SUURI PROFEETALLINEN SALAISUUS
(Sopiva apu)
Jumalan kuvaksi luotuna Aadam ei tarvinnut yksinäisyyteensä apua (hepr. eezer, j. 18) ensisijaisesti lisääntymistään varten. Vai kuvitteleeko joku, että Jumala tätä tarkoitusta varten olisi ensin Aadamille tarjonnut eläimiä (2 Ms 2:20)! Hänessä oli sekä mies- että naissukupuoli edustettuna, toisin sanoen hän oli kaksineuvoinen. Tätä ei suoraan tekstissä sanota, mutta tällaiset johtopäätökset voimme tehdä menemättä silti yli kirjoitusten (1 Kr 4:6). Olihan ihminen luotu Jumalan kuvaksi. Jumalalla on elämä itsessään. Jeesus vertasi itseänsä nisunjyvään. Nisu eli vehnä on kaksineuvoinen ja itsepölytteinen ja kykenee siten hedelmöittämään itse itsensä. Raamattu sanoo, että Jumalalla on elämä itsessään ja että “Hän on antanut elämän myös Pojalle, niin että myös hänellä on elämä itsessänsä” (Jh 5:26).
Eläinkunnan edustajista ei Aadamille löytynyt sopivaa apua. Niinpä Herra Jumala vaivutti ihmisen raskaaseen uneen, otti yhden hänen kylkiluistaan ja rakensi vaimon siitä kylkiluusta (vrt. modernia geeniteknologiaa parhaimmillaan!) ja toi miehen luo. Näin Jumala jo ennen syntiinlankeemusta kätki tähän tekoonsa sen salaisuuden kirkkauden, jonka Hän myöhemmin, aikojen lopussa on ilmaissut pyhillensä: “Kristus teissä, kirkkauden toivo” (Kol 1:26s).
“Syvään uneen” (hepr. tardeemaa, kreik. ékstasis) on kätketty kaksi suurta salaisuutta. Siinä puhutaan Kristuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta, Hänen poismenostaan Isän oikealle puolelle, mutta samalla Pyhän Hengen läsnäolosta, jonka aikana kootaan Kristukselle morsiusjoukko kaikista kansoista.
Kreikankielisessä alkutekstissä on sana ékstasis, kun Pietari kertoo joutuneensa hurmoksiin ja nähneensä näyn, jonka kautta Jumala avasi pakanoille uskon oven (Apt 11:5ss). Mutta samaa sanaa käyttää myös Paavali, kun hän kertoo joutuneensa pyhäkössä hurmoksiin ja nähneensä Herran, joka sanoi: “Minä lähetän sinut kauas pakanain tykö” (Apt 22:17-21).
Tässä ekstaasissa, Pyhän Hengen läsnäolossa tapahtuu jokaisen Jumalan lapsen uudestisyntyminen (Jh 3:6). Heidän uusi elämänsä otetaan salatulla tavalla toisesta Aadamista, Kristuksesta. “Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt” (Jh 3:8). Eeva otettiin miehestään, Aadamista, niinpä myös Kristuksen morsian on syntyisin Kristuksesta (Jh 1:1213).
Tämä ylhäältä syntyminen on välttämätöntä, sillä eräänä päivänä tämä miehestä otettu Eeva, jonka Herra Jumala on rakentanut Sanansa, saarnauttamansa hullutuksen kautta toisesta Aadamista otetulle elämän perustukselle (2 Kr 3:11), tuodaan miehensä luo, joka kutsuu hänet ‘miehettäreksi’ siitä yksinkertaisesta syystä, että hän on miehestä otettu. Juuri sentähden Kristus luopui taivaan kunniasta ja asemastaan Jumalan Poikana, alensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmiseksi, liittyäkseen vaimoonsa (Fil 2:5-11).
