Lukijani!
Jos Sinä luulet, että neljän kuukauden päästä voimaan tuleva avioliittolaki on vain pappien päänsärky, niin pahoin erehdyt. Uusi todellisuus saattaa haastaa niin työntekijöitä, luottamushenkilöitä, seurakunta-aktiiveja kuin oikeastaan ketä tahansa. Siinä, missä pappi saa selvitysten mukaan tehdä tai olla tekemättä, joku muu voi joutua tekemään. Vaikka se olisi hämmentävää tai sotisi sisimpiä tuntoja vastaan.
Päiväkerhoissa on tapana tutustua seurakunnan toimintaan. Lasten leikkimiskykyä kunnioittaen on tähän asti voitu pitää pienoishäitä sulhasineen ja morsiamineen. Mutta entä kun pikku Kalle sanoo, että hän ei tahdo naimisiin Viivin vaan Villen kanssa? Loppuuko lastenohjaajan ymmärrys silloin siihen?
Rippikoulussa käydään läpi seurustelun ja avioliiton asioita. Kirkon työntekijät tietenkin noudattavat siinä kirkon opetusta. Mutta jos vapaa keskustelu ja pohdinta sallitaan, niin mitä vastaa pikkuseurakunnan nuorisonohjaaja kysymyksiin, jotka koskevat uutta avioliittokäsitystä? Kirkkoherra nimittäin hoitaa hallintoa, eikä ehdi sillä kertaa olla läsnä.
Entä kuinka rippikoulujen iltaohjelmat muuttuvat? Leikkimieliset Putous-ohjelman parodiat ristiinpukeutuvine sketsihahmoineen eivät enää tule kysymykseen. Ovat ehkä liian alttiita väärintulkinnoille.
Avioliiton esteiden tutkinta on viranomaistyötä eikä siinä voi soveltaa vakaumuksellista allergiaa. Vaan ehkä voi käyttää vahvemman oikeutta. Kirkkoherra, joka näihin asti on kunniatehtävänään allekirjoittanut aiheeseen liittyvät todistukset, siirtää ne vaivihkaa viraston kanslistin työksi.
Kuulutuskäytännötkään eivät voi olla syrjiviä. Siksi esirukous kirkossa avioliittoon aikovien puolesta saattaa joutua pohdintaan. Toki todennäköisyydet viittaavat siihen, että pohdinta on monistakin syistä tarpeen vain Järvenpäätä suurempien eli yli 28.000 jäsenen seurakunnissa tai yhtymissä. Asia voi nousta pöydälle eri väyliä pitkin. Luottamushenkilöt ja jumalanpalvelustehtävissä toimivat vapaaehtoiset päätynevät silloin kasvokkain vakaumuksensa kanssa.
Kun pappi suostuu, seurakunnan jäsenet voivat siviiliavioliiton solmittuaan viettää pienen rukoushetken kirkossa. Mitä luulet, saako suntio tai kanttori sen väistää?
Sinun
Harmaa rovasti
Harmaa rovasti :”Mitä luulet, saako suntio tai kanttori sen väistää?”
Eipä tietenkään saa, muttaa asia voidaan hoitaa ottamalla käyttöön ”tulosjohtaminen”, jossa kirkon erilaiset palvelutehtävät hengellistä regimenttiä lukuun ottamatta eriytetään ja yhtiöitetään pääomasijoittajien omaksi ”kirkkokonserniksi”, jossa elämän tärkein asia on ainoastaan mammonan ”oman pääoman kohtuullinen tuotto”, että mammonan palvojat saavat sen ainoan mitä haluavat, eli rahaa , josta he laskuttavat kirkkoa.
Kun ”bisnesenkelit” ovat voittonsa tienanneet, he myyvät osakkeensa uusille taloudellisen voiton metsästäjille ”ilman rajoja” ja kun tuotto tulee verovaroista, investointi on niille kannattava, ja niin Suomi Oy on jälleen saatu vähän nemmän ”nousuun”.
