Avioliitto Raamatun valossa 9b

JAHVE ELOOHIIMIN SANAT MIEHELLE osa 2 (3)

Uuden elämän pelisäännöt

Tuomionsanoiksi, vielä vähemmän ruumissaarnaksi ei Aadam näitä Herran sanoja käsittänyt. Päinvastoin hän Herran puheen jälkeen (3:20) ei osoita masentuneisuutta, vaan täynnä toivoa antaa vaimolleen nimen Eeva, kaiken elävän äiti.

Uusia rangaistuksia ei tässä todellakaan jaettu. Olihan kuolemantuomio jo syntiinlankeemuksen seurauksena lausuttu. Rangaistuksena se oli kyllin riittävä. Pikemminkin kuulemme näissä sanoissa Jumalan isällistä huolenpitoa osoittavan äänen. Aadamille annetaan uuden elämän pelisäännöt, joita noudattaen hän kykenee ruokkimaan toisia elämän leivällä ja pääsee samalla itsekin siitä osalliseksi. Hänelle annetaan voimassa olevasta kuolemantuomiosta huolimatta uuden elämän toivo. Koska kuolemantuomio on peruuttamaton, tämä toivo sisältää lupauksen ylösnousemuksesta!

Hedelmän syömisen kautta tuli kuolema, vaimon äänen kuulemisen kautta kirotaan maa. Mutta maan kiroaminen osoittautuukin Jumalan armoteoksi. Maa kirotaan ihmisen tähden, hänen pelastumisensa tähden. Luomakunta joutuu turmeluksen orjuuteen ja synnytystuskiin sitä varten, että Jumalan lapset pääsisivät ilmestymään (Rm 8:17ss).

Ihmiselle määrätään elinaika (jemei chajjechaa ‘elämäsi päivät’). Tämäkin on Jumalan armoteko. Se merkitsee ajanlykkäystä (vrt. Ilm 10:6, vanhempi käännös: “ettei silleen aikaa enempi oleman pidä”!), uutta mahdollisuutta, armonaikaa löytää tie takaisin Luojansa yhteyteen. Tämä tie kulkee vaivan ja kärsimyksen (hepr. iitsaavoon, etsev) kautta.

Näin elinikäinen vaiva ja kärsimys astuvat ihmisen elämään. Orjantappurat ja ohdakkeet, epäonnistumiset ja vastoinkäymiset, tulevat olemaan ihmisen alituisina seuralaisina hänen yrittäessään elättää itseänsä kirotusta maasta. Tämä auttaa häntä huutamaan ja anomaan (Mt 7:7a: “Anokaa, niin teille annetaan”) sitä Jumalaa avuksi, jolle hän on selkänsä kääntänyt. Synti (hepr. chattaat) merkitseekin päämäärän kadottamista. Niinpä vaivanalainen, taakoitettu ihminen hapuilee jälleen oikeaa päämääräänsä, elävää Jumalaa kohden.

Hengellinenkin ravinto hankitaan kilvoituksen kautta, vaivan ja kärsimysten alaisuudessa. Ihminen ei voi tällä tiellä välttää epäonnistumisia ja vastoinkäymisiä. Orjantappuroita ja ohdakkeita hän välttämättä joutuu kohtaamaan ja niitä pellostansa nyhtämään. Syötäväksi kelpaavat ruohot, joita ihminen määrätään syömään, ovat hajallaan. Niitä kasvaa verraten harvassa ja niiden löytäminen ja tunnistaminen ovat vaivan takana. Ihminen on näin määrätty etsimään, mutta ei turhaan! Jumala takaa, että kedolta myöskin tulee ravintoa löytymään (Mt 7:7b: “etsikää, niin te löydätte”)!

Yksinäiset yrtit eivät sellaisenaan vielä pitkän päälle elätä ketään. Oli opittava niitä myös viljelemään ja valmistamaan niistä leipää. Alkukielen leipäsana, lechem, tarkoittaa kiinteää, kokoonpuristettua ravintoa. Maanviljelyä ja leivän valmistamista ihminen ei kyennyt omin neuvoin oppimaan. Nyt tarvittiin Herran suusta eläviä neuvon sanoja, juuri niitä, joille Aadam oli selkänsä kääntänyt suostuessaan kuuntelemaan vaimonsa ääntä. Tämä ‘vaimon ääni’ (le-kool ishtechaa ‘vaimosi ääntä’), kuten alkuteksti asian ilmaisee, edusti hänelle toisen käden tulkintaa, perinnettä. Nyt elävät sanat olivat hukassa! Miten hän ne kuulisi?

Psalmissa 118:18-20 sanotaan, että kuritus on Herran portti ja vanhurskaat käyvät siitä sisälle. Portilla kolkuttavalle (Mt 7:7c: “kolkuttakaa, niin teille avataan”) avataan! Jobin kirjassa todetaan (36:15), että ahdistus avaa korvat. Ihminen alkaa kuulla Jumalan puhetta. Jesaja (28:23ss) antaa tästä prosessista hienon kuvauksen:

“Kuunnelkaa ja kuulkaa minun ääntäni, tarkatkaa ja kuulkaa minun sanojani. Ainako kyntäjä vain kyntää, kun olisi kylväminen, ainako vakoaa ja äestää maatansa? Eikö niin: kun hän on tasoittanut sen pinnan, hän kylvää mustaa kuminaa, sirottelee höystekuminaa, panee nisunjyvät riviin, ohran omaan paikkaansa ja kolmitahkoista vehnää vierelle? Hänen Jumalansa on neuvonut hänelle oikean tavan ja opettaa häntä. Sillä ei mustaa kuminaa puida puimaäkeellä eikä puimajyrän tela pyöri höystekuminan yli, vaan musta kumina lyödään irti sauvalla, höystekumina vitsalla. Puidaankos leipävilja murskaksi? Ei sitä kukaan iankaiken pui eikä aina aja sen päällitse puimajyrällään ja hevosillaan; ei sitä murskaksi puida. Tämäkin on tullut Herralta Sebaotilta; hänen neuvonsa on ihmeellinen ja ymmärryksensä ylen suuri.”.

