Piispa Irja Askolan intentio on erinomainen. Piispa Björn Vikströmin pragmatismi on hieman enemmän jalat maassa.
Avioliitto on yhteiskunnan instituutio ja yhteiskunnallinen käsite. Se vaihtelee yhteiskunnittain. Irakissa 9-vuotias voidaan pakkonaittaa. Meillä se ei käy, koska tämä on yhteiskuntana hieman… erilainen.
Euroopan hallitsijat olivat kyllä keskiajalla pedofiilejä, ei sillä.
Kirkon nykyinen vihkioikeus on tarra, joka pitää kiinni vallankäytössä. Teologisen itseymmärryksen kannalta tuosta yhteiskunnallisesta vallasta voidaan luopua. Kunnallinen virkamies tai -nainen voi ihan hyvin lyödä muutaman kympin hintaiseen paperiin leiman ja julistaa aviopuolisot.
Kirkko siunatkoon, mitä siunaa. Tähän asti lullukkahengellisyyteen keskittynyt kirkko on siunannut kahvipaketteja, kissoja ja koiria. Hirveää vääntöä on käyty, voiko homoja siunata. Kun tässä ”siunaus” on tätä, mutta tuossa ”tuota”. Kaikki pitää tehdä niin kuin sääntökirjassa sanotaan.
Kirkkohistoriallisesti ja teologisesti kirkolle passaisi aivan hyvin se käytäntö, joka on vallinnut esimerkisi helluntailaisten keskuudessa. Mennään naimisiin yhteiskunnassa ja rukoillaan liiton puolesta seurakunnassa. Seurakunnan pastori voi kyllä tarkistaa sääntökirjastaan ja todeta, että meillä ei kuulkaa ole tapana naida punatukkaisia.
Keskustelu osoittaa vain, miten eri kuppikunnat keskenään tappelevat vallasta. Se, joka ajattelee, ”minulla on parempi argumentti”, haluaa vain voittaa vastustajansa. Voittaminen ja kilpailu on täällä niin verissä, se on tätä maailmaa, maailmallisuutta.
Mutta kristinuskon itsensä kannalta sen oma valta on aivan muunlaista valtaa. Eikö kristillisen yhteisön pitäisi olla häviäjien yhteisö. Antaa tuolla yhteiskunnallisilla ja akateemisilla areenoilla ihmisten kukkoilla ja patsastella jämynä. Antakaa keisarille, mikä keisarille kuuluu, kun se tuntuu olevan hänelle niin tärkeää! Mitäs me siitä välittäisimme?
Tietenkin kun katsoo DVD:ltä Sopranosta, jossa on kuvattu rikkaat juutalaishäät, tulee mieleen yksi näkökohta. Olisihan se somaa, jos meilläkin rabbit ja pastorit ja muut uskonnolliset virkahenkilöt edelleen voisivat suorittaa samalla kertaa yhteiskunnallisen osuuden kyseisessä naimisiinmenemisen rituaalissa. Mutta jos se ei käy, niin kannattaa muistaa, ettei siinä menetetä kuin yksi täysin yhdentekevä asia: pieni siivu yhteiskunnallista valtaa.
Avioliitto joka tapauksessa on omaisuudenhoitoa varten olemassa oleva täysin sekulaarinen instituutio. Kommunismissa avioliitto on tarpeeton. Kirkolle avioliitto on ollut tärkeä, koska ihmistä on pitänyt vahtia myös hänen makuuhuoneessaan. Mutta se aika meni jo kauan sitten.
Elämme oikeasti yksilöä kunnioittavassa maailmassa, jossa edes lähetysjärjestölle ei kuulu pätkän vertaa, mikä siellä työntekijän alakerrassa saa aikaan vipinää, ja mikä genitaaleja liikuttaa.
Jos valtio ei erikseen riistä uskonnolliselta yhdyskunnalta, tässä siis evankelisluterilaiselta kirkolta, vihkioikeutta, tapahtuu liberaalien keskuudessa sama omankäden oikeutta toteuttava kikkailu kuin Luther-säätiössä: papit ryhtyvät vihkimään seksuaalivähemmistöihin kuuluvia yhteiskunnan vihkimiä aviopareja sen enempää kyselemättä.
