Kylmä kesä näyttää tuottavan paljon puhetta avioliitosta ja sen juhlimisesta. Avioliitto on maallinen, yhteiskunnallinen järjestys, se tunnetaan kaikkialla maailmassa. Keskustelussa näillä palstoilla on korostunut juristeria, lakipykälät Suomen laissa ja kirkkojärjestyksessä. En ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut pykälistä ja pykälien viidakoista, niinpä en siihen keskusteluun lähde. Maailmalla on tässäkin asiassa kaksi vaaraa:kaaos ja järjestys.
Hurskaat veljet messuavat avioliiton 2000-vuotta vanhasta järjestyksestä. Sellaista ei ole. Sen tietävät niin rehelliset historijoitsijat kuin myös kirkkohistorian tuntijat. Avioliiton kirkollinen järjestys on muotoutunut vähitellen, satojen vuosien kuluessa, eri tavoin eri puolilla kristikuntaa. Muutos ei ole loppunut, kaikki yhteiskunnalliset järjestykset ovat jatkuvan muutoksen tilassa.
Mikä olisi meille nyt sopiva järjestys? Mielestäni malliksi sopisi hyvin Saksan nykykäytäntö: Kaikki parit muodostetaan yhteiskunnan viranomaisen edessä, onhan avioliitto ytimeltään yhteiskunnallinen perusjärjestys. Ja mikä sitten on kirkon rooli? Kirkko siunaa juhlallisesti solmitun liiton ja rukoilee sille Jumalan siunausta niiden parien kohdalla, jotka sitä pyytävät.
Tämä voi tuntua ensin yksinkertaiselta, mutta asia onkin hyvällä tavalla yksinkertainen. Liitto solmitaan yhteiskunnan säätämän järjestyksen mukaan, laillisesti. Ja ne jotka sitä haluavat. kokoontuvat yhdessä juhlaan, pyytämään solmitulle liitolle Jumalan siunausta. Järjestelmä toimii hyvin Saksassa, 80 miljoonan ihmisen maassa, jossa katolinen ja evankeelinen kirkko ovat yhtä suuria. Se toimii hyvin myös ekumeenisissa avioliiton siunaamisissa.
Minua hämmentää todella kovasti, miten voi sukupolvien ketjussa vihkiminen muuttua yht´äkkiä yhteiskunnalliseksi toimenpiteeksi. Sitten tätä yhteiskunnallista toimenpidettä voidaan harjoittaa kukin mielensä mukaan.
Meillä on monia yhteiskunnallisia asioita, voidaanko niihin suhtautua samalla tavalla yhtä liberaalisti?
LAURI,
”Miten voi sukupolvien ketjussa vihkiminen muuttua yht`äkkiä muuttua yhteiskunnalliseksi toimenpiteeksi.”
Se on kyllä ollut yhteiskunnallinen toimi aina, vaikka sen muodot ovat koko ajan vaihdelleet. Ei ole 2000 vuotta vanhaa kirkollista perinnettä, ei edes 1000 vuotta tai 500 vuotta vanhaa perinnettä.
Lauri, menin naimisiin 1969, 22 vuotiaana. Silloin ei ollut avoliitto tapana teologian ylioppilailla, eikä paljon muillakaan. Oletko nyt kuullut, että joku olisi avoliitossa? Aikaa on kulunut vajaa 50 vuotta, ehkä noin kaksi sukupolvea.
Mielestäni ei ole kysymys liberaalista suhtautumisesta, saati siitä, että kukin voisi toimia mielensä mukaan. Yhteiskunnan perussolu on edelleen perhe ja perheen juridiset puitteet on aika tarkkaan määrätty lainsäädännöllä, ajattele nyt vaikka vain sellaista ulkonaista, materiaalista asiaa kuin perintöoikeus.
Sari Weckroth, kirjoitat;:
”Ole tarkkana viittauksissasi.”
