Nyt on saatu hyvää ohjeistusta blogien muotoperiaatteisiin kuin sanojen määrään.
Kirkollisen vihkimisen saa kun täyttää muodot ja esteitä ei ole. Kun vuositasolla puolet vahvistettujen sitoumusten määrästä erikestoisina päätyy eroon voisiko kirkon asiaa kirkastaa.
Aiemmin olen esittänyt aviosopimuksen esittämistä, minkä pohjan saisi kirkkoherran virastosta, ennen papin Aamenta.
Toki tämä on yksi mahdollisuus. Toinen mahdollisuus on syventää asiaa useammalla papin kanssa käydyllä keskustelulla. Papeillahan on perustiedot sielunhoidollisista.
Miten aviohakuisuus liittyy tähän. Lukeneet muistavat rakastumisen asian yllättävän usein liittyvän hurmioitumiseen jolloin voidaan puhua aina kahden Ihmisen ”hulluutteen” asti menevästä tilasta. Näin seurakunnan ja kirkon tulisi vakavoittaa tunnekuohua tekemällä kirkollisen vihkimisen asiaksi mitä haettaisiin, ja minkä muotovaatimuksiin sitouduttaisiin tapaamisissa vihkivän papin kanssa.
Asiasta kertoo myös Erik Bergmanin lied Ilta. Op.5 N:o 5. missä runoilija kuvaa kokemustaan ”olen sairas ja kovasti onnellinen”. Pä svenska går det ”Sjuk jag är och likväl på lycka rik”.
Voisiko asiaa uskoa kuten runoilija jatkaa ”sitä tuskin uskoa voi”. Ruotsalainen teksti on asiaan pureutuva.
Yhteensä ja erikseen, odottaisin kirkoltamme avioasian äärellä vakavoitumista. Toivottavasti hurmioituminen sana ei suoraan poista tätäkin kirjoittamaani.
Onkohan käytännön harjoituksia?
Mene mies katsomaan, kun ei taida matkakaan olla pitkä !
Mieluimmin kun katsomaan menisin kokemaan,kun se näillä viiksien väreillä alkaa nääs olla jo ylellisyyttä…
Tuntuukin olevan se seksi nykyään erityisen suosittu aihe kirkon piirissä, päätellen esim. toimittaja, kouluttaja ja Suomen Kirjastoseuran puheenjohtaja Jukka Relanderin kolumnista Etelä-Saimaa lehdessä pari vuotta sitten.:
Tämä kirjoitti: “Olin Kotkassa puhumassa huoneentäydelle pappeja. Työtehtävä oli mieluisa, sillä papit ovat mukavaa porukkaa.”
“Tunnen lukuisia pappeja. Ja kuin sattumalta, he ovat kaikki oppineita, avarakatseisia ja mukavia. Vain yhtä asiaa olen ihmetellyt heidän kanssaan keskustellessani. Tavallaan näet voisi olettaa, että papit puhuisivat mielellään uskonnollisista kysymyksistä. Mutta ehei. Heitä huolettaa kirkon suosio ja tulevaisuus, ei itse oppi. “”
“Itse asiassa nykykirkossa — lahkolaiset mukaanlukien — puhutaan enemmän seksistä kuin uskonnosta. Seksistähän puhuvat kaikki. Kuten nyt vaikka homoliitoista, avioseksistä, sitä edeltävästä kohkaamisesta ja sen sellaisista. Seksi ei enää ole mikään tabu. Uskonto on.”
http://www.esaimaa.fi/Mielipide—Kolumnit/2011/10/09/Pappia+kyydiss%C3%A4/2011112215778/67
Seksistä puhumisellahan se Paavalikin aloitti tärkeimmän kirjeensä eli Roomalaiskirjeen: siitä puhe mistä puute, sanoo wanha suomalainen sananlasku.
Seppo Heinola: ”Seksistä puhumisellahan se Paavalikin aloitti tärkeimmän kirjeensä eli Roomalaiskirjeen: siitä puhe mistä puute, sanoo wanha suomalainen sananlasku.”
Taisi todeta siinä, että sen seksin, ja siinä lähinnä sen ns. ”poikkeavan seksin” harjoittajat, ovat sen vuoksi ”asettaneet Jumalan tuntemuksen syrjään.”
Tuo on nyt Vesa ainakin viides kerta kun spämmäät saman lainauksen Relanderilta.