(Huom! Kristus – kristitty, vrt. nykyinen sukunimilaki, jonka mukaan vaimo avioliiton solmiessaan ei välttämättä saa miehensä nimeä, merkitsee Raamatun esikuvallisuudesta luopumista!)
Sanaan “ja he tulevat yhdeksi lihaksi” (1 Ms 2:24) on Septuagintassa (kreikankielinen, suhteellisen vapaamielinen käännös Vanhasta Testamentista n. 200-100 eKr.) lisätty sana kaksi. Vanhimmassa tekstissä sitä ei ole (1 Ms 2:24). Uuden Testamentin teksteissä Vanhaa Testamenttia koskevat siteeraukset ovat yleensä Septuagintasta. Niinpä UT:n mukaan Jeesus ja Paavali siteeraavat molemmat jaetta tässä muodossa (Mt 19:2, Ef 5:31). Jakeen asiasisältö ei tässä välttämättä merkitse muutosta. Pääpaino on Aadamin liittymisestä vaimoonsa, koska vaimo on juuri hänestä otettu. Miehen tehtävänä on liittää yhteyteensä, itseensä se, mikä hänestä on lähtöisin. Jakeen suuren profeetallisen syvyyden Paavali tajusi sanoessaan: “Tämä salaisuus on suuri: Minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa” (Ef 5:32). Uuden liiton seurakunnassa on toki Kristukselle kihlattuja enemmän kuin yksi kappale, mutta heidän kaikkien elämä on lähtöisin Kristuksesta, niinkuin Eeva oli lähtöisin Aadamista.
Septuagintan kääntäjien alkuperäiseen tekstiin tekemä lisäys on mielenkiintoinen, sillä siinä tulee näkyviin, miten ajan eetos (omaan aikaan sidottu moraalinen ajattelutapa) vaikuttaa käännöstyöhön. Alkuperäiseen tekstiin lisättiin ajan eetoksen mukaista tulkintaa, tässä yksivaimoisuuden suuntaan! Septuagintan kääntämisen aikoihin juutalaisuudessa oli vallalla naista halveksiva asenne. Rabbien mielestä nainen oli saastainen ja oli luonnollista tulkita hurskaammaksi ja paremmaksi elämäntyyliksi, jos mies tyytyi vain välttämättömimpään – yhteen ainoaan!
Riippumatta siitä, mitä mieltä itse tästä tulkinnasta olemme, voimme todeta, että Septuagintan kääntäjät suhtautuivat Mooseksen opetuksiin yhtä vapaamielisesti kuin nykyinen aika käsittelee Jeesusta ja Paavalia. Mikä ei luonnu vallalla olevaan ajatteluun, se jätetään omaan arvoonsa ja sivuutetaan.
Otettakoon pari esimerkkiä. Nykyään on ajanmukaista tulkita raamattua joko naispappeuden puolesta tai vastaan puhuvaksi. Suomalainen raamatunkäännöskomitea valitsi edellisen linjan ja sai Paavalin sinänsä neutraalin terveisiä lähettävän tekstin (Rm 16:7) puhumaan voimakkaasti naisapostolaatin puolesta! Niin myös yksinomaan tulkinnallisin perustein on käännökseen saatu sana kirkko (Mt 16:18), vaikka UT:n alkutekstissä ei sana esiinny tässä merkityksessä lainkaan!
Eikö muutoin suurta asiantuntemusta omaava komitea olisi voinut käännöstyössään enempi pyrkiä ajattomuuteen ja jättää ajan virtauksiin ja muoti-ilmiöihin liittyvät tulkinnat Raamatun lukijoiden ja selittäjien huoleksi. Mutta on tietenkin ymmärrettävää, joskaan ei hyväksyttävää, että nimenomaan kirkkopoliittisista syistä kirkko-sana oli välttämättä saatava ympättyä Raamatun tekstiin.
