Jahve Eloohiimin sanat vaimolle osa 2
Mutta näissä Herran sanoissa vaimolle voimme nähdä Hänen sanoneen vieläkin enemmän. Eeva ei ollut kyennyt pitämään kiinni miehensä, Aadamin, välittämästä Herran sanasta, vaan käärmeen pettämänä söi hyvän ja pahantiedon puusta tehden näin aviorikoksen. Voisi sanoa, että hän suuntasi halunsa miehensä sijasta kiellettyyn puuhun ja sen antamiin mahdollisuuksiin. Nyt Herran sana saa aikaan sen tai ainakin mahdollistaa, jos vaimo niin haluaa, että hän kykenee suuntaamaan halunsa ainoastaan mieheensä.
Tässä näemme suurenmoisen lupauksen uskon lahjasta, tuosta ihmeellisestä kyvystä pitää lujasti ja uskollisuudella kiinni Jumalan sanasta, totuudesta. Se tulee olemaan Jeesuksen Kristuksen antamaa uskoa, jonka kautta annetaan kaikki, mitä Kirjoitukset ovat luvanneet, niille, jotka uskovat (Gl 3:22ss). Niinpä vaimo saa uskon kyvyn pitää kiinni totuuden sanasta, joka tulee hänen miehensä suusta.
Kolmas asia, minkä Herra sanoi vaimolle, liittyy edelliseen. Nyt sanotaan: “Ja hän on sinua vallitseva”. Vastaava heprean sana on maashal, mikä merkitsee ‘hallita’, ‘vallita’, mutta myös ‘puhua vertauksin’ ja jopa ‘laulaa pilkkalauluja’. Sanan merkitys on siis varsin laaja, mutta tässä on kysymys nimenomaan vallitsemisesta. Siitähän juuri Eeva käärmeen pettämänä oli ajautunut irti!
Vaimolla on halu mieheensä, koska hän on miehestään lähtöisin, osa häntä ja he yhdessä ovat ‘yksi liha’. Niinpä kun vaimo pitää miehensä sanan luotettavana, hän tässä mielessä luottaa itseensä. Tässä ei ole kysymys eriarvoisuudesta tai jostakin syntiinlankeemuksen tuomasta jälkiseurauksesta, naisen arvon alentamisesta, vaan yksinkertaisesti palaamisesta siihen luomisjärjestykseen ja yhteyteen, mikä oli ollut alusta alkaen. Herra oli puhunut sanan Aadamille ja tämä puhui sen vaimolleen Eevalle sen jälkeen, kun tämä oli miehestä otettu.
Emme kuitenkaan tehne alkutekstille vääryyttä, jos näemme tässä maashal-sanan sen aajemmassa merkityksessä, nimenomaan siinä tavassa, miten mies tulee vaimoaan vallitsemaan. On kyse kielellisestä ilmaisusta, hän tulee hallitsemaan sanalla! Niinpä Jumalan seurakuntaakaan ei ole lupa hallita muulla kuin evankeliumilla. Erittäin mielenkiintoista on maashal-sanan merkitys puhua vertauksin (Hes 17:2). Jeesuksesta saanotaan, että
“ilman vertausta hän ei puhunut heille mitään; että kävisi toteen, mikä on puhuttu profeetan kautta, joka sanoo: ‘Minä avaan suuni vertauksiin, minä tuon ilmi sen, mikä on ollut salassa maailman perustamisesta asti’” (Mt 13:34s).
Huomaamme siis, että Herra puhui vaimolle tässäkin kohden nimenomaan Messiaasta, Kristuksesta, kuinka Hän tulee olemaan seurakuntansa pää (Kol 1:18). Tämän Pään tulee saada johtaa kaikessa, alusta loppuun. Vaimon itsenäinen järkeily saa loppua tähän, ettei käärme pääsisi uudelleen häntä pettämään. Nyt käännytään kaikessa miehen puoleen, pitäydytään “häneen, joka on pää” ja josta koko ruumis saa kasvunsa (Kol 2:19). Tätä tietä vaimo oppii ymmärtämään, ettei hän elä ainoastaan leivästä, vaan “jokaisesta sanasta (hepr. mootsaa ‘puheesta’), joka Herran suusta lähtee” (5 Ms 8:3).
