiheesta. Hartauselämästäni en viitsi ruveta kertoilemaan.
Vakiintuneiden käsitysten haastamimen ja omien uskonnäkemysten kriittinen arviointi voi olla rankkaa eikä välttämättä ole jokaiselle kristitylle mahdollista. Pelkkä etsiminen ilman itseä jotenkin tyydyttäviä vastauksia on tietysti älytöntä ja mahdotontakin.
Marko Sjöblom sovitatko itseesi seuraavat Jeesuksen sanat:
Matt. 11:25
Siihen aikaan Jeesus johtui puhumaan sanoen: ”Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille.
Kumpaan ryhmään koet kuuluvasi?
Tietävätkö ne itse, joilta Jumala salaa evankeliumin, että Jumala salaa sen?
Moraalipohdinnoissa kannattaa ehdottomasti tutusta maailmalla yhden arvostetuimman tiedemiehemme eli prof. Edward Westermarckin laajalti tunnettuun teokseen: ”Kristinusko ja moraali.” Suattaapi simmut vähän auteta.
Onhan niitä kaikenlaisia teoksia, mutta yksin Raamattu pitää sisällä kuolemattoman totuuden, joka tekee vapaaksi ja avaa sokian silmät.
Enpä pidä teosta, jossa käsketään iskeä lapsia kuoliaaksi kallioon, kovinkaan moraalisena.
Joo. Olen lukenut joskus W:stä tehdyn väitöskirjan. Pätevä tutkija ja kulttuurin tuntija sekä kovasti kristinuskoa vastaan, jos muistan oikein.