Edellisen blogini keskustelussa tuli esiin sellainen asia, että kristillinen avioliitto ja lasten kasvattaminen olisi jotenkin siunauksellista. Onko mielestäsi ja jos on, millä tavalla? Mitä siunauksellisuus tarkoittaa tässä asiayhteydessä?
Jos siunauksellisuus tarkoittaa sitä, että jollakin asialla on hyvä seuraamus ja se ehkäpä tuo onnea elämään, niin voiko näin sanoa yleistävästi avioliitosta ja lasten kasvattamisesta? Ja eikö vastaavasti sinkun elämässä tai lapsettomalla pariskunnalla ole siunausta elämässä vai saavatko he siunauksensa jostakin muusta asiasta?
Avioliittoja kariutuu, vaikka kuinka alttarilla luvataan rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä aina kuolemaan saakka ja vaikka ei kariutuisikaan, niin ongelmia ja haasteita riittää enempi ja vähempi ihan läpi elämän. Avioliitoissa voi tapahtua myös kaikenlaista pahaa, eikä näistä asioista ole vapaita sen enempää kristityt kuin ei-kristitytkään.
Kumpi on pahempi tilanne, avioliitossa tapahtuva väkivalta vai irtosuhteissa elävä sinkku, joka ei satuta tahallisesti ketään, ei vain kykene jostakin syystä sitoutumaan?
Kerran eräs henkilö ihmetteli tilannetta ystäväperheessä, jossa perheen hyvin hoidettu tyttö liittyi huonoon kaveriporukkaan, jonka toimintaan kuului mm. ryöstely ja tyttö meni siis hommaan mukaan. Perheen lapsi, jota oli pidetty kuin kukkaa kämmenellä, joutui hirveän huonoille teille eikä hänen kohdallaan voinut parhaalla tahdollakaan puhua siunauksesta perheelle. Vai olisiko voinut?
Erään perheen ainokainen lapsi jäi kiinni huumekoukkuun ja kuoli nuorena, missä siunaus? Eikö lapsi tuonutkaan siunausta mukanaan? Huumekoukkuihin jää nuoria kiinni taustoista huolimatta, eli siihen ei vaikuta se, ovatko vanhemmat kristittyjä vaiko eivät.
Minun on vaikea enää uskoa mihinkään tällaisiin selityksiin, joidenka mukaan joku asia itsessään toisi elämään mukaan siunauksen ja onnen. Enempikin uskon että tekemisillä tai tekemättä jättämisillä voi olla hyviä tai huonoja seuraamuksia.
Eli en uskalla kehottaa ketään avioon tai hankkimaan lasta ja luvata, että niillä asioilla on siunaus enkä varsinkaan että ne tuovat onnen elämään. Voitko Sinä?
Tässä on nyt todella monta kysymystä, enkä ole varma ymmärränkö niistä yhtäkään kunnolle. Yhden asian tiedän, että oikeat syntiset ovat olleet hedlmällisempiä monesti kuin ne joille ei satu mitään pahaa. Ehkä Jumalan pitää puhutella joskus niin kovilla sanoilla, että täytyy lähettää kunnon tyttö tai poika johonkin porukkaan, että edes heiveröinen kosketus Jumalan valtakuntaan syntyisi.Enkä nyt tarkoita mitään nimettyä liikettä.
Toisaalta vanhempien usko ei kanna enää sen jälkeen, kun murrosikä tulee. Pakko auttaa hetken, mutta pkon alta pääseminen ottaa hyvin usein kovemman vauhdin.
Tarkoitatko, että helpon elämän saaneilla ja hedelmättömillä (=lapsettomilla) ei ole ollut Jumalan puhuttelua elämässään ja niin ollen heillä ei ole uskoakaan? Ja kenestä ihmisestä voidaan sanoa, että hänellä on ollut helppo elämä? Onko helppo elämä aina tunnistettavissa ulkoapäin?
Onko lapsen ja nuoren usko vanhemman kantimissa?
Vain Rakkaus voittaa kaiken pahan. On todella vaikeaa katsoa kun nuoret lyö päätään seinään ja niin se on aina ollut, että joku lyö sen päänsä seinään liian kovaa, eikä selviä.
Tässä ei ole mitään oikeaa eikä väärää tapaa, mutta lasten tulee antaa lyödä päätään seinään, kunhan lapsille vain kertoo miten siinä käy, kun lyö sen päänsä.
On myös hyvä rehellisesti kertoa miten se oma pää aikanaan kolisi niihin seiniin…
Asiat on tietenkin todella huonosti, jos vanhempi ei itse ole koskaan lyönyt päätään seinään, eikä voi siis edes ymmärtää miten se sattuu, kun pää kolisee…
Kysymykseni koski sitä käsitystä, että lapsi tuo VANHEMPIEN elämään siunausta, eikä nuoren pään kolinoita hänen omaan elämäänsä.
