Eero Jaakkolan saarnasta 30.6. on noussut kohu. Tässä kirjoituksessa en ota kantaa saarnan kokonaisuuteen, enkä etenkään sen naispappeutta käsittelevään ’loppuhuipennukseen’. Käsittelen vain sitä, mitä Jaakkola sanoo avioerosta. Siteeraan kaikki mielestäni relevantit kohdat lyhentämättöminä, tehdäkseni varmasti oikeutta saarnalle; ne on copypastattu Eero Jaakkolan facebook-sivulta.
Jaakkola: Avioero. Jeesus sanoo: joka hylkää vaimonsa saattaa hänet tekemään huorin. Jokainen joka nai hylätyn, tekee huorin. Jumala sanoo, että hän vihaa hylkäämistä. Te voitte sanoa minulle, että Eero, sinä olet itsekin eronnut. Yksi avioero on takana, toinen avioero on kesken. Minä alistun tämän sanan alle. Jeesus sanoo: joka hylkää puolisonsa, se tekee huorin. Joka nai hylätyn, se tekee huorin. Minä alistun tuon sanan alle, myönnän että Jeesus sanoo sen oikein, tuomio on minun kohdallani oikea. Ja sinä et pääse pakoon tätä sanaa. Sinä et pääse tätä pakoon sillä, että pastorikin on eronnut. Vaan sinun pitää tehdä parannus omassa elämässäsi Jeesuksen edessä.
Saarnaaja myöntää omat eronsa ja suostuu tuomion alla, hän ei tarkemmin määrittele, mitä tämä tarkoittaa. Tämä onkin vähintä, mitä hänen täytyy sanoa. Jo sen sanominen, että olen osallinen tästä synnistä, olisi enemmän; puhumattakaan siitä, että sanoisi eron olevan myös omaa syytä. Kappaleen loppu kertookin sitten siitä, että asiaa ei oteta puheeksi, jotta kuljettaisiin kuulijan rinnalla kanssasyntisenä. Asia otetaan puheeksi, jotta kuulijalta pelattaisiin saarnan pointin torjuntakortti kädestä.
—-
Jaakkola: Haureus. Kävin tuossa avioeroa läpi. Tämä Imatra, olen täällä vuodesta 2004 asti ollut, tämä on melkoinen haureellinen kattila. Täällä avioliitot rikotaan pitkin ja poikin, tehdään lapsia kuka kenenkin kanssa, hypitään kenen sängyssä hyvänsä. Tätä tekee sekä seurakunnan työntekijät, että tavan kansa. Tämä on yhtä haureellista kattilaa koko Imatra. Sanoutukaa siitä irti, tehkää parannus omassa elämässänne. Nuhdelkaa kurittomia. Tehkää tiettäväksi se, että Jumala on pyhä. Haureelliset eivät pääse taivaaseen.
Missä tässä kappaleessa on pastori Jaakkola? Onko hän osa tätä haureellista kattilaa? Saarnan alun perusteella on; passiivin ja kolmannen persoonan käyttäminen antavat toisen vaikutelman.
—-
Jaakkola: Naisille. Niin kuin kaikissa pyhien seurakunnissa, minä tahdon että vaimot ovat alamaisia. Minä en salli, että vaimot opettavat, vaan olkoot hiljaa, kysykööt kotona mieheltään. Sillä miestä ei petetty, vaan vaimo petettiin ja joutui rikkomukseen. Ja näin on kaikissa pyhien seurakunnissa. Minä en salli, että vaimo opettaa, vaan olkoon hän alamainen. (1Kor13.33, Ef5.22, Kol.3.18, 1Tim2.12, 1Piet3.1)
Tämä on Jumalan sana. Tämä on sana, jonka Paavali on saanut Pyhältä Hengeltä. Hän on sanonut sen usealle seurakunnalle. Se on meillä Raamatussa. Paavali vetoaa syntiinlankeemukseen eli hän menee ajassa taaksepäin noin 4000 vuotta. Hän vetoaa siihen, että nainen petettiin. Syntiinlankeemuksen seurauksena Jumala sanoi naiselle: mieheesi on sinun halusi oleva, ja hän on sinua hallitseva. Mitä tuo sana tarkoittaa? Selitys löytyy seuraavasta luvusta 1 Moos. 4. kun Jumala sanoo Kainille, jonka viha on syttynyt ja hän haluaa tappaa veljensä Aabelin, Jumala sanoo hänelle: synnin halu on sinuun, mutta hallitse sinä sitä. Nyt tässä käytetään samoja sanoja, kun naiselle sanotaan että mieheesi on sinun halusi oleva, mutta hän on sinua hallitseva. Se tarkoittaa sitä, että naisella on halu nousta miehen rinnalle ja hänen yläpuolelleen. Ja mies tulee häntä torjumaan, työntämään takaisin omalle paikalleen. Tämä on juuri se, mitä me näemme maailmassa tapahtuvan.
