Hyvät esikoislestadiolaiset saarnaajat Suomessa ja Ruotsissa. Kirjoitan teille nyt avoimen ja julkisen kirjeen siitä syystä, että yksityisiin kirjeisiin ei vastata, enkä tiedä, kuinka Ruotsin Lapin vanhimmille saisi sanomia perille. Tämä siitä huolimatta, että olen yksi teidän paimentehtävänne alle annettu lammas. Syy tähän vaikenemiseen on meille kaikille perin selvä; kysymykseni ja huomautukseni kun ovat olleet opillisia ja vaatineet tuekseen Jumalan sanaa.
Te olette opettaneet ja edelleen opetatte meille esikoislestadiolaisille, että te kaikki olette opissa täydellisen yksimielisiä, teillä on yhteinen ymmärrys ja te lyötte saman naulan kantaan. Tällaiset opetukset te esitätte aina helvetin ja taivaan rajalinjoja vetäessänne. Te vaaditte, autuuden menettämisen uhalla, että koko kuulijakunnan on alistuttava teidän päätöksiinne ja uskottava teidän saarnanne erehtymättömäksi Jumalan sanaksi. Tämän lisäksi tuomitsette teitä vastaan nousevat Jumalaa vastaan nouseviksi. Te tiedätte, että te ette ole yksimielisiä ja kuitenkin sanotte olevanne. Sitä kutsutaan valehteluksi ja valehtelu on synti.
Nyt te olette päättäneet yhteisömme enemmistöltä piilossa, mitään meiltä kysymättä erottautua isiemme kirkosta. Te sanotte, että joka ei seuraa tätä päätöstä, jää vaille Jumalan siunausta. Se kirkko, josta te nyt olette ohjaamassa meitä ulos, on se sama, johon Laestadius kuului. Se on se kirkko, jonka jäsenet ovat kääntäneet Pyhän Raamatun äidinkielellemme, rakentaneet maamme täyteen Herran huoneita, sivistäneet kansamme, rakentaneet yhteiskuntamme, puolustaneet isänmaamme. He ovat kastaneet lapsensa Jeesukseen Kristukseen ja seurakunnan yhteyteen, jakaneet toinen toisillensa Herramme ruumiin ja veren, syntiensä anteeksi antamiseksi. He ovat jokainen sunnuntai julistaneet Jumalan sanoja Herran huoneissa ja viimein haudanneet kuolleensa yhteisiin kirkkomaihin odottamaan ylösnousemuksen aamua. Satoja vuosia on näin toimittu. Vaikka kansa nyt on luopumassa ja kirkko maallistumassa, edelleen näin toimitaan.
Tähän kirkkoon syntyi aikoinaan suuri heräys yhden kirkon paimenen, Lars Levi Laestadiuksen, tinkimättömän työn seurauksena, Jumalan armosta ja Hänen voimassaan. Laestadius ja hänen työkumppaninsa näkivät tämän kirkkomme olevan maallistunut ja suurelta osin hengetön. Mutta eivät he siitä eronneet, vaan juuri siitä syystä he pysyivät siinä. He pysyivät kirkkonsa yhteydessä kuolemaansa asti, ja niin tähän päivään asti ovat siinä pysyneet kaikki edesmenneet oikeat Herran palvelijat. He ovat kirkossa taistelleet perkeleen töitä vastaan. He ovat puolustaneet Jumalan sanan ja herätelleet nukkuvia unesta ja Jumala on siunannut sen työn. He eivät kuvittelleet saavansa tähän kuoleman maahan vain pyhien yhteisöä, siitä syystä, että tunsivat oman suuren syntisyytensä.
Mitä teki Luther, jonka seurakunta oli katolinen kirkko? Hänkö perusti oman luostarinsa tai lahkonsa ja siellä luimisteli piilossa muutamien kannattajiensa kanssa? Hänkö kiemurteli kirkkonsa johdon edessä ja yritti vähin äänin livahtaa piiloon? Ei! Hän seisoi julkisesti ja pelkäämättä koko maailmaa vastaan Jumalan sana turvanaan, valmiina antamaan henkensä sen puolesta. Hän uhrasi elämänsä ja käytti kaiken aikansa ja tarmonsa levittääkseen evankeliumia Jumalan Karitsasta, joka ottaa pois maailman synnin. Hän kirjoitti sanomansa koko maailmalle, niin että meidänkin kirjahyllyissämme on näitä kallisarvoisia selityksiä. Ja niin monin tavoin koko kansamme saa edelleen nauttia hedelmiä uskonpuhdistuksesta.
