Raamatussa on indikatiivi: Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Moni lukee siihen imperatiivin: Ihminen eläköön heteroseksuaalina miehenä tai heteroseksuaalina naisena!
Raamatussa on imperatiivi: Lisääntykää ja täyttäkää maa! Tämä imperatiivi on joillekin mielivaltaisen vallankäytön väline; toisia painostetaan hankkimaan lapsia ja toisia painostetaan olemaan hankkimatta. Yhdessä tilanteessa viesti on: Kelpaat meille ja Jumalalle vain, jos et käytä ehkäisyä! Ja toisessa tilanteessa viesti on: Kelpaat meille ja Jumalalle vain, jos et harrasta seksiä etkä hanki lapsia!
Katekismuksessa on positiivi, että miehen ja naisen elinikäinen avioliitto on hyvä: Jumala on luonut ihmiset miehiksi ja naisiksi. Seksuaalisuus on osa Jumalan luomistyötä. Sen tarkoitus on palvella miehen ja naisen välisen suhteen syntymistä ja säilymistä. Aviosuhteessa voimme tuottaa toiselle iloa, oppia palvelevaa rakkautta ja kasvattaa uutta sukupolvea. Avioliitto on perheen perusta. Julkinen sitoutuminen ja yhteiskunnan vahvistus antavat sille turvan. Elinikäisessä avioliitossa miehen ja naisen suhde voi parhaiten toteutua Jumalan tarkoittamalla tavalla. Avioliiton suojelemisen vaatimus koskee sekä omaa että toisten avioliittoa. Käskyn piiriin kuuluu ihmisen koko elämänkaari. Rakkaudesta ja vastuusta irrotettu seksuaalisuus orjuuttaa ihmistä ja vahingoittaa sekä häntä itseään että toisia. Avioliiton rikkominen haavoittaa syvimpiä ihmissuhteita ja horjuttaa elämän perusrakennetta. Puolisoiden keskinäinen anteeksiantamus ja tahto sitoutua toisiinsa saattavat kuitenkin auttaa vaikeastakin umpikujasta. Avioliiton lopullinen särkyminen voi johtaa avioeroon. Päätös uudelleen avioitumisesta on vastuullinen ja vakava. Sen tuominen Jumalan ja ihmisten eteen ei kysy vain tahtoa sitoutua vaan myös armoa ja anteeksiantamusta.
Moni lukee siihen komparatiivin: Miehen ja naisen avioliitto on parempi kuin…
Keskustelu lainehtii puolelta toiselle. Milloin mikäkin näköala saa painoarvoa. Mielestäni kyse on hyvin yksinkertaisesta asiasta. Voiko kirkko hyväksyä jotain, minkä Raamattu selvästi hylkää? Mikäli kirkko voi toimia näin, niin mikä on Raamatun asema sen jälkeen? Oikeastaanhan tähän kysymykseen on teologinen opetus johtanut jo kymmeniä vuosia. Pyrkiessäni teologiseen oii ensimmäisenä vastassa kehoitus kritisoida kaikkea. Paitsi tietysti herrojen omia näkemyksiä. Tälläiseen opetukseen kun nuori teologian opiskelija heti alussa törmää, niin ei ole ihme jos sillä ei ole vaikutusta. Raamatun arvovaltaa ainoana kirkon perustuksena on näin vuosikaudet murrettu. Nyt kysytään kirkossa vain sitä voidaanko hyväksyä sellaista minkä Raamattu kieltää. Eli pidetäänkö kieltoa vain sen ajan käsityksenä vai Jumalan ilmoituksena. Mikäli kyse on vain väärästä käsityksestä, niin se voidaan muuttaa. Sama voidaan hyvksyä sitten ehkä muissakin kohdin. Jolloin kirkon opin pohjaksi tulee lopulta vain yleinen mielipide.
Hylkääkö Raamattu kaiken sen, mitä olemme tottuneet ajattelemaan sen ’selvästi hylkäävän’? Raamattu kuvaa arvojen ja käytännön kehittymistä heimoyhteisöstä maailmanvallan alaisuuteen. Ei kehitys siihen päättynyt vaan on kaiken aikaa kiihtynyt.
Kumpi on Raamatun sanoman ydin, sen kertominen mitä emme saa tehdä vai sen kertominen, mitä meidän tulisi tehdä, jotta toteuttaisimme Jumalan tahdon? Vai olisiko se ilmoitus siitä, että Jumala rakastaa maailmaa ja siinä asuvia ihmisiä?
