Kirkolliskokous hyväksyi torstaina 5.11.2015 yleisvaliokunnan mietinnön 3/2015 edustaja-aloitteesta 2/2015, joka koski uutta avioliittolakia.
Mietinnössä on paljon myönteistä. Siinä kuvataan melko huolellisesti kirkon aiempia kannanottoja, joskaan niiden puutteita ei juuri huomioida. Mietinnössä myös todetaan ilmeisesti ensimmäisen kerran yhteisesti, että avioliitosta on kirkossa eri näkemyksiä. Kirkon aiemmissa yhteisissä lausunnoissa eri näkemykset eivät ole saaneet sijaa.
Hyvää on myös suhteellisuudentajun säilyminen näkemyserojen keskellä. Valiokunta toivoo uskonyhteyden säilyvän kirkossa: ”Perimmäisenä tavoitteena on, että vaikeissakin tilanteissa kirkon jäsenet kokoontuvat rukoilemaan yhdessä, viettävät yhteistä jumalanpalvelusta, puhuvat kunnioittavasti toisistaan ja pyrkivät säilyttämään keskinäisen yhteyden yhteisessä uskossa ja rakkaudessa.” (s. 21)
Myös valiokunnan varsinaiset esitykset ovat hyviä. Ensiksikin kirkkohallitukselta pyydetään tarkempaa oikeudellista selvitystä avioliittolain seurauksista. Toiseksi pyydetään piispainkokoukselta selontekoa kirkolliskokouksen ja piispainkokouksen aikaisempiin lausuntoihin perustuvasta avioliittokäsityksestä, kaikkien ihmisarvosta ja papin velvollisuuksista. Pidän tärkeänä, että tuleva selonteko huomioi myös lausuntojen ongelmat ja sen, että avioliittokäsityksestä, ihmisarvosta ja papin velvollisuuksista on kirkossa eri näkemyksiä. Kolmanneksi kirkkohallitukselta pyydetään keskustelumallia ja aineistoa. Keskustelu on erittäin tarpeen. Neljänneksi kirkkohallitukselta pyydetään avioliittoaiheista tutkimusta, mikä on myös tervetullutta.
Mietintöön sisältyy myös ongelmia. Suurin ongelma nähdäkseni on se, että mietinnön lähtökohta on vanhoillinen ja autoritaarinen: valiokunta on ottanut tehtäväkseen selvittää, ”mikä on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon käsitys avioliitosta” (s. 3). Ilmaus ”kirkon avioliittokäsitys”/”kirkon avioliittokanta” esiintyy tekstissä eri muunnoksin lähes 20 kertaa. Onko kirkolla ylipäätään tarpeen olla yhtä ja yhteistä ”avioliittokäsitystä”? Miten odotus sellaiseen ”yhdessä sitoutumisesta” (s. 9) sopii yhteen omantunnonvapauden korostuksen (s. 15) ja aitoon keskusteluun (jota esitetään) pyrkimisen kanssa? Kirkon linja on jo pitkään ollut kunnioittaa jäsentensä omantunnonvapautta ja vapautta ottaa itse kantaa ihmiselämän kysymyksiin kultaisen säännön valossa. Edellytetäänkö kirkon jäseniä nyt omaksumaan yksi yhteinen ”kirkon kanta” avioliittoon? Luterilaisen teologian ja omantunnonvapauden periaatteen valossa kirkon ei ole tarpeen pitää kiinni yhteisestä avioliittokannasta eikä edes keskusteluissa etsiä sellaista.
Toinen ongelma nähdäkseni on, että toisin kuin valiokunta arvelee, luterilaista avioliittokäsitystä ei ole selvitetty riittävästi teologiankaan osalta. Tästä olen kirjoittanut toisaalla. Kolmas ongelma nähdäkseni on, että mietinnön tulkinta kirkkolakia ja -järjestystä juridisesti alempien asiakirjojen (esim. kirkkokäsikirja) asemasta on puutteellisesti pohdittu.
Neljäs, huomattavan vakava ongelma on, että uuden avioliittolain seurauksia ei ole pohdittu eräin olennaisin osin. Mietinnössä tehdään kyllä selkoa siitä, mikä on kirkon käsitys avioliitosta ja kirkollisesta vihkimisestä. Mietinnöstä puuttuu sen sijaan lähes täysin arviointi samaa sukupuolta olevien siviiliavioliittojen seurauksista kirkolle. Ilmeisesti ainoa asiaa koskeva kohta kuuluu näin:
”Uusi avioliittolaki suurelta osin kumonnee lain rekisteröidystä parisuhteesta. Siksi syntyy tarve päivittää piispainkokouksen ohjetta, mikäli sitä halutaan edelleen soveltaa.”