Eihän Jeesus ole ollut enää vuosikymmeniin kristinuskon keskeisin mielenkiinnon kohde. Kautta maailman kristilliset kirkot ovat panostaneet lähinnä siihen, että ne kyttäävät kirkkoon kuuluvien ja kuulumattomien ihmisten valintoja seksuaalieettisissä kysymyksissä.
Jumalan palvonnasta on siirrytty ”oikein harjoitetun” seksin palvomiseen. Näkeehän sen täälläkin, mitkä aiheet herättävät keskustelua.
Tämän rinnalla pitäisi ehdottomasti olla otsikko ”Seksuaalivalistusyhdistys järjestää luentosarjan Markuksen evankeliumista” tai joku vastaava – tasa-arvoisuuden nimissä.
Kävisikö Malkuksen raamattupiirit Alppilan kirkossa?
http://www.heseta.fi/malkus/kalenteri/
Elias Tanni: ”Tämän rinnalla pitäisi ehdottomasti olla otsikko “Seksuaalivalistusyhdistys järjestää luentosarjan Markuksen evankeliumista” tai joku vastaava – tasa-arvoisuuden nimissä.”
Voisi kylläkin olettaa, että mainosslogan ”uskonakatemia keskittyy seksiin” vetää nykymaailman aikaan enemmän asiasta kiinnostuneita läsnäolijoita, kuin esim. se, että ilmoitettaisiin: ”Seksiakatemia keskittyy uskoon.” Jotkut voisivat katsoa viimemainitun jo ”luopiotouhuiksi.”
Kerrankin olen samaa mieltä Vesa A:n kanssa!
Nämä kirkon perheneuvonnan yms- seksuaalivalistussessiot ovat jalat tukevasti ilmassa: ei kertakaikkiaan kenenkään, joka on ollut kymmenen-kaksikymmentä vuotta naimisissa seksielämä voi olla kukoistavaa, jos siis on ollut uskollinen. Uskollinen avioliitto on eroottinen erämaa, mutta on siinä toisaalta hyviäkin puolia..
No ei hyvänen aika sentään noin! Ei todellakaan! Päinvastoin: uskollinen avioliitto se vasta saakin seksielämän kukoistamaan ja voimaan hyvin! Sehän on se paikka, johon se on tarkoitettu. ”Eroottiset erämaat” ovat muualla.
Anna Kareninan alusta: ” Kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia, jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan.”
Maailmankirjallisuuden suuret rakkaustarinat ovat aina syntyneet kiihkon/halun ja kielletyn välisestä jännitteestä.
Seksi keskinkertaisessa, kristillisessä ja pikkuporvallisessa pitkään jatkuneessa avioliitossa on keskimäärin noh…keskinkertaista, kristillistä, pikkupor… ja harvinaista.
Jaa.
Minä muistelin, että joskus Amerikoissa tutkittiin ihmisten kokemusta oman seksielämänsä onnellisuudesta – ja parhaat lukemat tulivat konservatiivien protestanttien parista. Veikkaan, että Suomestakin saisi samanlaisia vastauksia, jos vain osattaisiin kysyä.
Aikamme tihkuu ja pursuaa seksiä kaikissa ja varsinkin inhottavissa ja ällöttävissä muodoissaan. Miksi? Pidän todennäköisenä, että ”siitä puhe, mistä puute”.
Siellä, missä ”yksi liha” on totta, siellä ei tarvitse puhua sellaisesta, mikä ei muille kuulu, mutta jonka Jumala tuntee ja tietää ja lahjaksi antaa.
Yliseksistisellä kulttuurillamme on seurauksena se lieveilmiö, että erotiikka muistuttaa parhaimmillaankin vetistä, arkiaamuista kaurapuuroa..
Veikkaisin, että uskonnollisesti/teologisesti liberaali ilmaisee konservatiivia herkemmin aviollisen seksielämänsä kehnoutta..omanarvontunto/minäkuva ei niin suuresti kärsi.
Kävin ekala luennolal. Rovasti Liisa Toivanen piti aivan huikean hyvän ja rennon ja rohkean tunnin.