Palataksemme tekstiin “he tulevat yhdeksi lihaksi” (1 Ms 2:24) on vaikea ymmärtää, miten tästä jakeesta voidaan nähdä jumalallinen määräys yksivaimoisuudesta. “Sillä eihän siinä, mitä teille kirjoitimme, ole muuta, kuin mikä siinä on luettavana ja minkä te myös ymmärrätte”, sanoi Paavali omista kirjeistään (2 Kr 1:13). Tämä neuvo ja periaate on erittäin hyvä kaikkien kirjoitusten suhteen. Yksinkertaisinta on lukea tekstistä ensisijaisesti vain se, mitä siihen on kirjoitettu ymmärrettävästi ja jättää rivien välistä ja niiden taakse kurkkiminen vähemmälle.
Tähän liittyen esimerkiksi väite, että jos Jumala olisi tarkoittanut monivaimoisuutta, Hän jo alussa olisi luonut useampia naisia, on erittäin naiivi. Yhtähyvin voidaan väittää, että jokaisen kristityn on pysyttävä naimattomana, koska Jeesuskaan ei avioitunut!
Monia muita väitteitä ja käsityksiä, jotka uskotaan olevan Raamatun opetuksen mukaisia, on avioliitosta. Lähemmin tarkasteltuina ne saattavat osoittautua kuitenkin vain luuloiksi, ihmisopeiksi ja isiltä perityiksi säännöiksi. Evankelista Markus taisi olla oikeassa meidänkin aikaamme ajatellen, kun totesi aikansa kirjanoppineista ja fariseuksista (huomaa, että nämä olivat aikansa uskonnollisen ja hengellisen elämän asiantuntijoita!), että “paljon muuta on, mitä he ovat ottaneet noudattaakseen” (Mk 7:4).
Tätä taustaa vasten kohoaa Raamatun kirjoitusten arvo huikaisevan korkealle. Nämä kirjoituksethan on ainoa lähde, minkä perusteella me voimme arvioida omat uskonnolliset ja eettiset käsityksemme. Muuta konkreettista tarkistusasemaa meillä ei kristittyinä ole. Raamatun ja vain Raamatun perusteella, riippumatta itsekunkin raamattukäsityksestä, me voimme tarkistaa oman innoituksemme lähteen, onko tämä lähde Pyhä Henki vai omasta sydämestä nousevat ajatukset.
Raamatun äärellä Martti Luther oppi ammentamaan asettaen kyseenalaisiksi ja tarkistaen aikansa kristillisinä pidetyt käsitykset ja todeten monet niistä vääriksi. Tämä työ jäi häneltä kesken. Meidän tulee sitä jatkaa. Siksi asetamme tässä kirjoituksessa kyseenalaisiksi kristillisinä pidettyjä käsityksiä koskien avioliittoa ja eräitä muita perusoppikappaleita ja uskomme vain sen, mitä Raamattu niistä käsityksemme mukaisesti sanoo tavalliselle sisälukutaitoiselle ihmiselle. Ja mitä se ei sano, sellaiset asiat ovat kulloisen yhteiskunnan ja ihmisten vapaasti järjesteltävissä ja ratkaistavissa – tietysti silloinkin nimenomaan kristillisen vapauden hengessä.
Kiitos tästä blogista jota oli ilo lukea. Olet löytänyt Raamatusta juurikin sen mitä sinne on kirjoitettu. Jumala tosiaan katsoi Adamille sopivan avun, Adam ei sitä itse valinnut.
”Taivasten valtakunta on verrattava kuninkaaseen, joka laittoi häät pojallensa. Ja hän lähetti palvelijansa kutsumaan häihin kutsuvieraita, mutta nämä eivät tahtoneet tulla.” Matt 22.
Tuossa vertauksessa on hyvä kuva, kaikkia kutsutaan, mutta monta on jotka eivät tahdo tulla ja sitten on valittu ”joukko” joille puetaan täällä häävaatteet ylle, että ovat valmiit kun ylkä tulee noutamaan morsiamensa. Jumala valitsee Pojalleen sopivan morsiammen.
