Keskusteltaessa tasa-arvoisesta avioliittolaista kaikki tuntuvat omasta mielestään puolustavan avioliittoa. Miten on mahdollista, että avioliiton puolustaminen johtaa päinvastaisiin näkemyksiin. Ongelma ei ratkea vaikka avioliitto varustettaisiin atribuutilla kristillinen. Mikä on se kristillinen avioliittokäsitys, mitä kukin puolustaa.
Lukiessani tasa-arvoisen avioliittolain vastustajien argumentaatiota minulle tulee seuraava tunne. Jumala on luonut ihmisen vastaamaan ihmisen ideaa, joka on heteroseksuaali hedelmällinen mies tai nainen. Ihmisen tehtävä on toteuttaa avioliiton ideaa, joka on miehen ja naisen elinikäinen liitto. Kirkon opetuksen tehtävä on opettaa tätä luomisessa annettua (ikuista) ideaa vaikka yhteiskunta muuttaisikin käsityksiään.
Tässä ajattelussa syntiinlankeemus selittää sitä, että elävässä elämässä tämä ei aina toimi. Voidaan ajatella suoraan niin, että homous ja lesbous ovat syntiä. Tai sitten ne nähdään sairautena tai vajavuutena, jotka ovat synnin seurausta. Kysymys on avioliiton idean puolustamisesta. Tämän ymmärretään automaattisesti tarkoittavan myös avioliittojen puolustamista.
Toisaalta voidaan lähteä siitä, että Jumala antoi ihmiselle tehtävän elää sosiaalisena olentona toisten ihmisten kanssa. Tähän kuuluu se, että ihmiset sitoutuvat pitämään huolta toisistaan. Tähän sitoutumiseen kuuluu tavoitteena uskollisuus ja elinikäisyys. Sitoutumisen rajoja säätelee kulloinenkin kulttuuri: jossakin voi olla useita vaimoja tai useita miehiä; meidän kulttuurimme on kauan tunnustanut yhden miehen ja yhden naisen liiton avioliitoksi. Nyt yhä laajemmin ajatelleen, että avioliitto voi olla myös kahden miehen tai kahden naisen sitoutunut suhde.
Tässä ajattelussa ei ole ikuista ihmisyyden tai avioliiton ideaa, jonka toteuttaminen tai johon pyrkiminen olisi ihmisen velvollisuus. Mutta tässä on velvollisuus — Jumalan käsky, jos niin halutaan sanoa — pitää huolta toisesta, olla toiselle uskollinen, antaa hellyyttä ja saada hellyyttä, pitää toisia ihmisiä lähimmäisinä. Syntiinlankeemus näkyy näiden velvollisuuksien rikkomisina.
Kysymys ei ole siitä, kumpi on uskollinen Jumalan yleiselle ilmoitukselle, Raamatulle tai Jeesuksen opetukselle. Kysymys on niistä filosofisista edellytyksistä, joilla Raamattua luetaan ja maailmaa katsotaan.
Entäpä jos tehtäisiin päinvastoin ja otettaisiin kaikilta pois oikeus soilmia avioliitto? Toisin sanoen, säädettäisiin kaikkia koskeva laki rekisteröidyistä parisuhteista. Tasa-arvohan toteutuisi myös sillä tavoin.
Mitä sellaista etuoikeutta minä olen vaatimassa, mitä muilla ei olisi?
En käsitä, miten sinun pituutesi liittyy tähän keskusteluun millään tavalla. Onko Suomessa muka jokin laki, joka syrjii pitkiä ihmisiä?
Varmaan huomasit, että sinä et perustellut näkemyksiäsi millään tavalla ja minun perusteluihinkin puutuit vain niitä nälvimällä. Ja lopuksi poistut marttyyrinä alttarilta vaikka aloitit keskustelun syyttämällä minua siitä, että minä en perustele sanomisiani.
@ Jusu ja Panu
Taisi pohojanmaan jättilääseltä paukut loppua heti alakumetreillä, vaikka ollahan niin isoa miestä, jotta. Ihan kaksmetrinen pohojalaanen, hui:o.
Rukous on realistisesti kaikille ihmisille samansisältöinen, itsensä psyykkaaminen parempiin suorituksiin. Se voi tapahtua missä elämän tilanteessa tahansa ja koskea mitä elämän tilannetta tahansa. Otan yhden esimerkin. Usain Bolt 100 metrin lähtöviivalla tekee rukouksen. En tiedä hänen uskomustaan mutta uskon hänen rukouksellaan pyrkivän psyykkaamaan itsensä maksimi suoritukseen.
Tämä ajattelu on rukouksen ainoa realistinen vaikutus, merkitys.
”… ihmisellä voi säilyä intuitiivinen kokemus siitä, että jokin toimija tai voima tarkkailee häntä ja vaikuttaa hänen elämänkulkuunsa.”
Joopa joo. Tätä voidaan muuten muissa kuin teologisissa yhteyksissä kutsua myös esimerkiksi vainoharhaisuudeksi. Määritelmiä sopivasti mutjauttelamalla voidaan toki ihan monia asioita katsoa rukoilemiseksi. Jos rukoileminen ymmärretään perinteisellä, etten sanoisi klassisella tavalla, jumaliin tai muihin yliluonnollisiin vaikuttajiin uskomaton ihminen ei rukoile.