”raadollista jatkoa” edelliseen:
Bisnes-enkeli -mallin toiminnasta kerrotaan esim. täällä http://fvca.fi/kasvutarinat/esperi_care, jossa kerrotaan, että ”Esperi Caresta tuli kahden pääomasijoittajan avulla kasvuyritys, joka on luonut tuhansia työpaikkoja. Nyt asumispalveluihin erikoistunut yritys jatkaa kasvua uudessa omistuksessa.”
MOT-ohjelma puolestaan valotti ”kokonaisuutta” yhdeltä näkökannalta täällä: http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/10/07/vastaanottokeskuksiin-upposi-arvioitua-enemman
Ruoanlaitto ja siivous ovat helposti ulkoistettavissa. Myös toimintatilat ja ovien avaaminenkin. Ja haudankaivuu. Mutta minun on vaikea uskoa, että seurakunnallisen toiminnan tukipalveluista voisi kukaan tehdä bisnestä, tuottavuudesta puhumattakaan.
Jouni Parviainen :”Mutta minun on vaikea uskoa, että seurakunnallisen toiminnan tukipalveluista voisi kukaan tehdä bisnestä, tuottavuudesta puhumattakaan.”
Mielestäni tuo asia riippuu siitä, minkälainen maallisen regimentin säätämä erityislainsäädäntö seurakunnallisen toiminnan tukipalveluille mahdollisesti säädetään.
Tuula. Olet ilmeisesti oikeassa sikäli, että ainakin joillakin suurilla seurakunnilla on diakonian sateenvarjon alla hoivapalveluja sivuavaa toimintaa, kuten osuuksia vanhusten tukipalveluasumisessa yms. Siihen voi tuleva sote-lainsäädäntö toki vaikuttaa. Myytäneenkö sellainen toiminta pois yllättävässä rahapulassa?
Kaikki kirkon ja sen piirissä olevat työntekijät joutuvat varmasti kohtaamaan ko. asian tavalla tai toisella.
Kirkon jäsenet saanevat edelleen ajatella omantuntonsa mukaan. Suomessa ei toistaiseksi ole ”Ajatuspoliisin” vakanssia. Voi olla, että perinteistä mielipidettään avioliitosta ei sitten enää ole jatkossa viisasta ääneen lausua, sillä koskaanhan ei tiedä kuka kuuntelee ja tekee kantelun?
Salme Kaikusalo :”Voi olla, että perinteistä mielipidettään avioliitosta ei sitten enää ole jatkossa viisasta ääneen lausua, sillä koskaanhan ei tiedä kuka kuuntelee ja tekee kantelun?”
Ja sitten eletaan taas jo menneiden vuosikymmenien aikana tutuksi tulleessa itsesensuurissa, jossa tehdään mitä raha käskee. Kukapa välittäisi mitään ”raamatullisuudesta” tai omantunnon äänestä. Puhe niistähän on pelkkää satua.
Kanteluita tuskin tulee suuria määriä. Kysymys on pohjimmiltaan siitä, onko toisen vakaumus arvokkaampi kuin toisen. Onko vakaumuksen lujuus tai syvyys ylipäätään mitattavissa? Ainakin siviilipalvelukseen tahtovien asevelvollisten vakaumuksen arviointi poistui lopulta juuri siihen liittyvän hankaluuden vuoksi.
Vain täysi typerys saattaa uhata kantelulla, kun toinen sanoo pitävänsä avioliittoa miehen ja naisen välisenä. – Mutta mihin kantelisi?
On kuitenkin syytä muistaa että keväällä 1.3.2016 kirkon avioliittokäsitys on täsmälleen sama kuin nytkin. Joitakin aloiteita taikka ponsia voi olla vireillä, mutta mitään muutosta nykyiseen kantaa ei olla siihen mennessä tehty.
Se, että kirkon virallinen avioliittokäsitys ei 1.3.2017 muutu, ei silti tarkoita sitä, että kirkkoherranvirastossa voitaisiin rajoittaa avioliiton esteiden tutkinta vain sellaisiin pareihin, jotka täyttävät kristillisen avioliiton tunnusmerkit. Kirkossa täytyy vastaavasti lukea tai olla lukematta kaikkien avioliittoon aikovien nimet riippumatta siitä, täyttävätkö liitot kirkon virallisen avioliittokäsityksen tunnusmerkit vai ei.
