Voiko pappi ottaa poliittisesti kantaa? Tätä asiaa olen pohtinut tänään lukiessani ”Räsäsen sammakko” –pääkirjoitusta.
Simolan tyylilaji on tuttua. Hän ravistelee terävällä kritiikillä milloin mitäkin ajankohtaisia asioita. Usein kritiikki osuu konservatiiveihin ja hyvin usein kritiikki on sellaista, jonka toivoisin menevän perille. Harmillisen usein kritiikki on kuitenkin tarjoiltu muodossa, jossa huomio kiinnittyy enemmän sanojaan kuin sanomaan.
Mutta arvoisat Helsingin srky:n yhteisen kirkkoneuvoston jäsenet, jos tätä luette, sallitteko te sen että seurakuntayhtymän virkaa hoitava johtavassa asemassa oleva pappi käyttää teidän seurakuntalaistenne verorahoja poliittiseen julistukseen?
”Parasta olisi, jos koko puolue lakkaisi olemasta”, kirjoittaa Simola. Minkä muiden puolueiden kuin KD:n osalta sallisitte vastaavan kannanoton?
Sallisitteko, että Kokoomuksen, Keskustan, Demareiden, Perussuomalaisten, Vihreiden tai RKP:n päättäjistä pappi julistaisi, että heidän mielipiteensä ovat ”tunkkaisia”, ”aivopieruja”, käsityksensä ”tympeitä” ja että Arhinmäki, Urpilainen, Soini tai Sipilä ilmaisee ”ärsyttävällä tavalla tunkkaisia näkemyksiään”. Ja että pastori kertoo kaikelle kansalle kuinka maailma paranisi, jos koko puolue lakkaisi olemasta?
Poliittisen ryhmän lisäksi ja sijasta kritiikki osuu paljolti tiettyyn herätysliikkeeseen. Arvostaisitteko sitä, että jo valmiiksi takajaloillaan olevalle, vastarintaidentiteettiä ja ”valtaeliitin vainoa” retoriikassaan käyttävän puolueen tai muun poliittisen ryhmittymän retoriikkaa ruokittaisiin tällä tavoin? Ajettaisiin entistä enemmän marginaaliin? Pilkka ja vaino on erittäin hyvä käyttövoima.
Minä en kerta kaikkiaan landelaisilla aivoillani tajua, mikä tuossa Räsäsen puheessa oli niin poikkeuksellista? Ymmärrän kyllä puheen poleemisen kontekstin, mutta sanoohan Katekismuksen 4.käskyn selitys suunnilleen samaa: ”Hyvä esivalta on Jumalan parhaita lahjoja. Uskollisuus Jumalalle on kuitenkin tärkeämpää kuin ihmisten totteleminen.”
Omassa kirkkoherran viranhoidossani olen yleensä aina vaalien alla kehottanut työntekijöitäni siihen, ettei virka- tai työtehtävissä oteta kantaa tai asetuta kenenkään ehdokkaan tai ryhmittymän puolelle tai vastaan. Viranomaisen kun on Hallintolain 2:6§ perusteella käytettävä toimivaltaansa ainoastaan hyväksyttäviin tarkoituksiin.
Seurakuntien rahat täytyy Kirkkolain 15:1§ mukaisesti käyttää seurakuntien tehtävien toteuttamiseen. Arvoisat ykn:n jäsenet, pidättekö poliittisen puolueen leimaamista ”seurakuntien tehtävän toteuttamisena”?
Tuomas Hynynen (sit.)
Jussi Anttalainen
Päättelyketjusi ongelmaksi muodostuu maamme ”semivaltiokirkolisuus”. Ministeriltä ei vaadita edes virallisisa yhteyksissä sekulaarisuutta. Yhdenvertaisuutta kylläkin.
Ministeri Räsänen on Suomen lakien mukaisesti vannonut ministerinvalansa Kaikkivaltiaan Jumalan nimessä. Laillisusperiaatteen kannalta turvautuminen viime kädessä Kaikkivaltiaaseen on siis pikemminkin lakien mukaista, kuin lakien vastaista.
