Eero Jaakkolan saarnasta 30.6. on noussut kohu. Tässä kirjoituksessa en ota kantaa saarnan kokonaisuuteen, enkä etenkään sen naispappeutta käsittelevään ’loppuhuipennukseen’. Käsittelen vain sitä, mitä Jaakkola sanoo avioerosta. Siteeraan kaikki mielestäni relevantit kohdat lyhentämättöminä, tehdäkseni varmasti oikeutta saarnalle; ne on copypastattu Eero Jaakkolan facebook-sivulta.
Jaakkola: Avioero. Jeesus sanoo: joka hylkää vaimonsa saattaa hänet tekemään huorin. Jokainen joka nai hylätyn, tekee huorin. Jumala sanoo, että hän vihaa hylkäämistä. Te voitte sanoa minulle, että Eero, sinä olet itsekin eronnut. Yksi avioero on takana, toinen avioero on kesken. Minä alistun tämän sanan alle. Jeesus sanoo: joka hylkää puolisonsa, se tekee huorin. Joka nai hylätyn, se tekee huorin. Minä alistun tuon sanan alle, myönnän että Jeesus sanoo sen oikein, tuomio on minun kohdallani oikea. Ja sinä et pääse pakoon tätä sanaa. Sinä et pääse tätä pakoon sillä, että pastorikin on eronnut. Vaan sinun pitää tehdä parannus omassa elämässäsi Jeesuksen edessä.
Saarnaaja myöntää omat eronsa ja suostuu tuomion alla, hän ei tarkemmin määrittele, mitä tämä tarkoittaa. Tämä onkin vähintä, mitä hänen täytyy sanoa. Jo sen sanominen, että olen osallinen tästä synnistä, olisi enemmän; puhumattakaan siitä, että sanoisi eron olevan myös omaa syytä. Kappaleen loppu kertookin sitten siitä, että asiaa ei oteta puheeksi, jotta kuljettaisiin kuulijan rinnalla kanssasyntisenä. Asia otetaan puheeksi, jotta kuulijalta pelattaisiin saarnan pointin torjuntakortti kädestä.
—-
Jaakkola: Haureus. Kävin tuossa avioeroa läpi. Tämä Imatra, olen täällä vuodesta 2004 asti ollut, tämä on melkoinen haureellinen kattila. Täällä avioliitot rikotaan pitkin ja poikin, tehdään lapsia kuka kenenkin kanssa, hypitään kenen sängyssä hyvänsä. Tätä tekee sekä seurakunnan työntekijät, että tavan kansa. Tämä on yhtä haureellista kattilaa koko Imatra. Sanoutukaa siitä irti, tehkää parannus omassa elämässänne. Nuhdelkaa kurittomia. Tehkää tiettäväksi se, että Jumala on pyhä. Haureelliset eivät pääse taivaaseen.
Missä tässä kappaleessa on pastori Jaakkola? Onko hän osa tätä haureellista kattilaa? Saarnan alun perusteella on; passiivin ja kolmannen persoonan käyttäminen antavat toisen vaikutelman.
—-
Jaakkola: Naisille. Niin kuin kaikissa pyhien seurakunnissa, minä tahdon että vaimot ovat alamaisia. Minä en salli, että vaimot opettavat, vaan olkoot hiljaa, kysykööt kotona mieheltään. Sillä miestä ei petetty, vaan vaimo petettiin ja joutui rikkomukseen. Ja näin on kaikissa pyhien seurakunnissa. Minä en salli, että vaimo opettaa, vaan olkoon hän alamainen. (1Kor13.33, Ef5.22, Kol.3.18, 1Tim2.12, 1Piet3.1)
Tämä on Jumalan sana. Tämä on sana, jonka Paavali on saanut Pyhältä Hengeltä. Hän on sanonut sen usealle seurakunnalle. Se on meillä Raamatussa. Paavali vetoaa syntiinlankeemukseen eli hän menee ajassa taaksepäin noin 4000 vuotta. Hän vetoaa siihen, että nainen petettiin. Syntiinlankeemuksen seurauksena Jumala sanoi naiselle: mieheesi on sinun halusi oleva, ja hän on sinua hallitseva. Mitä tuo sana tarkoittaa? Selitys löytyy seuraavasta luvusta 1 Moos. 4. kun Jumala sanoo Kainille, jonka viha on syttynyt ja hän haluaa tappaa veljensä Aabelin, Jumala sanoo hänelle: synnin halu on sinuun, mutta hallitse sinä sitä. Nyt tässä käytetään samoja sanoja, kun naiselle sanotaan että mieheesi on sinun halusi oleva, mutta hän on sinua hallitseva. Se tarkoittaa sitä, että naisella on halu nousta miehen rinnalle ja hänen yläpuolelleen. Ja mies tulee häntä torjumaan, työntämään takaisin omalle paikalleen. Tämä on juuri se, mitä me näemme maailmassa tapahtuvan.