Valiokunta ei kuitenkaan tee tätä asiaa koskevaa esitystä piispainkokoukselle. Miten kirkko siis tulee suhtautumaan kyseisiin avioliittoihin? Valiokunta ei pohdi myöskään seurauksia, joita samaa sukupuolta olevien parien mahdollinen sulkeminen kirkollisesti vihittävien parien joukosta saattaa merkitä. Millaisen viestin se lähettää seksuaalivähemmistöille? Millaisen viestin se lähettää kaikille kirkon jäsenille ja yhteiskuntaan? Kirkollinen vihkikäytäntö alkaa näyttää syrjivältä. Haluavatko heteroparit tulevaisuudessa osallistua syrjivänä pitämäänsä käytäntöön? Romahtaako kirkollisesti vihittävien määrä entisestään? Olisiko piispainkokouksen selontekoa laatiessaan syytä pohtia uuden avioliittolain seurauksia näiltäkin osin?
Vesa Hirvonen
Tulkaa kaikki -liikkeen koordinaattori
Vesa Hirvonen lainaa blogitekstissä selontekoa: ”Uusi avioliittolaki suurelta osin kumonnee lain rekisteröidystä parisuhteesta. Siksi syntyy tarve päivittää piispainkokouksen ohjetta, mikäli sitä halutaan edelleen soveltaa.” ja totea a:”Valiokunta ei kuitenkaan tee tätä asiaa koskevaa esitystä piispainkokoukselle.”
Onko siis niin ettei piispainkokous ole valtuutettu päivittämään ohjetta aivan omastakin aloitteestaan. Olettaisin että sellainen ohje on tulossa ennen maaliskuuta 2017.
”Onko kirkolla ylipäätään tarpeen olla yhtä ja yhteistä ”avioliittokäsitystä”?
Jos kirkko haluaa olla kristillinen kirkko, se kuuntelee kirkon Herraa, Jeesusta Kristusta, joka puhui vain miehen ja naisen välisestä aviollisesta liitosta Jumalan luomistyöhön perustuen.
Pohdittaessa kirkon mahdollisuutta vahvistaa myös samaa sukupuolta olevien välisiä avioliittoja ei ratkaisevaa ole eettinen linja suhteessa samaa sukupuolta olevien välisiin parisuhteisiin, vaan niiden toiseus verrattuna miehen ja naisen välisiin parisuhtesiin.
Ratkaisevaa on siis kirkon oppi kahdesta tasavertaisesta sukupuolesta, jotka Luoja on luonut täydentämään toisiaan. Sukupuolella on ihmiselle merkitystä.
Samoin kuin yhden vanhemman perhe on erilainen kuin kahden vanhemman perhe, myöskin kahden samaa sukupuolta olevan aikuisen parisuhde on erilainen kuin kahden eri sukupuolta olevan välinen parisuhde.
Jos yksimielisyys tästä säilyy ja kirkon jäsenet savat olla edelleenkin reilusti miehiä ja naisia, on helpompi antaa tilaa erilaisille eettisille linjauksille suhteessa erilaisiin parisuhteisiin. Ne jotko kokevat oikeaksi esirukoilla parisuhteen puolesta voivat sen muita loukkaamatta tehdä.
Tilanne muuttuu olennaisesti, jos kirkkoon yritetään ujuttaa uutta sosiaalikonstruktiivista sukupuolikäsitystä. Jos sukupuolten välillä ei olisi mitään eroa, ei myöskään parisuhteiden välillä olisi eroa. Yhdenvertaisuus periaatteen mukaisesti tämä johtaisi siihen että kirkon työntekijä joutuisi vastoin omaatuntoaan vahvistamaan myös samaa sukupuolta olevien välisiä liittoja.
Kirkko ei pyri vaikuttamaan Jumalan tahdon toteutumiseen yhteiskunnassa, vaikka niin rukoilee mm. Isä Meidän rukouksessa Jeesuksen opetuksen mukaan. Usko sanaan on ikävän valikoivaa ja osa luetaan, mutta heti unohdetaan, mitä on ääneenkin joukolla luettu.