Mikä sitten takaa, että kaikki, mitä mies puhuu, on Herran sanoja? Hänen vallitsemisensahan voi muuttua tyranniudeksi ja opetuksensa ‘pilkkalauluiksi’! On eräs asia vaimon tiedossa ja kokemuspiirissä, mikä varmasti antaa takeet, ettei niin käy. Sitä ei erikseen vaimolle tarvinnut sanoa. Se on hyvin suuri asia. Suurin kaikista, kuten Paavali sanoi tuhansia vuosia myöhemmin.
Lupaus vaimon siemenestä sisälsi sen, että Jumala tulee antamaan Poikansa kuolemaan ihmisen syntien sovitukseksi. Vaimo oli jo saanut astua tähän anteeksiantamuksen ilmapiiriin. Messiaan Henki oli liikkunut ja vaikuttanut läsnäolevana jo alusta alkaen (1 Ms 1:2) jakaen “armoa armon päälle”, kuten Johannes Kastaja sen myöhemmin totesi sanoen Hänen olleen jo ennen itseään (Jh 1:15s). Kuinka paljon ennen? Jo alusta, luomisesta alkaen!
Kaiken tämän ylenpalttisen armon takana ja käyttövoimana täytyy olla asia, jonka jo sinänsä sana armo (chesed, ‘rakkauden liitto’) pitää sisällään. Se on rakkaus.
“Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa”,
kirjoitti apostoli Johannes myöhemmin (1 Jh 4:9). Jumalan rakkaus ilmestyi siten, että luomisen Henki, Korkeimman Voima, varjosi Marian, ja hänestä syntyi Jeesus, Jumalan Poika. Tämän taivaallisen Yljän, lihaksi, ihmiseksi tulleen todellisen Rakkauden kautta Hänen morsiamensa, uskovat ihmiset, on tarkoitettu elämään. Niin he myös elävät, sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu heidän sydämiinsä juuri Pyhän Hengen kautta (Rm 5:5). Apostoli Paavali kirjoittaa edelleen:
“Missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi, että niinkuin synti on hallinnut kuolemassa, samoin armokin hallitsisi vanhurskauden kautta iankaikkiseksi elämäksi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta” (Rm 5:21s).
Näin vaimoa hallitaan sanalla armon ja rakkauden ilmapiirissä. Vaimon puolelta edellytetään vain nöyryyttä, alamaisuutta Herran sanalle ja tietenkin jatkuvaa antautumista Hänen Henkensä täytettäväksi (Ef 5:18).
Esikuvassa, maallisen avioliiton piirissä vaimon ja miehen rooli tulee olemaan kilvoittelun alainen. Sen vuoksi apostoli Paavali kirjoittaakin (Kol 3:18): “Vaimot, olkaa miehillenne alamaiset, niinkuin sopii Herrassa”. Miehille hän jatkaa seuraavassa jakeessa: “Miehet, rakastakaa vaimojanne, älkääkä olko heitä kohtaan katkerat”. Linjat ovat selvät. Eri asia sitten, kuinka siinä itsekukin onnistuu!
Tiivistettynä Herran puheesta vaimolle voimme todeta seurakunnan kilvoitukseen liittyvänä kolme kristinuskon keskeistä peruselementtiä: usko, toivo ja rakkaus.