On mielenkiintoista, että Isä katsoo pojalleen sopivan morsiammen. Kutsuttiin kaikki, hyvät ja pahat, mutta vain isä näkee kenellä on häävaatteet yllä. Omissa vaatteissa (itse puetuissa) ei voi mennä häihin.
Meillä on vieläkin joissain kulttuureissa sellainen tapa, että morsian ei saa itse pukea häävaatteita ylleen.
”morsian ei saa itse pukea häävaatteita ylleen.”
Näin on. omissa kamppeissa ei ole viisasta yrittää tulla Karitsan häihin (Mt 22:11-12). Omavaraiset heitetään sieltä ulos ja huonosti käy!
Kiitos kommentistasi!
Haluan tässä selventää erästä blogissani sivunnutta asiaa. Kirjoitin: ”Tämä työ jäi häneltä (Lutherilta) kesken. Meidän tulee sitä jatkaa.
Kirjoittaessani ”meidän”, en tarkoittanut suinkaan itseäni tai kenties joitain muita samanmielisiä.
Halusin ja haluan kutsua Sinut, arvoisa Lukijani, kuka lienetkin ja olitpa kanssani samaa mieltä tai jossain eri mieltä, mukaan työn jatkajiksi ja samalla Jumalan työtoverina jatkamaan Hänen alullepanemaansa ja Hänen alkamaansa työtä! Koetetaan tehdä tämä homma omalta osaltamme loppuun!
Niin, sanoisinko , tarkastelemaan Sanan valossa ensin omia hääkamppeita, ovatako ne kaikki armosta lahjaksi vastaanotettuja vai onko niissä omia nuttuja mukana ja sitten ”pukemaan” toisten mukana myös Karitsan morsianta, seurakuntaa, oikeaan hääpukuun!
Tätähän työtä, refomaatiota, Luther ja monet muut Jumalan lähettämät palvelijat ovat Jumalan lahjana meille muille uskoville alulle panneet ja tehneet.
Tule jatkamaan omalla osuudellasi tätä työtä! Tehdään yhdessä ja yritetään panna paremmaksi niissä asioissa, missä nuo edelläkävijät mielestämme ovat tehneet virheitä.
Mikähän siinä on, että meillä on niin alhainen sietokyky Jumalan palvelijoiden tekemiin virheisiin, että näiden muutamien asioiden tähden olemme valmiit jopa tappamaan ja ainakin kieltämään heidän tekemänsä työn arvon, kun ovat langennet tai väärin opettaneet jossakin asiassa!
Tällaisesta käyttäytymisestä itse asiassa Jeesus profeetallisesti varoitti (Mt 23:37ss.)!
Lutheria esimerkiksi on pidetty ”löysässä hirressä” muutamien taholta pysyvästi joidenkin hänen töppäystensä tai syntiensä vuoksi. Jumalan palvelijat ovat kaikki erehtyväisiä, virheitä tekeviä, jopa joskus vääräoppisiakin. Mutta Jumala näkyy vain sellaisia lähettävän. Enpä ole vielä lukenut tai kuullut yhdestäkään Jumalan palvelijasta, joka, Jeesusta lukuun ottamatta, olisi jotain virheitä tehnyt. Monet heistä ovat jopa osanneet parannustakin tehdä synneistään niitä huomatessaan.
Lutherkin puhui jopa kirjoituksistaan ”yövalmosiensa sekasotkuina”. Hänen viimeinen kirjelappunsa ennen kuolemaasa oli : ”Totisesti, kerjäläisiä me olemme kaikki!”
Kerjäläisenä tässä minäkin yritän bloggailla, anoen, että jossakin saisin olla Jumalan seurakunnalle hyödyksi. Jopa joudun kerjäämään Teiltäkin, lukijat, sietokykyä, suvaitsevaisuutta ja – esirukouksia!