Jos pari tahtoo nimensä ja siten avioliittoaikomuksensa julkaistavaksi lehdessä kirkollisissa ilmoituksissa tai seurakunnan verkkosivulla, siinäkin on oltava syrjimätön käytäntö. Seurakunnan jäseniltä ei myöskään voi evätä kirkon käyttöä rukoushetkeen vaikka sen käyttö siviilivihkimiseen piispainkokouksen vuoden 2005 suositukseen vedoten evättäisiin.
Tahdottiinpa siis tai ei, 1.3.2017 jälkeen on monia asioita, joihin kirkkoherran tai luottamuselinten on otettava kanta tai sitten on oltava positiivinen ja oltava tekemättä asiasta liian suurta kielteistä numeroa.
Itseasiassa kyllä ja ei. Yhdenvertaisuuslaki ei koske uskonnonharjoittamista, mutta kylläkin muuta toimintaa. Sakraalitiloja annetaan rukoushetkiin, kuten tähänkin asti. Kirkkoherra ja seurakuntaneuvosto päättävät asiasta yhdessä,
Avioliiton esteiden tutkiminen toimitetaan kaikille, mutta jos käytäntönä on ollut lukea kuulutukset vain niille jotka vihitään kirkollisesti; niin silloin luetaan vain ne. Voidaan toki pohtia sisältyykö kuulutusten luku kirkossa uskonnoharjoittamiseen vaiko ei.
Yleisluonteisesti voisi siis todet. että uskonnoharjoittamisen osalta mikään ei välttämättä muutu 1.3.2017, mutta muutoin kylläkin ja tämä sama pätee myös helluntaikirkkoon ja vapaakirkkoon.
Kiitos kommentista.
Jatkan näin: Kirkkojärjestyksen II osan 2. luvun 19§ kuuluu: ”Sunnuntaina päiväjumalanpalveluksessa rukoillaan niiden puolesta, joiden avioliittoaikomus tai solmittu avioliitto kuulutetaan seurakunnalle.”
Jos kaksi rippikoulunsa käynyttä seurakunnan jäsentä pyytää tämän perusteella rukoilemaan avioliittoaikomuksensa puolesta, niin mikä sen estää? Piispainkokouksen selonteossa todetaan: ”Pyydettäessä voidaan seurakunnan jäsenen siviilivihkimisenä toimitettavan avioliiton puolesta rukoilla päiväjumalanpalveluksessa sen mukaan, mikä on paikallinen tapa.”
Sellainen tapa on ainakin perustellusti luotavissa, mikäli tervetuloa-asennetta halutaan osoittaa. Voidaan varmaan todeta toisinkin.
Nostit JOUNI sellaisen kissan pöydälle, että on pakko ryhtyä harkitsemaan jotakin muuta seurakuntayhteyttä. Aika moni seurakunta-aktiivi on kertonut eroaikeistaan. Joita tähän mennessä olen yrittänyt toppuutella. Nyt nostit sellaiset näkymät esiin, että olisi varmaan hyvä ryhtyä pohtimaan asiaa tarkemmin.
Piispainkokouksen selonteon sanamuodot ovat niin arvoitukselliset ja monitulkintaiset, että vielä ei ole syytä isosti murehtia. Kiitos kuitenkin, Pekka, että kommentillasi korostit, miten tärkeää selväsanaisuus olisi.
Laittoi miettimään onko paikkani kirkon toiminnassa, jos jatkossa joutuu kohtaamaan itselle vastenmielisiä tilanteita jatkuvasti. kirkkoon kai kuulun siksi, että se tuottaa elämään niin paljon positiivisia asioita. Miksi sitten pysyisin kirkossa, jos vastenmielisyys nousisi päällimmäiseksi.
Jos kirkko kulkisi edelläkävijänä eli toimisi pro-aktiivisesti, sillä olisi paljon innostuneita jäseniä. Nyt kun se toimii jälkijättöisesti, re-aktiivisesti, monen innostus hiipuu.