Nyt Suomessa on sotien jälkeen käynyt sillä tavoin, että naiset ovat hyvin suurella joukolla nousseet pois tuosta alamaisuuden asemasta. Se on 60-luvulla saanut alkunsa. He eivät enää ole suostuneet alamaisuuteen perheessä. He ovat heittäneet pois alamaisuuden. Tämän seurauksena perheet ovat menneet nurin. Riita tulee perheeseen, naiset eivät ole omalla paikallaan, he eivät suostu alamaisen asemaan, ja siitä tulee sota miehen ja naisen välille. Nyt 40-50 vuotta myöhemmin me näemme että perheet ovat Suomessa täysin tuhoutuneet. Lapset katsovat äitiään, joka ei suostu alamaisuuteen. Lapset eivät itsekään suostu alamaisuuteen vanhemmille, vaan he nousevat kapinaan. Nyt ei meillä ole kouluissa enää mitään järjestystä. Meidän yhteiskuntamme on aivan sekaisin.
Jaakkola puhuu tässä yleisellä tasolla. Hän vetää linjan syntiinlankeemuksesta suoraan tämän päivän elämään. Perheet hajoavat, koska naiset eivät tyydy alamaisuuteen. Siitä sitten seuraavat lastenkasvatusongelmat kotona ja kurittomuus kouluissa. En tee mitään johtopäätöksiä siitä, että eroava mies yleiseillä tasolla sanoo: Riita tulee perheeseen, naiset eivät ole omalla paikallaan, he eivät suostu alamaisen asemaan, ja siitä tulee sota miehen ja naisen välille.
—-
Mutta kysyn: Kuinka aitoa oman syntisyyden myöntäminen on, jos perheen hajoaminen yleisellä tasolla on vaimon vika? Missä on miehen vastuu?
Ilmiö on olemassa, mutta yritän hieman auttaa, kun arvioidaan sen mittasuhteita ja todellista merkitystä.
Kauempaa katsottuna konservatiivisuus kirkossa vaikuttaa kovinkin yhtenäiseltä rintamalta, mutta tarkemmin perehtymällä huomaa monenlaisia jännitteitä ja sivumotiiveja. En ota siihen kantaa, katsooko Jani Salminen kaukaa vai läheltä, vaan kuvaan vain yleisellä tasolla.
Kaukaa katsoen esim. kokoomuspuolue on porvarillinen, mutta tarkemmin perehtymällä huomaa sen fraktiot, sisäiset ristiriitaisuudet ja epäjohdonmukaisuudet, henkilökemioista puhumattakaan. Nämä asiat eivät aukea vain nettisivua tavaamalla.
Toinen merkittävä seikka on muutoksen suunta. Esim. puoluekannatusta arvioitaessa katsotaan aina myös sitä, mihin päin käyrät ovat kulkemassa ja mistä tulossa.
Paavalin synodin kohdalla kysymys on marginalisoitumisesta. Kun se perustettiin 1976, nimilista oli sankka ja allekirjoittajilla oli oikeasti kirkollista vaikutusvaltaa. Se oli kirkollisessa voimienkoetuksessa joltinenkin tekijä. Sittemmin on joukko pienentynyt ja siitä on jättäytynyt paljon. Samaan aikaan on retoriikka jyrkentynyt ja alkanut muodostua omaksi genreksi.