Vikström on oikeassa: kirkolliskokous ei muuta näkemysiään riittävän nopeasti.Joten tästä käytännön syystä kirkko luopunee vihkioikeudestaan. Tällöin papit rupeavat siunamaan omntuntonsa mukaisesti myös homoliittoja, jotka yhteiskunta on vihkinyt. No, joku luonnollisesti tekee kantelun, mutta ei siitä mitään seuraa niin kuin ei seuraa Luther-säätiönkään kohdalla. Piispa sitten toteaa piispallisesti, että ”tämä on askel kohti eriytymistä”. Mutta that’s it.
Amishit ja mennoniitat voivat kyntää maansa hevosella, jos siltä tuntuu. Siitä ei seuraa, että kaikkien muiden pitää kulkea olkihattu päässä.
Atso Eerikäinen puhuu järjellistä asiaa,jälleen kerran. Kuten tekee Huttunenkin.
Minä kuulun niihin liberaaleihin, jotka tosiaan ovat katolisen kirkon salarakkaita (kyllä ortodoksisenkin miinus sen valtaapitävien estoton nuoleskelu, silloin kun se pulpahtaa pintaan). Minussa on kaipaus tunteeseen ”että he olisivat yhtä” eli samaan aikaan kun kannatan Huttusen tapaisia käytännön järjestelyjä, en pidä ajatuksesta, että loukkaan vilpittömiä ja hyvällä tavalla raamattuun sitoutuvia ihmisiä vaatimalla omalle näkemykselleni toteutumista kirkon sisällä. En ymmärrä kirkkoon sitoutumattomien ihmisten intoa pakottaa kirkko toimimaan tietyllä tavalla enkä ymmärrä mikä siinä ”avioliittoon” pääsemisessä nyt on niin ihanaa ja tavoiteltavaa sukupuolineutraalista näkökulmasta. Ihan oikeasti en ole tajunnut. Se on selvää, että rekisteröidyllä parisuhteella tulee olla samat lailliset seuraukset kuin avioliitollakin. Se on ainoa asia,mistä eduskunta päättäköön. Seremoniapuoli jääköön seremonian järjestäjän oikeudeksi.
Juha Hyrsky, minulla asia näyttäytyy näin: Asemalla seisoo kaksi täysin identtistä bussia. Niissä on lisäksi sama hinnoittelu ja palvelut. Toinen busseista on valkoihoisille ja toinen värillisille.
Eduskunta ei päätä kirkon seremonioista, ei määrittele kristillisen avioliiton sisältöä eikä lakialoite koske kirkon päätöksiä.
”Olisiko sitten mahdollista, että maistraatissa saadaan homoavioliittopaperiin leima, ja uskonnollisissa yhdyskunnissa edelleen vanhaan malliin sellainen avioliitto kuin mihin ne ovat valmiit? Tasa-arvoinen avioliitto Suomeen tulee kyllä. Ja minusta se on hyvä asia ihan siksi, että lain edessä jokaisen on saatava olla tasa-arvoinen.”
Tässä on käynyt aika selväksi miten epäselvä, tai kirjava avioliittokäsitys on. Se tunnutaan käsittävän vähintään tusinalla eri tavalla.
Haluaisin kysyä yhtä asiaa, ihan ilman sarvia ja hampaita. Aluksi puhuttiin ”sukupuolineutraalista avioliitosta”, nyt ”tasa-arvoisesta”. Tarkoittaako tämä sitä, että käsite ”sukupuolineutraali avioliitto” on jotenkin ”peruutettu”? Että kyse ei enää olekaan avioliiton muuttamisesta sukupuolineutraaliksi? Ja siksi sitä sanaa ei myöskään saisi enää käyttää? -kö?