Hienoa että Marjakangaskin on havainnut adamin androgyynisyyden. Ja jos androgyynistä otetaan naisellinen puoli,ei sitä siis oteta miehestä van siitä mikä jää leikkauksessa jäljelle siitä tulee sitten mies.
Eihän Jumala suoraan ensin ’tarjonnut’ eläimiä adamille, mutta asiayhteydestä käy täysin selväksi, että adrogyynistä adamista tehdään yksineuvoinen, jotta ihmine voisi pariutua oman lajinsa eikä muiden lajien kanssa. (Eläimistä ei ollut apua!!!!)
Kylkiluu-sana on väärä käännös, minkä Marjakangas hepreaa kaiketi osaavana hyvin tietää.
Seppo Heinola: ”Hienoa että Marjakangaskin on havainnut adamin androgyynisyyden. ”
Enpä ole havainnut! Ei Aadam ollut androgyyni, jolla olisi ollut sekä miehen että naisen sukuelimet. Mihinkä niitä sukuelimiä olisi tarvittu, kun Jumalan kuvaksi luodulla Aadamilla, kuten esikuvallaankin Jumalalla oli elämä itsessään?
Eikä Aadamista tehty yksineuvoinen,
”jotta ihminen voisi pariutua oman lajinsa eikä muiden lajien kanssa.”
Tämähän on ihan höpöpuhetta, missä kiima hallitsee ajatusmaailmaa, niin että siitä tulee pariutumisen päätarkoitus! Sitäkö tarkoittavat nuo runsaat huutomerkit ”(Eläimistä ei ollut apua!!!!)”, että mielestäsi eläimistäkin olisi ollut tilapäistä apua kiiman hillitsemisessä! Eläimiin sekaantumisen Jumala tuomitsee. Sellaisesta on sii tehtävä parannus ja sanouduttava kertakaikkisesti irti! Jumalan sanan julistajana ja Kaikkivaltiaalle tässä tehtävässä vastuussa olevana minun on sanottava tämä suoraan!
Ei Kaikkivaltias luonut Aadamista androgyyniä, joita kyllä on syntynyt ja syntyy silloin tällöin ihmiskunnan perimän rappeutumisen seurauksena. Androgyynit, sen paremmin kuin homot, lesbot, tavalla tai toisella vammaiset, sairaat, jne., eivät siis ole varsinaisesti Jumalan luomistyön tulosta, sen enempää kuin eläinkunnan alueella esimekiksi joskus syntynyt kaksipäinen vasikka. On toki muitakin syitä, minkä vuoksi meillä saattaa elämä jostakin laidalta olla vinksallaan!
Kaikki ihmiset ovat nefesh chaijjaa, eläviä olentoja. Tässä mielessä kaikki elävät olennot ovat Jumalan luomia, eläviä. Ihminen eroaa eläimistä siinä, että Jahve Eloohiim ( ei saa kääntää monikollisesti!) on henkilökohtaisesti puhaltanut häneen elämän henkäyksen (nishmat chaijjiim) ja suunnitellut hänet kuvakseen ja kaltaisekseen. Tämän suunnitelman lopputulos tulee aikanaan käymään ilmi!
Kaikki nämä ”elävät olennot” ovat samanarvoisia ja ansaitsevat ympäristöltään elämän kunnioituksen, olivatpa sitten androgyynejä, homoja, lesboja, vammaisia, keitä tahansa! Ihan vain siitä syystä, että heillä kaikilla on optiona, jos vain haluavat etsiä Jumalaa ja kääntyä takaisin Hänen yhteyteensä, saada Jumalalta korjaus, eheytyminen, tervehtyminen jne. vammaisuudestaan. Tästä esimerkiksi krrotaan Kirjoituksissa: ”silloin rampa hyppii niin kuin peura, mykän kieli riemuun ratkeaa!” (Jes 35:6, vrt. Jer 31:8ss., lupaUkset koskevat kaikkia ihmisiä!)
