Ateistit uskovaiset

Piispa Jari Jolkkosen mainiosta kirjoituksesta (”Ikävä vanhoja ateisteja”) poikineet reaktiot osoittavat, että ateismin ja uskovaisuuden ääripäät ovat Suomessa samasta puusta veistettyjä.

Suomessa kaivattaisiin kirkon ja valtion suhteiden pohtijoiden joukkoon ateisteja uskovaisia. Sellaisia, jotka tuntevat historiaa, arvostavat vapautta, mutta karsastavat niin ääriuskovia kuin militantteja ateistejakin.

Euroopassa tällaisia hahmoja olivat esimerkiksi Lennart Meri, Vaclav Havel ja ehkä myös Ranskan eläköitynyt presidentti Jacques Chirac. Vaikka Chirac oli poliittisen kähminnän mestari, on hänessä paljon samaa kuin Lennart Meressä ja Vaclav Havelissa. Heitä yhdistää enemmän kristillinen humanismi kuin kieltojen ja käskyjen uskovaisuus.

Uskovainen ateisti on kriittinen, mutta arvoiltaan humaani; uskoo Jumalaan, mutta ei uskonnollisiin insituutioihin. Nämä olisivat hyviä eurooppalaisia ominaisuuksia ateistien uskovaisten puhemiehelle Suomessakin.

Kirkon puolelta Suomen ateisteja ei kannata katsoa outoina lintuina. He ovat suomalaisen kansankirkon jälkeläisiä siinä missä seurakuntanuoretkin. Keskustelua kristillisyydestä hallitsevat Suomessa militantit molemmissa ääripäissä.

Nostan piispa Jolkkoselle hattua siitä, että hän uskalsi tuoda keskusteluun oppineen eli historiallisen näkökulman ”tuntea kristinuskoa”.

  1. En nyt jaksanut lukea tuota Huttusen pitkää vuodatusta (tiivistämistä kaivattaisiin), mutta laulalakoon sitä ”suvivirttänsä” kouluissa. Tuskin siitä mitään pysyviä vammoja tulee eri kulttuureista tulleille. Jo omana kouluaikanani (60-luvun alkupuoli) ”suvivirsiin” ja ”jouluevankeliumeihin” suhtautuivat varsin suuri osa ns. ”omasta kulttuureista” (Tampereen Pispalan jätkistä) tulleet varsin huvittuneesti ja toiset jopa pilkallisesti. Sanoma ei siis ole mennyt perille ”sydämiin”. Tuskin se siitä on mihinkään muuttunut.

    Turha kiistellä asiasta.. Joulunakin voivat eri kulttuureista tulleet hypellä ne punaiset tonttulakit päässään, kunhan asiaan ei vain sekoiteta kristinuskon Jeesusta, joka ei millään tavoin kuulu siihen jouluun, jos asiaa tarkistellaan asiapohjaiseti ja älyllisesti. Tämä siis jos jätetään pois ne ne muutaman vuosisadan kurjat ns. perinteet. Tehtäköön ”suvirsi- ja jouluevankeliumitädit – sedät tyytyväiseksi.

    .

  2. Muuten Sibeliuksen 6. sinfonian viimeisen osan koraalissa soi Suvivirsi ja Sibeliuksen viimeisessä sävellyksessä Viisi sketsiä, sen viimeinen koraalimuunelma ”Kevät näky” on Suvivirsi.

    Suvivirren sävel ja sanat ovat Ruotsista peräisin. Suvivirsi liittää siis suomalaiset läntiseen kulttuuriperintöön eikä venäläiseen, vaikka isänmaanvirsi, jota ei koskaan lauleta, onkin venäläinen.

    Muuten valitsin Suvivirren 1-4 häävirreksemme, kun keväällä 1992 avioliittoni siunattiin Pyhämaan Uhrikirkossa. Meidän avioliittomme oli rekisteröity Japanissa sakuroiden (kirsikka) kukkiessa. Japanissa ei mikään laulu voi korvata ”Sakuraa” kevätjuhlissa.

  3. Minäkin ihmettelen tuota Puumalaisen pilkkaamista ilman mitään perusteita. Hän esiintyi fiksusti ja asiallisesti omassa osuudessaan. Oletankin, että Huttunen on pilkkansa ammentanut muiden – kuten Appelsin – kehittämistä irvikuvista, joilla on vähän tekemistä Puumalaisen tai hänen perustelujensa kanssa.

    Voitko siis antaa edes yhden perustelun tuolle ad hominen argumenttiisi. Se ei oikeastaan ole edes kunnollinen sellainen, koska et puhu mistään Puumalaisen varsinaisista ominaisuuksista. Moitit vaan kelvottomaksi.

  4. Jumala on rakkaudessaan luonut maailman ja koko luomakunnan; ”Ja Jumala näki, että se oli hyvä”(1Ms.1:12). Ihmisen Jumala loi omaksi kuvakseen, mieheksi ja naiseksi Hän loi heidät ja Hän siunasi heidät. (1Ms.1:27:28a). Siksi jokaisen ihmisen syvin tarve on Jumalan rakkaus Jeesuksessa Kristuksessa..
    Tästä kertoo mm. suvivirsi. Se kertoo joka säkeistössä kauniisti Jumalan rakkauden luomistyöstä sekä Jeesuksen, Vapahtajamme ihanuudesta ja tämä kaikki rukouksen hengessä.Tämä virsi, kuten muutkin virret, soi evankeliumin kirkkautta elämän voimaksi itse kullekin .

  5. Minusta tämä suvivirsikohu on esimerkki siitä, että moniarvoisuuteen pyrkiessämme olemme joutuneet arvojen miinakenttään. Mikä tahansa loukkaa jonkun toisen vakaumusta. Jos uskonnottomat ovat tyytyväisiä, uskovia syrjitään. Jos ympäristönsuojelijoita kuunnellaan, talouskasvun kannattajat hätääntyvät. Jos maanpuolustusjärjestöt saavat tukea, rauhanaktivistit nostavat metelin.

  6. Kieltämättä jotain tiivistämistä olisin minäkin kaivannut muuten erinomaiseen tekstiin, mutta itse asia on keskustelun arvoinen. Miksi uskonto ei saa olla uskontoa ja kulttuuri kulttuuria ja miksei myönnetä, että molemmilla on paikkansa kasvatuksen kentässä?

    En ymmärrä, miten se loukkaa uskontokasvatuksen neutraaliutta, jos lauletaan Suvivirsi ja kerrotaan sen perinteestä sekä siitä, että monet pitävät sitä kauniina. Eihän taidekasvatuksessakaan näytetä yhtä kaunista taulua sillä periaatteella, että kaikki muut taulut ovat onnettomia räpellyksiä.

    Ja Vesa A, kummalla nyt haluat asiaa käsiteltävän? Pitäisikö sen vaikuttaa tunteen vai järjen tasolla? Toivot, että sana koskettaisi sydämiä, mutta samalla vaadit että Jeesusta pitää tarkastella älyllisesti.

    Kyllä Nasaretin mies kestää älyllisenkin tarkastelun, mutta uskon syvin olemus on muuta kuin historiallisten tutkimustulosten älyllistä analysointia oman viitekehyksensä mielen mukaisiin suuntiin.

Jyrki Härkönen
Jyrki Härkönen
Olen ortodoksisen kirkon ylidiakoni, slavisti ja kulttuurimatkaopas.