Kiitos palautteestasi ja tästä kehoituksesta. Pidän kirjoitustasi hyvin tärkeänä, enkä nyt lähde VT:n puolelta etsimään todistetta muistinvaraiseen viittaukseeni. Kaiken kaikkiaan, kun keskustelemme Raamatusta, ei ole hyvä asetella jakeita toisia jakeita vastaan, vaan pyrkiä kokonaisuuden ymmärtämiseen.
VT:n Jumala ON Herra Seebaot, Herra Sodanjumala ja puhuu usein täysin puolueellisesti Israelista ja sen naapureista. Mutta, olet aivan oikeassa, usein myös tuomitsee kansansa Israelin, sen epäoikeudenmukaisuuden ja julmuuden sekä oman kansan keskellä että naapureita vastaan. Differenzieren, sanoo saksalainen. Tämän erottelun tekeminen on minusta Raamatun ymmärtämisen A ja O. Kaikki ei ole rautalangasta väännettyä, vaaan Raamatun sisällä on myös dialogia ja siellä on kahdenlaista profetiaa, kuulijoiden korvasyyhyyn tehtyä ja sitten sitä profetiaa, josta sen esittäjä sai maksaa hengellään.
Kiitos vielä hyvästä ja tärkeästä puheenvuorosta.
Onpas hyvin sanottu. tämä saksalainen ilmauksesi Differenzierung, vaikka en mikään mestari saksankielessä olekaan. Ja johtopäätös on sitten samaa korkeata tasoa: ”Tämän erottelun tekeminen on minusta Raamatun ymmärtämisen A ja O.”
Tähän sitten lopetankin kehuskelun ja heitän kysymyksen: Mitä ”erottelun tekeminen” tarkoittaa tässä avioliittoasiassa ja Kaikkivaltiaan näkemyksissä siitä?
Raamatun menneisyydessä on sallittuja avioeroja ja myös hurskaita ja moniavioisia miehiä. Mutta ne käytänteet eivät ole alkuperäinen tarkoitus Jumalan asettamalle avioliitto-nimiselle instituutiolle. Jeesuksen sanoin: ”Mooses antoi teille luvan hylätä vaimonne, koska te olette niin kovasydämisiä. Mutta alun perin ei ollut niin.”(Mat19:8).
Miten sitten oli ”alun perin” ?
Vastaukseksi edelleen sitaatti Jumalan Pojalta: ”Ettekö ole lukeneet, että Luoja alun perin teki ihmisen mieheksi ja naiseksi? Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.”(Mat19:4-6)
Jumalan mittapuut ovat muuttumattomia, mutta aikojen kuluessa Hän on sallinut erilaisia asioita palvelijoilleen. Silloin kun Israel oli omaisuuskansana sallittiin jotakin sellaista, joka ei kuulunut alkuperäisiin normeihin. Kristityille alkuperäisesti normitetun avioliiton pitäisi olla täysin selkeä: ”Pitäkää avioliitto kaikin tavoin kunniassa älkääkä häpäiskö aviovuodettanne, sillä Jumala tuomitsee siveettömät ja avionrikkojat.”(Hepr13:4)
Lopuksi mielestäni erinomaisen kristillinen käsitys avioliiton vihkimiskäytännöistä:
”Useimmissa maailman maissa avioliittoa säätelevät nykyään siviiliviranomaisten, ”keisarin”, laatimat lait, ja tavallisesti kristityn tulee mukautua niihin (Mt 22:21). Raamatussa ei vaadita uskonnollista seremoniaa tai papin toimittamaa palvelusta. Raamatun aikojen järjestelyjen mukainen vaatimus on, että avioliitto laillistetaan maan lakien mukaisesti ja että avioliitot ja syntymät rekisteröidään, mikäli laki suo siihen mahdollisuuden. Koska ”keisarin” hallinto valvoo tällä tavoin avioliittoa, kristittyä vaaditaan mukautumaan sen vaatimuksiin avioliittonsa laillistamiseksi. Siinäkin tapauksessa, että hän haluaisi raamatullisin perustein lopettaa avioliittonsa puolisonsa aviorikoksen vuoksi, hänen täytyy hankkia laillinen avioero, jos se on mahdollista. Näin ollen kristitty, joka menee uudelleen naimisiin ottamatta huomioon Raamatun ja lain asettamia vaatimuksia, rikkoo Jumalan lakeja. (Mt 19:9; Ro 13:1.)(Opas-kirja, julkaisija Jehovan todistajat)
Rauli Toivonen:
”Mitä erottelun tekeminen tarkoittaa tässä avioliittoasiassa ja Kaikkivaltiaan näkemyksessä siitä.”
