Kun vanhoillislestadiolaisten ehkäisykielto tulee aina säännöllisin välein puheenaiheeksi, nousee esille perusteltu vasta-argumentti: eikö pariskunnalla ole oikeus hankkia useampiakin lapsia kuin ne tilastoissa mainitut 1.7, jos he lapsia rakastavat ja kykenevät niistä huolehtimaan?
Kun keskustelleen jehovantodistajien tavoista; vaikkapa joulunvietosta tai nimipäivistä kieltäytymistä, nousee silloinkin esille kriittinen ajatus siitä, onko jokaisen todella pakko ahmia kinkkua 24.12. tai tarjoilla täytekakkua kerran vuodessa vain joutuakseen kuuntelemaan työporukan epävireistä ”Paljon onnea Annamarja-Terttutuulikki, paljon onnea vaan”-hoilotusta?
Näiden vasta-argumenttien vasta-argumentiksi esitetään usein epäily lapsitusinan tahtomisen tai joulunvietosta kieltäytymisen henkilökohtaisuudesta. Haluaako nainen todella olla suurimman osan elinvuosistaan 20–40 raskaana, vai onko se häneen yhteisön sisältä ujutettu tila, johon hän on painostusta välttääkseen suostunut? Entä jos jehovantodistaja haaveilee laulavansa kauneimpia joululauluja kotiseutunsa luterilaisessa kirkossa ja nauttivansa sen jälkeen glögiä ja piparkakkuja? Onko hänen kieltäytymisensä moisista kinkereistä aito, vai onko sen taustalla oman yhteisön säännöt ja niihin liittyvä pelko yhteisön ja läheisten menettämisestä? Onko yhteisöllä valtaa tai oikeutta määritellä jäsentensä perhesuunnittelua tai juhlapäivien viettoa?
Jos joku saa vihapostia tai ilkeitä kommentteja somessa vaikkapa seksuaalisesta suuntautumisestaan tai kriittisyydestään naispappeutta kohtaan, puolustellaan usein vihapuheen lähdettä sillä, että ”se on hänen vilpitön uskonsa”. Aivan yhtä vilpittömäksi puolustellaan jokaisen vl-perheen toivetta televisiottomasta kodista tai jehovantodistajan kieltäytymistä armeijasta. Onko vilpittömyys tai laajemmin ajateltuna autenttisuus ensinnäkään riittävä peruste ja toisekseen onko se mitenkään luotettavin menetelmin mitattavissa oleva suure? Tai edes toisesta ihmisestä luotettavasti havaittavissa? Jaska Jokusen baseball-joukkue häviää joka ainoan pelinsä, vaikka he aina ovat kaikista joukkueista vilpittömimpiä.
Vanhassa Testamentissa on ihmeellinen ristiriita kahden ensimmäisen suuren kuninkaan välillä. Kuningas Saul saa kovat nuhteet ja Jumalan henki siirtyy hänestä pois, kun hän uhraa Jumalalle väärin ja ilman profeetta Samuelin läsnäoloa (1. Sam.15). Sen sijaan Daavid paistattelee armossa ja pitkään kansansuosiossakin, vaikka viettelee toisen miehen vaimon ja vielä tapattaa tämän miehen. Onko tässäkin kyse vilpittömyydestä? Mittaako sitä vain Hän, joka näkee ihmiseen salatuimpaan saakka (1. Sam.16:7)?
Uuden Testamentin teologian tutkijat taas näkevät paljon erilaisuutta Jeesuksen ja Paavalin julistuksissa, tai tarkalleen ottaen evankeliumien ja kirjetekstien teologioiden välillä. Tämän kysymyksen kohdalla nämä miehet, niin Jeesus (Matt.25:40) kuin Paavalikin (Gal.5.22) ovat kuitenkin yksimielisiä: käyttäytymistä ja tekoja tulee tarkkailla, eikä mennä halpaan näennäispsykologisointiin. Vai voiko vilpittömyyttä, kokemuksen ja valinnan autenttisuutta mitata? Miten määritellä ihmisen auttamisen ja hänen rajojensa rikkomisen ero?
Petri. Kiinnitämme, kuten tiedät, huomiota asioihin eri suunnalta. Jos et ole nähnyt jotain, se voi silti olla olemassa. Jopa näkyvissäkin.
Luen usein, siis taas omasta suunnastani katsoen, että kaikki ”uudistusmielisyys” on positiivisuutta. Itse käytän mieluummin sanaa kontekstuaalisuus, ympäristön ja tilanteen huomionotto. Siitä suunnasta katsoen peruuttaminenkin on mahdollista ja jopa viisasta. Seinän voi myös kiertää. Sekin lähtökohta vie kyseenalaistamiseen, usein myös oman toimintansa kriittiseen katseluun. Harvemmin olen huomannut superliberaalien itsekriitiikkiä. Sekin voi johtua omasta näkökulmastani.
Olen ollut ja olen edelleen valmis usuttamaan kaikkien rajojen ylittämiseen. Olen saanut ylittääkin kaikenlaisia rajoja riittävästi yhden ihmisen tarpeeksi. Silti olen sitä mieltä, että pääpointti ei ole ylittämisessä, ei edes motiivissa, vaan tuloksessa. Rakastan sitä raamantunkohtaa, jossa haastetaan laskemaan kustannukset ennen toimeen ryhtymistä…
Kielipeliä osaksi tämäkin. Silläkin voi välttää toimeen tarttumisen.