On todella ikävää, että selkeää puoltavaa kantaa uuteen Aito avioliitto kansalaisaloitteeseen ei otettu. Se vastaa selkeästi luomistyön ja Jeesuksen opetusten sisältöä, joihin kirkon nyt hyväksytty virallinen kanta perustuu. Usko Raamattuun ei näytä olevan enää kirkon sanoman ydin ja lähtökohta yhteiskunnassa.
Kiivailematta mihinkään suuntaan pidän Vesa Hirvosen blogia hyvänä avauksena sellaiseen keskusteluun, jossa – mietinnön toiveen mukaisesti – eri osapuolia kunnioitetaan.
Jumalan kunnioittaminen yli kaiken unohdetaan, jos ei kerrota Sanan totuutta ja totuutta puolusteta sekä sitä opeteta. Jos suola käy suolattomaksi se heitetään pois. Ei juu vaarinhousut ei vie taivaaseen, vaan syntien tunnustaminen ja parannuksenteko sekä armo. Totuuden tie on kaita ja harvat pääsevät perille. Ihmisen kunnioittaminen, joka voi tulkintana estää synnin julki tuonnin, on Jumalasuhteessa epäkunnioittavaa toimintaa.
Suurin rakkaus merkitsee minulle sitä, että lähimmäiseni pelastuu iankaikkiseen elämään ja Jumalan valtakuntaan. Kun Raamatussa opetetaan synnit, jotka estävät pääsemästä Jumalan valtakuntaan, niin otan tämänkin opetuksen vastaan, vaikka se tuntuu karvaaltakin ja kovin suolaiselta lähimmäiselleni.
Risto
Olisi ihan kiva, jos et ottaisi näppylöitä niin kiihkeästi toisten ihmisten taivaspaikoista ja toitottaisit sitä tuomion pasuunaa sordiino kellossa.
Luulisin, että sinun vallassasi ei ole kenenkään – ei edes seksuaalisten vähemmistöjen – taivaspaikka tai kadotus – mitä se sitten lieneekin..
Kimmo
Puhuin suurimmasta rakkaudesta eli pelastuksesta Jumalan valtakuntaan. Muutos ja käännös oikealle tielle ei tapahdu ilman totuuden eli Sanan julki tuomista. Syntiset pelastuvat eivät ylpeät synnin harjoittajat. Olen syntinen ihminen ja joudun tekemään parannusta ja anomaan armoa päivittäin.
Rautkoski: ”Olen syntinen ihminen ja joudun tekemään parannusta ja anomaan armoa päivittäin.”
Miksi sitä syntisyyttä pitää jatkuvasti ruikuttaa ja armoa anoa? Eikö se Jeesus ristinkuolemallaan jo kerran pelastanut kaikki jotka häneen uskovat?
Vaikka mitäpä se minulle kuuluu. Omahan on päänsärkysi.
Kimmo, näin on. Kristus on Vapahtaja, joka vie avarampaan ajatteluun. Ei siis ahtaampaan. Vaan rakkaudellisempaan. Joskus jotkut kovasydämiset eivät edes ymmärrä, mitä tuhoa he saavat aikaan. Puhuvat kyllä rakkaudellisista varoituksista, mutta minusta se on silkkaa oman tuomiohengen käärimistä uskonnolliseen/raamatulliseen retoriikkaan.
Taivaspaikkojen jakaminen / kieltäminen lähimmäisiltä seksuaalisen suuntautumisen perusteella on paitsi epäkristillistä myös hyvin vastenmielistä.
Tästä lienemme samaa mieltä, mutta asia ei mitenkään liity kirkon avioliittokäsitykseen.
Seija
Niin on minunkin mielestäni vaikka pakana olenkin. No, toisaalta voit olla huoletta. Tuskinpa Risto Rautkoski niitä kuitenkaan jakaa tai kieltää.
Jos niitä nyt kukaan tai mikään yleensä jakaa.
Kivimäki: ” mutta asia ei mitenkään liity kirkon avioliittokäsitykseen.”
Ei liity, ei, mutta käsitin, että Seija ottikin kantaa Rautkosken tuomiopasuunan törähtelyyn.
Käsitit ihan oikein. Raamatussa sanotaan sitä paitsi: ”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi; sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan.” Eipä kannattaisi tosiaankaan tuomionpasuunaa kovin hanakasti soitella.