Valitettavasti nykyinen aika kieltää esimerkiksi homoille ja lesboille kertomasta mahdollisesta, Jumalalta lupauksiensa mukaan tulevasta korjausliikkeestä! Sinänsä perin sydämetöntä ajattelua! Eiväthän kaikki ole tyytyväisiä omiin poikkeavaisuuksiinsa. Edes heillä tulisi olla oikeus kuulla ”hyviä uutisia” tulevaisuutensa suhteen!
Ihmisille, koskien hyviä tai huonoja, keitä tahansa, Jumalalla on rauhan eikä turmion ja tuhon ajatukset (Jer 29:11. Hän tahtoo antaa ”tulevaisuuden ja toivon” jokaiselle, vammaisuudestaan ja syntisyydestään huolimatta.
”Kylkiluu-sana on väärä käännös, minkä Marjakangas hepreaa kaiketi osaavana hyvin tietää.”
Eipä oikein vakuuta! Kyllä ”kylkiluu” on ensisijainen käännösratkaisu nimen omaan vanhassa raamatunhepreassa, jonka osaamiseen (varsinkin kieliopin!) ei, Seppo, riitä sanakirjojen käyttö. Itselläni on taustalla hiukan yliopisto-opiskelua omien harrastuksieni lisäksi, mutta en silti pidä itseäni minään eksperttinä! Lisään vielä tähän, että nykyhepreaa osaava ei vielä itse asiassa tiedä paljon mitään (eikä ymmärrä) vanhasta raamatunhepreasta. Sanojen alkumerkityksetkin ovat usein tyystin muuttuneet. Nykyheprea, vaikka sillä on vanhan heprean sanasto pohjana, on sekakieli, ei oikeaa hepreaa!
Muuten, Aadamilla oli monta kylkiluuta. Jos kylkiluu on väärä käännös, mitä nämä muut ”luut” ovat. Nykyisiin tutkimuksin riittää sylki tai varpaan kynsikin, kantasolujen löytämiseen ei sen suurempia leikkauksia tarvita. Kun ”äidillisyys” erotettiin Aadamista, kyllä mieheen jäi vielä yhtä ja toista ”naisellista”. Esimerkiksi nännin nipukat, tosin ilman ”meijereitä”!
Tässäpä, Seppo, hieman vuntsailua okkultistisiin ja kabbalistisiin kuvioihisi! Valitettavasti ne eivät minua mitenkään vakuuta!
reino tämä on suora lainaus omasta tekstistäsi:
”Hänessä oli sekä mies- että naissukupuoli edustettuna, toisin sanoen hän oli kaksineuvoinen. Tätä ei suoraan tekstissä sanota, mutta tällaiset johtopäätökset voimme tehdä ”
Tuo ’kakineuvoinen’ tarkjoitaa siis androgyyniä. Ja kyllä Geneis sanoo molempien adamisa oleiden suy,kuleinten nimet eli zachra ja nechebaa.
Ja lause ’eläimistä ei ollut apua” on juuri kontekstuaalinen silta eläinten ja naisen muodostamisen välillä. Sekä eläinten avusta (käytämtömästä) että naisen avusta käytetään sama sanaa eezer. Mikä on täsä aiayhteydessä olu ensi- ja mikä tnoisisjaista apua on tulkintakysmys, muta ksoak samasa kontekstissa puhutaanb yhtymisesta ja yhdeksi lihaksi tulemisesat niin kyllä se ’kiima’ (mikä manipuloiva sana) sisältyy tääs ina siihenpyhään tyekstiin itsensä.
Mikäli eläinten apu oli merkinnyt ensisijaisesti jotain muuta tässä yhteydessä, tulee sanona’ ei olut apua’ irrelevantiksi sillä eläimistähän on ihmiselle ollut ammoista ajoista paljonkin kaikenlaista yleishyödyllistä apua.