Mutta tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa, vaikka käyrät sojottaisivat mihin suuntaan tahansa. Kuka olisi arvannut vaikkapa kymmenen vuotta sitten, että SMP:n raunioille kasvaa 39 kansanedustajan puolue? Tai että rasistista propagandaa virtaa melkein salonkikelpoisena yleiseen keskusteluun.
Maassamme on joitain uusnatsistisia organisaatioita. Niiden nettisivuilla välittyy kuva sotilaallisesta kurista, laajasta kansanliikkeestä, loppuun saakka hiotusta periaateohjelmasta ja valtavasta uhosta muuttaa yhteiskunta. Siitä huolimatta ne ovat marginaalisia ilmiöitä. Ovat olemassa, mutta enemmän virtuaalisesti kuin todellisesti.
Pyydän kuitenkin ystävällisesti, ettet liitä minua tuohon kontekstiin. En ota kantaa lähetysmäärärahoihin. Minulla on paha taipumus hirttäytyä asioiden käsittelemiseen yleisellä tasolla ja kiinnittää huomio johonkin keskustelun detaljiin. Olen kiinnostunut kansanliikkeistä ja kirkollisista ilmiöistä. Seurakuntien hallinto ja budjettimäärärahat ovat itselleni evvk-osastoa. Suon täyden toimintavapauden kuitenkin niille, joita ne asiat kiinnostavat ja jotka kokevat kutsumuksekseen vaikuttaa niihin.
Teemu, toivoit tuolla aiemmin tutkimuksellisempaa otetta tähän keskusteluun. Se käy aivan hyvin, olen keskustelemassa minäkin (en väittelemässä) ja vieläpä hyvin rauhallisena, muuhun ei ole mitään syytä. Rauhalliseen, analyyttiseen (tutkimukselliseen) keskusteluun kuuluu kuitenkin myös virheargumentaatiosta huomauttaminen. Sellaisia ovat henkilön tai hänen mielentilansa arviointi. Jatkat nyt tuolla linjalla esittämällä arvion siitä, ettei ymmärtämykseni ole riittävällä tasolla opin ja tunnustuksen suhteen.
Olemme keskustelleet esimerkiksi Päivi Räsäsen kytkennöistä Paavalin synodiin. Tarkastelen tätä teemaa vielä hieman.
Kysymys on sikäli oleellinen, että totesit alussa omana kantanasi, että synodi on äärijärjestö, jolla ei ole vaikutusvaltaa. Vasta-argumentoin toteamalla, että sen piirissä on mm. useita kirkkoherroja, kirkolliskokousedustajia, tiettyjen herätysliikkeiden johtavia henkilöitä ja nykyinen kirkollisasioista vastaava ministeri Räsänen. Katson tämän osoittavan, että Paavalin synodin merkitys ei ole vähäinen. Edelleen voimme analysoimalla kirkollista keskustelua tulla samaan johtopäätökseen.
Tästä syntyi sitten oleellinen periaatteellinen keskustelu – millä perusteella henkilön voidaan sanoa olevan esim. paavalinsynodilainen. Kritisoit väitettäni Räsäsen kohdalla. Perustelin kantaani sillä, että Räsäsen näkemykset vastaavat synodin perusperiaatteita ja että hän on ollut puhujana synodin päivillä lähes vuosittain jo pitkään ja kirjoittanut myös synodin lehteen. Vastasit viittamalla itseesi, jolloin kysyin, milloin sinut olisi lupa määritellä tulkaakaikkilaiseksi. Kun nyttemmin painotat juuri henkilökohtaisen analyysin merkitystä, kysyn, että eikö pyrkimykseni Räsäsen kohdalla ole juuri sitä, emmekö me pääse parempaan analysoidessamme Päivi Räsäsen mahdollista paavalinsynodilaisuutta keskittyessämme hänen toimintaansa ja julkisiin kannanottoihinsa? Teemu Kakkurin toimintaa tai hypoteettista toimintaa tarkastelemalla emme voi saada vastausta tähänkään kysymykseen. Räsänenhän on sikäli hyvä henkilö tämän keskustelun pohjaksi, että julkista tietoa hänen näkemyksistään on saatavilla kosolti. Toinen kohta on tuo itse määrittely – milloin voi sanoa, että joku on paavalinsynodilainen tai että paavalinsynodilaisuus edustaa jotakin tiettyä. Olet todennut, että tekemäni määrittely on väärä ja tarkoitushakuinen, muttet kuitenkaan kerro, mikä on se oikea tapa määritellä, vaikka asiaa tiedustelen esimerkinkin valossa. Oman käsitykseni mukaan (tieteellinen) keskustelu etenee siten, että esitetään argumentteja ja vasta-argumentteja ja vastataan esitettyihin kysymyksiin ja kritiikkiin. Keskustelun tai keskustelijoiden tosikkomaisuuden arviointi ei kuulu tällaiseen keskusteluun.
