Keskusteltaessa tasa-arvoisesta avioliittolaista kaikki tuntuvat omasta mielestään puolustavan avioliittoa. Miten on mahdollista, että avioliiton puolustaminen johtaa päinvastaisiin näkemyksiin. Ongelma ei ratkea vaikka avioliitto varustettaisiin atribuutilla kristillinen. Mikä on se kristillinen avioliittokäsitys, mitä kukin puolustaa.
Lukiessani tasa-arvoisen avioliittolain vastustajien argumentaatiota minulle tulee seuraava tunne. Jumala on luonut ihmisen vastaamaan ihmisen ideaa, joka on heteroseksuaali hedelmällinen mies tai nainen. Ihmisen tehtävä on toteuttaa avioliiton ideaa, joka on miehen ja naisen elinikäinen liitto. Kirkon opetuksen tehtävä on opettaa tätä luomisessa annettua (ikuista) ideaa vaikka yhteiskunta muuttaisikin käsityksiään.
Tässä ajattelussa syntiinlankeemus selittää sitä, että elävässä elämässä tämä ei aina toimi. Voidaan ajatella suoraan niin, että homous ja lesbous ovat syntiä. Tai sitten ne nähdään sairautena tai vajavuutena, jotka ovat synnin seurausta. Kysymys on avioliiton idean puolustamisesta. Tämän ymmärretään automaattisesti tarkoittavan myös avioliittojen puolustamista.
Toisaalta voidaan lähteä siitä, että Jumala antoi ihmiselle tehtävän elää sosiaalisena olentona toisten ihmisten kanssa. Tähän kuuluu se, että ihmiset sitoutuvat pitämään huolta toisistaan. Tähän sitoutumiseen kuuluu tavoitteena uskollisuus ja elinikäisyys. Sitoutumisen rajoja säätelee kulloinenkin kulttuuri: jossakin voi olla useita vaimoja tai useita miehiä; meidän kulttuurimme on kauan tunnustanut yhden miehen ja yhden naisen liiton avioliitoksi. Nyt yhä laajemmin ajatelleen, että avioliitto voi olla myös kahden miehen tai kahden naisen sitoutunut suhde.
Tässä ajattelussa ei ole ikuista ihmisyyden tai avioliiton ideaa, jonka toteuttaminen tai johon pyrkiminen olisi ihmisen velvollisuus. Mutta tässä on velvollisuus — Jumalan käsky, jos niin halutaan sanoa — pitää huolta toisesta, olla toiselle uskollinen, antaa hellyyttä ja saada hellyyttä, pitää toisia ihmisiä lähimmäisinä. Syntiinlankeemus näkyy näiden velvollisuuksien rikkomisina.
Kysymys ei ole siitä, kumpi on uskollinen Jumalan yleiselle ilmoitukselle, Raamatulle tai Jeesuksen opetukselle. Kysymys on niistä filosofisista edellytyksistä, joilla Raamattua luetaan ja maailmaa katsotaan.
Charlotta
Rukous ei ”tuota” sen mukaan miten ihminen rukoilee ja kuinka paljon hän uskoo, sillä rukousvastaus ei ole ihmisen omissa käsissä.
Sen sijaan ratkaisevaa on kenelle rukous ojennetaan. Koska Jumala on kaikkivaltias niin nän voi antaa rukousvastauksia juuri niin paljon kuin hän haluaa kussakin tilanteessa antaa. Hänen halunsa ei ole mielivaltaa vaan kokonaan riippuu siitä minkä hän kokee hyväksi asianomaisessa tilanteessa.
Arto
Sinä ihmettelet kuinka elämänsä ateistiksi aivopesty rukoilisi.
Kun ihmisten kanssa on keskustellut niin useasti vain on saanut kuulla että hekin ovat jossakin vaiheessa rukoilleet.
Yleensä tosiasiallinen elämä on paljon monimuotoisempi kuin vain puhallusputken läpi maailmaa katsoen näyttäisi.
Matias, millä perusteella syytät ateistisia vanhempia aivopesusta, jos nämä eivät opeta lapselleen, että heidän pitäisi pelätä täysin olemassa olevaksi todistamatonta jumalaa, joka lähettäisi nämä kadotukseen ikuisiksi ajoiksi, jos nämä eivät tähän usko? Kumpi puoli tässä on syyllinen aivopesuun. Aion kasvattaa omat lapseni kyseenalaistamaan kaikkea, mitä heille kerrotaan, jotta he voisivat ottaa selvää, onko heille kerrottu totta vai ei.
Kuinka monen koko elämänsä ajan ateistina olleen kanssa olet keskustellut, ja kuinka moni heistä on sanonut rukoilleensa, ja millä tavalla?
Maailmankatsomus ilman jumalia on avarin mahdollinen katsomus. Jumala on se kapea puhallusputki. Jumalausko estää tutkimasta aivan kaikkea.
Voi kun saisi enemmän kuuluville Matiaksen mielipiteitä ja viisautta. Sellaista herätystä tämä kansakunta kaipaisi;)
Ja ettei nyt jollekin uudelle lukijalle jäisi epäselväksi: toivoisin tuon kaltaiselle julistukselle julkisuutta siksi, että ihmiset heräisivät ajattelemaan ja ymmärtämään vailla järkeviä perusteluja olevan julistuksen tyhjänpäiväisyyden.
