Kylmä kesä näyttää tuottavan paljon puhetta avioliitosta ja sen juhlimisesta. Avioliitto on maallinen, yhteiskunnallinen järjestys, se tunnetaan kaikkialla maailmassa. Keskustelussa näillä palstoilla on korostunut juristeria, lakipykälät Suomen laissa ja kirkkojärjestyksessä. En ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut pykälistä ja pykälien viidakoista, niinpä en siihen keskusteluun lähde. Maailmalla on tässäkin asiassa kaksi vaaraa:kaaos ja järjestys.
Hurskaat veljet messuavat avioliiton 2000-vuotta vanhasta järjestyksestä. Sellaista ei ole. Sen tietävät niin rehelliset historijoitsijat kuin myös kirkkohistorian tuntijat. Avioliiton kirkollinen järjestys on muotoutunut vähitellen, satojen vuosien kuluessa, eri tavoin eri puolilla kristikuntaa. Muutos ei ole loppunut, kaikki yhteiskunnalliset järjestykset ovat jatkuvan muutoksen tilassa.
Mikä olisi meille nyt sopiva järjestys? Mielestäni malliksi sopisi hyvin Saksan nykykäytäntö: Kaikki parit muodostetaan yhteiskunnan viranomaisen edessä, onhan avioliitto ytimeltään yhteiskunnallinen perusjärjestys. Ja mikä sitten on kirkon rooli? Kirkko siunaa juhlallisesti solmitun liiton ja rukoilee sille Jumalan siunausta niiden parien kohdalla, jotka sitä pyytävät.
Tämä voi tuntua ensin yksinkertaiselta, mutta asia onkin hyvällä tavalla yksinkertainen. Liitto solmitaan yhteiskunnan säätämän järjestyksen mukaan, laillisesti. Ja ne jotka sitä haluavat. kokoontuvat yhdessä juhlaan, pyytämään solmitulle liitolle Jumalan siunausta. Järjestelmä toimii hyvin Saksassa, 80 miljoonan ihmisen maassa, jossa katolinen ja evankeelinen kirkko ovat yhtä suuria. Se toimii hyvin myös ekumeenisissa avioliiton siunaamisissa.
JARI,
kas kun et muistanut eläimiin sekaantujia, siis esimerkisi mies ja Mansikki!?
Mutta vakavasti puhuen: Mielipiteeni tästä asiasta on, että kirkko voisi siunata parisuhteet, jotka
1. valtion viranomainen on vahvistanut ja
2. itse toivovat kirkon siunausta.
Raamattu kehottaa meitä siunaamaan eikä kiroamaan toisiamme.
Seksuaaliselta suuntaukseltaan meitä on heteroseksuaalisia ja homoseksuaalisia. En ajattele, että toiset olisivat ”oikeita” tai ”aitoja” ja toiset taas ”vääriä” ja ”epäaitoja”. Tai että toiset olisivat ”priimaa” ja toiset taas ”sekundaa”.
Olen itse heteroseksuaalinen, mutta minulla ei ole mielestäni oikeutta kieltää toiselta Jumalan luomalta yhtä koko ihmisyyden perustavaa asiaa, seksuaalisuutta. Näin nykyään ajattelen, Mikko Juvalta ja mm. siltä VT:n savoa puhuvalta professorilta, jonka nimeä en nyt muista, ynnä muilta viisautta ja ymmärrystä saatuani.
Hyvä Heikki P,
Kirjoitit: ”Mielipiteeni tästä asiasta on, että kirkko voisi siunata parisuhteet, jotka 1. valtion viranomainen on vahvistanut ja 2. itse toivovat kirkon siunausta.”
Näkemyksesi mukaan valtio siis periaatteessa päättää mitä kirkon on siunattava. Toisin sanoen siis hyväksyt esim. moniavioisuuden ja edellytät kirkon siunaavan moniavioiset liitot kun eduskunta ne aikanaan laillistaa?
Koskeeko kantasi muitakin elämänalueita? Ehkäpä Sinulla on sama kanta aborttiin, ja tulevaisuudessa eutanasiaan: Koska ne ovat laillisia niiden pitää olla täysin hyväksyttäviä myös kirkon mielestä.
Ehkäpä hyväksyt myös monien islamilaisten maiden lait joiden mukaan kristinuskoon kääntyvät tuomitaan kuolemaan? Valtiohan päättää mikä on oikein. Eikö niin?
