Avioliitto on kriisissä, ja aidossa avioliitossa elävänä tämä tilanne luonnollisesti koskettaa itseäni henkilökohtaisesti. On mahdollista ja todennäköistäkin, että yhteiskunnassamme on pian todellisuutta myös samaa sukupuolta oleville pareille avoin avioliittoinstituutio. Luterilaisen kirkon on omalta osaltaan käytävä tässä asiassa itsetutkiskelua ja sisäistä keskustelua. Toivottavasti päättävät elimet tulevat tekemään viisaita, vastuullisia ja Jumalan tahdon mukaisia ratkaisuja.
Ajatuksia avioliiton erityisluonteen pohtimiseen herätteli Antti Yli-Opas mielipidekirjoituksessaan (Kotimaa 24.9.). Hän kuvasi naisen ja miehen välistä avioliittoa omalakiseksi järjestykseksi, jonka olennaisiin ulottuvuuksiin kuuluvat:
”kahden eri sukupuolen välinen seksuaalisuus ja uuden elämän syntymisen mahdollisuus.”
Ja jatkoi:
”Sen lisäksi uskossa ja rakkaudessa kasvaminen, isyys ja äitiys sekä lasten kasvattaminen ja seksuaalisuuden ohjaaminen sitoutuneeseen ja vastuulliseen suhteeseen ovat olleet avioliiton tarkoituksia.”
Yli-Oppaan mukaan kahden samaa sukupuolta olevan ihmisen liitto eroaa selvästi perinteisen avioliiton tarkoituksesta, ja näiden kysymysten käsittelyssä hän pitää olennaisena näkökulmana myös kirkon ihmiskäsityksen huomioon ottamista. Tekee kuitenkin mieli kysyä, ovatko samaa ja eri sukupuolta olevien liittojen väliset erot todella näin merkittäviä ja miltä osin. Kysymys ihmiskäsityksestä – puhumattakaan sen perustuksista – lienee monella tapaa ratkaiseva.
Mietitäänpä, lyhyen elämäni aikana ympäristöstäni tekemieni havaintojen perusteella avioliittoinstituutio:
– ei takaa onnellista liittoa kahden ihmisen välillä
– ei takaa lisääntymisen toteutumista
– ei takaa vastuullista seksuaalisuutta
– ei takaa uskollisuutta
– ei takaa mielekkään isyyden ja äitiyden toteutumista tai onnistunutta lasten kasvatusta
Sitä vastoin minkään näistä edellä mainituista asioista toteutuminen ei ilman muuta vaadi taustalleen avioliittoinstituutiota, näin olen antanut itseni ymmärtää. Mielestäni vaikuttaisi myös siltä, että parisuhteita vertailtaessa selkein toteutumatta jäävä ulottuvuus kahden samaa sukupuolta olevan liitossa on uuden elämän syntymisen, biologisen täyttymyksen, mahdollisuus. Isiä ja äitejä taas on nähty niin montaa mallia, että vedenpitävää standardia on vaikea määritellä. Vai mitkä ovatkaan ne ominaisuudet, joita odotamme äidiltä tai isältä? Voimme ne yrittää määritellä, mutta on kokonaan toinen kysymys, löytyvätkö ne sieltä, missä oletamme tai haluaisimme niiden olevan . Vai seuraisimmeko Paavalia, jonka painotuksissa vain mies on Jumalan kuva? (1. kor. 11:7) Tällaista opetusta en ainakaan omassa luterilaisessa kirkossani ole kuullut, eikä sitä taideta muissakaan suuremmissa kirkoissa erityisemmin suosia; kenties tämä on katsottu kaikkien eduksi.