Kiitos, Seppo, kommentistasi. On hieman vaikeaa tavoittaa sanomaasi kirjoitusvirheiden vuoksi. Mutta niitähän sattuu meille jokaiselle. Yritän tässä joitain näkökohtia selventää, että päästään eteenpäin!
Ainoa selitys on, että Aadam oli, kuten olen todennut aikaisemmin, kaksineuvoinen (mutta ilman sukuelimiä!) eikä lisääntymisekseen tarvinnut apua. Suomalainen uusi raamatunkäännös tulkitsee tämän sopivan avun kumppaniksi.
Ei ollut kuitenkaan kysymys jonkinlaisesta ‘virkatoveruudesta’, vaan osittaisesta tehtävien ja roolien jaosta, eriyttämisestä, joka koski ennen muuta äitiyttä ja lasten synnyttämistä. Äitiyden tehtävän eriyttäminen Eevalle merkitsi Aadamille nimenomaan “sopivaa apua”.
‘Kumppani’ – sana sanoo kyllä jotakin kaunista ja oikeaakin miehen ja vaimon välisestä suhteesta, mutta sivuuttaessaan ‘apu’-käsitteen käännösratkaisu kapinoi Jumalan luomistarkoitusta vastaan ja itse asiassa suorastaan alentaa naisen arvon ja aseman.
Ei naisen arvo ole siinä, että hän on samanlainen kuin mies, vaan siinä, että hänellä on jotain, mitä miehellä ei ole! Yksinomaan kumppaneiksi kyllä samaa sukupuoltakin olevat ihmiselle riittävät – jopa kissat ja koiratkin!
Aadamilla ja Eevalla on siis paljon yhteisiä piirteitä, totta kai, mutta osa ominaisuuksista löytyy vain toiselta. Eevassa ei ole mitään, mitä ei ollut alunperin Aadamissa ja Aadamilta taas puuttuu jotain, mikä on vain Eevalla.
Tältä pohjalta pitäisi ratkaista nykyinen miehen ja naisen välinen ns. tasa-arvokysymys. Silloin jäisi tähän keskusteluun liittyvä kaikenlainen turha höpötys pois ja kumpikin osapuoli voisi katsella arvostaen ja kunnioittaen toistaan, ei kilpailijana, vaan itsenäisenä persoonana, jolla on sellaista hyvinkin tarpeellista, mitä itseltä ihmisenä olemisena puuttuu.
Itsenäinen persoonallisuus näkyy siinä, että molemmilla sukupuolilla on paljon yhteisiä, samanlaisia ominaisuuksia. Senvuoksi miehen ja vaimon välinen alistussuhde on väärää luomiskertomuksen tulkintaa. Toisaalta selvän tehtävä- ja roolijaon näkeminen monissa asioissa onnistuu vain, jos kyetään tunnustamaan ja arvostamaan miehen ja naisen toisiaan täydentävää erilaisuutta.
Sopiva apu Aadamille löytyi, kun Eeva otettiin hänestä itsestään. Sitä ennen maan tomusta luotiin eläimet ja siis myöskin käärme, joka osasi jopa puhua. Epäilemättä nämä kaikki olivat nefesh chajjaa.
Materiaali oli siis yhteinen, mutta tietenkin se, että ihminen alun alkaen oli kutsuttu Jumalan kuvaksi ja tarkoitettu myös Hänen kaltaisekseen, asetti hänet eläinkunnan yläpuolelle.
Tämän tosiasian näkeminen edellyttää kuitenkin ihmisen elämässä hengellistä tapahtumaa. Se merkitsee sellaisen todellisuuden oivaltamista, mikä on lähtöisin toisesta, näkymättömästä todellisuudesta! Tämä oivallus saadaan vain uskon ilmestymisen kautta. Sen kautta synnytään Jumalan lapseksi.
Arvostan ja kunnioitan Sinua, Seppo, terävästä, joskus ehkä liiankin terävästä kritiikistäni huolimatta, totuutta etsivänä miehenä! Toivotan kaikkea hyvää ja menestystä tielläsi!