Et kai ihan tosissasi ajattele, että kaikki valtion toimet ovat hyviä vain sillä perusteella että valtio on ne hyväksynyt? Mitä mieltä olet muuten veritodistajista? Muinainen Rooma, osmannien Turkki, ja nykyään esim. Pohjois-Korea ovat kaikki surmanneet kristittyjä uskon tähden, ja täysin omien lakiensa mukaan. Olisiko mielestäsi alkukristittyjen ollut parempi kiltisti uhrata keisarille sen sijaan että kärsivät marttyyrikuoleman? Rooman valtion lakien mukaanhan heidät tuomittiin.
Jari, olen sitä mieltä mitä olen kirjoittanut. Kaikki eriskummalliset johtopäätökset ovat sinun , enkä niihin yhdy. Valtio hyväksyy ja rekisteröi avioliitot, kaikkien avioliitot, koska se on yhteiskunnallinen toimi, jonka valvonta ensisijaisesti kuuluu valtiolle. Mutta valtio ei voi päättää, kenet kirkko siunaa, se on kirkon regimentissä ja kirkko päättää siitä itse. Kun paljon esität esimerkkejä, kirkon ei tarvitse eikä pidä siunata esimerkiksi mainitsemaani tapausta, miestä ja Mansikkia.
En oikein ymmärrä, miten perusteellisesti sekotat asiaa erikoisissa johtopäätöksissäsi. Jos olet lukenut, mitä kirjoitin, niin erityisesti korostin sitä, etteivät islamilaiset voi pakottaa kristittyjä sharia-lakiin, ja päinvastoin, kristityt eivät voi pakottaa islamin uskoisia kristilliseen avioliittoon.
Paavali kehotti kristittyjä alamaisuuteen esivallalle, vaikka se hänen aikaansa oli pakanallinen. Ja M. Luther todisti kahdesta regimentistä eli hallinnasta, maallisesta ja hengellisestä. Kyllä minusta näyttää, että sinulla nyt menevät puurot ja vellit sekaisin.
Hyvä Heikki P,
Olen pahoillani etten pystynyt esittämään asiaani selkeämmin.
Ydin siis oli, että pidän huonona ajatuksena että valtio määrää kirkon opin, kun taas Sinä tunnut ajattelevan että valtio voi sen määrätä. Näinhän itse esitit! Esittämäni johtopäätökset ovat vain loogisia seurauksia siitä jos alistaa uskonkysymykset valtion tahtoon, kuten tahdoit tehdä.
Selvyyden vuoksi: En tietenkään ole pakottamassa ketään kristilliseen avioliittoon. Minusta koko kirkkojen viranomaistoiminta voitaisiin aivan hyvin lopettaa ja hoitaa juridinen puoli nimikirjoituksilla maistraatissa, ilman sen kummempia seremonioita.
Osaltani päätän tämän mielenkiintoisen keskustelun, jossa valtiokirkollisuuden ja valtiouskovaisuuden vankka asema tuli hyvin esille. Ugh.
Jari, ikävä että lopetat. Olisin halunnut sinulta kuulla, missä olen esittänyt, että valtio voisi määritellä kirkon opin? Sellaista en itse tiedä esittäneeni. Päinvastoin luulin korostaneeni valtion ja kirkon roolien eroa ja kahta regimenttiä, hallintaa.
Heikki Palmu :”Olisin halunnut sinulta kuulla, missä olen esittänyt, että valtio voisi määritellä kirkon opin? Sellaista en itse tiedä esittäneeni.”
Uskon, että henk.koht. ymmärrän mitä Jari Haukka tarkoitti, eikä asioita aina varsinkaan poliittisissa piireissä ”esitetä” muusta kuin siitä näkökulmasta, jolla luodaan vastaanottajiin illuusio viestin totuudenmukaisuudesta. Arvostamaani ”totuudentorvea” Iiro Viinasta siteeraten: ”Aina voi jättää jotakin kertomatta tai kertoa vain ylimalkaisesti”.
No Tuula, kun arvelet Jarin tarkoituksen tietäväsi, miksi et kertoisi sitä minulle? Aina on hyvä välillä katsoa peiliin, konfrontoida ja tulla itse konfrontoiduksi. Se on rehellistä, suoraa keskustelua. Vai jätätkö mieluummin kertomatta, kerrot vain ylimalkaisesti, etkä arvosta minua puhumalla suoraan. Turkulainen Veikko Antero Koskenniemi lausahti näin: ”Se joka sanansa vaientaa, voi hiljaista viisasta muistuttaa.” (muistinvarainen lainaus)
Heikki Palmu :”No Tuula, kun arvelet Jarin tarkoituksen tietäväsi, miksi et kertoisi sitä minulle? Aina on hyvä välillä katsoa peiliin, konfrontoida ja tulla itse konfrontoiduksi. Se on rehellistä, suoraa keskustelua.”
