ALASTOMUUS JUMALAN
LAPSEUDEN PUUTETTA
1 Ms 2:25
25. Ja he olivat molemmat, mies ja hänen vaimonsa, alasti (aruummiim) eivätkä hävenneet toisiansa.
1 Ms 3:7
7. Silloin aukenivat heidän molempain silmät, ja he huomasivat olevansa alasti (eeruumiim); ja he sitoivat yhteen viikunapuun lehtiä ja tekivät itselleen vyöverhot.
Miehen ja vaimon alastomuus ei tullut vasta syntiinlankeemuksen myötä. Heidät todetaan alastomiksi jo ennen sitä. Alastomuus merkitseekin Raamatussa paljon syvällisempää kuin vain luonnollisen vaatetuksen puutetta. Vaatetus antaa suojan ja ulkomuodon. Ihminen ei ollut täydellinen vielä paratiisissa. Häneltä puuttui jotain hyvin tärkeää. Häneltä puuttui suoja ulkonaisia hyökkäyksiä vastaan. Sentähden hän tuli myydyksi synnin alaisuuteen (Rm 7:14). Häneltä puuttui tämä suoja myöskin lämmön hukkaantumista vastaan. Lämpöä syntyy ihmisruumiissa ravinnon palaessa. Ravinto (leipä) on kuva Jumalan Sanasta (Jh 6:48) ja lämpö on rakkautta. Molemmat ovat esikuvia Jumalan olemuksesta ja osallisuudesta Häneen (Jh 1:1; 1 Jh 4:16).
Jeesus huomautti epäuskoisille kuulijoilleen, että heissä ei ole Jumalan Sanaa pysyväisenä eikä Jumalan rakkautta itsessään (Jh 5:38,42). Jumalan läsnäolo ja osallisuus Häneen ja Hänen rakkauteensa osoittautuvatkin alastomalle ihmiselle perin haihtuvaksi tavaraksi. Se vanhurskauden vaate,“joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat” (Rm 3:22ss), puuttui vielä ensimmäiseltä ihmisparilta paratiisissa. Sitä ei siis kadotettu syntiinlankeemuksessa. Eihän voi kadottaa, mitä ei ole vielä saanutkaan!
Jumalan lapsen tilaa, Jumalan lapseutta, mitä sana vanhurskaus merkitsee, ei voinut olla ensimmäisessä, vaan vasta toisessaAadamissa, Jeesuksessa Kristuksessa. Häneltä saadaan valkeat vaatteet, ettei alastomuuden häpeä näkyisi (Ilm 3:18); Hänessä saadaan omistaa oikea vaatetus, Jumalan vanhurskaus, joka tulee Kristuksen uskon perusteella Jumalalta (Fil 3:9). Vain Hänessä, Jeesuksessa Kristuksessa saadaan
tuntea (Fil 3:10) se ylösnousemusvoima, mikä tekee mahdolliseksi ihmisen pukeutumisen taivaalliseen majaansa, missä häntä ei enää
havaita alastomaksi (1 Kr 5:2-3).
Näin täydellisesti vaatetettuna ihminen on saanut lopullisen ulkomuotonsa, tullut siksi Jumalan kuvaksi, johon Jumala hänet alussa kutsui. Hänessä Kristus, ainoa todellinen (ja myös ainoa laillinen) Jumalan kuva (Kol 1:15), on näin saanut muodon. Ihminen on tullut Kristuksen kaltaiseksi (1 Jh 2:2). Kristuksen ja Hänen seurakuntansa välinen salaisuus on tullut ilmi (Ef 5:32; Ilm 19:7-8). He ovat tulleet ‘yhdeksi lihaksi’. Taivaallinen avioliitto on astunut voimaan.
Pukeutuminen Kristukseen, Jumalan lapseuteen pääseminen, edellyttää uskoa (Rm 3:22). Usko (emuunaa) merkitsee juuri uskollista kiinnipitämistä Jumalasta ja Hänen Sanastaan. Tämä on kyky, joka puuttui Aadamilta ja Eevalta. Sen vuoksi he irroittautuivat käskysanasta heti, kun kiinteä yhteys Jumalan läsnäoloon hetkeksi käärmeen myötä oli katkennut. Heidät ja heidän kanssaan koko ihmiskunta oli
asetettu lainalaiseen tilaan. Uskon piti ilmestyä myöhemmin (Gl 3:23).
Uskon kyky tulee ylhäältä. Se ei ole ihmisen kehittämää, alhaalta ylöspäin suuntautuvaa ‘uskoa Jeesukseen’, ‘uskoa Jumalaan’, kuten
suomalainen Raamatun käännös, sekä uusi että vanha, melkein poikkeuksetta väärin kääntää, vaan ‘Jeesuksen uskoa’, Jumalan Pojan
uskoa’ (Apt 3:16; Rm 3:26; Gl 2:16,20; 3:22; Ef 3:12; Fil 3:9; Ilm 2:13; 14:12). Tällaisella‘Jumalan uskon’ omistamisella (Mk 11:22s) on niin
suuri luova voima, että vuorikin siirtyy tarvittaessa toiseen paikkaan.
Raamatun mukainen (ei siis mikä tahansa!) usko Jeesukseen saa iankaikkisen elämän virrat ihmisessä liikkeelle (Jh 7:38).
Tämä kaikki on Jumalan tekoa. Ainoa, mitä ihminen voi ja mitä hänen tulee pelastuksensa eteen tehdä, on kääntyä, ‘tehdä parannus’,
‘tulla mielenmuutokseen’. Tämä parannuksenteko tulee olla pysyvää, jatkuvaa kääntymistä Jumalan puoleen eikä vain kerran tapahtuvaa. Se
on suostumista jatkuvaan vuoropuheluun Jumalan kanssa ja Hänen työnsä alle. Mutta aloite on Jumalan puolella. Se on mahdollista vain silloin, kun Jumala Henkensä kautta lähestyy ihmistä kutsuen häntä: “Missä olet?” (1 Ms 3:9) “Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle” (Mt 3:2; 4:17).
Häpeäntunne merkki synnin läsnäolosta
Ennen syntiinlankeemusta mies ja vaimo eivät hävenneet toisiansa (1 Ms 2:25) eivätkä edes tiedostaneet omaa alastomuuttaan. Jumalan Hengen läsnäolossa ihminen helposti unohtaa vajavaisuutensa ja kuvittelee, että kaikki on hänen kohdallaan hyvin. Vasta kun tilanne ja
olosuhteet vaihtuvat, jumalanpalvelus ylistyksineen tai seurat loppuvat ja arki on käsissä, jäädään ihmettelemään, mihin niin siunaavat tunteet ja uskontäyteiset ajatukset häipyivätkään!
Kun Aadam ja Eeva olivat nauttineet kielletyn puun hedelmästä, Korkeimman suoja ja Kaikkivaltiaan varjo vaihtuivat yön kauhuihin ja paratiisi kuoleman varjon maaksi (Ps 91:1,5; Jes 9:1; Lk 1:79). Häpeäntunne ja pelot astuivat tilalle. Jumalan rakkauden läsnäolossa ei ole pelkoa (1 Jh 4:17-18), kuoleman läsnäolossa pelko sen sijaan on alituinen seuralainen (Hb 2:15).