Raskauden vaivojen ja kipujen keskellä, mitkä ennakoivat kuolemaa, annetaan toivo – ja tämä on nimenomaan ylösnousemustoivo, toivo uudesta elämästä vaimon siemenen kautta. Vaimon halu omaan mieheensä puhuu uskollisuudesta sitä ainoata henkilöä kohtaan, joka koko taivaan kannen alla on annettu jokaisen ihmisen Yljäksi ja jossa me itsekukin saamme riippua Häneltä itseltään saamamme kyvyn avulla. Tämä kyky on usko. Se saadaan sen sanan kuulemisen kautta, millä Hän meitä vallitsee tahtonsa mukaan (Rm 10:17). Tälle Herralle ja Vapahtajalle seurakunta, uloskutsuttujen joukko, ‘morsiamet’, uskovat ihmiset, miten vain haluamme heitä nimittää, haluavat luonnostaan olla alamaiset jo senkin vuoksi, että suurin kaikista, rakkaus, on tämän kaiken saanut aikaan.
Nämä kolme: usko, toivo ja rakkaus todella pysyvät uudessakin maailmassa, kuten Paavali sanoo (1 Kr 13:13). Tässä syvällisessä mielessä usko ei vaihdu näkemiseen, niinkuin lauluissa ja puheissa usein kauniisti sanotaan. Kun toisessa Korinttolaiskirjeessä (2 Kr 5:7) todetaan: “Me vaellamme uskossa emmekä näkemisessä”, ei alkuteksti puhu näkemisestä uskon vaihtoehtona, vaan että vaelluksemme täällä ajassa tapahtuu uskon eikä näkemisen kautta (kreik. dia). Uskon kyky, lahja, nimenomaan takaa, ettei uudessa maailmassa enää tule tapahtumaan irtautumista Herrasta eikä kapinointia Häntä vastaan, niinkuin aikojen alussa enkelien ja ihmisten maailmassa tapahtui.
Voimmekin todeta Herran antaneen vaimolle uuden, viitoitetun tien aviouskollisuuteen palaamiseen ja sen säilyttämiseen. Se tie on armon eli rakkauden liiton tie ja tienviitoissa lukee sanat: USKO, TOIVO, RAKKAUS. Uskoon liittyy parannus, kääntyminen Jeesuksen, todellisen taivaallisen Yljän puoleen, toivoon liittyy vaivojen ja kuoleman kipujen keskellä tarttuminen syntyvään uuteen elämään (uudestisyntyminen) ja rakkauteen liittyy ylösnousemuksen jälkeinen täydellinen yhdistyminen Kristuksen kanssa eli lopullinen pelastus.
Tie personoituu henkilössä, joka on Jeesus Messias, vaimon siemen.
Miksi ei siis henkienmanausta? Miksi piti hämätä? Kuuluuhan oppi pahoista hengistä kristinuskon perustoihin? Paavali uskoi vahvasti taivaan henkivaltoihin,joita vasvstan käydään taistelua? Ja pyhä kirkkoisä Augustinus uskoi pikkudemoonien parittelevan ihmisten naisten kanssa!
Viisaasti teki. Tässä varoittava esimerkki:
”Karkottaessaan sairaista pahoja henkiä he sanoivat: ”Minä vannotan teitä sen Jeesuksen nimessä, jota Paavali julistaa… mutta paha henki vastasi heille: ”Jeesuksen minä tunnen ja Paavalinkin tiedän, mutta keitä te olette?” Ja mies, jossa paha henki oli, ryntäsi heidän kimppuunsa, nujersi heidät kaikki ja runteli heitä niin, että heidän oli alasti ja verissä päin paettava talosta.” (Apt. 29:13-16)
Pappi menetteli aivan oikein. Kodin siunaaminen on oikea ratkaisu tällaisessa tilanteessa. Evankeliumi, rukous ja vetoaminen Kristukseen ovat se ase, joka kirkolle on annettu taistelussa kaikkia henkiä ja valtoja vastaan. Kodin siunaamisessa nämä elementit ovat mukana. Mitään muuta ghostbusters-menetelmää ei ole — kaikki perustuu siihen, että ihmisessä olevan pimeyden tilalle tulee Kristuksen evankeliumin valo.