Vähä Katekismus ja Kristinoppi opettavat, että Jumalan tahdon noudattaminen on elämän oma laki. VT:n kymmenen käskyä on tavallaan eettisen ja moraalisen elämän minimi, sen noudattaminen ei ole huono juttu kenellekään, vaan se rakentaa ja suojaa elämää ja ihmisten välisiä suhteita.
Avioliiton perusta sopii kaikille, uskosta ja katsomuksesta riippumatta,. Mitä on kristillinen avioliitto, se on mielestäni enemmän, se on vaativampi eettinen koodi. Ja toiselta puolen:Me kristityt emme voi vaatia kaikkia siihen, yhtä vähän kuin muslimit voivat vaatia kaikkia noudattamaan sharia-lakia.
Olen kuvitellut, että avioliitossa on kaksi osaa. Juridinen sitova sopimus, joka kattaa ajallisen elämän tarpeiden sääntelyn ja sitten se, että liitto on solmittu Jumalan kasvojen ja läsnäolleen seurakunnan edessä.
Muistan vuosia sitten, kun Karkussa oli joku tilanne ja siellä esitettiin kysymys: Kumpi on tärkeämpi juttu siunaus vai sitoumus.
Tätä hämmästelen, että näissäkin piireissä ikäänkuin ne Jumalan kasvot olisi häivytetty jonnekkin.
Lauri, kristillisessä avioliitossa on nämä kaksi osaa ja molemmat ovat hyvin tärkeitä. Siviilivihkimisessä on vain se toinen, yhteiskunnallinen sitoumus, lupaus ja vakuutus. Ei näitä tarvi keskenään kilpailuttaa. Olen pappina saanut siunata aika monta avioparia. Saksassa kaikki ja Suomessa pariskuntia, joista vain toinen kuuluu kirkkoon sen jäsenenä. Siunaus on äärettömän tärkeä ja siunaus on se tehtävä, jonka olemme opetuslapsina saaneet, ei kiroaminen tai riiteleminen.
21.11.1974 sain pappisvihkimyksen ja siihen liittyvän kirkon siunauksen. Sitä ennen minun piti vannoa kaksi valaa, toinen oli vihkikäytäntöön liittyvä virkavala – vaikka evankeliumien Jeesus selkeästi kieltää vannomisen. Nyt pappien ei sitä enää tarvitse tehdä, kiitos Herran.
Heikki Palmu :”Sitä ennen minun piti vannoa kaksi valaa, toinen oli vihkikäytäntöön liittyvä virkavala – vaikka evankeliumien Jeesus selkeästi kieltää vannomisen. Nyt pappien ei sitä enää tarvitse tehdä, kiitos Herran.”
Ajatella. Kun olin oikeudessa todistajana lievästi vammautuneen henkilön puolesta, jota yksi puoluepoliitikkojen ”hiekkalaatikko” eli Kela syytti väärennöksestä, kun hän ei ollut ymmärtänyt eikä osannut täyttää ”valtion virastoissa virallisena työaikana” laadittuja lomakkeita, tuomari kysyi haluanko vannoa valan vai antaa vakuutuksen. Vastasin, että haluan vannoa valan ja tein sen sen saman kaikkivaltiaan Jumalan kasvojen edessä, jossa olin solminut myös avioliittooni. Kiitos Herran.