Ministeri Räsänen ei kehoittanut ihmisiä toimimaan mitään tiettyä lakia vastaan, eikä hän myöskään lausunut mitään sellaista, joka olisi ollut vastoin sitä mihin hän ministerinä sitoutunut.
Perustuslaissa taataan uskonnon vapaus ja sitten on erikseen kirkkolaki, jossa kirkon tunnustus sidotaan luterilaisiin tunnustuskirjoihin. Ministeri Räsänen ei lausunut myöskään mitään mikä olisi ollut vastoin kirkon tunnustusta.
Lopen kirkkoherra ei voi olla väärässä, onhan hänen seurakuntansa alueella kaunis järviluonto ja Räyskälä, jossa olen huutanut monta huokausta…
Tuomas, Simolan kirjoitus oli huono, pinnallinen jne. Räsäsen ministerin roolissa esitetyn puheen sisältöä ja siitä seuranneita reaktioita olen jo kritisoinut aiheesta käydyissä keskusteluissa, perustelut löytyvät ympäri foorumia. Mutta sitten tuo itse kysymyksesi. Ehkä tässä näkyy selvimmin ongelmallinen valtion ja kirkon roolien sekoittuminen. Yksi kritiikin kohteista on nimittäin ollut ministerin puuttuminen kirkon autonomiaan. On virinnyt keskustelua siitä, onko ministeri hoitanut tehtäväänsä huonosti, kun jotkut katsovat, että kirkosta eroaminen on ollut vahingoksi ev. lut. kirkolla ja kirkkoministerin ei pitäisi toimillaan aiheuttaa tällaista. Nyt sitten jotkut ev. lut. kirkon sisälläkin näkevät, että koska näin on tapahtunut, on ministeri epäonnistunut tehtävässään. Minun kannanottoni asiaan on, että tätä kautta politiikka heijastuu väistämättä kirkon sisälle ja sieltä takaisin politiikan suuntaan enkä ole kovin vakuuttunut, että tällainen epäautonominen tilanne on kirkonkaan etu. Sen asian tietysti osaavat arvioida kirkon ihmiset itse, joten mitä mieltä Tuomas asiasta?
Kiitos vastauksestasi Jukka Kivimäki.
Vielä yksi kysymys, joka askarruttaa monia, Lopen kirkkoherralle Tuomas Hynyselle: voitko kertoa täällä K24:lla kantasi ja uskalllatko ev.lut.kirkon pappina ottaa kantaa ev.lut.kirkon lapsikasteeseen – jota ev.lut.kirkossa tänäänkin kastetehtävinään suorittavat niin nais-ja miespapit – riittääkö lapsikaste esim. naispapin suorittamana (kastetilaisuus vauvana) Jeesuksen ilmoittamaan taivaaseeen pääsyyn ?
Jani,
Minusta kyse on kirkon hätätilasta. Jossain keskusteluketjussa todettiin, että ev.lut.kirkossamme on satoja tuhansia eroamista pohtivia jäseniä. Meillä on hätä siitä, että kirkosta eroaa tuhatmäärin ihmisiä aina, kun vähänkin joku jossain sanoo jotain. Ja sille on tarve löytää helppo selitys: Räsäsen puhe. Todellisempi selitys on minusta kuitenkin se, että kirkon merkitys on murentunut ja murenemassa suurelle osalle kansaa.
”Kirkon autonomia” on sellainen käsite, jota itse en oikein ymmärrä. Toki kirkolla on mahdollisuus vaikuttaa omaan lainsäädäntöönsä, määrittää itse omia hallintorakenteitaan jne. Mutta yhteiskunnassa, jossa edelleen 3/4 kansasta kuuluu kirkkoon, enimmäkseen demokraattista päätöksentekoa toteuttavan kirkon näkemykset eivät kovinkaan kovasti voi poiketa yhteiskunnan yleisistä käsityksistä.
En varmaankaan vastannut kysymykseesi, mutta noin minä tämän tilanteen miellän.
Jussi, muutamia ajatuksia.
