JAHVE ELOOHIIMIN
SANAT KÄÄRMEELLE
1 Ms 3:14-15
Ja Herra Jumala (Jahve Eloohiim) sanoi käärmeelle:
“Koska tämän teit, kirottu ole sinä kaikkien karjaeläinten ja
kaikkien metsän eläinten joukossa. Vatsallasi sinun pitää käymän
ja tomua (aafaar) syömän koko elinaikasi (jemei chajjechaa).
Minä panen vainon (eivaa ‘viha’, ‘vihollisuus’) sinun ja
vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille;
se (huu, hän) on polkeva rikki sinun pääsi (jeshuufechaa
roosh), ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän (teshuufennuu
aakeev)”.
Käärmeestä ei kerrota, että se olisi tullut Herran eteen tekemään
parannusta ja tunnustamaan, että oli pettänyt Eevan. Käärme ei edes
piilotellut itseään. Luotu (1 Ms 3:1) osoitti näin siirtyneensä täydellisesti ja
lopullisesti eri leiriin Luojansa suhteen. Tähän vastustajan
(hepr. saataan, saatana) leiriin se oli yrittänyt Aadamia ja Eevaa
voidakseen syyttää heitä ja tuhota heidät, mutta olikin epäonnistunut.
Nämä palasivat takaisin Luojansa luo. Käärme sensijaan saa kuulla
tuomionsa.
Se kirotaan luikertelemaan vatsallaan maan tomussa koko elinaikansa.
Näin saatana, joka toimi käärmeen ‘priimusmoottorina’, paljastuu
osaksi luontoa, joka näin tulee yhdistetyksi ‘turmeluksen orjuuteen’
(Rm 8:19ss). Nöyryytettynä ja nujerrettuna käärmeeltä kielletään
kaikki kehittymisen mahdollisuudet karjaeläinten ja metsän eläinten
joukossa, kunnes sen pää murskataan ja näin lopullisesti tuhotaan.
‘Elinaika’ (jemei chajjechaa ‘elämäsi päivät’), mikä käärmeelle
annettiin, tarkoittaa määräaikaa, jonka Jumala on säätänyt. Luontonsa
se tulee tänä aikana säilyttämään. Se yrittää tavoitella ja purra ihmistä40
siihen paikkaan, mikä hänellä on lähinnä maata, kantapäähän, estääkseen
hänen käyntinsä kahdella jalalla.
Juuri käynti kahdella jalalla erottaa ihmisen muusta luomakunnasta,
eläimistä. Se merkitsee, että ihminen on luotu enemmäksi kuin vain
osaksi luontoa. Hänet on luotu Jumalan kuvaksi, hallitsemaan sitä.
Pisto kantapäähän merkitsee tämän ihmisyyden, Jumalan kuvan lopullista
lokaan vetämistä, turmelemista käärmeen tasolle.
Käärmeeltähän käynti
kahdella jalalla oli tulevaisuudenkin suhteen evätty. Tokkopa se ennen
kiroustakaan oli kulkenut kahdella jalalla, niinkuin yleensä on ajateltu.
Mutta tie Jumalan kuvaksi luodun ihmisen ja sitä kautta Jumalan Pojan
vertaisuuteen ja asemaan nyt kertakaikkiaan tukittiin.
Käärmeen kiroaminen tapahtui koko luomakunnan ja ensimmäisen
ihmisparin silmien edessä. Niinpä se tapahtui myöskin sen ‘kirkkauden kerubin’
edessä, josta oli tullut Jumalan vastustaja, saatana. Tämän
aikaansaannosta ja yritystä oli käyttää käärmettä välikappaleenaan
tuhoamisyrityksessään.
Tässä käärmeen tuomiossa saatana sai lukea
oman tulevaisuutensa ja tuomionsa. Niinpä näkymätönkin maailma sai
havainnollisen esityksen, mitä seuraamuksia on
kapinoinnista Kaikkivaltiasta vastaan.
Käärmeen kiroaminen merkitsi sen alentamista eläinkuntaakin
alemmalle tasolle. Eläinkunta kuuluu siihen osaan luontoa,
joka huokaa turmeluksen orjuudessa ja tullaan vapauttamaan Jumalan
lasten ilmestymisen yhteydessä (Rm 8:19ss).