Tuula Hölttä,
näin eri tavalla, näin vastakkaisesti siis ajattelemme valan vannomisesta. Mielestäni Jeesus tarkoitti, että meidän pitäisi AINA puhua totta, ilman vannomista ja vannoskelua. Jos joku vannoo, eikä puhu totta, eikö se ole yhtäkuin puheen inflaatio, sen meneey kate?
Miten mulle tuli höynäytetty olo???
Lauri Lahtinen :”Miten mulle tuli höynäytetty olo???”
Sen mitä olen elämäni ja pankkityöni aikana näitä ”höynäytetyiksi” itsensä tuntevien kokemuksia kuunnellut ja heidän rinnallaan kulkenut, et todellakaan ole ainoa, joka tuntee itsensä ”höynäytetyksi” kaiken poliittisen propagandan ja puolueiden vain omien ”saavutettujen” etujensa puolustamiseen ja vallan lisäämiseen tähtäävän vuosikymmeniä kestäneen valehtelun jälkeen.
Katsopa vain Suomi Areenaa, niin näet heidät, jotka ratsastavat ”bluffilla”. Kuten presidentti Sauli Niinistö viime syksynä sanoi: ”-Edellinen, vuoteen 2007 päättynyt maailmantalouden huikea vetovaihe oli bluffia. Se perustui teknorahaan, hienoihin finanssi-instrumentteihin, jotka veivät luvut nousuun, mutta todellisuus sen takaa puuttui.”
Voisiko Lauri avata tätä vähän? Mikä oli höynäytystä? Kuka höynäytti?
Tämä Heikki Palmun päällisin puolin looginen pohdiskelu perustuu ajatteluun että ihminen voisi olla osapäiväkristitty. Siis osittaa elämänsä maalliseen ja kristilliseen osaan. Ei se kuitenkaan näin mene. Ihminen on joko kokonaan kristitty ja tavoittelee sen mukaista elämää, tai sitten hylkää kristillisen elämän kokonaan.
Tarkastellaanpa vaikka Palmun tapaan avioliittoa maallisena instituutiona. Yhteiskunnan nykyisten arvojen perusteella aviorikos ei ole laitonta, siitä ei rangaista, eikä se ole erityisen moitittavaakaan. Uskoisin (ehkä kuitenkin enemmän toivon) että juuri kukaan ei opeta että aviorikos kuuluu kristilliseen avioliittoon. Muut kuin kristityt voivat tietysti määrittää ”parisuhteensa” miten haluavat, mutta kristittyjen ei pidä alistua siihen. Ehkäpä nyt olisi hyvä aikaa ottaa välimatkaa valtioon, ja todeta että sen määritelmät ihmisen elämästä eivät ole enää sopusoinnussa uskon Tien kanssa.
Osapäiväkristillisyyttä ei voi olla. Usko on Tie, jolla joko ollaan koko ajan ja täyssydämisesti, vaikkakin usein horjuen ja kompuroiden. Ei voi siis palvella yhtäaikaa kahta herraa Kristusta ja maanpiirin ruhtinasta.
Jari Haukka :”Osapäiväkristillisyyttä ei voi olla. Usko on Tie, jolla joko ollaan koko ajan ja täyssydämisesti, vaikkakin usein horjuen ja kompuroiden. Ei voi siis palvella yhtäaikaa kahta herraa Kristusta ja maanpiirin ruhtinasta.”
Kiitos kommentistasi. Me todellakin elämme elämämme kykyjemme sallimissa rajoissa pyrkien tekemään koko elämästämme rukouksen ”teoin ja totuudessa” emmekä vain ”sanoin ja puheessa”. Vaikka ollemme vajavaisia ja kompastumme eikä elämämme ole täydellistä, me nousemme ja jatkamme luottaen siihen, että kulkuamme johtaa Hän, joka lupasi olla kanssamme joka päivä maailman loppuun asti.
