Suomalaiset lomailevat Barcelonassa, Berliinissä, Pariisissa ja Prahassa. Matkoilla opitaan kaupunkikulttuuria: aperitiiveja, flaneerausta ja pitkiä siestoja.
Suomalaisten tutustuminen monikulttuurisuuteen alkoi pizzasta ja oliiviöljystä. 1970-luvulla matkustettiin Välimerelle, 1990-luvulla Välimeri tuli pohjoiseen ja ulkomaalaisten osuus Suomen väestöstä alkoi kasvaa.
Monikulttuurisuus on mukavaa ulkomailla. Suomessa ulkomaita ei sovi liikaa kehua, sillä muuten pääkopassa alkaa soida ”Laps´ Suomen ällös vaihda pois sun maatas ihanaa”. Kertooko tuo laulu isänmaanrakkaudesta vai huonosta itsetunnosta?
Euroopan kaupungeissa kaikki tuntevat Nokian, Räikkösen ja Nightwishin. Kielteisistä asioista ei tarvitse kertoa. Ei ole vaikeaa arvata, mistä päin maailmaa on se äänekäs väki, joka aloittaa loma-aamun kahvin sijaan oluella.
Maailman muuttuessa puhumme mielellämme sivistyksemme kivijaloista, kielestä, koulusta ja kirkosta. Mutta kenen perillisiä ovat karkeakäytöksiset ja rasistiset suomalaiset, tai mistä tulevat huiman korkeat itsemurha- ja lähisuhdeväkivaltaluvut?
Istanbulilainen taksinkuljettaja muisteli eilen seitsemän vuotta kestänyttä aikaansa Kotkassa. Kivaa oli, mutta se suomalainen rasisimi…
Se oli hyvä muistutus siitä, mitä Euroopan kaupungeissa nähtyä tai koettua saa tuoda arkeen kotona.
Avartaako matkailu? Kyllä. Ainakin lompakkoa.
Ai avartaako matkailu? No kyllähän matkailumm. moniin Euroopan keskitysleirien muistopaikkoihin ml. Neuvostoliiton Speziallagerit, joissa he jatkoivat keskistysleirien toimintaa ”vapautettuaan” valloittamansa alueet, on tavallaan avartanut. On ollut lukemattomia pieniä peltoaukeita, joissa sotilaita on kuollut, ja joihin on pystytetty runsaasti pieniä valkeita ristejä tai muita muistomerkkejä, joissa on ollut mm. teksti ” Through hell and fire, through sorrow and pain, God came and called my name.” , eikä ole voinut estää kyynelten valumista poskille aurinkolaseista huolimatta.
Normandian maihinnoususta Normandian Omaha Beachilla Ranskassa muistuttaa mm. obeliski, joka on omistettu Big Red One’n (”Voittamaton ykkönen”) sankareille. Muistomerkin nimiluettelosta löytyy myös suomalainen nimi Lepistö Tauno J.
Tienvarsien kasveista olen kuullut tarinan piharatamosta (Plantago major). Tarinan mukaan kasvi oli aiemmin neito, joka jäi tien varteen odottamaan sotaan lähtenyttä sulhastaan. Sulhanen kuoli sodassa, mutta tyttö ei sitä tiennyt, vaan jatkoi uskollisesti odottamistaan. Näin kuluivat vuodet ja kun neito lopulta kuoli, jumalat muuttivat hänet piharatamoksi, joka teiden ja polkujen varsilla alati muistuttaa ihmisiä uskollisuudesta. Tämän tarinan vuoksi saksalaiset ovat (kuulemma) puhekielessä antaneet piharatamolle nimen ”tienvarren h***a”.
Pieni tarkennus avartaviin matkamuistoihin: olemme käyneet kahdeksassa keskitysleirimuseossa, joista kaksi on jatkanut keskitysleirinä myös Nl:n aikana.
Leireille vangittiin paitsi juutalaisia, myös mm. Jehovan todistajia, seksuaalivähemmistöjen edustajia, mustalaisia, kommunisteja ja vapaamuurareita. Majdanekin leirille oli viety monien eri kansanryhmien edustajia, ja heidän muistokseen museoon on pystytetty mustia hautakiviä, joista yhdessä lukee Karelians- Karelowie.