Istui pöydällä, jalat ristissä ja kädet sylissä. Tyylikäs ja ajateltu esiintymisasento po aiheeseen, sillä
istuminen opettajamaisesti pöydän takana tai puhujapöntössä seisominen olisi tehnyt tilaisuudesta raskaan ja naivin juhlallisen. Auki jäi hieman mistä kirkon ilmiselvä seksuaalikielteisyys johtuu. Ihmetteli miksei virsissä ole ylsitys- ja kiitosvirsiä myös seksualisuuden ihanasta lahjasta! Hyvä kysymys…
Seppo Heinola: ”Ihmetteli miksei virsissä ole ylsitys- ja kiitosvirsiä myös seksualisuuden ihanasta lahjasta! Hyvä kysymys…”
Teoria ja hypoteesi asiasta: Virsiä taitavat veisata enimmäkseen vanhemman ikäpolven ihmiset, joilla kiihkeimmät seksin harjoittamisen ajat alkavat enimmäkseen jo rauhoittumaan päin.
Vaikka nyt en ole kirkon jäsen, niin ehkä he siellä pian alkavat täkyksi nuorisolle kehittämään aivan erityisiä ”seksivirsiä.” Mene ja tiedä. 🙂 Tuntuihan asiasta innostuneen S. Heinolakin, joka nyt ilmeisesti ei enää ole mikään nuorukainen. Ties vaikka kirkon jäsenmäärä lähtisi vielä vaikka uuteen nousuun. 🙂
Sitä paitsi érilainen seksuaalisuuteen liittyvä jumalien palvonnassa oli jo kauan sitten käytössä ns. pakanauskonnoilla. Siis enemmän konkreettisesti kuin pelkkä lauleskelu. 🙂 Ns. ”temppeliprostituutiotakin” esiintyi.
Korjaan, tietysti Liisa Tuovisen.
Lainaamani liedin teksti on Joel Rundt`in.
Mika Rantasen kirjoitus psykiatreista oli varmasti yksi asia kun aiemmin kommentoimaani asiaan palasin kirkkomme kasuaalissa.
Blogiin liittyen saa muistaa aiemmin olleen mielitautilääkäreitä. Eikö äkkirakastumisen oireet voisi hyvin sielunhoidonkin kulmasta katsoa kovasti haastavaksi ja aikaa katsovaksi tehdä omaehtoista ja harkittua työtä asian puolesta tai sitä vastaan.
Psykiatrista minulla on mukavaa muisteltavaa kun tätini mies alan Ihmisiä nyt edesmenneenä oli.
Kiitos Pekka blogistasi. Kun pääsin kristilliseen avioliittoon, niin vihkimisen suoritti uskovainen pappi. Hänen panos meidän avioliittoon on suuri. On autuasta, kun vihkiminen on papille enemmän kuin pelkästään toimitus. Kristillinen avioliitto on aina elinikäinen yhden miehen ja yhden naisen välinen liitto, jonka Jumala siunaa.
Kiitos Juha Heinilä, ja olen iloinen asianne puolesta.
Hengellisyys ja sen harjoittaminen eivät kuitenkaan ole elämän evästä suurelle joukolle kirkkomme rivijäsenistä. Näin on hyvä katsoa eteenkinpäin.
Avioliittomme alussa ihmissuhdetaitomme olivat huonot. Onneksi olemme voineet käydä lukuisat avioliittoleirit ja -tapahtumat. Vieläkin minulla on mahdollisuus oppia huomioimaan aviopuolisoni paremmin, tosin ikäni sekä auttaa, että on hidaste. Elinikäinen oppiminen sopii hyvin avioliittoon.
Voisin kuvitella, että hyvin kristillinen avoliitto on ongelmallinen siitä syystä, että jo alunperin siinä on kolme osapuolta, eli Jeesus kolmantena. Jos minulla olisi mies joka alati puhuisi hellin sanoin ja palvovin silmin vain Jeesuksesta Kristuksesta, niin kysyisin kyllä, että mitä sinä sitten minulla teet.
Voisin epäillä myös mieheni seksuaalista suuntautumistaan, jota hän ei voi toteuttaa muuten kuin haaveissa kuolemanjälkeisista ikuisista häistä ikinuoren Jeesuksen kanssa.
Sen vielä voi ymmärtää, jos vaimo ei saa kaipaamaansa tukea ja hyväksyntää ja onnellisuutta osaksensa, että hän haaveissaan tukeutua kaikkivoipaiseen mielikuvitusmieheen, joka voi korreloida kaikkien naisten kanssa samanaikaisesti saastumatta ja syntiseksi tulematta, mutta se, kun miehet haaveilevat nuoresta miehestä, se ei avioliiton kannalta ole kovin hyödyllistä jos kumppani on nainen.
Ja naisenkin kannattaa pitää suunsa kiinni omista haaveistaan jotka kohdistuvat toiseen mieheen.