Avioliitto Raamatun valossa 5

VIIKUNANLEHDET
EIVÄT PEITÄ SYNTIÄ

1 Ms 3:7-13

7. Silloin aukenivat heidän molempain silmät, ja he huomasivat
olevansa alasti (jeedeuu kii eeruummiim ‘tiesivät olevansa
alastomia’); ja he sitoivat yhteen viikunapuun lehtiä ja
tekivät itselleen vyöverhot.
8. Ja he kuulivat, kuinka Herra Jumala käyskenteli paratiisissa
illan viileydessä. Ja mies vaimoineen lymysi Herran Jumalan
kasvojen edestä paratiisin puiden sekaan.
9. Mutta Herra Jumala huusi miestä ja sanoi hänelle: “Missä
olet?”
10. Hän vastasi: “Minä kuulin sinun askeleesi paratiisissa ja
pelkäsin, sillä minä olen alasti (eeroom), ja sentähden minä
lymysin”.
11. Ja hän sanoi: “Kuka sinulle ilmoitti, että olet alasti
(eeroom)? Etkö syönyt siitä puusta, josta minä kielsin sinua
syömästä?”
12. Mies vastasi: “Vaimo, jonka annoit olemaan minun
kanssani, antoi minulle siitä puusta, ja minä söin”.
13. Niin Herra Jumala sanoi vaimolle: “Mitäs olet tehnyt?”
Vaimo vastasi: “Käärme petti minut, ja minä söin”.

Aadam ja Eeva yrittivät verhota alastomuuttaan viikunapuun lehdillä, joita he sitoivat yhteen ja tekivät itselleen vyöverhot. Miksi juuri vyöverhot? Olivatko he sittenkin tehneet seksuaalirikoksen, niinkuin tavallisesti tämä kohta tulkitaan? Mutta miten ja kenen kanssa? Hehän olivat ainoat ihmiset paratiisissa. Jumala oli heidät luonut mieheksi ja naiseksi, joten ei kai heidän keskinäinen kanssakäymisensä ollut syntiä. Jumala ei ollut sitä kieltänyt. Hän oli päinvastoin antanut käskyn lisääntyä ja täyttää maa.

Miksi Aadam ja Eeva häpesivät seksuaalisuuttaan, vaikka heidän tähän mennessä ainoa väärä tekonsa oli syöminen hyvän ja pahantiedon puusta vastoin Herran nimenomaista kieltoa? Asia selviää Herran retorisesta kysymyksestä miehelle: “Kuka sinulle ilmoitti, että olet alasti?” Sitä ilmoitusta ei ollut tehnyt Jumala eikä myöskään käärme, joka päinvastoin oli jättänyt tämän puolen kertomatta. Jumalan kysymys panee Aadamin itsetutkistelun paikalle. “Etkö syönyt siitä puusta, josta minä kielsin sinua syömästä?” jatkaa Herra uudella kysymyksellä, jossa itse asiassa on vastaus edelliseen.

Koska Aadam on syönyt hyvän ja pahantiedon puusta, ilmoituksen alastomuudestaan hän on löytänyt omasta itsestään. “He tiesivät, että ovat alastomia”, kuten sanatarkka käännös kuuluu (j. 7). Omantunnon vienot urut ovat nyt helähtäneet soimaan!

Jumalan henkäyksestä eläväksi tullut ihminen tuntee sisimmässään toisen minän, joka sanoo: “Olet tehnyt väärin! Olet ollut uskoton Luojallesi! Näin hyvän ja pahan välinen taistelu ihmisessä on alkanut. Aadam ja Eeva olivat vaihtaneet palvonnan kohteen Luojasta luotuun.

Vaistomaisesti he ymmärtävät tämän aviolliseksi uskottomuudeksi Luojaansa kohtaan ja pyrkivät itsessään peittämään sukupuolisuutensa viikunanlehdillä. Valitettavasti niillä ei häpeäntunne väisty eikä syyllisyys poistu.

Viikunapuu on erinomainen kuva uskonnollisesta maailmasta. Itse puu ei kykene yksinään hedelmöitymään, vaan eräs loinen, viikunakiilukainen, on erikoistunut elämään sen hedelmissä. Se munii sikiäimiin äkämiä ja suorittaa samalla pölytyksen. Tämän viikunapuun lehdet, so. tämän maailman ja siinä asuvan loisen, saatanan, yhteistyön tuloksena syntyneet uskonnolliset tuotokset eivät pysty peittämään ihmisen aviorikollisuutta!

Jumalan kysymys tähtäsikin syvemmälle: “Kuka on ilmoittanut?” Aadamin oli itse tehtävä johtopäätökset. Hän ei ollut vain rikkonut Luojaansa vastaan. Syömällä kielletystä puusta hän oli samalla tullut osalliseksi hyvän ja pahan tiedon lähteestä. Nyt loinen oli tarttunut häneenkin. Se riippui kiinni hänen lihassaan saaden hänet kantamaan hedelmää kuolemalle (Rm 7:5, 21).

Tämä merkitsi käytännössä kuolettavaan, synnilliseen tilaan joutumista ja tien päässä häämötti lopullinen kuolema. Paavali kuvasi tätä myöhemmin näin: “Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista” (Rm 7:24)?

Mutta toisenkin johtopäätöksen Aadam teki. Se näkyy hänen vastauksestaan: “Vaimo, jonka annoit olemaan minun kanssani, antoi minulle siitä puusta ja minä söin”.

Tässä ei ole kysymys vaimon, vielä vähemmän Herran syyttelystä, niinkuin pinnallinen raamatunselitys usein tämän tulkitsee. Kun Aadam tekee sen ratkaisun, että hän reilusti tunnustaa: “Minä söin”, hän samalla vetoaa Luojaansa niiden olosuhteiden tähden, jotka Herra itse on hänelle antanut: “Vaimo, jonka annoit olemaan minun kanssani”. Samoin tekee Eeva: “Käärme petti
minut ja minä söin”.

Tästä Herra ei heitä nuhtele. Hän ei sano: “Älkää selitelkö, minä kyllä tiedän, mitä olette tehneet!” Hän päinvastoin hyväksyy heidän vetoomuksensa! Tämä näkyy Herran vastauksesta, erikseen vaimolle ja erikseen miehelle. Tapahtuneelle ei voi enää mitään. He ovat joutuneet kuoleman valtojen alaisiksi.

Mutta heille annetaan toivo tulevasta pelastuksesta! Se on ylösnousemustoivo.

Tähän toivoon itse asiassa Aadam Eevansa kanssa oli jo tarttunut tehdessään sen ratkaisun, että vastasi Jumalan kutsuun ja tunnusti tekonsa. Aivan yhtä hyvin he olisivat voineet yrittää jäädä piilottelemaan, ”lymyämään”, kuullessaan Jumalan askeleet illan viileydessä. Kääntyessään (shuuv ”tehdä parannus”) he samalla tunnustivat Luojansa vanhurskaaksi ja Hänen Sanansa oikeiksi: He ovat kuoleman alaisia!

Ehkä he kuitenkin ajattelivat samalla tavoin kuin myöhemmin Aabraham, joka “päätti, että Jumala on voimallinen (Iisakin) kuolleistakin herättämään” (Hb 11:19). Käyköön, miten käy, parempi antautua Luojansa käsiin ja Hänen tuomittavakseen kuin piilotella ainaisessa häpeässä ja kuolemanpelossa tietäen kuitenkin joutuvansa häviölle.