Näin – monen ahdistuksen kautta, itsensä kieltämisen tiellä ihminen on oppinut maanviljelyn ja leivän valmistustavan. Korvat avattuina hän on kuullut Herran puheen. Tämä on aivan välttämätöntä, sillä kirjoitettu on:

“Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta

(hepr. mootsaa ‘puheesta’), joka Herran suusta lähtee” (5 Ms 8:3).

Tätä leipää tullaan syömään ‘otsasi hiessä’. Alkuteksti puhuu ‘sierainten hikoilusta, vuotamisesta’, mikä viittaa – ei ainoastaan raskaasta työstä johtuvaan hikoiluun – vaan murheesta ja itkusta johtuvaan nenän vuotamiseen.

“He menevät itkien, kun kylvösiemenensä vievät” (Ps 126:6).

Tämän on kokenut jokainen sananjulistaja, joka tosissaan on etsinyt “eläviä sanoja” (Apt 7:38) kansalle jaettavaksi. Mutta merkillistä kyllä – juuri orjantappurain keskellä kohdataan Herra, juuri kärsimysten keskellä joudutaan Jumalan läsnäolossa riisumaan kengät jaloista (2 Ms 3:2-5). Samalla saadaan huomata, ettei Jumalan läsnäolon tuli välttämättä hävitäkään piikkipensaita ihmisen tieltä! “Pensas ei kuitenkaan kulunut”. Näin ihminen riisutaan myöskin väärän ‘menestysteologian’ harhoista!

Jeesus sanoi olevansa elämän leipä, joka tulee alas taivaasta ja antaa maailmalle elämän (Jh 6:33,35). Kun tekstissämme puhutaan ensin kedon ruohojen syömisestä (j. 18) ja sitten leivän syömisestä (j. 19), on ilmeistä, että jälkimmäisessä (lechem) viitataan tähän Elämän Leipään, Messiaaseen. Ahdistuksien keskellä seisookin juuri tuo taivaasta alas tullut Elämän Antaja ojentaen haavoitettuja käsiään elämänsä kamppailuissa uupuvaa ihmistä kohden. Miten syvällistä Raamatun ja ihmiselämän tuntemusta kuvastavatkaan Hänen sanansa:

“Tulkaa minun tyköni kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin Minä annan teille levon” (Mt 11:28).

Taivaallista leipää syödään siis kyynelin, mikä merkitsee katumusta. Se on kääntymykseen tulleen ihmisen tuntomerkki. Tästä kääntymisestä, parannuksen teosta, alkuteksti puhuukin kaksi kertaa. KR33:n käännös: “kunnes tulet maaksi jälleen… maaksi pitää sinun jälleen tuleman”, ei tuo tätä puolta ollenkaan esille. Alkutekstissä käytetään sanaa shuuv, mikä merkitsee ‘palata takaisin, muuttua, tehdä parannus’. Sanatarkka käännös voisi kuulua vaikkapa näin:

“Sieraimesi vuotaen (siis: itkun ja katumuksen kera) sinun pitää syömän leipäsi maan luo kääntymiseesi saakka,sillä siitä sinä olet otettu. Sillä tomu sinä olet, ja tomun luo sinä tulet kääntymään”.

Parannukseen, mielenmuutokseen, sisälle tuleminen ja siinä pysyminen tulee tästälähtien Aadamilla olla elämäntapa. Se on uuden suunnan ottamista, takaisin paluuta siltä itseriittoiselta, oman tahdon tieltä, missä tästä maailmasta rakennetaan paratiisia ilman Jumalaa, sille lähtötasolle, miltä hänen elämänsä on lähtenyt Luojansa kädestä – tomun tasolle. Tätä samaa Jeesus tarkoitti, kun Hän puhui itsensä kieltämisestä ja ristinsä ottamisesta:

“Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua” (Mt 16:24).

Päinvastainen, kääntymättömänä pysyminen on vastustajan, saatanan, tie. Siksi sitä Jeesus nimittikin keskustellessaan Pietarin kanssa, ennenkuin puhui itsensä kieltämisestä (Mt 16:23).

Itsensä kieltäminen ja ristin ottaminen merkitsevät siis suostumista näiden Aadamille annettujen Jumalan sanojen noudattamiseen, kuuliaisuutta vanhan ihmisen kuolemaan saakka. Mutta juuri sillä tomun tasolla, maan tomusta, nousi Luojansa käden muovailemana ensimmäinen ihminen. Tämän esikuvan mukaan annetaan toivo uuden ihmisen ylösnousemuksesta.

Ihmisen on suostuttava palaamaan vapaaehtoisesti takaisin tomuun, tunnustettava syntisyytensä seurauksena tulleen kuolemantuomion kohdallansa oikeaksi, muuten uutta elämää ei tule ilmestymään.

Taivaallisen leivän syönti ilman kääntymistä, ‘otsan hikeä’, ei hyödytä ketään. Aadam osoittaa ymmärtäneensä asian juuri näin, sillä – kuten edellä totesimme – masentumatta kuoleman tosiasian edessä hän kutsuu vaimoansa uuden, kuolemattoman elämän äidiksi!

Tässä yhteydessä on syytä pysähtyä hetkeksi tarkastelemaan tekstimme pohjalta Raamatun syntyhistoriaa. (jatkuu, ”Työtätekeväisten ja raskautettujen leivän – Raamatun synty osa 3”)