Jos taas on yhä edelleen kyse avioliiton muuttamisesta sukupuolineutraaliksi, miten tässä huomioidaan ne, kuten minä, joiden mielestä avioliitto ei ole ”sukupuolineutraali” eli neutraali sukupuolten suhteen, vaan siinä on kyse nimenomaan mieheydestä ja naiseudesta, ja sukupuolen merkityksestä suhteessa vastakkaiseen sukupuoleen? (
Itse ymmärrän avioliiton näin, sekä hengellisessä että sekulaarissa mielessä.
Vai onko niin että lakimuutoksen jälkeen vain homo- ja lesboparien avioliitot ovat ”sukupuolineutraaleja” ja heteroliitot sukupuolisidonnaisia? Vai miten?
Jos kaikki avioliitot muuttuvat ”sukupuolineutraaleiksi”, eikö silloin jokaisen ole pakko muuttaa käsitystä avioliitosta, ja luopua sukupuolisidonnaisesta avioliittokäsityksestään?
Pitäisiköhän sitten tehdä uusi kansalaisaloite oman avioliittomuodon saamiseksi niille pareille, jotka eivät halua ajatella avioliittoa ”sukupuolineutraalina” eivätkä halua sellaisessa elää?
Ai että voin ajatella avioliiton ihan niinkuin itse haluan? Vaikka oman avioliittokäsityksensä saisikin säilyttää niin mitä iloa siitä on kun se virallisesti mielletään toisin kuin itse sen käsittää? Virallisesti jokainen on yhteiskunnallisesti ajatellen tässä uudessa ”sukupuolineutraalissa avioliitossa”, ei siitä mihinkään pääse. Siksi voisi olla tarvetta (taas) uudelle avioliittolain muutokselle…
Ehkä voisi olla erikseen myös kristillinen avioliitto…
”Tarkoittaako tämä sitä, että käsite “sukupuolineutraali avioliitto” on jotenkin “peruutettu”? Että kyse ei enää olekaan avioliiton muuttamisesta sukupuolineutraaliksi? Ja siksi sitä sanaa ei myöskään saisi enää käyttää? -kö?”
Totta kai sinä ja muut saatte käyttää haluamaanne sanaa. Anteeksi jos kuulostan epäkohteliaalta, mutta et kai sinä tosissasi kuvittele, että avioliittolain muuttamisen takia haluttaisiin (saati voitaisiin) valvoa, miten kieltä käytetään?
”… miten tässä huomioidaan ne, kuten minä, joiden mielestä avioliitto ei ole “sukupuolineutraali” eli neutraali sukupuolten suhteen, vaan siinä on kyse nimenomaan mieheydestä ja naiseudesta, ja sukupuolen merkityksestä suhteessa vastakkaiseen sukupuoleen?”
Ei mitenkään. Miksi ja miten sinut mielestäsi pitäisi tässä huomioida?
”Jos kaikki avioliitot muuttuvat “sukupuolineutraaleiksi”, eikö silloin jokaisen ole pakko muuttaa käsitystä avioliitosta, ja luopua sukupuolisidonnaisesta avioliittokäsityksestään?”
Voit olla ihan huoletta, avioliitot eivät muutu lainmuutoksen takia. Teepä ajatuskoe: kuvittele, että laki muuttuu jollakin hetkellä, mutta sinä et tiedä sitä. Vaikuttaako muutos avioliittoosi mitenkään? Ehkä asia on näin helpompi ymmärtää. Ja kuten jo edellä sanoin, kaikilla on oikeus ajatella omalla tavallaan.
”Pitäisiköhän sitten tehdä uusi kansalaisaloite oman avioliittomuodon saamiseksi niille pareille, jotka eivät halua ajatella avioliittoa “sukupuolineutraalina” eivätkä halua sellaisessa elää?”
Täsmälleen niin! Hienoa, että oivalsit. Vaikutusmahdollisuudet ovat onneksi meillä kaikkien käytössä.
”Vaikka oman avioliittokäsityksensä saisikin säilyttää niin mitä iloa siitä on kun se virallisesti mielletään toisin kuin itse sen käsittää?”