Ymmärryksen tasoosi en ota kantaa eikä minulla ole siihen mitään huomauttamista. Mielentilat eivät kuulu minulle. Asiantuntemus on aivan eri asia. Ajattelen niin, että jos osallistut keskusteluun, jossa otat kantaa pappien pysymiseen oikeassa opissa ja tunnustuksessa, sinun pitää itse perehtyä itse substanssiinkin. Voin toki olla väärässäkin tässä suhteessa, mutta en pidä kuulusteluluonteisesta keskustelusta.
@Teemu
Joo. Ilmiöt ovat painoarvoltaan erilaisia eri aikoina jne. Kuitenkin esimerkiksi tätä foorumia seuraamalla (lieneekö tämä sitten ihan marginaalinen), jonkin lähetysjärjestön edustajien äänetyskäyttäytymisen liittyvä uutisoinnin tavoittamana, pari erokohua mukana olleena, oikeustapauksia tuntevana jne. olen sitä mieltä, että kirkon sisällä oleva repeämä on todellinen. Haluatko jotenkin laimentaa tämän kuvan?
Saattaa olla, että Paavalin synodi on menettänyt merkitystään, ja että Lähetyshiippakuntaakaan ei ihmeemmin seurakunnissa seurata, mutta meinaatko, että meidän ei siksi pidä nyt käydä ollenkaan tätä keskustelua, joka pureutuu vallitsevan riidan toisen osapuolen (toinenhan on tiedossa) lähtökohtiin, agendaan, motiiveihin ja kokoon? Riita on kuitenkin siksi todellinen, että se näkyy mediassa (ette saa sisäministeriä hiljennettyä), tuomioistuimissa, eduskunnassa ja keskustelupalstoillakin. Eikö ihmisten kuulu saada tietää? Vai miksi haluat toppuutella keskustelua ”et ole tarpeeksi akateeminen”, ”pitää olla sisäpiiriläinen” -argumenteilla?
Valtakunnan media on nyt (viimein) havahtunut kirkon sisäiseen kärhämään. Se on hyvä. On aivan kestämätöntä, että tämän kokoluokan yhteiskunnallisessa kiistassa (verorahoitteisessa toiminnassa) lämmettäisiin vain sisäänpäin. Ei voi yhtäaikaa syödä kakkua ja säilyttää sitä.
Ei millään pahalla, mutta en ole käymässä tieteellistä keskustelua ja koetin sanoa, etten kritisoi sinua, vaan tarjoilen lisänäkökohtia.
En ole lukenut tämän keskustelun sääntöjä. Minusta tosikkomaisuus on ikävää. Minusta jokaisen lauseen punnitseminen ja sanoihin tarttuminen on tosikkomaista ja ikävää.
Ja sitten varsinaisesta läksystä. Paavalin synodilla ja Päivi Räsäsellä on varmaan paljon yhteisiä näkemyksiä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että Räsäsen välittömin viitekehys olisi Paavalin synodi, koska samanlaiset näkemykset ovat yleisiä muussakin konservatiivisessa herätyskristillisyydessä. Se, että on kriittinen kirkossa esitetyille homokannanotoille ja vastustaa naispappeutta, on aika yleistä konservatiivisuudessa eikä kerro sen enempää tarkemmasta asemoimisesta.