Niin. Mitä te nyt teette? Te pyyhitte tällä kaikella lattioita! Te, salamyhkäisesti ja ilman perusteluita, yritätte luikahtaa pois vastuustanne ja sulkea itsenne ja ne, jotka olette opettaneet suramaan itseänne, omaan suosioonne. Te olette keksineet, että seurakuntamme kaste ja ehtoollinen eivät enää kelpaa, vaikka ne ovat Lutherin ajoista tänne asti kelvanneet. Te opetatte, että 113 vuotta vanha yhteisömme on Jeesuksen perustama seurakunta ja ainoa pelastustie. Te opetatte teidän kokouksienne olevan erehtymättömiä. Te yritätte piilottaa saarnojanne viemällä niitä salasanojen taakse ja kieltämällä levityksen ja kiellätte arvostelemasta niitä. Te opetatte, että muu maailma joutuu helvettiin, paitsi teille uskolliset. Te varoitatte meitä menemästä kirkkoon ja muiden ihmisten seuraan. Te varoitatte lukemasta Lutheria ja Raamattua. Sanalla sanoen, te toimitte päinvastoin kuin tulisi. Kaiken tämän päälle te kehtaatte sanoa meille, että teillä on täydellinen apostolien ja Kristuksen oppi. Te kehtaatte sanoa, että oppinne on sama kuin Lutherin ja Laestadiuksen.
”Minä olen se hyvä paimen. Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä. Mutta palkkalainen, joka ei ole paimen ja jonka omia lampaat eivät ole, kun hän näkee suden tulevan, niin hän jättää lampaat ja pakenee; ja susi ryöstää ja hajottaa ne. Hän pakenee, sillä hän on palkattu eikä välitä lampaista.” (Joh. 10:11-13)
Jos te luulette, että Jumala maksaa teille palkan tästä vehkeilystä, minä puolestani luulen, että te olette pahasti väärässä.
Jumalan armahdusta itselle ja teille rukoillen.
Joni Toivonen
En nyt ota sinänsä kantaa esikoislestadiolaisten sisäisiin asioihin. Silti, en malta olla lyhyesti siteeraamatta suuresti arvostamaani teologia, ja näkijää Osmo Tiililää, joka kirjoitti vuonna 1972 seuraavasti:
”Menisin puolestani niin pitkälle, etten näkisi esteitä maallikkojen suorittamalle sakramenttien jakamiselle, pyhän ehtoollisenkin.”
Olen aika pitkälle samaa mieltä.
Käyvätkö esikoiset luterilaisen kirkkomme messuissa? Ymmärtääkseni eivät. He käyvät seuroissa kuulemassa saarnaajia ja Lahdessa vain suurten juhannusseurojen aikaan kerran vuodessa kirkossa ja Herran Pyhällä Ehtoollisella. Ja saarnan pitää tässä kirkkotilaisuudessa joku heidän hyväksymänsä pappi, mies.
Sitä saavatko he tukea kirkolta toiminnalleen, en tiedä. Mahdollisesti. Ainakin rukoushuone on komea.
Tätini hautajaisissa luterilainen pappi puhui vain ruumiin hautaansiunaamissanat. Muutoin ääntä käytti kolme saarnaajaa. Joten aika ohut on suhde kirkkoon. Ehkä muualla toisin.