Jari Haukka, väität minun perustavan ajatteluun, että ihminen voisi olla osapäiväkristitty. Niin en ajattele, enkä todellakaan jaa elämää maalliseen ja hengelliseen. Ihminen on kokonaisuus ja elämä on kokonaisuus, jota tulee arvioida ei ajatusten tai puheiden, vaan konkreettisen elämän ja sen seurausten perusteella.
Avioliitto on yhteiskunnan perusrakenne, joka on olemassa niin kristityillä perheillä kuin myös ei-kristityillä perheillä. Avioliiton perusteet on määritelty laissa, ymmärtääkseni Kiinassa, Venäjällä, USA:ssa ja jokaisessa järjestäytyneessä yhteiskunnassa. Lisäksi on olemassa eri uskontojen ja ideologioitten erilaisia normeja, jotka koskevat sen uskonnon, ideologian tai muun sisäisiä, keskinäisiä normeja.
Me emme voi vaatia muslimeja noudattamaan omia kristillisiä käytäntöjämme, eivätkä he meitä noudattamaan sharia-lakia. Eikö tämä ole ihan järkeenkäypää vai mikä mättää?.
Hyvä Heikki P,
Kiitos selvennyksestä. On siis syytä tehdä selvä ero yhteiskunnallisen instituution ja kristillisen avioliiton välillä koska elämme sekulaarissa yhteiskunnassa jonka arvot ovat perimmiltään antikristillisiä, ainakin Suomessa.
Kristittyjen on syytä pitäytyä omassa avioliittokäsityksessään, ja antaa pakanoiden luonnollisesti toteuttaa vapaasti omia mieltymyksiään. Loogisen seurauksena tästä lienee, että kristillisten kirkkojen on syytä luopua viranomaisroolistaan ja antaa sekulaarin valtion hoitaa omat insituutionsa.
Heikki Palmu:
”viittaat kovin moneen asiaan ja ajankohdan tähden en edes yritä kaikkeen esittämääsi vastata”
Olen äskettäin julkaissut tutkimukseni Avioliitto Raamatun valossa (228s). Materiaalin, joka on hyvinkin laaja, keräämiseen ja tutkimiseen meni yli 50 vuotta (täytin eilen 80 vuotta, en ole silti senilöitynyt, ajatus ja muisti vielä napsahtavat kohtuullisen hyvin). Raamatun tutkimista alkukielistä käsin ja teologiaa olen harrastanut jatkuvasti jo yli 60 vuotta. En ole siis lähtenyt avioliittokeskusteluihin aivan köykäisin perustein.
Väitteeni ja mielipiteeni perustan hyvinkin laajaan kirjalliseen materiaaliin. Siksi ihmettelen keskusteluihin osallistujien kovin vähäisiä ja suorastaan riittämättömiä tietoja esimerkiksi kulttuuri-, filosofian ja uskontojen historioissa, mutta silti äärettömän besserwisseriläistä omahyväisyyden ja ylemmyyden tuntoa asioissa kuin asioissa.
Pidän hyvin tärkeänä ollessamme Raamatun äärellä, asennetta, että annamme Raamatun valon läpäistä meitä ja että olemme itse jatkuvasti valmiit sieltä käsin muuttamaan omia mielipiteitämme.
Tämä edellyttää nöyryyttä, mutta samalla vältämme lukemasta tekstiin omia mielipiteitämme, ennakkoluulojamme ja käsityksiämme!
Esimerkiksi avioliiton menneisyyttä tutkiessamme on parempi esiintyä oppilaana kuin kaiken tietävänä.Tällöin kenties samalla onnistumme pitämään oman tyhmyytemme paremmin piilossa! Etuhan se on sekin.
Niin, ja on syytä varoa virhettä, ettemme aliarvioi vastapuolella olevan keskustelukumppanimme omaa älykkyyttä ja tietomäärää. Olisiko tuossa hyvä ohje meillekin, kuten aviopuolisoille: ”Toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne!”
”Eniten ihmettelen tätä, että vaadit kristityille maasta riippumatta oikeutta kristilliseen järjestykseen.”