Hedelmällinen elämä uskonelämässä ei tarkoita hedelmöittymistä. Näyttää siltä, että meillä on eri kieli, joten antaa olla. Luulin ymmärtäväni lestadiolisväritteistä kieltä niinkuin ruotsalainen ymmärtää norjalaista.
Älä nyt lannistu 🙂 Äitin tapasi sanoa lastensa lukumäärän ihmettelijöille rehvakkaasti: ”olen niin hedelmällinen nainen”. 😀 Käytetään toki vl-liikkeessä hedelmä-alkuisia sanoja muissa merkityksissä kuin lisääntymisessä, just myös siinä, että jollakin asialla on hyviä hedelmiä eli hyviä seuraamuksia.
”Minun on vaikea enää uskoa mihinkään tällaisiin selityksiin, joidenka mukaan joku asia itsessään toisi elämään mukaan siunauksen ja onnen.”
Tähän johtopäätökseen minäkin olen tullut. Elämä ei ole ennalta arvattavissa. Muistan säkeen eräästä laulusta, jota nuorena laulettiin ihmisille, jotka eivät olleet uskossa. ”Elon myrskyt sinne tänne heittää…” Kun ikää on tullut, olen saanut huomata, että kyllä elon myrskyt heittävät uskovaakin. Elämä tuo eteen arvaamattomia asioita eikä mene välttämättä lainkaan niin kuin olisi pitänyt mennä, niinkuin on luullut.
.
Ei lapset tuo siunausta (tai riippuu mitä tuolla siunauksella tarkoitetaan?) vanhempien elämään, vaan työtä, huolta, murhetta, iloa, köyhyyttä, ja kaikkea mitä rakkaus yleensäkin tuo ihmisen elämään. Ja varsinkin vanhempien. Mitä enemmän lapsia sitä suurempi on työmäärä.
Onko tuo työ sitten siunaus? Saattaa se olla, mutta jos ei Jumala siunaa ja rakenna, niin turhaa vaivaa joutuu ihminen sietämään. Vanhemmat ovat palvelijoita, kuten papit, opettajat, poliisi, papit, ynm. Monesti näyttää että työ menee hukkaan, mutta lopulta kärsimys ja kestävyys tuottaa kauniin kukan. Kasvata ja kitke, lannoita ja kastele, Jumala kuitenkin voi yksin antaa kasvun.
Lapset kyllä kasvattavat Armon ymmärtämistä rajusti. Rakkaus siis kasvaa rajusti lasten kanssa, kärsivällisyyttä ja laupeutta oppii juuri lasten kanssa.
Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa; kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii.
Antiikissa lukuisat lapset olivat lesken vanhuuden turva, kun taas lapseton vaimo joutui lopulta kerjuulle, jollei ollut miestä elättämässä. Nykyisin on toisin ainakin meillä Suomessa, mutta maailmalla on vielä paljon paikkoja missä vanhat lapsettomat naiset ovat tosi heikoilla. Lapset voivat olla siis siunaus monella tapaa, mutta myös valtava taakka.
Siunaus ei ole sitä, että Jumala säästäisi meidät elämän vaivoilta, vaan sitä että Hän on läsnä elämän vaivoissa. Jos saa elämäänsä hyviä lahjoja, on sitten omissa käsissä, miten ne käyttää. Hyvistä lähtökohdista alkaneen elämän voi pilata ja siinä samalla toistenkin elämää. Se ei kuitenkaan muuta sitä miksikään, etteikö elämä itsessään olisi lahja ja siunaus.
Joku toinen saa heikommat eväät, mutta käyttää ne paremmin lähimmäisten parhaaksi. Sillä lailla hän ei ole saanut siunausta vain omaan elämäänsä, vaan on siunannut muitakin.
”Siunaus ei ole sitä, että Jumala säästäisi meidät elämän vaivoilta, vaan sitä että Hän on läsnä elämän vaivoissa. ” Teemu.
Juuri näin. Miten me asennoidumme ja ymmärrämme elämän ja yleensäkin miten me suhtaudumme tämän ajan tuomiin murheisiin ja haasteisiin?
Otammeko kaikki ns. ”Jumalan kädestä” myös ojennuksen? Katkeruus on synnin seurausta ja kuinka helposti me synnin pettämänä paadumme.
Laajasti ajatellen voisi ajatella, että kaikki maailmaan vääryys on rakkaudettomuutta ja sen seurauksista saamme kaikki osamme. On joskus kovaa olla ihminen. Joskus kuulee sanottavan, että elämästä tulee nauttia… Onko elämä todella nautinto aine, jota ilman emme voi elää? Mitä elämä lopulta on?