Niissä asioissa, joihin Päivi Räsäsen kannanottoja tarvitaan, eli nykyajan eettisissä kysymyksissä, hänen kannanottonsa ovat varmaan yhteisiä helluntailaisuuden ja vapaakirkonkin piirissä. Räsänen saattaa osallistua myös vapaakirkon tapahtumiin. Silti hän ei ole vapaakirkollinen, koska kyseiset asiat ovat yleisiä konservatiiviselle herätyskristillisyydelle. Oleellisempaa olisikin tarkastella, mikä erottaa Räsäsen vapaakirkollisuudesta ja sanoa sen pohjalta, onko hän vapaakirkollinen. Vastaaminen ei ole edes vaikeaa.
Paavalin synodin kohdallakin sellaisia eroja on ainakin ennen vanhaan ollut. Räsäsen tausta on viidesläinen herätysliike, joka on ollut ja on edelleenkin matalakirkollinen suuntaus. Se ei siis arvota virkaa ja sakramentteja, vaan muistuttaa enemmän reformoitua ratkaisukristillisyyttä. Viidesläisyydessä Raamattu on paljon tärkeämpi kuin tunnustus, mutta tämä kehitys on muutoksessa. Aiemmin Räsänenkin olisi viitannut vain Raamattuun, yllätyin hieman, kun viittasi myös tunnustuskirjoihin.
Paavalin synodissa taas vallitsee korkeakirkollinen ajattelutapa ja ilmapiiri. Ehkä se on muuttunut, mutta olen seurannut tätä seikkaa sen perustamisesta 1976 asti. Mukana on matalakirkollisia viidesläisiäkin, mutta ei keskeisissä asemissa. Viidennen herätysliikkeen piirissä ollaan myös kriittisiä synodilaisuuteen ja juuri sen perinteinen krkeakirkollisuus koetaan vieraaksi.
Summa. Valistunut arvaukseni sen pohjalta, mitä tunnen sekä viidesläisyyttä että synodilaisuutta, on että Päivi Räsänen ei ole paavalinsynodilainen, mutta vierailee sen tilaisuuksissa mielellään ja synodi kutsuu häntä mielellään. En ole haastatellut asiasta Räsästä, joten voi olla, etten tiedä jotain oleellista ja olen tätä nykyä väärässä.
Heitänpä nyt tähän tällaisen perustavaa laatua olevan kommentin, kun olen näitä asioita vaivaiset 30 vuotta enemmän ja vähemmän miestiskellyt ja punninnut suunnasta jos toisestakin. Se nyt ei tietty ole kovin pitkä aika 2000-vuotiseen armon aikaan ja 500-vuotiseen uskonpuhdistusaikaankaan verrattuna, mutta ehkä nyt olisi ”saumaa” ruveta ”päivittämään” uskoamme menemällä perusteisiin asti.
Yksi mielestäni melko erikoinen lähtökohta tietyille kirkkommekin suuntauksille on tuo perusteiltaan melko heiveröisissä kantimissa oleva sanainspiraatio-oppi. Siitähän nämä ”synodilaiset” ja muut vastaavat ottavat itselleen oikeuden olla ehdottomasti oikeassa. Mitä tähän sanovat oppineet veljemme ja sisaremme?
Kuinkahan paljon Suomessa on kirkkoherroja ja kuinkahan merkittäviksi vaikuttajiksi heidät pitäisi lukea?
Sitäpaitsi tämän vuoden kirkkopäivillä näyttää puhujavastuussa olleen yksi kirkkoherra, eli isännöineen seurakunnan entinen kirkkoherra. Seurakuntahan ei enää ole itsenäinen.
Tarja Koivumäelle vastasin tuossa äsken, että yksi kriteeri on muutoksen suunta. Paavalin synodin perustamisessa 1976 oli mukana paljon kirkollista vaikutusvaltaa.