Käärme edustaa luonnossa turmelusta, joka tullaan aikanaan poistamaan.
Niinpä käärmeen
tuomiossa luettiin esikuvallisesti saatanalle tuomio: Se heitetään ulos
taivaasta maan päälle (Ilm 12:9) ja määräaikansa vihaa pidettyään
tuhotaan lopullisesti heittämällä tuliseen järveen (Ilm 12:12; 20:10).
Vaino (hepr. eivaa) merkitsee paremminkin vihaa, vihollisuutta
(aajav, toimia vihollisen tavoin). Tämä vihollisuus määrätään
käärmeen ja vaimon välille jälkeläisiä myöten proto- eli alkuevankeliumiksi
sanotussa lauseessa, jonka Herra sanoo käärmeelle, mutta samalla
kaikille kuulijoille, sekä ihmisille, luomakunnalle että enkelimaailmalle.
Tämä KR33:n käännös (j. 15) ei ole johdonmukainen: Kuinka
käärme voi senjälkeen, kun pää on murskattu, vielä pistää tai “iskeä”
(kuten KR92 kääntää) kantapäähän?
Alkutekstissä sanotaan sanatarkasti:
“Hän väijyy päätä, sinä väijyt kantapäätä”.
Hepreassa on sama verbi shuuf, ‘väijyä’.
Molemminpuolinen vihollisuus, sotatila, käärmeen siemenen
ja vaimon siemenen välillä saa aikaan sen, että molemmat väijyvät
ja pyrkivät myös vahingoittamaan toisiaan.
Käärmeen pää on vaarassa murskaantua ja niin lopulta
tulee käymäänkin (Ilm 20:10), mutta samalla myrkky kantapään kautta on
kuolettavaa, ellei vastamyrkkyä saada riittävän nopeasti.
Uskon katse tangon päähän nostettuun vaskikäärmeeseen riitti myöhemmin
vastamyrkyksi käärmeen puremille ihmisille erämaassa (4 Ms 21:9).
Tässä profeetallisessa sanassa on kuitenkin sanottu peitetysti paljon
enemmänkin asioita.
Käärmeelle sanottiin, että Eeva, jonka se oli
kavaluudella pettänyt ja saattanut osalliseksi hyvän ja pahantiedon
puun lähteestä Jumalan tahdon vastaisella tavalla, tulee saamaan
siemenen, joka tekee tyhjäksi käärmeen aikaansaannokset ihmisessä.
Tämä siemen, ‘Hän’, ei ole Aadamin siementä, kuolevaista, tomuun
palaavaa, vaan vaimon siemen. Mutta koska on päivänselvää, että
vaimo ei voi siittää ketään, oli kuulijoiden ymmärrettävä, että tämä
siemen tulee Jumalalta.
Tällä kertaa ei uutta ihmistä tehdä, kuten
Aadam tehtiin, vaan Hän syntyy, koska Jumala sanoo niin.
Mutta Hänet tulee kohdussaan kantamaan ja synnyttämään
kuolevan ihmiskunnan jäsen, vaimo.
Näin tämä ‘toinen siemen toisesta paikasta’ (zera
acheer tachat Hevel ‘toisenlainen siemen Aabelin sijaan’ 1 Ms 4:25)
yhdistyy ihmissukuun.
Niinpä Jumala ei olekaan epäonnistunut luodessaan ihmisen.
Hän ei myöskään valehdellut sanoessaan kuoleman
seuraavan kielletyn puun syöjää. Valehtelijaksi paljastuu käärme itse!
On syytä panna merkille, kuinka korkealle vaimon elämässä jo tässä
äitiyden kutsumus asetettiin. Sen tuli olla ensimmäisellä ja tärkeimmällä sijalla
hänen elämässään. Viitoitettiinhan tässä hänelle ainoa tie
pelastua “lapsensynnyttämisen (sanatarkka käännös, huom! yksikkö-
muoto) kautta, jos hän pysyy uskossa ja rakkaudessa ja pyhityksessä
ynnä siveydessä” (1 Tm 2:15).