Jumala jakaa taivaspaikat ei kukaan ihminen. Jumalan sana kertoo totuuden syntiasioista ja siitä mikä estää pääsemästä Jumalan valtakuntaan. On kauhistuttavaa, jos Sanan opettaja johdattaa ihmiset pois Jumalan valtakunnan taivastieltä ja puhuu ihmisviisauksia ja ihmiselle mukavaa kuultavaa.
Rautkoski: ”Jumalan sana kertoo totuuden syntiasioista ja siitä mikä estää pääsemästä Jumalan valtakuntaan.”
Eivätkös sinne pääsekään kaikki, jotka ovat kastettuja ja uskovat Jeesukseen? Olen jostain saanut sellaisen käsityksen.
Rautkoski: ”On kauhistuttavaa, jos Sanan opettaja johdattaa ihmiset pois Jumalan valtakunnan taivastieltä ja puhuu ihmisviisauksia ja ihmiselle mukavaa kuultavaa.”
Tuo taitaa, Risto hyvä, olla ihan oma tulkintasi. En oikein usko, että olisiit ainoa oikea ihminen päättämään siitä mikä on oikean sorttista opetusta kirkon taholta – jos mikään.Tulkitsijoita – oikein korkeasti oppineitakin – on pilvin pimein, kuten myös tulkintoja.
Olisikin erinomaisen suotavaa, että se kristinuskon Jumala – jos on – päivittäisi sanomansa Telluksen asukkaille vaikkapa nykyaikaista informaatioteknologiaa hyväkseen käyttäen niin, ettei kellekään jäisi tukinnanvaraa tai epäselvyyttä pilkun vertaa siitä, mikä on se ihan aikuisten oikea totuus noista uskonasioista. Eikä tarvitsiisi enää tänä päivänä yrittää ikivanhoista pergamenttikääröistä sitä tulkita.
Jäisi monet kiistat, jopa sodat käymättä, rahaa säästyisi ja maailma paranisi.
Rautkoski: “On kauhistuttavaa, jos Sanan opettaja johdattaa ihmiset pois Jumalan valtakunnan taivastieltä ja puhuu ihmisviisauksia ja ihmiselle mukavaa kuultavaa.”
Kimmo W: ”Tuo taitaa, Risto hyvä, olla ihan oma tulkintasi. En oikein usko, että olisiit ainoa oikea ihminen päättämään siitä mikä on oikean sorttista opetusta kirkon taholta – jos mikään.Tulkitsijoita – oikein korkeasti oppineitakin – on pilvin pimein, kuten myös tulkintoja.”
————-
Kimmo W, olet kovin innokas neuvomaan uskovia uskomisessa ja monessa muussakin asiassa. Etkä paljon näytä siitä tietävän mihin kommentoit.
Kristinuskoon kuuluu erittäin tärkeänä osana myös synnistä varoittaminen. Vanha liitto on vaihtunut uudeksi, mutta se ei tarkoita sitä, että mitään VT:n puolelta ei pidä huomioida. Kuten tätä:
”Kun minä sanon jumalattomalle, että hänen on kuoltava, asetan sinut vastuuseen hänestä. Ellet sinä varoita häntä hänen jumalattomuudstaan pelastaaksesi hänet, hän kuolee syntiensä tähden – ja hänen kuolemastaan minä vaadin tilille sinut.” (Hes.3:18)
Tämä tarkoitti VT:n aikana myös fyysistä kuolemaa, mutta uskovan tehtävä on varoittaa myös hengellisestä ja iankaikkisesta kuolemasta.
Kaikkea tätä erittäin tärkeää tehtävää ei voi selittää pois viittaamalla kohtiin ”älkää tuomitko”, jotka varoittavat toisten arvostelemisesta, jotta itse kokisi olevansa parempi.
Raamattu varoittaa myös, että ”Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät enää siedä kuulla tervettä oppia, vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullaksen sitä mitä kulloinkin mieli tekee.” (1.Tim.4:3)
Raamatusta ei voi ottaa vain niitä kohtia, joiden perusteella voi ajatella että ”kaikki mikä ei tarkoituksella vahingoita toisia, on luvallista.”
Tulkintoja löytyy ja Raamatusta täytyy keskustella, mutta se joka varoittaa muita, koska tuntee olevansa vastuussa näiden sieluntilasta ja iankaikkisuudesta, tekee oikein. Vaikka olisi väärässä. Paljon vääriäkin varoituksia on ollut.