Nyt Suomessa on sotien jälkeen käynyt sillä tavoin, että naiset ovat hyvin suurella joukolla nousseet pois tuosta alamaisuuden asemasta. Se on 60-luvulla saanut alkunsa. He eivät enää ole suostuneet alamaisuuteen perheessä. He ovat heittäneet pois alamaisuuden. Tämän seurauksena perheet ovat menneet nurin. Riita tulee perheeseen, naiset eivät ole omalla paikallaan, he eivät suostu alamaisen asemaan, ja siitä tulee sota miehen ja naisen välille. Nyt 40-50 vuotta myöhemmin me näemme että perheet ovat Suomessa täysin tuhoutuneet. Lapset katsovat äitiään, joka ei suostu alamaisuuteen. Lapset eivät itsekään suostu alamaisuuteen vanhemmille, vaan he nousevat kapinaan. Nyt ei meillä ole kouluissa enää mitään järjestystä. Meidän yhteiskuntamme on aivan sekaisin.
Jaakkola puhuu tässä yleisellä tasolla. Hän vetää linjan syntiinlankeemuksesta suoraan tämän päivän elämään. Perheet hajoavat, koska naiset eivät tyydy alamaisuuteen. Siitä sitten seuraavat lastenkasvatusongelmat kotona ja kurittomuus kouluissa. En tee mitään johtopäätöksiä siitä, että eroava mies yleiseillä tasolla sanoo: Riita tulee perheeseen, naiset eivät ole omalla paikallaan, he eivät suostu alamaisen asemaan, ja siitä tulee sota miehen ja naisen välille.
—-
Mutta kysyn: Kuinka aitoa oman syntisyyden myöntäminen on, jos perheen hajoaminen yleisellä tasolla on vaimon vika? Missä on miehen vastuu?
Teemu,
Suomessa on tosiaan paljon kirkkoherroja. Kirkon luottamuselimissä toimineena ja kirkkoherrojen, piispojen ja kirkon johdon puheenvuoroja seuranneena olen sitä mieltä, että vanhoillisten asema on kirkossa merkittävä, ei marginaalinen. Paavalinsynodilaisuus on osa tätä vanhoillisuutta. Käsitykseni mukaan suurin osa esim. kirkkoherroista kannattaa vanhoillisten, naispappeus-ja homovastaisten lähetysjärjestöjen (mm. Sleyn, Kansanlähetyksen) toiminnan rahallista tukemista ja niiden asemaa kirkon virallisina lähetysjärjestöinä, jotka toimivat kirkon nimissä sekä Suomessa että ulkomailla.
Vanhoillisilla lähetysjärjestöillä on Suomessa paljon toimintaa (niillä on mm. lukuisia opistoja joita ylläpidetään merkittävässä määrin kirkon kautta tulevilla avustuksilla) ja myös laajaa koululais-ja opiskelijatyötä, aikuistyötä -ja avioliittotyötä. Merkittävä osa seurakuntien toiminnasta (raamattuopetus jne.) on vanhoillisten järjestöjen organisoimaa.