Anteeksi taas, jos kuulostan töykeältä, en tarkoita sitä. Mutta mutta. Tuo on kyllä ihan sinun henkilökohtainen ongelmasi, ja sitä ei varmasti lainsäädännöllä ratkaista. Ei ole mitään ”virallista mieltämistä”, yhteiskunta ei ole sillä lailla persoonallinen.
Termit sukupuolineutraali avioliittolaki ja tasa-arvoinen avioliittolaki tarkoittavat täsmälleen samaa asiaa. Nykyisin puhutaan enemmä tasa-arvoisesta avioliittolaista, koska se vastaa asian kansainvälistä nimistystä ”marriage equality” ja toisaalta sukupuolineutraali on monelle liian vaikea käsittää.
Myös Sari ymmärtää kommentissaa termin ”sukupuolineutraali” väärin. Sillä ei tarkoiteta sitä, että ihmiset olisivat sukupuolettomia. Sillä tarkoitetaan sitä ja vain sitä, että avioliittolaki ei ota kantaa aviopuolisoiden sukupuoleen eli naimisiin voi mennä riippumatta siitä, mitä sukupuolta puoliso on.
Kukaan ihminen ei ole sukupuolineutraali. Mikään avioliitto ei ole sukupuolineutraali. Ainoastaan laki on sukupuolineutraali joka siis, toistan edellisen, tarkoittaa sitä, että laki ei rajoita naimisiin menevien puolisoiden sukupuolta siten, että toisen tarvitsee olla mies ja toisen nainen.
Vertailun vuoksi todetaan nyt vielä, että Suomessa on voimassa sukupuolineutraali työsopimuslaki. Työsopimusta solmittaessa ei ole merkitystä sillä, onko työntekijä mies vai nainen. Laki asettaa työntekijälle samanlaiset oikeudet ja velvollisuudet riippumatta hänen sukupuolestaan.
Sukupuolineutraaleja ovat myös huoneenvuokralaki, jota sovelletaan vuokra-asumiseen sekä maakaari, jota sovelletaan silloin kun ihminen ostaa omakotitalon.
Suomessa on hyvin vähän lakeja, jotka eivät olisi sukupuolineutraaleja. Yleensä miehiä ja naisia koskee samat oikeudet ja velvollisuudet. Esimerkkinä ei-sukupuolineutraaleista laeista ovat asevelvollisuuslaki ja isyyslaki.
Sari Wechroth :”…miten tässä huomioidaan ne, kuten minä, joiden mielestä avioliitto ei ole “sukupuolineutraali” eli neutraali sukupuolten suhteen, vaan siinä on kyse nimenomaan mieheydestä ja naiseudesta…”
Tai sellaiset kuin minä, jonka mielestä jokaisen sielussa on sekä mieheyttä että naiseutta ja isyyden tai äitiyden määrittää se, kumpi ominaisuus sielussa on hallitsevampi eikä se, mitä fyysisille aisteille näkyy.
Atso,
korjasin blogista ennen Salmen kommenttia joitain kirjoitusvirheitä mutta en muista, oliko siinä Amerikka edes mainittu missään kohtaa.
Mitä käsitteisiin tulee, sellaista ei kai ole vakiintunut vielä. Lehdistö vaikuttaa asiaan, koska esim. ”sodomiittien ja muiden epäsikiöiden saatanallisuudessaan epäraamatullinen avioliitonturhentamisaloite” on aika pitkä ja vie palstatilaa paljon.
Samalla kun ollaan päättämässä tästä laajannetusta avioliitto-oikeudesta ollaan päättämässä mahdollisen myönteisen ratkaisun osalta myös kolmannen osapuolen velvollisuudesta ja osallisuudesta tähän luonnottomaan ja non-normatiiviseen parisuhteeseen.
Ei tätä voi ohittaa ja käy juuri kuten Atso kertoo – kohta ei ole mitään parisuhdelakia vaan säädellään melkein saunanlämmitystä siinä samalla. Tälle laille ei oikeasti ole mitään perustetta laajennukseen. Perustelu lähtee nimittäin normatiivisen kieltämisestä ja tuskin allekirjoittajille on edes tätä kerrottu saatikka ovat ymmärtäneet. Kun eivät ole näköjään lakiesityksen jättäneetkään ymmärtäneet.