1. Se on kuitenkin marginalisoitunut ja oma avaukseni on, ettei se yritäkään enää vaikuttaa kirkkoon, vaan on kääntynyt pikemminkin sisäänpäin. Sen retoriikka on jyrkentynyt, lähetyshiippakunta on vahvassa asemassa sen keskuudessa, eikä se tee aloitteita niihin kysymyksiin, jotka kirkossa ovat tapetilla tai joista päätöksenteko on avoinna.
2. Monet alussa vaikuttaneet henkilöt ovat jääneet pois tai kuolleet, ainakin eläköityneet. Volyymi on murto-osa alkuperäisestä.
3. Herätysliikkeiden johtavia henkilöitä on mukana, mutta lopulta aika vähän suhteessa siihen, kuinka paljon herätysliikkeissä on johtajia. Ja ovatko heidän liikkeensä kuitenkaan mukana synodissa? Oletko käynyt katsomassa, kuinka paljon synodin kirkkopäivillä on osallistujia? Moniko tilaa Sisarenpojan omalla rahallaan?
4. Olen tämänkin jo yrittänyt kertoa. Tapahtumaan pyydettynä puhujana osallistuminen ei merkitse välttämättä suurta aktiivisuutta. Aiempina vuosina Paavalin synodi oli tehokas pyytämään kirkkopäivilleen teologeja, asiantuntijoita ja muita puhujia. Nyt näyttävät paukut hiljalleen hiipua silläkin saralla.
Tämä voi tietenkin näyttää vähättelyltä, mutta luulen sen olevan aika yleinen näkemys kirkossa, että Paavalin synodi on marginaalissa. Voimakkaalla retoriikallaan se marginalisoi itseään entisestään. Tarkoitushakuisuudella en ole alleviivaten tarkoittanut Jani Salmista, vaan sitä että tarkoitushakuisesti Paavalin synodin voi nähdä suurena ja merkittävänä. Silloin on tavallaan niellyt synodin itsestään antaman kuvan. Mahtipontisuus on mennyt perille.
Koskaan ei tietenkään tiedä, mihin suuntaan asiat kehittyvät. Viittaan taas jytkyyn, tulihan marginaalisesta retoriikkapuolueesta 39 kansanedustajan eduskuntapuolue. Mutta siinäkään ei ole viimeistä lehteä vielä kirjoitettu. Eiköhän se palaa marginaaliin, kun kupla puhkeaa.
Ja jos näitä rivejäni on luettu synodin piirissä, niin tarkoitukseni ei ole loukata eikä vähätellä.
Tuleepa nyt kirjoitettua paljon.
Paavalin synodi kokoontuu kerran vuodessa ja lehti ilmestyy 1-2 kertaa vuodessa. Se ei varmaan oikein riitä ensisijaiseksi viitekehykseksi kenellekään. Synodin hallituksen pitkäaikainen jäsenyys voisi olla riittävä kriteeri. Samoin paikan päällä tehty arviointi, kuinka paljon jonkun henkilön puheenvuorot saavat kannatusta ja kuinka keskittynyt hän tähän synoditoimintaan on. Jos osallistuu paljon kaikkeen muuhunkin, on arviointi vähän vaikeampaa.
Teemu, keskustelimme aiemmin siitä, tuleeko papin pitäytyä aina kirkon tunnustuksessa. Väitin, että tulee ja että pappi on pappi 24 h vuoden jokaisena päivän. Tähän käsittääkseni vastasit, että tietotasoni kirkon tunnustuksesta ja opetuksesta kaipaa parantamista, etkä voi tehdä kotiläksyjä puolestani.
Pappislupauksessa papiksi vihittävä lausuu seuraavaa:
Tällä perustelin oman kantani, jonka mukaan erityisesti papin julkinen opetus, jota hän vieläpä levittää kirkon jäsenten saataville, on merkityksellinen asia siinä missä jumalanpalveluksessakin tapahtuva opetus.
Pyysin sinulta niitä tunnustuksenvastaisia kohtia Imatran saarnasta. Olen vakaasti sitä mieltä, että vaikka ajatteletkin tietotasostani niin, että
– sen ei pitäisi olla esti pyyntööni vastaamiseen.