Arvelen Jarin tarkoittaneen sitä, että myös puolueisiin sitoutuneet papit noudattavat mieluummin puoluekuria kuin omaatuntoaan ja ovat siten sitoutuneet ajamaan puolueensa maallisia arvoja läpi myös kirkossa esimerkiksi syyttämällä Kreikan ahdingosta ”porvareita” ja ”olemalla ymmärtämättä” kuinka muka yrittäjät – nuo perinteisesti saastaiset ja vailla muulle väestölle kuuluvaa sosiaaliturvaa jätetyt ”porvarit” – ajettiin 90-luvun lamassa umpikujaan 80-luvun poliittisten virheiden seurauksena eikä heillä ollut silloinkaan heitä koskeviin asioihin mitään sanomista.
Samalla tavalla sodan jälkeen ajettiin umpikujaan sotaa pakenemaan joutuneet yrittäjät [joista monet ajatutuivat konkurssiin] jättämällä heidät maanhankintalain korvausten ulkopuolelle ja vielä 2006 sdp:n ulkoministeri väitti radio Eho Moskvyn haastattelussa Moskovassa sotaa paenneiden saaneen ”täyden kompensaation menetyksistään”, vaikka valtio oli jättänyt selvittämättä valtioita velvoittavan alueelle jääneen yksityisomaisuuden epäselväksi jätetyn omistusoikeuskysymyksen. Suomen valtiolla ei ollut sodan jälkeen oikeutta luovuttaa sellaista mitä se ei omistanut, ja kansainväliseen oikeuteen perehtynyt presidentti Risto Ryti tiesi aivan varmasti tämän asian.
Haukka antoi aivan väärän vaikutelman Palmun teskteistä. Sitä kutsutaan olkinukke-argumentaatioksi.
Tuula Hölttä,
sotien jälkeisistä oikeudellisista oloista, Risto Rydistä jne tiedän niin vähän, etten voi niistä lähteä kanssasi keskustelemaan.
Yhteen asiaan vain rohkenen kiinnittää huomiotasi. Juuri niistä asioista ja ihmisistä joita puolustat, käytät erittäin voimakasta negatiivista kieltä, sanoja, joita ehkä jotkut yksittäiset leimakirveet ovat heistä käyttäneet, mutta en ainakaan minä käyttäisi. Tämä tuo koko keskusteluun jotenkin äärimmäisiä sävyjä. Huuto on inflaation kärsinyttä puhetta.
Heikki Palmu,
Kiitos vastauksesta!
Onpa Sinulla ollut korkea huippuvirka, ”koko Suomenniemen kirkkoherra”! Kielenkäytössäni olen tottunut hölisemään Suomenniemestä, kun tarkoitan Pohjan lahden ja Suomen lahden väliin jäävää niemimaata. Mutta jäikö Sinulla, jos rohkenen hieman vitsailla, hieman kesken viran vaatimat järjestelyt, kun nykyisin täällä nämä kirkolliset asiat ovat edelleen päin peetä! Kirkkolaiva vaikuttaa olevan lujasti karilla ja vuoto pohjassa! Ettei vain uppoa! Silloinhan siellä mahdollisesti olevat rottapoloisetkin joutuvat uimavesille ja ovat vaarassa hukkua! Ken niistäkään kykenee huolehtimaan, jos eivät itse osaa tilannetta arvioida oikein.
No, eihän tämä tietenkään Sinun syytäsi ole, ei toki! Eikä meillä kenelläkään ole varaa sormella toisiamme osoitella, samoilla ihmiskunnan veneillä soutelemme kaikki! Kuka pienemmällä, kuka isommalla purkilla!
Kirjani Avioliitto Raamatun valossa kustantaja on pieni yhdistyksemme Lähetyspalvelu – Mission Servce ry. Valitettavasti ensi painoksen yhtään kirjaa ei ole enää jäljellä. Uusi tilaus on vetämässä, mutta mennee kirjapainon kesälomien ym. takia elokuun loppupuolelle.
.
Hintakaan ei ole vielä vakiintunut, mutta kovissa kansissa ja sidottuna kohtuullinen. Kirjavälitykseen yritämme saada mahdollisimman pian. Otan kyllä tilauksia vastaan ja välitän eteen päin, os: Annankatu 18, 49400 Hamina.