Mutta parempi vaihtoehto kuin kaiken kuittaaminen ”älkää tuomitko” -raamatunkohdilla, on asian tarkka mietintä, rukoilu ja Raamatun tutkiminen siten että näkee siellä muutakin kuin ne mukavat ja sallivat kohdat, ja syytökset, jotka näyttävät kohdistuvan vain muihin.
”Olisikin erinomaisen suotavaa, että se kristinuskon Jumala – jos on – päivittäisi sanomansa Telluksen asukkaille vaikkapa nykyaikaista informaatioteknologiaa hyväkseen käyttäen niin, ettei kellekään jäisi tukinnanvaraa tai epäselvyyttä pilkun vertaa siitä, mikä on se ihan aikuisten oikea totuus noista uskonasioista. Eikä tarvitsiisi enää tänä päivänä yrittää ikivanhoista pergamenttikääröistä sitä tulkita.”
Näin kirjailijana sanoisin, että ei ole mahdollista kirjoittaa mitään siten, että tulkinnanvaraa ei olisi. Jos ei muuten niin siten, että tulkinnanvaraa tekemällä tehdään.
Mutta Raamattuakin lukiessa on lupa ajatella ihan järkevästi ja johdonmukaisesti. Ja osata nähdä kokonaisuus yksittäisten jakeiden lisäksi. Jumalan suunnitelma ja tarkoitus. Punainen lanka, tarinan juoni.
Weckroth: ”Näin kirjailijana sanoisin, että ei ole mahdollista kirjoittaa mitään siten, että tulkinnanvaraa ei olisi. Jos ei muuten niin siten, että tulkinnanvaraa tekemällä tehdään.”
Äläpäs nyt aliarvioi Jumalan – jos on – kaikkivaltiutta ja -voipuutta. Jumalahan voisi pitää tiedotustilaisuuden vaikka globaalisti kaikille telluksentallaajille samanaikaisesti nykyaikaista informaatioteknologiiaa hyväkseen käyttäen.
Kiinnostus olisi varmasti taattu. Ei siinä välttämättä enää tänä päivänä kirjoja tarvitse alkaa kirjoittaa, puhumattakaan pergamenttikääröistä. Ja voi se Jumala olla parempi kirjailijakin – joka osaa kirjoittaa tekstiä, jossa ei ole tulkinnanvaraa – kuin sinä.
Miksi Hän ei tee sitä ja ilmoita yksiselitteisesti maallistuneelle maailmalle kuka on pomo, vaan leikkii kummallista kuurupiiloa luotujensa kanssa? Pidetään niitä tiedotustilaisuuksia vähemmänkin kiinnostavista asioista.
Mielestäni kirkolla on selkeä kanta avioliittoon.
Se on esitetty kuudennen käskyn selityksessä:
http://www.evl.fi/katekismus/10kaskya/6.html
Katekismus kertoo todella ytimekkäästi sen, ketkä voivat Jeesuksen sanojen perusteella solmia avioliiton ja mitä avioliitto merkitsee. Suvun jatkaminen on yksi oleellinen osa liittoa.
Salme, oletko ihan tosissasi noin niinkuin fiksuna ihmisenä, että se on Katekismus, joka määrittelee asiat ja todellisuuden. Nykyisinkin.
Todellisuus on niin monimutkaista, ettei meille ole annettu manuaalia siihen. Jeesus paransi sabattina. Söivät tähkä- tai jotain leipiä, joita Daavidkin oli syönyt. Ja Salme, kun tiedän, että olet hyvä opettaja, niin mietitkö koskaan sitä, että miksi tämän ajan jotkut kristityt esittävät aikamoisia vaatimuksia ja jopa väittävät esim. etteivät tietyn lailla uskovat olekaan kristittyjä. Ja kun vertaa näihin Raamatun kertomuksiin, jotka ovat osin aivan järkyttäviä, niin miksi niiden kertomuksien tyypit ja heidän tekonsa olisivat ok, mutta tänä päivänä joku tieteellisestikin todettu asia, niin, ei kun Raamattu.
Annetussa 6.käskyn selityksen linkissä ei puhuta mitään samaa sukupuolta olevien avioliitoista. Sen sijaan siellä selkeästi sanotaan:
”Varokaa siis, ettei kukaan teistä hylkää vaimoaan, jonka on ottanut jo nuoruudessaan!” ja ”Minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako”.