Luepas jälleen tarkkaan! Asiayhteydestä kyllä näkyy, mitä olen tarkoittanut. Kaikilla meillä on oikeus ilmaista mielipiteemme vaikkapa uskonnollisista käsityksistämme. Vaikken itse kuulukaan mihinkään firmaan, kirkkoon tai kuppikuntaan eikä mikään tuomiokapituli, piispa, mikään järjestö tai johtokunta välittäjänä hengitä niskaani, pyrin kunnioittamaan kaikkia, olivatpa he islamilaisia, ateisteja, muita siivosyntisiä, tai vaikkapa sadankomitealaisia. Oikeutemme on esittää ”vaatimuksemme” myös valtaapitäville, he kyllä yleensä ystävällisesti selvittävät meille, missä määrin vaatimuksillamme on katetta!
Viittaat Jouni Turtiaiseen. Hän näyttää pitävän varmana ns. tasa-arvoisen avioliittolain läpimenosta. Minä en olisi niinkään varma! Atso Eerikäinen näkyy vastanneen Turtiaiselle hyvin. Kopioin sen tähän:
”Kant jo oivalsi, että “todellisuus ilmenee meille sellaisena kuin itse haluamme (mitä itse a priori panemme objekteihin, jotka ilmenevät)”.
Siis: “kirkko” on sellainen kuin itse sen haluamme olevan. Sen vastakohta on ANNETTU “tosi Kirkko”, joka on sellainen kuin Jumala ON TAHTONUT (perfekti).
Me emme ole luoneet todellisuutta emmekä kirkkoa. Jotta ymmärtäisimme Jumalan luomaa maailmaa ja Kristuksen kirkkoa siinä, meidän ei tule panna niihin omiamme, vaan asettaa Kristus kaiken keskipisteeksi ja hänestä käsin yrittää ymmärtää. Ihmisviisaus voi olla ainoastaan jälkiviisautta.”
Huolestuneita vanhurskaita esirukoilijoita kyllä vielä täällä Suomenniemen Sodomassa löytyy muutama, jotka osaavat huutaa oikeasta osoitteesta apua. ”Mistä tulee minulle apu? Apu tulee minulle Herralta, joka on tehnyt taivaan ja maan!” Hän ON Herra Sebaot, taivaallisten enkelivoimien Ylipäällikkö (ei Sodan Jumala, kuten väität!). Hän on aivan sama, jota minun Herrani ja Vapahtajani, Jeesus Kristus, kutsui nimellä Abba, Isi! Hän on ilmoittanut olevansa ”Se hyvä Paimen”, joka kyllä kykenee ilman välikäsiä paimentamaan tällaisen kaikesta holhouksesta irtisanoutuneen meikäläisenkin tarvittaessa eksyksistä omaan laumaansa. Ja onhan Hänellä myös hyvin koulutettuja paimenkoiriakin (onneksi enkeleitä, ei vallanhimoisia, vääriä paimenia) apunaan!
Reino Marjakangas,
tästähän kehkeytyy tosi kiinnostava keskustelu! Jouni Turtiainen ja Atso Eerikäinen! Jouniin sain tutustua vuosia sitten Berliinissä ja kerran saimme Kristiinan kanssa osallistua Atso Eerikäisen jA vaimonsa järjestämään teeseremoniaan Pyhämaan pappilassa. Kun puhut Suomenniemestä, kai tarkoittaen koko Suomea, kerron vielä sen, että kirkollisen urani huippu oli 7 vuotta koko Suomenniemen kirkkoherrana.
Sinua en vielä tunne,. mutta kun olet kirjoittanut noin ajankohtaisen kirjan, kerro nyt vielä sen kustantaja ja tilausosoite.
Nöyryyttä tarvitsemme kaikki, tietomme on vajavaista. Yksi oma tietolähteeni on ollut työnohjaajani, lisenssiaatti Aatto Kuusniemen vielä julkaisematon kirja avioliitosta kristillisen kirkon historiassa.