Sorry monet lyöntivirheeni, jotka tulevat olkapäätulehduksestani,joka tekee kirjoittamisen epävakaaksi, ja liika kiireestä. En aina muista oikolukea eikä tässä ole korjaustoimintoa.
Tuo että sinun androgyynisellä adamillasi ei olisi ollut sukuelimiä, on lähinnä toiveajattelua. sillä Genesis 5: 2 ilmaisee selvästi alkuadamilla olleen sekä ’puhkaisimen’ että ’aukon’ .
ב זָכָר וּנְקֵבָה, בְּרָאָם; וַיְבָרֶךְ אֹתָם, וַיִּקְרָא אֶת-שְׁמָם אָדָם, בְּיוֹם, הִבָּרְאָם. 2
sanat ovat זָכָר ja נְקֵבָה
Näin asian tulkisevat monet heprealaiset eksegeetit. Apu on apua androgyynin ykisnäisyyteen ja tähän ei eläimistä ollut, ja asiayhteys on tässä yhteydessä koko ajan kiinni sukupuolisuudessa tahdot sitä Reino tai et.
Minusta on aina näillä palstoila mielenkiintoista keskustella asiantuntevien kanssa, joilla on edellytykset katsoa asioita syvemmin. Siksi arvostan myös Sinua Reino. Hyvää kevättä myös Sinulle.
Seppo,
Kiitos kommentistasi!
Raamatussa luku- ja jaejaot ovat monta ketaa valitettavan mielivaltaisia ja vaikeuttavat tekstin ymmärtämistä. Nehän on lisätty myöhemmin eivätkä kuulu alkuperäiseen tekstiin.
Tässä viittaamassasi 1. Ms 5:nnen luvun ensimmäinen jae kuuluu loppulauseena, ei siis uuden asian johdantolauseena edelläolevaan jaksoon 1 Ms 2:4b – 1 Ms:5:1.
Ensimmäinen jakso 1Ms 1:1 – 1Ms 2:4a on varsinainen luomiskertomus, ”kertomus taivaan ja maan synnystä, kun ne luotiin”. Se kertoo paljon varhaisemmasta ihmissuvusta (1Ms 1:26ss), vaikkakin lienee Mooseksen uudelleen sanoittama, joka luotiin ”urokseksi ja naaraaksi”, zaachaar uunekevaa.
Tässä toisessa jaksossa (1 Ms 2:4b – 1 Ms 5:1) puhutaan paljon myöhäisemmästä ajanjaksosta, toisesta ihmissuvusta, siis Aadamin, ihmisen, suvusta, Aadamin ”muovailusta” maan tomusta.
Aadam ei ollut siis ensimmäinen ihminen, mutta hän oli ensimmäinen ihminen, josta Jumala aloitti pelastushistorian. Aadam tehtiin siis kaksineuvoiseksi, ilman hänelle tarrpeettomia lisääntymsvälineitä.
Tämä Genesiksen kokoonpano, johon viittasin, on hyvin vahvasti arkeologisesti perusteltu (ktso esim. Saarisalo, Sydämeni asioita, s. 63 eteenpäin!).
Ensimäisessä jaksossa on Luojana Eloohiim, joten ensimmäiset ihmiset voidaan siis käsittää Eloohiimin eli Jumalan pojiksi, mutta ne silti olivat vain ihmisiä, ei mitään enkeleitä eikä jumalia!
Toisessa jaksossa on Luojana Jahve Eloohiim, joka muovasi ihmisen. Siksi voidaan puhua esimerkiksi ”ihmisten tyttäristä”, joita ”Jumalan pojat” ottivat vaimoikseen, keitä halusivat omin lupinensa (1 Ms 6:2)!, ihan vittaamiesi ”pistimen ja ”aukon” avulla. Näin siis ymmärretynä ilman sen kummempia jumalaistarustoja!