Tämä “lapsensynnyttäminen”
tarkoittaa Kristuksen syntymistä ja tuloa maailmaan,
Kristuksen, joka on ainoa tie pelastukseen.
Naisille ei siis tässä ole asetettu lisäehtoja pelastukseen eikä edes sitä,
että heille olisi kunniakkaampaa ja hurskaampaa, jos synnyttävät lapsia.
Näinkin tätä on tulkittu. Jumalalle on
yhtä otollista naimattomuus tai lapsettomuus. Ne ratkeavat elämän
muista olosuhteista ja henkilökohtaisesta johdatuksesta käsin.
Mutta jos käsitämme, että Herra, puhuessaan vaimolle, puhuu vertauskuvallisesti
tämän päivän seurakunnalle, ymmärrämme, että sen uudestisyntyneet jäsenet,
sekä naiset että myös miehet on kutsuttu äitiyden jaloon tehtävään
synnyttämään lapsia Jumalalle ja vaalimaan Herran seurakuntaa,
jonka Hän omalla verellään on hankkinut itselleen.
Tämä “äitiyden virka” on ainoa pappisvirka, mikä Jeesuksen omille,
“Karitsan vaimolle”, on annettu.
Tämä hengellinen pappeus ei katso
sukupuolta, mutta se edellyttää alamaisuutta yhdelle ainoalle miehelle,
taivaalliselle Yljälle, joka on Kristus Jeesus, vaimon siemen.
Aamen! Sana tuli lihaksi, juuri siinä on vaimon siemen. Seurakunta on syntynyt Sanasta ja on myös synnyttävä lapsia Jumalalle tuon Siemenen kautta, mutta ei lihan mukaan vaan Hengen, jonka Jumala on antanut niille, jotka ovat Hänestä syntyneet.
”Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,
jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.
Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
Johannes todisti hänestä ja huusi sanoen: ”Tämä on se, josta minä sanoin: se, joka minun jälkeeni tulee, on ollut minun edelläni, sillä hän on ollut ennen kuin minä.”
Ja hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet, ja armoa armon päälle.
Sillä laki on annettu Mooseksen kautta; armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta.
Ei kukaan ole Jumalaa milloinkaan nähnyt; ainokainen Poika, joka on Isän helmassa, on hänet ilmoittanut.
Ja tämä on Johanneksen todistus, kun juutalaiset lähettivät hänen luoksensa Jerusalemista pappeja ja leeviläisiä kysymään häneltä: ”Kuka sinä olet?”
Ja hän tunnusti eikä kieltänyt; ja hän tunnusti: ”Minä en ole Kristus”.
Ja he kysyivät häneltä: ”Mikä sitten? Oletko sinä Elias?” Hän sanoi: ”En ole”. ”Se profeettako olet?” Hän vastasi: ”En”.
Niin he sanoivat hänelle: ”Kuka olet, että voisimme antaa vastauksen niille, jotka meidät lähettivät? Mitä sanot itsestäsi?”
Hän sanoi: ”Minä olen huutavan ääni erämaassa: ’Tehkää tie tasaiseksi Herralle’, niinkuin profeetta Esaias on sanonut.”
Ja lähetetyt olivat fariseuksia; ja he kysyivät häneltä ja sanoivat hänelle: ”Miksi sitten kastat, jos et ole Kristus etkä Elias etkä se profeetta?”
Johannes vastasi heille sanoen: ”Minä kastan vedellä; mutta teidän keskellänne seisoo hän, jota te ette tunne.
Hän on se, joka tulee minun jälkeeni ja jonka kengänpaulaa minä en ole arvollinen päästämään.”
Tämä tapahtui Betaniassa, Jordanin tuolla puolella, jossa Johannes oli kastamassa.
Seuraavana päivänä hän näki Jeesuksen tulevan tykönsä ja sanoi: ”Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!
.
.
Ismo,
Kiitos kommentistasi.
Nuo siteeraamasi Raamatun paikat ovat niin riemullisia, että niitä lukiessa käy helposti niin, ”että kaikki minun luunikin alkavat ylistämään Herraa”!