Ei, vaan minä tarkoitin sen siihen kysymykseesi, että missä kohdin Imatran pappi poikkesi tunnustuksesta. Minun olisi pitänyt luetteloida. Minusta sinun olisi pitänyt arvioida sitä itse, kun kerran kirjoitat täällä aiheesta.
Perun nyt puheeni. Antaa olla. Se oli huonoa huumoria, olen pahoillani.
Siitä ei kuitenkaan seuraa, etteikö itse Paavalin synodi olisi marginaalissa. Jani Salmisen kanssa olen keskustellut synodista, en vanhoillisuudesta ylipäänsä.
1. Vanhoillisuus on merkittävää, ei marginaalista.
2. Paavalin synodi on vain pieni osa tätä vanhoillisuutta.
3. Paavalin synodi saattaa olla marginaalinen, vaikka laajempi kehys (vanhoillisuus) olisikin merkittävää.
Teemu, tuolla aiemmin olit huolissasi tutkimuksellista kompetenssistani, joten yritin siinä tulla vastaan. Samoin kun kehoitit minua lukemaan tarkasti, niin siihen olen myös pyrkinyt. Nyt kun sanot, että tässä ei käydä tieteellistä keskustelua ja että joka sanan lukeminen on tosikkomaista ja ikävää… hmm….
Mutta sitten varsinaiseen asiaan. Räsänen ei ole se varsinainen pointti, mutta mainituista syistä ihan kelpo esimerkki periaatteelliseen keskusteluun. Ensisijaisesti paavalinsynodilaiseksi en ole häntä tosiaan väittänytkään, mutta toivon, että jatkossa olisi kuitenkin lupa arvioida hänen olevan paavalinsynodilainen. Nimittäin jos Teemu Kakkurikin tulkaakaikkihenkisiä kirjoituksia ja/tai puheita on luettavissa vaikka lähes joka vuosi yhdistyksen julkaisusta tai vuotuisilta teemapäiviltä ja hänen julkisuudessa olevat käsityksensä ovat yhteneviä Tulkaa kaikki -liikkeen käsitysten kanssa, aion tylysti määritellä Teemu Kakkurin tulkaakaikkilaiseksi, vaikkakaan en ensisijaisesti sellaiseksi.
Lähdetään siitä oletuksesta, että Paavalin synodi on marginaalinen ääriliike. Toisaalta sen kannanotoista on luettavissa kirkkoa, sen opetusta ja tunnustusta ja työntekijöitä kohtaan aggressiivista tekstiä. Aika luonteva ratkaisu on tällöin todeta, että Paavalin synodille ja sen näkemyksille ei tarvitse antaa tilaa kirkossa tai ainakaan sen tilan antaminen ei millään tavalla ole kirkon etu. Pesäeron tekemisellä ei toisaalta ole merkitystä, jos kerran yhdistys on marginaalinen.
Minun tietääkseni maamme noin 90 kansanopistosta kaksi on lähetysjärjestöjen ylläpitämää. Kansanlähetysopisto Karkussa ja Karkun opisto Sastamalassa (Sley). Ehkä unohdan jonkin. Maassa on nelisenkymmentä kristillistä tai evankelista opistoa, mutta ne ovat itsenäisiä. Kansanopistojen rahoituksessa valtionosuudet ovat tärkein tulonlähde sekä oma varainhankinta, kuten opiskelijamaksut. Kirkon avustuksista en 12-vuotisen rehtoriaikani kuluessa kuullut koskaan. Olisi varmaan pitänyt. Ehkä jossain kerätään seurakunnissa kolehteja kansanopistolle.
Kyllä. Olkaamme jostain tänään yksimieliset.