Tämän kaiken uutisarvoa jäin kuitenkin pohtimaan.
Henkimaailma on todellinen. Herra meidän Jumalamme on Henki. Paholainen on henki. Jumalalla on enkeleitä ja samoin paholaisella palvelevia henkiä.
Vaikka ihminen tulee uskoon ja saa syntinsä anteeksi, joskus voi sidokset olla niin vahvat, että ihminen tarvitsee uskonsa vahvistukseksi vapauttamista. Siinä rukouksessa irtisanoudutaan kaikesta pimeyden töistä ja Herran valtuuttama oalvelija voi Jeesuksen nimessä katkaista niitä sidoksia, jotka ihmistä orjuuttavat. Tämän saa uskoa tai olla uskomatta. Vääntämään en asiasta ala, koska ollaan naluella, johon se ei sovi.
Kodin siunaaminen olisi hyvä ajatus tehdä useamminkin, kun esimerkiksi ajatusten vaihdossa on turvauduttu niinsanottuihin voimasanoihin. Uskovalta maallikolta asian hoitaminen käy samoin kuin ripissä päästäminen Lutherin mukaan käyttämällä aineetonta hengellistä substanssia. Uskova maallikko voisi hyvin myös kastaa lapsensa saman ajatuksen mukaan, mutta pappimme eivät luonnollisestikaan moista suoralta kädeltä hyväksy. Asian hengellinen puoli on kuitenkin kaikissa kolmessa sama.
Nykyisen ymmärrykseni mukaan kannattaa aina siunata koti, kun uuteen kotiin muutetaan. Siinähän vain pyydetään Jumalalta siunausta ja rauhaa kodin asujille ja siellä vierailijoille.
Viisas pappi.
Uskovina olemme siunatut Jeesuksessa kaikella hengellisellä siunauksella (Ef.1:3). Aina kun sydämen puhtaudessa Jeesuksen Nimessä siunataan ja Häntä rukoillaan, pahat henget väistyvät. Alkoholin orjienkin suurin tarve on saada Jeesus sydämensä ja elämänsä Herraksi.
Kyllä näitä on – ei usein, mutta useammin kuin aniharvoin. Itse olen muutaman kerran tavannut aivan selvin päin olevia ihmisiä, jotka eivät ole mitenkään erityisen hengellisiä mutta ovat pelänneet pahoja henkiä. Asiasta on selvitty ilman turhaa dramatiikkaa pyytämällä rukouksessa Jeesusta apuun. Eräskin tilanne oli nimenomaan kodinsiunaamisen yhteydessä.
Artikkelin perusteella pappi toimi mielestäni oikein ja vältti molemmat virheet joihin olisi voinut sortua. Hän ei vähätellyt ihmisten kokemusta, muttei myöskään tarpeettomasti kauhistellut asiaa ja väittänyt että sen hoitaminen olisi hänen kompetenssinsa ulkopuolella. Jokaisella papilla on lupa luottaa lapsenomaisesti siihen, että tavallisen ihmisen tavallinen rukous Jeesuksen nimessä on kaikkea pahaa voimakkaampi – ei siihen tarvita erityistä eksorkismin armolahjaa.
Juha Kajanderin edellä siteeramassa raamatunkohdassa ongelma oli, että manausta yrittänyt ei uskonut Jeesukseen, mutta yritti vedota tämän nimeen ikään kuin taikasanana. Näin ei tietenkään pidä menetellä. Usko ei ole magiaa, vaan luottamusta.
Amen kiitos. Toivotaan että saat kirjasi kaupan hyllylle pian, tällaista opetusta kaivataan. Avioliiton merkitys Raamatussa on tosi syvä, jossa ihmisen ja Jumalan yhteys aukeaa juuri miehen ja naisen uskollisuuden ja luottamuksen kautta.