Kahden eri sukupuolta olevan avioliittoa puolustetaan usein luomisen teologialla, kylkiluu jne. Ihmettelen tätä hieman. Luomiskertomuksen keskeinen anti on nähdäkseni syntiinlankeemuksen osuva kuvaus ihmisen heikkouksista ja pimeistä puolista. Sen sijaan sukupuolisesta ja seksuaalisesta monimuotoisuudesta se ei kerro yhtään mitään. Tänään tiedämme paremmin. ”Mieheksi ja naiseksi” luominen ei yksinkertaisesti riitä enää kuvaamaan sukupuolisuuden monia ulottuvuuksia. Toki se kertoo jotakin olennaista ulkoisista ominaisuuksistamme mutta helpottaa samalla karkeaa lokerointia sekä stereotypioiden muodostumista. Sikäli kun luomiskertomus on tietyssä historiallisessa ympäristössä syntynyt näkemys ihmisen osasta maailmassa ja suhteesta Jumalaan, on sen hyödyntämiseen kokonaisvaltaisen ihmiskuvan perustana kyettävä mielestäni suhtautumaan kriittisesti.
Varsinainen kysymykseni on: tyhjeneekö kristillisen avioliiton ideaalimalli lisääntymismahdollisuuden kaltaisiin kriteereihin? Tulisiko sen tyhjentyä? Välillä nimittäin tuntuu siltä että eri sukupuolta olevien liiton puolustamisessa asian katsotaan olevan näin. Oma käsitykseni on, että avioliiton ja sen siunaamisen ytimessä ovat rakkaus, sitoutuminen ja yhteys niin Jumalaan kuin toiseen ihmiseenkin. Nyt kun debatti lakimuutoksesta on pinnalla, tuntuvatkin keskiössä olevan näkemykset lisääntymisestä, isistä, äideistä ja naisen ja miehen malleista. Keskustelu näiden näkemysten kesken ei missään nimessä ole merkityksetöntä ja on kiinteästi yhteydessä ihmiskäsitykseemme, mutta tuskinpa se kuitenkaan on riittävää kristillisen avioliiton kirkastamisessa.
Kun vetoan avioliiton erityisluonteen puolesta, en vetoa totunnaisten sukupuoliroolien tai äidin ja isän roolien puolesta, en myöskään lisääntymisen puolesta. Elämä Kristuksessa ja taivasten valtakunnassa ei toivon mukaan jää kompuroimaan sukupuolen tai seksuaalisuuden juurakoihin. Mutta jääkö kristillinen avioliitto? Pitäisikö sen?
”Tässä maailmassa otetaan vaimo ja mennään vaimoksi. Mutta tulevassa maailmassa ne, jotka on katsottu ylösnousemuksen arvoisiksi, eivät enää mene naimisiin. He eivät enää voi kuolla, sillä he ovat enkelien kaltaisia. He ovat Jumalan lapsia, ylösnousemuksesta osallisia.”
Rakentavaa pohdintaa Joonas Vapaavuori, mutta loppupäätelmät jäävät pahasti puutteellisiksi.
Rakkaus ja sitoutuminen ovat tärkeitä asioita, nutta niin myös luojan luoma hedelmällisyys ja kehoitus lisääntyä ja täytää maa. Jälkimmäisessä viimeinen sananvalta on Herralla itsellään. Aabraham ja Saara ovat tästä esimerkkinä.
Sukupuoliseen muninaisuuteen liittyen meillä on evankeliumissa Kristuksen sanat: ”Maailman alussa Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi.”.
Luther puolestaan kirjoitti Iso Kateksimukseen: ”Jo alussa hän on asettanut avioliiton kaiken muun edelle ja luonut miehen ja vaimon erilaisiksi juuri avioliittoa varten”
Kiten siis evankelisluterilainen kirkko voisi opettaa tästä asiasta jotenkin toisin? Saatamme toki nykyään tuntea entistä paremmin sitä moninaisuutta jolla sukupuolisuus ihmisten keskuudessa ilmenee, mutta Kristuksen sanoihin luottaen tämä moninaisuus on siis luomiseen nähden jälkisyntyistä.