Avioliiton historiasta en tiedä Edward Westermarkin A SHORT HISTORY OF MARRIAGE veroista (suom. WSOY 1932, Avioliiton historia). Suomenkielellä on kyllä olemassa kirkon avioliiton historiasta ansiokkaita teoksia. Tuo Westermarkin historia oli aikoinaan pakollinen papin lukujen tenttikirja, mutta ei taida olla enää, mikä on vahinko!
Heikki Palmu,
Sp-osite tippui pois:
reino.marjakangas@pp.inet.fi
Aikani kuluksi, luin koko ketjun. Hyviä puheen vuoroja paljon.
Taitaa olla kuitenkin niin, että ihminen yrittää vääntää kieroon, sitä, minkä Jumala on tehnyt suoraksi. Kyse avoiliitosta on asia, jonka kyseenalaistamista ei ole tarvinnut koskaan miettiä. Se on vesi selvää.
Koska samaa sukupuolta olevat ihmiset eivät voi yhtyä, saattaakseen aikaan jälkeläistä, niin jatkumon ei voida katsoa täyttävän aviolle määrättyjä kriteereitä.
Jokainen voi käsittää tämän asian ilman mitään vasta väitteitä, jos haluaa, on vain tahoja, jotka vääristävät selvän asian.
Väärää ei saa oikeaksi, vaikka kuinka vääntäisi, ihminen itse etsii tielleen mutkia, vaikka Jumala on tehnyt Tien suoraksi.
Keisarilla ei siis ole vaatteita, vaikka kuinka uskoteltaisiin. Synnin kanssa on sama. Totuus ei muutu vaikka kuinka väännettäisiin.
Ikivanha Juutalainen traditio avioon hakeutuvien kanssa menee niin, että mies ilmoittaa ( kuulutukset) kylänvanhimmalle, että tietty nainen ja tämä ilmoittaja ovat sopineet yhteisen liiton (harjoittamansa sukupuolisen kanssa käymisen johdosta), että kukaan muu kuin kyseinen ilmoittaja ei saa enää lähestyä tätä tiettyä naista kohtaan samoissa aikeissa.
Näin toimien turvattiin jälkeläiset, ja saatettiin juuri nämä kaksi yhteen ja heidän liittonsa vahvisti ja siunasi, (eli suojasi) kylän vanhin, jonka sana oli laki. Usein kyse oli pienestä yhteisöstä, jolloin morsiammen isä siunasi tai esti parin keskenään tekemän liiton.
Kahden samaa sukupuolta olevien liitoista ei ole mitään mainintaa missään Juutalaisissa kulttuureissa. Pakanoiden tavoista pidättäydyttiin visusti. Juutalaiskristillisessä perinteessä on ollut pitkälti sama käytäntö ja samaa sukupuolta olevien yhdyntää (avio) pidettiin tuomittavana ja ei hyväksyttävänä. Näin on edelleen tänä päivänä.
On siis edelleen olemassa alusta asti oleva käytäntö, joka on voimassa ja sen muuttamiseen tarvitaan Valmistajan lupa.
Ihminen on halukas, myös kaikkeen vääryyteen, se kannattaa aina muistaa. Eikö Kristinuskon ytimessä ole juuri vääryyden tunnustaminen, eikä sen vähätteleminen, vai olenko ymmärtänyt aivan väärin?
”Vai pitäisikö siis mielestäsi siunata, ja siis hyväksyä, moniavioiset suhteet.”
No Jumala ainakin näyttää nämä hyväksyneen. Paljonkos niiytä vaimoja olikaan Salomolla ilman että Jumala olisi hermostunut?
Seppo H.:”Paljonkos niiytä vaimoja olikaan”.
Olihan niitä! Ei vaan tainnut kyetä tasapuolisesti ja tasa-arvoisesti vaimojansa kohtelemaan? Kenties tästä syystä nämä vaimolat eivät ole ilmeisesti kovin viisas ratkaisu ainakaan vanhurskauden toteutumisen suhteen! Pirtillinen akkoja yhtä aikaa on ainakin tässä suhteessa, sanoisinko hiukan ongelmallista!
Vai mitä sanoikaan muinainen virsirunoilija:
”Jalo Salomo, suuri herra, Maan mahtava kuningas Nyt varoittaa vahingollaan, ett’ olisit varuillas’. Ei auttanut viisaus häntä Kun ei kuunnellut tuntonsa ääntä. Siks’ tulee valvoa!”