Kristikunnassa on kaksi erilaista käsitystä avioliitosta. Katolinen ja ortodoksinen kirkko pitävät avioliittoon vihkimistä sakramenttina, joka käsittää kaksi osaa: papin toimittaman vihkimisen ja miehen ja vaimon keskenään toteuttaman sukupuoliyhdynnän. Jos jompikumpi puuttuu, ei avioliiton sakramentti ole pätevä. Protestanttiset kirkot ymmärtävät avioliiton maallisena instituutiona, jolloin kirkollinen vihkiminen on tapakulttuurista juontuva perinne, Silti opetetaan, että avioliitto on Jumalan säätämä yhteiselämän muoto, jonka ihanteena on yhden miehen ja yhden naisen elinikäinen ja uskollisuusvelvoitteen sisältävä liitto. Protestanttinen käsitys mahdollistaa sekä siviilivihkimyksen pitämisen yhtä pätevänä avioliiton solmimisen tapana kuin kirkollisenkin ja myös eronneen uudelleen vihkimisen, mitkä kumpikaan eivät ole hyväksyttäviä katolisen kirkon perinteessä. Protestanttinen tulkinta antaa siis jonkin verran enemmän väljyyttä ihanteesta poikkeamisen sietämisessä, mutta miten pitkälle voidaan joustaa, on kysymys, josta vallitsee vastakkaisiakin käsityksiä.
Yrjö Sahama,
minulle on opiskeluajoilta jäänyt se käsitys, että juutalaisilla, siis Vanhan testamentin syntyaikoina, nimenomaan sukupuoliyhteys olisi merkinnyt liiton solmimista, siis että se olisi ollut liiton solmimisen akti.
Tämä avioliitosta nyt käytävä keskustelu on hyödyllinen siinäkin mielessä, että se osoittaa Raamatun sananmukaisen tulkinnan mahdottomuuden ja miksikäs ei myös sen järjettömyyden. Mikä on muuttumatonta ja mikä on alituiseen muuttuvaa, se on se suuri kysymys.
Olet tietenkin oikeassa. Vaikka kirkkohistoria on teologinen pääaineeni, en pysty tarkkaan sanomaan, milloin oppi avioliitosta sakramenttina on omaksuttu katolisessa ja ortodoksisessa kirkossa, mutta selvää on, että koko sakramenttioppi on muotoutunut vasta apostolien ajan jälkeen, nykymuotoon olettaisin sen vakiintuneen keskiajalla. Jos taas juutalaiseen tapaan pidettäisiin sukupuoliyhteyttä ainoana avioliton tunnusmerkkinä, olisi se vallan kohtuutonta niille, joiden ekakerta tapahtuu muun kuin sen ihmisen kanssa, joka haluttaisiin pysyväksi elämänkumppaniksi, siksi sii on syytä pitää avoliitto ja avioliitto eri käsitteinä. Avoliitosta voi erota, jos huomaa avopuolison soveltumattomaksi, koska liitto ei lähtökohtaisestikaan ole elinikäiseksi ajateltu.
PS. Ilmoituksen ja tradition suhde on ihan oman keskustelun aihe, johon ei täsä ole mahdollista paneutua.
YRJÖ,
kirkkohistoria on minunkin pääaineeni.
Jos avioliitto oli ensin vain yhteiskunnallinen juttu, jolle saa tehdä mitä haluaa. Sitten kuitenkin kirkollisessa vihkimisessä on myös hengellinen ulottuvuus, niin en ymmärrä. Miksi uskovien pitäisi käsitellä tätä asiaa näin kaksijakoisesti? En jaksa lukea koko ketjua enkä välitä vaikka antaisin vaikutelman, että olen pöljä!