Meillä on mahdollisuus tehdä seurakunnistamme ja kirkostamme parempi. Kirkkojärjestyksen 7. luvun 9§:n perusteella kaikilla seurakunnan jäsenillä on nimittäin oikeus tehdä aloitteita seurakunnan toimintaan ja hallintoon liittyvissä asioissa.
Esimerkiksi Keravan seurakunta ohjeistaa aloitteen tekemistä seuraavasti: ”Aloite tehdään kirjallisena ja sen tulee sisältää laatijan yhteystiedot. Aloite osoitetaan kirkkoneuvostolle ja jätetään kirkkoherranvirastoon. Kirkkoneuvosto käsittelee aloitteet. Jos aloitteessa on kysymys kirkkovaltuuston päätösvaltaan kuuluvasta asiasta, valmistelee kirkkoneuvosto ensin aloitteen kirkkovaltuustolle.
Luterilaisen kirkon asioita koskeva aloite voi edetä tarvittaessa kirkolliskokoukseen asti.
Lisätietoja aloitteen tekemisestä voi kysyä kirkkoherralta.”
Pekka: ”Miksi sitten pysyisin kirkossa, jos vastenmielisyys nousisi päällimmäiseksi.”
Juuri siksihän minäkin olen eronnut. Tervetuloa vaan samaan sakkiin.
Arvelisin ettei pidemmällä tähtäimellä katsoen kirkon jäsenmäärä kehityksessä ole niinkään olennaista, muuttuuko kirkon avioliitokäsitys jollakin aikavälillä, vaiko ei, vaan erityisesti se, minkälaisella prosessilla muutos tapahtuu, jos sellainen tapahtuu.
Pidemmällä aikavälillä ratkaisevaa on se, koetaanko kirkko ja haluaako kirkko tulla koetuksi uskonnollisena yhteisönä vaiko osana hyvinvointivaltion kokonaisuutta.
Ensin mainittuun korostaminen merkitsee ensin jonkinmoista eroaaltoa ja sitten jäsenmäärän tasaisempaa kehitystä jäsenmäärässä. Jälkimmäinen merkitsee jatkuvasti ja tasaisesti hiipuvaa jäsenmäärää.
Kirkon hengellistä autonomiaa korostavat ruokkivat ensin mainittua ajatusmallia ja ne jotka korostavat yhteiskunnan avioliittokäsityksen seuraamista yhteiskunnalliseen päätöksentekoon nojaten, ruokkivat jälkimmäistä ajatusmallia.
Tuo perustuu ajatukseen , jonka mukaan spn-erimielisyyksein jälkeen kaikki muuttuu hyväksi. Näin ruusuista tulevaisuutta kirkko ei tule saamaan. Erimielisyyksiä nousee jatkossa lisää. ne ei tule loppumaan. Mitä enemmän väkeä lähtee ja mitä heikoimmin kirkolla menee, niin sitä enemmän tulee riitoja.
Miksi antaa periksi etukäteen?
Jeesuksen sanat Luuk. 17:33-36 osoittavat, että sen paremmin avioliitto kuin työtoveruuskaan eivät takaa pelastumista. Toinen otetaan toinen jätetään. Siinä suhteessa olemme yksilöitä.
Ja muuhun tulevaan riitelyyn voimme kuunnella Paavalin Fil. 4:2 antamaa ohjetta Euodialle ja Syntykelle.
Sovittelijoina voimme puolestaan seurata 3. jakeen sanoja: ”Pyydän myös sinua, uskollinen työtoverini, auttamaan näitä naisia, jotka ovat minun kanssani taistelleet evankeliumin puolesta samoin kuin Clemens ja muutkin työtoverini, joiden kaikkien nimet ovat elämän kirjassa.”
Lisättäköön asiayhteyden nimissä, että 3. jakeen sana ”työtoveri” voidaan tulkita sanoin ”yhteen iestetty”, joka myös viittaa avioliiton tai todella tiiviin toveruuden siteisiin.