– Ei kai kukaan ole väittänytkään, että paavalinsynodilaisuus olisi ensisijainen viitekehys Räsäsen tai kenenkään muunkaan kohdalla. Siinä mielessä argumenttisi on siis olkinukke. Onhan Sisarenpoika-lehden nykyinen päätoimittajakin Sleyn Pohjois-Suomen piirin puheenjohtaja. Paavalin synodihan on keskustelufoorumia ja yhteistyöelin, ei herätysliike ja henkilön voi aivan luontevasti määritellä samaan aikaan sekä esim. kristityksi, luterilaiseksi, konservatiivikristityksi, viidesläiseksi ja paavalinsynodilaiseksi. Kun keskustelimme sleyläisyydesta, toit esille, että sleyläisiä on moneen lähtöön ja osa heistä on sellaisiakin, jotka ovat kriittisiä joitain liikkeen tämänhetkisiä painotuksia kohtaan. Mutta sleyläisistä kuitenkin puhuit heidänkin kohdallaan. Miksi paavalinsynodilaisuus, joka rakentuu vielä paljon selkeämmin tiettyjen teemojen ympärille, tekisi poikkeuksen tästä?
En vaadi keneltäkään akateemisuutta enkä varsinaisesti nyt halua asiasta edes väitellä. Minulla on paha taipumus juuttua johonkin sivuseikkaan. Sellainen oli nyt tämä Paavalin synodin arviointi. Tarkoitukseni oli tehdä vain pieni sivuhuomautus siihen, ettei nimen esiintyminen synodin tapahtuman ohjelmassa vielä kerro henkilön todellisesta sitoutumisesta paljonkaan. Tai ainakaan kaikkea. En ihan ymmärrä, mikä tuossa nyt oli niin ärsyttävää.
Kirkossa on repeämä. Se on ikävä asia ja sopii huonosti kirkon varsinaiseen olemukseen. Minä koetan etsiä niitä paljon puhuttuja sillanrakentajia, ja siksi painotukseni ovat varmaan usein jossain määrin vähätteleviä.
Jälleen kerran minua huolestuttaa näissä kskusteluissa tietty psykologisen sävelkorvan puuttuminen .
Blogin teemahan oli kriisissä olevan kirkonpaimenen epätoivosta lähtevä avunhuuto syytöksen muodossa. Hän puki sanomansa niihin muotoihin joita hän osaa.
Miten suhtutua paimenen hätään seurakuntana. Vastaus ei ole hänen manfestin sanomansa teologian tutkiminen vaan mikä on se latentti vetoomus johon vastaamalla auttaisi häntä ja auttaisi seurakuntaa.
Onko kirkko (armeijan termeillä) haavoittuneiden sitomispaikka vaiko kuolleitten kokoontumispaikka?
Markku Hirn, eikö seuraavassa ole ohjetta?
1.Tim.3
1 Varma on tämä sana: jos joku pyrkii seurakunnan kaitsijan virkaan, niin hän haluaa jaloon toimeen.
2 Niin tulee siis seurakunnan kaitsijan olla nuhteeton, yhden vaimon mies, raitis, maltillinen, säädyllinen, vieraanvarainen, taitava opettamaan,
3 ei juomari, ei tappelija, vaan lempeä, ei riitaisa, ei rahanahne,
4 vaan sellainen, joka oman kotinsa hyvin hallitsee ja kaikella kunniallisuudella pitää lapsensa kuuliaisina;
5 sillä jos joku ei osaa hallita omaa kotiansa, kuinka hän voi pitää huolta Jumalan seurakunnasta?
Tuohon ensin mainittuu siis mielestäni ihan asiallisesti ja normaalin keskustelukulttuurin mukaisesti pyysin selvennystä. Nyt sitten sanot, että minä puhuin aiheesta ja kun kerran puhuin mutten itse tiedä, niin sitten kotiläksyjä tekemään. Tulee vähän semmoinen olo, että tässä oli nyt sitä taannoin mainitsemaasi alentuvaa suhtautumista.
Olisin halunnut kuulla sinun näkemyksesi ja perustelusi tuolle alkuperäiselle väitteellesi. Niitä tunnustuksenvastaisuuksia olisi sitten voinut verrata esim. Paavalin synodin piirissä opetettuun ja tunnustuksesta lausuttuun. Ei kai tämä nyt mikään kohtuuton ja asiaton pyyntö ja keskustelunavaus ollut?