Lauri, vaikka olen ollut viisi vuotta Oulussa, en sanoisi sinua pöljäksi. Mutta minun on myös vaikea ymmärtää, mikä tässä mättää. Avioliitto on ollut yhteiskunnallinen, käytännöllinen järjestys aina ja joka paikassa. Satoihin vuosiin kristillisellä kirkolla ei ollut mitään kirkollista vihkimystä, mutta avioliitto oli käytäntö, kun perustettiin perhe. Sitten siitä on ajan kanssa tullut myös kristillinen ja kirkollinen käytäntö. Ne ovat olemassa sekä yhdessä että erikseen. Mutta kun ihmisistä vain osa on kristittyjä, eihän niiden kaikkien muiden avioliitto voi olla kristillinen.
Mikä siinä hommassa on vialla, että kuitenkin ylimuistoista käytäntöä pitaa alkaa avata tällä tavalla? Eikö olisi selkeää puhua siviilivihkimisestä, joka on riittävä rituaali osalle kansasta?
Ne jotka oikeasti haluavat saada molemmat osiot kirkossaja tulla siunatuksi, niin sellaisia ihmisiä pitäisi kunnioittaa, ettei sitä pyhänä pidettyä asiaa aleta arkipäiväistämään.
LAURI,
olen kanssasi samaa mieltä ja juuri tätä alkuperäisessä blogissani ehdotin Ehdotan.
Saksassa ei ole luterilaista kirkkoa, onneksi, koska Martti Luther ei varmasti halunnut omaa nimeään kirkon nimeksi. Hän halusi reformoida kirkon, johon itse kuului. Ei jakaa sitä, vaan palauttaa sen juurilleen.
Saksan evankeelisen kirkon, katolisen kirkon Saksassa ja koko saksalaisen valtion ja yhteiskunnan
käytäntö sopisi mielestäni myös meille: avioliitto, jonka valtion viranomaiset hyväksyvät- Ja sen kirkollinen / kristillinen siunaus, jossa pyydetään Jumalan siunausta solmitulle liitolle. Quin facimus? Nihil obstat,
Eero Huovinen ehdotti vuosia sitten, että kirkko luopuisi vihkimisoikeudesta – ymmrtääkseni lähinnä varoittaakseen kansanedustajia siitä.mihin joudutaan, jos nämä hyväksyvät samaa sukupuolta olevien avioliiton mahdollistavan lain.
Sittemmin on monella suulla esitetty samaa keinoksi kiertää ongelma, joka syntyy, kun muutettu avioliittolaki astuu voimaan 1.3.2017. Kirkon tarvitsisi kiistellä siitä, keitä se vihkii. Avioliittoon vihkiminen tapahtuisi maallisissa viranomaisissa, ja kirkko siunaisi avioparit, jotka sitä tahtovat.
Heikki, sinä et lähde taktisista näkökohdista, vaan esität kyseistä menettelyä asiaperustein, avioliiton luonteesta lähtien.
Lopputulema on kuitenkin sama: kysymys, keiden avioliiton kirkko siunaa?.
…kirkon ei tarvitsisi kiistellä siitä…
Jorma, Hyvä Ystävä
Hyvin yksinkertaisesti ajattelen, että kirkko siunaisi niiden ihmisten parisuhteen, jotka haluavat ja pyytävät sille Jumalan siunausta,
ystävällisin terveisin
Heikki
Hyvä Heikki P.
Kirjoitit: ”Hyvin yksinkertaisesti ajattelen, että kirkko siunaisi niiden ihmisten parisuhteen, jotka haluavat ja pyytävät sille Jumalan siunausta,”
Et varmaankaan tarkoita ihan tuota mitä kirjoitit?
Vai pitäisikö siis mielestäsi siunata, ja siis hyväksyä, moniavioiset suhteet, entä vaikka äitipuoli-poika, sisarus, isä-tytärpuoli jne suhteet? Olisi mielenkiintoista kuulla perustelusi olipa kantasi sitten myönteinen tai kielteinen näiden suhteiden siunamiseen.
Jari Haukka, mistä lähtien Suomen lainsäädäsntö on sallinut moniavioiset avioliitot, äitipuoli-poika-avioliitot, sisarusavioliitot, isä-tytärpuoliavioliitot? Meniköhän sinulla nyt vähän puurot ja vellit sekaisin?