Huomioksi myös ettei sosiaalis-konstruktivinen sukupuolikäsitys edusta absoluuttista totuutta ihmisen sukupuolesta vaan ainoastaan mielikuvaa siitä.
Tämän vuoksi riittää että ratkaistaan erikseen sutautuminen samaa sukupuolta olevien sitoutunsisiin rakkausliitoihin, ilman että asiaa pitäisi yhteen sovittaa miehen ja naisen välisten avioliittojen kanssa.
”Tämän vuoksi riittää että ratkaistaan erikseen sutautuminen samaa sukupuolta olevien sitoutunsisiin rakkausliitoihin, ilman että asiaa pitäisi yhteen sovittaa miehen ja naisen välisten avioliittojen kanssa.”
Kivimäki
Tästä olen samaa mieltä. Kaikki tarvittavat oikeudet voidaan säätää parisuhdelain puitteissa.
Voiko ns. ”perinteinen kristillinen avioliittokäsitys” muuttua?
Entä mikä on se ”perinteinen kristillinen avioliittokäsitys” joka ei saa muuttua, koska se on asetettu ikuiseksi? Entä mikä on se perinteinen ”kristillinen ihmiskuva” joka ei saa muuttua?
Nykykeskusteluissa unohdetaan usein se, että perinteiseen kristilliseen avioliittokäsitykseen kuului (1900-luvun puolelle asti) muitakin ”muuttumattomiksi” käsitettyjä seikkoja kuin se, että avioliiton osapuolina on mies ja nainen, ja se, että avioliitto on tarkoitettu toimittamaan lisääntymistehtävää, sekä se, että puolisoiden tulee rakastaa toisiaan. Muuttumattomaksi Jumalan asettamaksi avioliittojärjestykseksi katsottiin myös se, että vaimojen tulee olla alamaisia miehelleen. Perinteisen ja muuttumattoman avioliittokäsityksen nimissä ns. vanhaluterilaiset vastustivat naisemansipaatiota, naisten kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia, naisten oikeutta koulutukseen (etenkin korkeampaan koulutukseen) ja omaan palkkatuloon. Naisten ja miesten yhteiskunnallisen tasa-arvon nähtiin romuttavan Jumalan luoman avioliittojärjestyksen. Sukupuolten välisen tasa-arvon katsottiin olevan myös kristillisen ihmiskuvan vastainen. Kristilliseen ihmiskuvaan kuului se, että ihminen on luotu mieheksi ja naiseksi, ja että miehen ja naisen välillä vallitsee järjestys, jossa mies on vaimon pää, vaimo alamainen, ja vaimon tulee totella miestään. Tämä järjestys sisältyi pitkään myös vihkikaavaan.
Pelättiin myös, että täysivaltaisuuden myötä naiset unohtaisivat luonnollisen kutsumuksensa vaimon ja äidin tehtäviin.
Jotenkin vaan käsitys siitä, että sukupuolten yhteiskunnallinen tasa-arvo romuttaa Jumalan luoman ”muuttumattoman ja ikuisen avioliittojärjestyksen” on unohtunut jonnekin matkan varrelle. Naisten yhteiskunnallista täysivaltaisuutta ei enää vaadita kumottavaksi ”perinteisen kristillisen avioliittokäsityksen” nimissä. Mistä lie tämä johtuu? Ilmeisesti se, mikä käsitetään perinteiseksi, muuttumattomaksi, ikuiseksi ja Jumalan asettamaksi, on siis muuttunut. Se ei ole muuttunut mihinkään, että vedotaan Jumalan asettamiin muuttumattomiin totuuksiin ja järjestyksiin. Näihin vedotaan edelleen. Mutta ne totuudet ja järjestykset, jotka katsotaan muuttumattomiksi, ovat sen sijaan muuttuneet kovasti. Se mikä katsotaan muuttumattomaksi” on siis muuttunut kovasti.