En toki kyseenalaista dosentin viisaita näkemyksiä. On mahdollista, että uskonnoton ihminen kuitenkin haluaa turvautua yliluonnolliseen. Voihan ihminen uskoa jumaliin, tonttuihin tai keijukaisiin, eikä silti tunne kuuluvansa mihinkään uskontoon.
Niin, ev-lut kansalainen rukoilee Allahia, hädän hetkellä, varmuuden vuoksi.
Sillä eihän ihminen voi olla Jumalan edessä uskonnoton, eihän?
Kun ikänsä on toiminut ihmisten keskuudessa ja puhunut heidän kanssaan mitä erilaisimmista kysymyksistä, niin voi todeta että tässä tutkija on metodisesti tullut suurimpiirtein samaan tulokseen kuin mihin on sormituntumalta päätynyt elämänsä aikana.
Ihminenhän on luonnostaan uskonnollinen ihminen, homo religiosus.
Tosin samoin kuin kaikki ihmiset kaipaavat rakkautta mutta muutamilla elämänkokemusten kautta on tullut traumoja ”rakkauden” kokemiseen, samoin myös ihminen luonnostaan on uskonnollinen, mutta tässäkin muutamilla on joidenkin traumojen takia tullut allergisuus ”uskontoa” kohtaan. Perusolemus ja ihmisen tarpeet eivät muutu mutta ilmentymät voivat muuttua kokonaankin.
Tästä samaisesta psykologisesta ja sosiologisesta syystä myös ateismi saa aatteellisesti hyvinkin erilaisia ilmentymiä eri kulttuureissa. Yleensä kulttuurissa A siitä tulee – A, kulttuurissa B puolestaan -B jne.
Ev-lut kirkon omien tutkimusten mukaan puolet kirkon jäsenistä ei usko minkäänlaiseen korkeampaan voimaan ja niistäkin jotka uskovat, vain osa uskoo persoonalliseen jumaluuteen.
On melkoinen älyllinen aivopieru esittää että ihminen joka ei usko yliluonnollisiin voimiin, sellaisiin vetoaisi.
Mutta uskovaisen on pakko selittää omia uskomuksiaan todeksi vetoamalla itselleen että kaikki muutkin.
Ydinkysymys on, ”tuottaako” rukous enemmän, jos uskoo rukoilemisen kohteeseen.
Vai onko rukous vain ”sussiunaa” -tyyppinen mantra.
Ns. hätärukous on ollut sota-aikana yleinen ja varmasti sellaista ilmenee nykyisinkin esim. vakavien onnettomuuksien yhteydessä. Ihmisen alitajunnainen usko puhkeaa silloin esille, sillä ateistinen maailmankatsomus perustuu vain järkeen, ei tunteeseen. Tämä osoittaa todeksi sen kristillisen ihmiskäsityksen keskeisen piirteen, jota on kuvattu moniselitteisellä ilmaisulla ihmisestä Jumalan kuvana. Siksi ihmisyys jää vajavaiseksi ilman tuonpuoleisen todellisuuden huomioimista.
Yrjö Sahama
Kaikilla ihmisillä on tunne-elämä mukana maailmankatsomuksessaan. Se on Jumalan tahto lähimmäisen rakkauden luomisessaan.
Ystävällisesti kerrot realistisesti ” tuonpuoleisen todellisuuden ” ? Uskon , että me kaikki ihmiset olisimme kiitollisia tiedostasi.
Tuonpuoleiseen todellisuuteen kuuluu mm. Jumala, enkelit ja taivas (hengellisessä mielessä). Moni meistä on saanut kokea välähdyksiä tuonpuoleisuudesta jo tämän elämän kuluessa.
Yrjö Sahama:”Hätärukous on ollut sota-aikana yleinen ja varmasti sellaista ilmenee nykyisinkin esim. vakavien onnettomuuksien yhteydessä. Ihmisen alitajunnainen usko puhkeaa silloin esille”
Väittäisin, että tähän vaadittaisiin jonkinasteinen uskonnollinen indoktrinaatio lapsena. Jos lapselle ei ole opetettu mitään uskontoa, mitä jumalaa tämä aikuisena hätärukoilisi?
Arto
On erotettava rukous toimintona ja rukouksen kohde.
Rukous toimintona on yleisinhimillinen tapahtuma kulttuurista ja kasvatuksesta riippumatta.
Sen sijaan opetus määrittelee minkä muotoinen ja minkä sisältöinen rukous on. Esim. intialaisessa uskonnollisuudessa se esiintyy mietiskelynä, Useissa uskonnoissa erilaisten riittien tekemisenä ja meillä kristityillä nimenomaan puhe tai elämysyhteytenä Jumalan kanssa.
Matias, täytyisi siis määritellä tarkemmin, että mitä on rukous toimintona. Kuinka koko elämänsä ateistina kasvatettu rukoilisi?