Itse blokiin en ota kantaa, se on liian monimtkainen kysymys. Tähän kommenttiin kommentoin. Meillä on kirkko, johon kuuluu määrätty osa kansastamme. Kirkossa käy säännöllisesti määrätty osa. Harvoin kirkossa käyvistä ainakin osa kuuluu erilaisiin herätysliikkeisiin. Minusta näistä ei pitäisi olla huolissaan, kun niissä piireissä evankelium,i on esillä vaikka joskus rujostikkin. Huolenaiheena pitäisi olla se osa, suuri tai pieni, joka kuuluu kirkkoon, mutta ei käy siellä eikä kuulu mihinkään herätysliikkeeseen. Jos nimittäin sielujen pelastuksesta huolehstutaan?
Kiitos kirjoituksestasi, Jani Toivonen. Annoit runsaasti ajattelemisen aihetta myös herännäisyyden ja evankelisuuden rajamaastoissa kasvaneelle ja ikääntyneelle riviseurakuntalaiselle. Minulle kirjeesi oli Laurin-päivän saarna.
Anteeksi, Joni! Hoppu ei ole hyväksi eikä kiire kunniaksi – kirjoitin etunimesi väärin. Tein vahingossa Jonista Janin. Molempien takana taitaa kuitenkin olla Johannes.
Siitä ei tarvitse olla huolissaan, että esikoislestadiolaiset ovat päässeet kirkon rahoilla juhlimaan. Ovat kaiken maksaneet itse, ja lisäksi kirkolle veronsa.
Herätysliikkeiden side kirkkoon on kaksipuolinen. Mitä enemmän kirkossa saarnataan uutuuksia, sitä enemmän herätyskristityt tukeutuvat omiin saarnaajiinsa. Ei kai se mikään lestadiolainen ominaisuus ole?
Kyllä Joni Toivosen saarna näyttää nyt kaljamalle lankeavan.
Maailman taholta ei tule ymmärrystä, eivätkä saarnaajat tule ottamaan onkeensa.
Tämän puheena olevan sakramenttiuudistuksen ydin ei todellakaan piile yksin sen jakamisessa, vaan merkityksessä.
Jokaisella ryhmällä on perinteinen käsitys raamatun tulkinnasta ja jos kirkon virallinen kanta siitä erkanee niin toki jännite kasvaa eikä aina mennä perässä ja pidetä rakoa samansuuruisena, koska silloin kaikki horjuvat.
Gustav Johanssonin kirkkokäsitys sisälsi kolme sisäkkäistä kehää. Uloimpana uskon asioista lähes tai täysin välinpitämättömät nimikristityt, keskimmäisellä kehällä opetuslapsiasemassa olevat vilpittömät etsijät, ja sisimmällä kehällä varsinainen Pyhällä Hengellä uudestisyntynyt Jumalan kansa,
Kirkon ulkonovi on pitkään käynyt erittäin vilkkaasti nimellisesti kristittyjen kohdalla, he ovat tehneet sinänsä rehellisen ja kunnioitettavan ratkaisun: eronneet kirkosta. Kirkolle teologisesti ja uskon kannalta todella haitallista on, jos ulko-ovi alkaa käydä yhä taajemmin myös sisimmän kehän kohdalla: Jumalan kansaa valuu kirkosta ulos. Hengellisesti se olisi kirkolle korvaamaton menetys. Sinänsä tulisi muistaa, ettei laitoskirkkojen ja Kristuksen ekklesian välille missään nimessä tule laittaa yhtäläisyysmerkkejä. Ja kuten todettua: maallikot voivat periaatteessa jakaa sakramentit aivan hyvin.
Kirkko ei ole itseisarvo. Jos kirkko muuttuu johonkin suuntaan riittävästi, osa porukkaa vetää siitä todennäköisesti tarvittavat johtopäätökset. Esikoislestadiolaisten kohdalla tässä tietysti sekoittaa se, että ymmärtääkseni Ruotsin kirkon kirkkojärjestys on erilainen kuin Suomessa maallikkojen toimittamien sakramenttien osalta.