Kirkko on luopunut vanhoista perinteistään kovasti nykyään. Kirkko vihkii uusiin avioliittoihin useammankin kerran eronneita ihmisiä!
Nykyään ei myöskään ole entisenkaltaista aviorikostutkintaa, jolla selvitettäisiin kumpi on syyllinen avioliiton purkautumiseen ja siis että kumpi on tehnyt aviorikoksen. Käsittääkseni Luther näki uuden avioliiton mahdollisena ainoastaan poikkeustapauksissa ja vain ”syyttömälle” osapuolelle.
Sari,
eikö sekin olisi lapsen asema: pitäisi muille kertoa/selittää. Kun aikuinen on kuitenkin itse vastuussa kaikesta. Siis tästä avioerosta. Muusta puhumattakaan. Minusta aikuisuus on vastuuta, mutta myös luottamista.
Itse olen niin rankemman kautta tuskin luottamassakaan, niin tuntuu pahalta ja käsittämättömältä se tiukka halu ja tuomitsevaisuus erilaisuutta kohtaan. Mutt vaan yölläkin huokailen…
Kiitos Sari sun raikkaista ja hyvistä kommenteista!
Sari L-S: ”Kirkko vihkii uusiin avioliittoihin useammankin kerran eronneita ihmisiä!”
Niinpä ja jopa pappeja kolmanteen avioliittoonsa.
Virve,
Anteeksi en ollut huomannut aiemmin minulle esittämääsi kysymystä. En ole sitä, mieltä, että katekismus määrittelee esim. avioliittoasiat vaan olen sitä mieltä, että katekismus vahvistaa sen, mitä Raamatussa on ilmoitettu.
Toiseen kysymykseesi ”miksi tämän ajan jotkut kristityt esittävät aikamoisia vaatimuksia ja jopa väittävät esim. etteivät tietyn lailla uskovat olekaan kristittyjä.” en osaa vastata kun en näe toisten pään sisälle. 🙂
Sari,
Kyllä kirkko vihkii eronneita uudelleen avioon, mutta vain yhden miehen ja yhden naisen liittoihin.
Huomaa että kirkolliskokusedustajien puolesta esitetyt rukoukset on kuultu. Tosi hienosti osasivat sanansa asettaa. Varmasti saivat siihen ihan ylhäältä tulevaa viisautta.
Seija viittaa tuomitsemiseen liittyvään yhteen Raamatun kohtaan. Monissa muissa kohdin tuomio on Raamatussa tosi tiukka. Tuomitseminen on aivan oikein, silloin jos
on selvästi tehty väärin. Apostoli Pietari esim. tuomitsi kuolemaan pariskunnan, joka yritti hiukan huijata seurakuntaa.
Pekka Pesonen
Ei Pietari Ananiasta ja Safiraa kuolemaan tuominnut. Ananiaan osalta hän ei viitannut lainkaan valheen seurauksiin, Safiran osalta hän vain totesi mitä oli tuleva.
Kirkollisessa kentässä on mielenkiintoinen piirre. Kaikki tahtovat vedota Raamattuun. Silti voivat olla täysin erimielisiä hyvin keskeisistä kysymyksistä. Jopa mitä arveluttavanpaan käytökeen asti. Kultainen sääntö on tästä mainio esimerkki. Siihen vetoamalla mikä asia tahansa voidaan hyväksyä. Ainakin mikäli se nähdään vain kahden osapuolen välisenä. Tottakai minäkin voin hyväksyä sen, että minua kohdellaan tasaveroisesti.Vastapuolelta voin odottaa samaa. Toimimmepa miten tahansa. Onhan minullakin suuria puutteita. Miksi en siis voisi hyväksyä toisille niitä. Näihän kultaisen säännön ajatellaan toimivan. Ajatukseen sisältyy kuitenkin iso pukki. Raamatun kultaisessa säännössähän mainitaan kolmaskin osapuoli. Meidän tulee rakastaa Jumalaa yli kaiken. Millä muulla tämän voi osoittaa, kuin ojentamalla oman elämänsä Jumalan tahdon mukaiseksi. Mikä taas ilmoitetaan Raamtussa.Vasta silloin kultainen sääntö lakkaa antamasta hyväksyntää väärille asioille. Nythän tämä koko soppa johtuu pelkästään siitä, että tämän kolmannen osapuolen kantaa ei tahdota ottaa huomioon.