JAHVE ELOOHIIMIN SANAT MIEHELLE osa 1 (3)
1Ms 3:17-20
17. Ja Aadamille hän sanoi: “Koska kuulit vaimoasi (le-kool ishtechaa ‘vaimosi ääntä’) ja söit puusta, josta minä kielsin sinua sanoen: ‘Älä syö siitä’, niin kirottu olkoon maa sinun tähtesi. Vaivaa nähden (be-iitsaavoon ‘vaivassa’, ‘kärsien’) sinun pitää elättämän itseäsi siitä koko elinaikasi (jemei chajjechaa ‘elämäsi päivät’)
18. orjantappuroita ja ohdakkeita se on kasvava sinulle, ja kedon ruohoja sinun on syötävä.
19 . Otsasi hiessä (bezeeat apechaa, ‘sieraimesi vuotaen’) sinun pitää syömän leipäsi (lechem), kunnes tulet maaksi jälleen (ad shuuvechaa el-haa-adamaa ‘maan luo kääntymiseesi saakka’, shuuv ‘kääntyä’, ‘tehdä parannus’), sillä siitä sinä olet otettu. Sillä maasta (aafaar ‘tomu’) sinä olet, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman (el-aafaar taashuuv ‘tomun luo käännyt’).”
20. Ja mies antoi vaimolleen nimen Eeva, hepr chavvaa (chai, ‘elävä’), sillä hänestä tuli kaiken elävän äiti.
Aadamia ei petetty, vaan nainen petettiin ja joutui rikkomukseen (1 Tm 2:14). Herran sanojen mukaan mies joutui rikkomukseen syöden kielletyn puun hedelmästä sen tähden, että kuuli vaimonsa ääntä (näin nimenomaan alkuteksti). Varmaan tämä näkökulma oli Paavalilla mielessä, kun hän huudahtaa:
“Mutta minä en salli, että vaimo opettaa, enkä että hän vallitsee miestänsä” (1 Tm 2:12).
Nykyään kysellään mielellään, mikä on kirkon ääni, seurakunnan ääni. Mitä mieltä kirkko on? Miten se on opettanut usein vuosisadasta toiseen siitä ja siitä asiasta? Lestadiolaisuudessa on vanhastaan kysytty neuvoa ‘Herran suulta’ ja tarkoitettu sillä seurakuntaa.
Se vain tässä on jäänyt huomaamatta, että kirkon ja seurakunnan (= vaimo) äänessä kuullaan usein toisen käden tietoa ja tulkintaa, alkuperäinen Jumalan ilmoitus jää toissijaiseen asemaan. Kirkon vuosisatainen perinne riittää vastaukseksi. Itse ei enää haluta nähdä vaivaa, varsinkaan ‘otsansa hiessä’ taivaallisen leivän kokoamiseksi ja syömiseksi. Sitten asiassa on vielä sekin puoli, että kirkon äänessä ihmiset itse asiassa kuuntelevat itseään ja omia mielipiteitään eikä niinkään Herran ääntä. Muodostavathan ihmiset itse tämän kirkon!
Kirkon pitkää perinnettä ja kokemusta mitenkään halveksimatta olisi syytä toivoa, että nykyiset kirkon ja seurakuntien johtajat, papit ja saarnaajat, lopettaisivat niinkään vannomasta kuuliaisuuden valoja kirkoilleen kuin sitävastoin siirtyisivät kirkon palvelijan rooleistaan Jumalan palvelijoiksi ja Hänen tulkeikseen. Näinhän esimerkiksi Luther teki. Hän maksoi suuren henkilökohtaisen hinnan siitä, että kääntyi kirkon äänen kuuntelusta Jumalan äänen tulkiksi. Hengellisen kotinsa, kunniansa ja maineensa menettäneenä, hengeltään uhattuna, todella vaivaa nähden, hän ammensi Jumalan sanasta sellaisia aarteita, mitkä kauan aikaa olivat olleet peittyneinä ‘vaimon äänen’ alle.
Onnellisempaa tietä ei ole luvassa muillekaan, jotka aikovat tälle tielle kääntyä. Täytyy vain ihmetellä, kuinka hämmästyttävän vähän tällaisia ihmisiä on ollut kristikunnan historiassa. Tämä on erittäin valitettavaa, sillä jokainen uusi sukupolvi olisi tarvinnut ja tarvitsee kaikkien opinkäsitystensä uudelleen arvioinnin, mikä nousee suoraan Pyhässä Hengessä tulkitusta Jumalan sanasta. Näin toisen käden tieto, seurakunnan perinnäissääntöjen rasitukset, karsiutuisivat pois ja kirouksenalainen maa tuottaisi mahdollisimman puhtaan leivän.
Herran sanoista miehelle voimme lukea koko inhimillistä elämää koskevat pelisäännöt, mitkä Jumala on ihmiselle asettanut ravinnon hankkimiseksi ja elämän ylläpitämiseksi. Koska tiedämme, ettei “ihminen elä ainoastaan leivästä” (5 Ms 8:3), tarkoittavat nämä myöskin taivaallisen ravinnon, Jumalan sanan kautta elämisen ehtoja. Tarkastelkaamme sen tähden tekstiämme lähemmin. (jatkuu. ”Uuden elämän pelisäännöt”)
Jos ymmärrämme Jumalan ja seurakunnan suhteen avioliitoksi, se tekee meidät – niin miehet kuin naisetkin – seurakunnan jäseninä lapsiksi. Näin ymmärtäen olemme vevollisia olemaan kuuliaisia niin Isälle kuin äitikirkollekin.
Ja seurakunta tarvitsee jatkuvasti kuulla Herran äänen, muuten seurakunta lähtee seuraamaan omia tunteitaan, kuten niin usein myös vaimosta sanotaan. Jumala on myös järjestyksen Luoja.
Vallanalaisina meidän tulee tietää oma paikkamme, kuitenkaan rakkaudessa ei ole eriarvoisuutta.
Avioliitto on avain ymmärtämään aviomiehen ja vaimon välistä suhdetta. Seurakunta on Jeesuksen kihlattu morsian ja tulee olemaan avioliitossa aviomiehensä eli Jeesuksen kanssa. Karitsan hääjuhla on tulossa.
Tämän rakkausavioliiton perustukset on suunnitellut ja järjestänyt Isä Jumala. Seurakunta ei ymmärrykseni mukaan ole lapsen asemassa suhteessa ylkäänsä, vaan vastuullisen kihlatun morsiamen asemassa, jonka tulee kuunnella vain Jeesuksen ääntä. Ei vieraita eksyttäviä ääniä, kuten syntiinlankeemuksessa tapahtui. Seurakunta on itse vastuussa mitä ääniä se haluaa kuunnella ja seurata. Näin ovat myös mies ja vaimo maallisessa avioliitossa.
Jokainen olemme suhteessa Taivaalliseen Isäämme lapsia, niin miehet kuin naisetkin. Mutta avioliitossamme emme ole lapsia, vaan vastuullisia valintoja tekeviä aviopuolisoita toisillemme. Lapsihan ei ole avioliitossa isänsä kanssa. Suhteessa isään olemme poikia ja tyttäriä.