Minun mielestäni toisten ihmisten parisuhteiden nimittely luonnottomaksi ei ole fiksua käyttäytymistä. Ainakaan minä en näe omassa parisuhteessani mitään luonnotonta ja pidän Tuomo Hirven kommenttia loukkaavana.
Aina ja kaikessa vain normatiivisuuteen pohjaava lainsäädäntö veisi totalitarismiin etenkin jos normatiivisuuden määrittelijät olisivat
samoja kuin ko lain laatijat eli ns. peripateettiset dogmaagikot edustakoot mitä viitekehystä hyvänsä.
Historia osoittaa että on syytä sanoa vakavasti: vestigia terrent!
Atsolla hyviä perusteluita, vaikken ymmärräkään ”Kristillistä rituaalisiunausta”, jota ilmeisesti Japanissa myös Vapaakirkollinen lähetystyöntekijä suoritti sinun lisäksesi.
Mopissa meiltä jäi tuon japanilaisen siunauksen teologiset perusteet käsittelemättä.
Raappana ilmeisesti helluntailaisena tiedät minua paremmin, Suomen helluntailaisia on ainakin kolme ryhmää…helluntaikirkkoon kuuluvat, väestörekisteriin kuuluvat ja muiden kirkkojen jäsenrekisteriin kuuluvat. Muitakin on kuin luterilaisia.
Juhani Huttunen kirjoitti:”Kirkolle avioliitto on ollut tärkeä, koska ihmistä on pitänyt vahtia myös hänen makuuhuoneessaan.”
Ei pidä paikkaansa ja on sääli jos tällainen lause jää elämään omaa totuuttaan.
Kyllä se on alun perin ollut nimenomaan valtiolle tärkeää mitä ihmiset tekevät makuuhuoneessa. Se että se ei enää ole, on kysymys jota lainsäädännön pitäisi pohtia, ei kirkon.
Markku Virta ei ole väärässäkään. Kyllä 1800-lukulainen kansalaisen ihanne edellytti perhemallia äiti, isä, kaksi lasta, koira. Lääkärit kirjoittivat haitallisista yhdyntäasennoista, ja tehtaisiin tarvittiin ahkeria työläisiä. Mutta kirkonkin kiinnostus ihmisten sukupuolielämään on sekin yllättävän korkealla.
Erkki Kivisara: Suomen helluntailaisia on vain yksi ryhmä. Osa helluntailaisista kuuluu Suomen helluntaikirkko-nimiseen uskonnolliseen yhdyskuntaan, ja suurin osa paikallisiin helluntaiseurakuntiin, jotka toimivat yhdistyslain alla. Joskus samankin paikallishelluntaiseurakunnan jäsenistä osa kuuluu helluntaikirkkoon ja osa yhdistysseurakuntaan.
Asia on lähinnä muodollisjuridinen, eikä sillä, kuuluuko helluntailainen helluntaikirkkoon vai yhdistysseurakuntaan, ole niin suurta merkitystä, kuin ulkopuoliset joskus luulevat. Eroa ei käytännön toiminnassa oikeastaan ole. Samaa porukkaa he ovat, toimivat samoissa seurakunnissa ja herätyksen yhteisissä järjestöissä ja niin edelleen.
Pienellä osalla helluntailaisia on myös luterilaisen kirkon jäsenyys. Joskus on puhuttu 15-20 prosentin määrästä helluntailaisia, jolla on kaksoisjäsenyys. Joka tapauksessa ryhmä on pieni. Yleensä he ovat niitä, jotka ovat vastikään liittyneet helluntaiseurakuntaan, eivätkä vielä ole saaneet aikaiseksi erota luterilaisesta kirkosta. Tietääkseni minkään muun kirkkokunnan jäsenyyksiä helluntailaisilla ei ole kuin luterilaisen kirkon.
Helluntailaisilla on tässäkin asiassa paras käytäntö. Muuten olen sitä mieltä, että ihmiskehossa aivot ovat tärkeämmät kuin sukupuolielimet.