Kysymys on todella siitä, pitääkö kirkkomme kiinni Jumalan sanasta ja siihen liittyvästä tunnustuksestaan. Jumalan luomistyötä ja Vapahtajamme liittymistä siihen murennetaan ratkaisevasti, jos vain miehelle ja naiselle tarkoitettu yhteenliittyminen avioliitossa laajennetaan samaa sukupuolta oleville. Kristinuskon arvoista irtautunut maallinen yhteiskunta ei tee ratkaisujaan enää siitä käsin. Kirkko muistakoon kristinuskon ja ennen kaikkea Kristuksen arvovalintojensa perusteena.
”Kun aika murtui ryskein valtavin, hän (Luther) Raamattuunsa tarttui lujemmin”.
Martti, kysyit: ”Kumpi on Raamatun sanoman ydin, sen kertominen mitä emme saa tehdä vai sen kertominen, mitä meidän tulisi tehdä, jotta toteuttaisimme Jumalan tahdon? Vai olisiko se ilmoitus siitä, että Jumala rakastaa maailmaa ja siinä asuvia ihmisiä?”
Tarvitaan lakia ja evankeliumia. Mihin ihminen tarvitsee armoa, jos ei ole syntiäkään? Armosta tulee vain pelkkää empatiaa. Se ei vielä ole kristillistä sanomaa, johon kuuluu laki ja evankeliumi.
Lain kautta tulee synnintunto. Siellä, missä kristillinen julistus ja opetus ovat aitoa, siellä otetaan huomioon synnin todellisuus monine ilmenemismuotoineen, ja kehotetaan parannukseen. Syntinsä tunnustavalle on anteeksiantamus Kristuksen sovitustyön tähden. ”Siellä missä syntien anteeksiantamus on, siellä on elämä ja autuus” (Luther).
Nykyjulistus kirkossamme tuppaa olemaan joskus sanomaa, jossa hengellinen kieli on muuttunut kokonaan yhteiskunnalliseksi kieleksi tasa-arvo- ja ihmisoikeusaiheiden ollessa keskiössä. Raamatun syvemmät lähtökohdat unohtuvat.
Jotta toteuttaisimme Jumalan tahdon, meidän tulee rakastaa Häntä yli kaiken ja lähimmäistämme kuin itseämme. Kerromme ihmisille rakkaudella, sanoin ja teoin evankeliumia. Evankeliumi oli lähtökohta Mario Bergnerinkin elämässä, myös ”rakkauden uutta suuntaa” etsittäessä.
”Nykyjulistus kirkossamme tuppaa olemaan joskus sanomaa, jossa hengellinen kieli on muuttunut kokonaan yhteiskunnalliseksi kieleksi tasa-arvo- ja ihmisoikeusaiheiden ollessa keskiössä.” Yhteiskunta tasa-arvo- ja ihmisoikeuskysymyksineen on monella tavoin syntinen ja armoton. Siksi kirkonkin on julistettava lakia ja evankeliumia tästäkin näkökulmasta. Näinhän Vanhan testamentin profeetatkin tekivät. Saarnaa ei tee hengelliseksi siinä käytetty kieli, vaan sen sisältö. Kielen on oltava sellaista, että kuulijat ymmärtävät, mitä saarnataan.
Tarkoitin sitä, että hengellinen puhe ammentaa Raamatun arvomaailmasta käsin, tuoden esille Jumalan tahdon. Profeetatkin julistivat Jumalan tahtoa, eivät luopumista siitä, kuten nykyisin kuultaa joissakin puheissa ( ”Onko Jumala todella sanonut?”)
Mikä on Raamatun arvomaailma? Se kertoo verisestä väkivallasta yhtä hyvin kuin hienotunteisesta armeliaisuudesta. Kokonaisia kansoja vihitään tuhon omiksi ja kuitenkaan suitsevaa kynttilää ei sammuteta. On muistettava, että Jeesuskin sanoi vuorisaarnassaan toistuvasti: ”Teille on opetettu – – – mutta minä sanon teille…”
Mutta: ajatteletko, että Jeesuskin erehtyi esim. naisen ja miehen avioliittoon viitatessaan? Onko joku/jokin muu se, jossa ”kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä”?