Sen tarkasteleminen ja esitteleminen mitä avioliitossa on ”aiemminkin muutettu” on sinällään ihan kiinnostavaa ja välttämätöntäkin. Mutta se on lopulta merkityksetöntä, jos ei ole näkemystä siitä mitä avioliitto lopulta on ja mikä tekee avioliiton avioliitoksi.
MIKÄ avioliitossa on se, mikä on luovuttamatonta ja jota ei voi poistaa tai muuttaa ilman, että avioliitto lakkaa olemasta avioliitto ja muuttuu joksikin muuksi. Mikä siinä on se elementti, josta sen on voinut läpi historian tunnistaa, ja mistä sen voi edelleen tunnistaa.
Jos mitään tällaista ei ole, ei ole lopulta olemassa sellaista asiaa, käsitettä ja instituutiota kuin ”avioliitto”.
Se, että avioliitto on miehen ja naisen välinen, ja siihen on liittynyt mahdollisuus jälkeläisten saamisesta, ainakin periaatteessa, suvun jatkaminen ja vastuu omista lapsista, on itse asiassa ainoa yhteinen nimittäjä läpi historian säilyneen avioliiton käsitteen suhteen.
Jos avioliitto voi olla mitä tahansa kulloinkin sovitaan, ja jos sen koko sisältö ja tarkoitus tyhjenee ”oikeuteen mennä naimisiin”, siinä ei ole varsinaista sisältöä, eikä mitään perustavanlaatuista syytä ylipäätään säilyttää sitä. Koska ei ole mitään säilytettävää.
Se miten avioliitto toteutetaan käytännössä, millainen on puolisoiden (miehen ja naisen) välinen suhde, dynamiikka, rooli- ja tehtäväjako ym. tällaiset asiat ovat muuttuneet ja ovat harkinnanvaraisia. Mutta aivan kaikki avioliittoon liittyvä ei voi olla harkinnanvaraista ja muutettavissa.
Avioliiton sen tarkoitukseen pohjautuvan perusluonteen täytyy säilyä, tai sitten mikään ei säily. Lukumäärärajoite kahteen, kielto avioitua lähisukulaisten kesken perustuvat avioliiton tarkoitukseen, ja jälkeläisten saamisen mahdollisuuteen.
Lasten saaminen avioliitossa ei edelleenkään tarvitse olla velvoite, mutta tämä lasten syntymisen periaatteellinen mahdollisuus on määrittänyt avioliiton reunaehdot. Jos mikään ei enää määritä reunaehtoja avioliiton tarkoituksen pohjalta, käsite hajoaa loputtomiin muutosehdotuksiin, kunnes mitään avioliiton ydinasiaa ei enää ole.
Kristilliseen avioliittokäsitykseen kuuluu elementtejä, jotka eivät sinällään liity avioliiton yhteiskunnalliseen tarkoitukseen.
Näistä voi ja pitää keskustella, mutta kristillisessä avioliitossa miehen ja naisen osuus siinä sisältää myös hengellisen ulottuvuuden. Tämä ei muutu, miehen ja naisen erilaisuus ei muutu, se, että Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi ja täydentämään toisiaan, ei muutu. Vaikka tavat toteuttaa ja ilmaista tätä käytännön asioiden, sääntöjen ja tehtävien suhteen muuttuisi.
Itse näen edelleen avioliiton siten, että mies on naisen pää. Se mitä tämä merkitsee käytännössä, taas on toinen asia. Kulttuurillinen ja eri aikakausien mukaan muotoutuva. Mutta jotain se merkitsee myös käytännössä, kuten sukupuolikin. Mieheys ja naiseus ei ole missään asiassa täysin yhdentekevä ja merkityksetön asia. Mielestäni.
Sari: ”Itse näen edelleen avioliiton siten, että mies on naisen pää”.
Jaa-a. Meidän huushollissa hallituksen puheenjohtajan nuijaa heiluttaa kylläkin frouva. Ja ihan hyvä niin.