Ensimmäinen Jaakobin kirje, Puhdas ja tahraton Jumalanpalvelus Jumalan ja Isän silmissä on käydä katsomassa orpoja ja leskiä Heidän ahdistuksessaan ja varjella Itsensä niin, ettei maailma saastuta. Niin, kuinka paljon helpompaa on jäädä ja turvautua muotomenoihin ja uskoa Jumalan varjelukseen kuin tarttua toimeen ja lähteä seuraamaan Herramme esimerkkiä opetuksessa ja hengellisessä tiennäytössä. Kirkkomme kyllä julistaa ja haluaa kääntää katseemme ikuisuuteen, mutta nyt elettävän elämän suhteen Se muistuttaa ateistia, joka uskoo sosiaaliseen integraatioon ja sattumaan. Aineettomien hengellisten substanssien käytöstä meillä on Lutherin esimerkki ja opetus H’änen hyväksyttyään maallikon antaman ripin. Luterilaisen ripin katumuksen sisältö kyllä sitten kaipaa päivittämistä, jotta asia kokonaisuudessaan kunnioittaisi katumuksen ja syyllisyyden ymmärtämistä Ihmisarvon mukaisesti. Asia liittyy siihen, että ko. katumuksessa sen sisältö on oikean uskon synnyttämä synnintunto. Lutherilla ja Augsburgin tunnustuksessa sakramenttien lukumäärä on kolme. W. Temple, Canterburyn Arkkipiispa on kirjoittanut, On suuri erehdys luulla , että Jumalaa kiinnostaa yksinomaan tai edes pääasiallisesti uskonto. Tästä syystä Meidän olisi aina haluttava nähdä minkälainen on uskontomme sisältö, eikä vaistomaisesti pyrkiä siihen, että käännämme puheen siitä julistamiseen. Itse uskon yhteisyyden hengen löytyvän tahdosta ja pyrkimyksestä elää nyt käsillä oleva elämä säällisesti ja Jeesuksen opetuksen mukaan. Oikeat muotomenot palvelevat hyvin lounastamista ja kaffin juontia.
Olen saanut Norjassa käydessäni ehtoollisen täysin maallikoiden toimittamana. Tietääkseni käytäntö noudatti täysin Norjan ev. lut. kirkon toimintaohjeita. Ensimmäistä kertaa tehtynä tämä tuntui hiukan oudolta, mutta vaikutti minusta ihan toimivalta. Joten oman ehtoollisen toimittaminen herätysliikkeiden hyväksymien maallikoiden toimesta on ihan mahdollista.
Tästä tuskin kannattaa tehdä elämää suurempaa draamaa. Elämä menee eteenpäin.
Mihin tässä sitten päädytäänkin, toivoisin esikoislestadiolaisten pysyvän kirkossa ja vaikuttavan siellä, mikäli heistä riippuu. Ja kirkon puolelta toivoisin realiteettien tunnustamista ja sitä, että vanhan perinteemme mukaan kaikki kristityt ovat tervetulleita kirkkoomme.
Tällä sivustolla on saanut aikaisemmin tutustua vl-liikkeeseen. Nyt vuorossa esikoislestadiolaiset. Kiitos Joni Toivoselle koskettavasta kirjoituksesta.
Kyllä tässä vaan ihmettelee tätä lestadiolaisuutta, vaan mitäs siitä. Eikös ole pari muutakin ryhmittymää tai jotain sellaista?
Heräsi mielessäni kysymys, että kun tuo lestadiolaisuus on noin hajaantunut niin mitens he keskenään suhtautuvat erilaisten lestadiolaisten ryhmien taivaaseen pääsemiseen? Onko tästä tietoa?
Siinäpä Tarja esitti visaisen kysymyksen. Olen kuullut, että lestadiolaisuutta on maailmalla jopa seitsemää eri sorttia.
Kysehän on vallasta, vallanjanosta. Ollaan jostain pienestä asiasta eri mieltä jonkun johtohahmon kanssa. Kootaan oma klaani, hajaannutaan ja saadaan valta omiin käsiin.
En osaa sanoa kuinka paljon siinä on tekemistä Kristuksen seuraamisesta ja armon anomisesta ja siitä miten ”uskotaan oikein.”
Odottaisin edelleen muutamaa el saarnaajan puheenvuoroa. Rohkeuden pitäisi tähän riittää. Joni Toivonenkin voisi välillä kommentoida siitä onko hän saanut vastauksen kysymyksiinsä.