Arto
1)
Aivan samalla tavalla kuin lapsi oppii vanhemmiltaan äidinkielen tai kielet, yhtä lailla samalla tavalla lapsi ensisijaisesti seuraa vanhempiaan uskonnollisessa elämässään. Jos vanhemmat opettavat jumalankielteistä oppiaan lapsilleen, niin juuri sillä he indoktrinoivat mukulansa ateismiin. Tässä on asiaperuste sille opetustavalle, mitä tässä keskustelussa kutsuin ateistisen propagandan kirjalliseen tyyliin kuuluvalla sanalla ”aivopesu”, joka suunnataan toisin opettavien opetukseen.
2)
Mitä tulee tutustumiseeni ateisteihin, niin olen sen verran sekä keskustellut että lukenut että useimmiten jo muutaman lauseen jälkeen alan tunnistamaan heidän kirjallisen lajityylinsä perusilmauksia.
Jo puolen vuosisataa sitten luin erään perusteellisen tutkimuksen missä todettiin että yksistään länsimaisessa ateismissa on toistakymmentä erilaista aatteellista suuntausta, jotka jopa aatehistoriallisesti opettavat erilaisia opetuksia ja käytännössä ovat erilaisia liikeitä.
3)
Kuvaavaa ateismin ahdasmielisyydelle on että erittäin monet eri poulilta maailmaa tulleet maahanmuuttajat kokevat nimenomaan ateismin kaikkein ongelmallisimmaksi ilmiöksi kaikista täällä suomalaisen kulttuurimme keskuudessa olevista aatevirtauksista.
Matiaa,
1) Et taida ymmärtää kriittisen ajattelun opettamista. Aion siis opettaa lapsiani kuinka ajattella, en mitä ajatella. En aio opettaa heille päivästä toiseen, tai koskaan, että ”Jumalaa ei ole olemassa. Jumala on vain mielikuvituksen tuotetta.” Jos he kysyvät, että Jumalasta, aion tietenkin kertoa oman näkemykseni, että se on joidenkin ihmisten mielestä maailmankaikkeuden takana oleva entiteetti. Jos he kysyvät omasta uskostani tähän, vastaan tietenkin, että en usko, koska en ole nähnyt todisteita tästä.
Tietenkin jos nämä kriittisen tarkastelun jälkeen tulevat siihen tulokseen, että Jumala on olemassa ja kristinusko oikeassa, en aio heitä siitä moittia. En voi sanoa uskovaisten olevan samalla linjalla päinvastaiseen suuntaan. Olen jopa kokenut itse tämän, mutta onneksi hyvin lievästi.
2) Voisitko luetella näitä aatteellisia suuntauksia, kun oman käsitykseni mukaan niitä on yksi tai korkeintaan kaksi, joista toinen pitää sisällää toisen. a) Epäusko jumalan olemassa oloon. (heikko ateismi) b) usko jumalan olemassa olemattomuuteen. (vahva ateismi ja antiteismi). Itse olen ensimmisessä kategoriassa.
3) On se niin vaikea hyväksyä ihmisiä, jotka haluavat ajatella omilla aivoillaan. Voisitko tarkentaa, että mikä ateismissa heitä ahdistaa ja mikä ateismissa on niin ongelmallista?
Minulla ei ole mitään kristinuskoista, islaminuskoista, yms. uskovaa henkilöä vastaan mitään, ja voin tulla erinomaisesti näiden kanssa toimeen, vaikka tietäisin heidän olevan uskossaan fundamentalistisia. Tosin heillä voisi olla ongelma minun ateismin kanssa, koska he pitäisivät minua joko saatanasta seuraavaa tai pelastuksen tarpeessa olevan, jolloin he saattaisivat pyrkiä käännyttämään minua. Riippuen tilanteesta, voisin olla melko agressiivinen tätä pyrkimystä kohtaan.
Väite, että vain ateistit ajattelevat omilla aivoillaan, on jokseenkin hupaisa. Vain tynnyrissä kasvanut ihminen voi välttyä saamasta informaatiota ympäröivästä yhteiskunnasta. Jostakin ne ateistitkin ovat oppinsa imeneet, ei se kaikki ole heidän omien aivojensa tuotosta.
Tätä kirjoittaessani ajattelen vahvasti omilla aivoillani.
Salme, en sanonut suoraan noin, enkä varsinkaan tarkoittanut niin (pahoitteluni tästä väärinymmärryksestä). Mutta vain uskonnottomat ateistit voivat ajattella kriittisesti myös jumalien olemassa oloa ja pyhien kirjoitusten totuutta, sillä uskovaisten on otettava tämä automaattisesti kritiikittömänä totuutena, tai ”vaarana” on ateistius. Voit toki ajatella näennäiskriittisesti muiden uskontojen väittämiä, mutta ajattelutaustasi on yhden uskonnon väittämien totuutena pitämisessä.
Arto, ai tuota tarkoititkin. Ok.
Kiristinusko on minun elämässäni osoittautunut toimivaksi kaikilla elämän alueilla ja siksi pidän sitä itselleni parhaana uskomusmuotona eikä vain uskomusmuotona vaan koko elämään sovellettavissa olevana totuutena.