Sari: ”Lasten saaminen avioliitossa ei edelleenkään tarvitse olla velvoite”,
Kuten ei myöskään avioliitossa elämisen tarvitse olla (enää) lasten syntymiselle minkään sorttinen velvoite. Vielä 50 vuotta sitten oli vähän niinkuin tapana mennä naimisiin, jos pulla sattui olemaan jo uunissa (kokemusta on), mutta onneksi avoliittokin on jo tänäpäivänä täysin hyväksytty perhhemuoto.
Frouvan kanssa on kyllä mennyt avioliitossakin ihan mukavasti toisiamme rakastaen jo melkein 50 vuotta, elämän ylä- ja alamäkiä tallusteltaessa ja jälkikasvua paimennellessa. Ilman kovin syvällisiä avioliiton tarkoitusta koskevia analyysejä tekemättäkin.
Jumala loi miehen ja naisen tasavertaisiksi kumppaneiksi, kasvotusten, toisilleen. Hän tarkoitti heidät avioliittoon keskenään. Syntiinlankeemuksen jälkeen on tullut kaikenlaista sekaannusta milloin mihinkin asiaan. Jumalan alkuperäinen luomistyö ja tarkoitus ei ole muuttunut, vaikka ihmiset ovat niitä muuttaneet esim. naista alistamalla.
Hyvää pohdintaa Sari Roman-Lagerspetziltä ja käsittääkseni myös asiatiedot aivan oikein. Kuitenkin aina on ollut kyse miehen ja naisen avioliitosta. Historiallista perspektiiviä saa kun muistaa että samaa sukupuolta olevien avioliittoa on vaadittu vasta vajaa 20 vuotta. Kun erityisesti 60-luvulla vaadittiin seksuaalista tasavertaisuutta, ei asia juolahtanut kenellekään mieleen. Sellaisen vaatijaa olisi kummeksuttu ja ehkä pidetty vähän hassuna.
Jos tuolta ajalta löytyisi artikkeli jossa asiaa olisi vaadittu, se olisi tuotu esiin jo monta kertaa.
V
”Jumala loi miehen ja naisen tasavertaisiksi kumppaneiksi, kasvotusten, toisilleen. Hän tarkoitti heidät avioliittoon keskenään.” Tästä olen kanssasi aivan samaa mieltä. Mutta Jumala loi myös ne ihmiset, jotka eivät olleet tarkoitetut vastakkaista sukupuolta varten. Jumala ei tehnyt virheitä. Me ihmiset teemme: lokeroimalla toisemme Jumalalle kelpaaviksi ja Jumalalle kelpaamattomiksi.
Seija: ”Mutta Jumala loi myös ne ihmiset, jotka eivät olleet tarkoitetut vastakkaista sukupuolta varten. Jumala ei tehnyt virheitä.”
Jotkut tuntuvat sitkeästi ajattelevan täälläkin, että homot ovat Jumalan luomistyössä sattuneita ns. ”maanantaikappaleita”.
Jos ollaan tarkkoja, niin Raamtun ilmoituksen mukaan Jumala loi ensin Aatamin ja sitten Eevan. Raamatussa ei kerrota muiden ihmisten luomisesta. Näistä kahdesta ihmisestä, miehestä ja naisesta, syntyi sitten koko ihmiskunta.
Olen muuten lukenut, että kaikkien naisten voidaan tutkimusten mukaan katsoa periytyvän yhdestä naisesta.
Salme Kaikusalo, sana adam ei merkitse mies vaan l’hinnä ’punainen’, jola viitattiin verenkietojärjestelmän (dam=veri) omanneeseen alkuihmiseen,joka oli kaksineuvoinen. (Gn 5:2)
Kyllä, Jumala loi ensin yhden ihmisen ja erotti hänestä toisen eli naisen. Näin mies ja nainen yhdessä täydentävät toisiaan, ovat kokonaisuus. ”Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi”.