Avioliittokäsitys on kirkolle tunnustuskysymys

[kirjoitus on julkastu Kotimaa- lehdessä 29.10.2015]

Toimittaja Jorma Hentilä kysyy Kotimaa – lehden 15.10.2015 mielipidekirjoituksessa, onko kirkko valmiina avioliittolain muutokseen. Nähdäkseni ei välttämättä ole, sillä lakimuutos vaikuttaa monella tavoin kirkon toimintaympäristöön. Omaa avioliittokäsitystään kirkolla ei kuitenkaan ole tarvetta muuttaa.

Hentilän mukaan muuttunut todellisuus haastaa kirkon pohtimaan, koskeeko luterilaisen avioliiton teologia myös samaa sukupuolta olevia pareja. Kirkon tunnustuksen näkökulmasta kirkon nykykäsitys avioliitosta on selkeä. Avioliitto on Jumalan luomistyössä asettama yhden miehen ja yhden naisen liitto. Kirkon avioliitokäsityksen perustana on Raamatun luomiskertomus ja siihen viittaava Kristuksen vahvistus (Matt. 19:4-6; Mark. 10:6-9). Sama käsitys on vahvistettu myös kirkkomme tunnustuskirjoissa ja kirkolliskokouksenne aikaisemmissa päätöksissä.

Avioliiton raamatullisena tehtävänä on suojella miehen ja naisen välistä parisuhdetta ja sen mahdollisia hedelmiä. Parisuhteen erityisasema säilyy riippumatta siitä, tulkitsemmeko Raamattua kirjaimellisesti, vai suhtaudummeko teksteihin vertauskuvallisesti.

Kirjaimellisen Raamatuntulkinnan näkökulmasta asia on selvä: maailman ensimmäiset ihmiset olivat selvästi mies ja nainen ja juuri heille Jumala kohdisti kehotuksensa olla hedelmällisiä, lisääntyä ja täyttää maan (1 Moos 1:28). Teistisen evoluution mallissa tehdään oletus, että luoja on käyttänyt luomistyönsä välineenä sukupolvien ketjua. Tällöin kehotus lisääntymiseen on osa luomistyötä, joka etenee vain heteroparisuhteissa ja silloinkin vain, mikäli hedelmällisyys on ollut Herran tahto. Herran taho voi käydä toteen vielä myöhemmälläkin iällä, josta on myös Raamatussa esimerkkejä. Niinpä myöskään hedelmättömäksi jääneet avioliitot eivät rajaudu määritelmän ulkopuolelle.

Samaa sukupuolta olevien väliset parisuhteet eivät ole tätä luomistyötä edistäneet, eikä avioliitto näin ollen samassa merkityksessä koske niitä, vaikka kuinka olisi kyse keskinäisestä sitoutumisesta.

Avioliittokäsityksen muutoksen perusteluksi on esitetty aikamme muuttunutta käsitystä ihmisen sukupuolesta. Uuden käsityksen mukaan sukupuolia ei olisikaan vain kaksi, vaan niitä olisi monilukuinen määrä riippuen kunkin henkilön omasta sukupuoli-identiteetista. Tällöin Raamatussa olevat viittaukset mieheen ja naiseen tulkittaisiin soveltuvan keihin tahansa kahteen eri ihmiseen sukupuolesta riippumattomasti. Kirkkokäsikirjassa oleviin vihkikaavoihin on esitetty sovellettavaksi vastaavan tyyppistä uutta tulkintatapaa, jolloin niitä käytettäisiin myös samaa sukupuolta olevien parien vihkimiseen.

Raamattua voidaan toki tulkita myös edellä kuvatulla tavalla, mutta olisiko silloin enää kyse luterilaisesta kristinuskosta? Mikäli luterilaisuuden mittana pidetään yksimielisyyden ohjetta ja muita luterilaisia tunnustuskirjoja, niin vastaus on kielteinen. Luterilaiset tunnustuskirjat tukevat käsitystä ihmisen luomisesta kahteen eri sukupuoleen, joiden välille avioliitto on asetettu. Uusi tulkintatapa edellyttäisi uutta ihmiskäsitystä, joka ei enää vastaisi luterilaista oppia.

Toki kirkolliskokous voi määräenemmistöpäätöksellä tulkita kirkkomme tunnustusperustan uudelleen tai vaikkapa luopua kokonaan luterilaisuudesta. Sellaisen päätöksen syntyminen lähivuosien kirkolliskokouksissa ei kuitenkaan vaikuta todennäköiseltä.

Jorma Hentilä viittaa kirjoituksessaan myös vastaavan asian käsittelyyn Ruotsin kirkossa. Ruotsin kirkon linja on jo vuodesta 1972 alkaen selkeästi poikennut Suomen evankelisluterilaisen kirkon linjasta. Suomen evankelisluterilainen kirkko ei ole seurannut Ruotsin kirkon ratkaisua, eikä kirkolla siihen edelleenkään tarvetta, vaan kirkkomme voi tehdä jatkossakin itsenäisesti omat ratkaisunsa.