1) Minusta kastavan papin sukupuolella ei ole merkitystä.
2) Minusta on hankala vastata kysymykseen, mikä ”riittää”. Tulkitsen, että tuossa kysymyksenasettelussa kysyt ”minimivaatimuksia”, jolla taivaaseen voi päästä ikään kuin ”rimaa hipoen”. Eli henkilö, joka kastetaan mutta jota ei ehkä kiinnosta etsiä Jumalan tahtoa, elää kristittynä, palvella lähimmäistä jne, riittääkö että on kastettu. Paljon mieluummin pohtisin sitä, että Jumala haluaa meille rikasta elämää Hänen seurassaan jo tässä ajassa.
3) Pappina en halua kenestäkään sanoa, että X pääsee taivaaseen tai X ei pääse taivaaseen. Tai että tietynlainen ihminen ei voi päästä taivaaseen tai pääsee varmasti. Sellainen olisi mielestäni hengellistä väkivaltaa.
Elämässä ja kuolemassa, aiemmista valinnoista, elämästä, hyvistä tai pahoista teoista, kasteesta tai kastamattomuudesta riippumatta, on hyvä turvautua rakastavaan Jumalaan.
Tuo ei ehkä vastaa kysymykseesi, mutta enempää en osaa sanoa.
Tuomas, täytyy sanoa heti kärkeen, että olemme erinomaisen samalla linjalla tuosta kirkon ja yhteiskunnan arvot -asiasta. Olen täällä tolkuttanut niin pitkään kuin muistan, että on selvää, että ihmisillä on samat arvot arkena ja pyhänä. Tämä ajatus on saanut todella vähän vastakaikua.
Kirkon autonomia tarkoittaa sitä, että kirkon ja valtion välillä ei ole sellaista naimakauppaa kuin nyt. Juuri kirkkoa repivät kysymykset kulminoituvat tässä. Kirkko pyrkii toisaalta olemaan aktiivinen vaikuttaja esim. lainsäädännössä ja esim. piispa Repo on todennut, että avioliittolainsäädäntöä ei pitäisi muuttaa siitäkään syystä, että se tuo hankalan keskustelun kirkkoon. Toisaalta nyt kohistaan kirkkoasioista vastaavan ministerin sanomisista. Muistan, kun keskustelin kanssasi Räsäsen terveydyspuheesta kirkolliskokouksessa, sama ilmiö oli käsillä silloin. Muita vastaavia esimerkkejä on vaikka kuinka. Minusta sitä ei oikein voi kieltääkään, etteikö eroaalto johtuisi Räsäsen toiminnasta ja kirkon reaktiosta siihen nyt ja kirkon suhteesta esim. Räsäsen edustamaan lähestymistapaan säännönmukaisesti. Tätä en sano syytelläkseni Räsästä vaan yleisempänä toteamuksena. Kyse ei ole yksin tämän hetken tilanteesta vaan varsin pitkästä jatkumosta. En nyt perustele tässä enempää, olen sen verran vilkkaasti tätä tematiikkaan kommentoinut ja siitä aikanaan tänne myös blogeja kirjoittanut. Kirkon kannalta kuitenkin selkeästi suurimpana virheenä pidän sitä, että tilanteeseen ei herätä, syiden ja seurausten analyysi ei käynnisty vaan pikemminkin siilipuolustus menee päälle. Olen totta puhuen kovasti toivonut, että joku räppänä aukeaisi näiden tapahtumien myötä sen näkemiseen, mitä ympärillä tapahtuu, mutta niin ei vain näytä käyvän.
On erinnomaisen yksinkertaista todeta, että helsinkiläiset eivät ole kirkostaan ja seurakunnastaan erityisen kiinnostuneita. Minua tämä tilastollinen tosi ei juurikaan kiinnosta mutta se sen sijaan kiinnostaa miksi näin on. Selitykseksi ei missään tapauksessa riitä kaupunki taikka maaseutu retoriikka.
Vastaus on erinomaisen yksinkertainen eli kirkko ja seurakunnat ovat epäonnistuneet työssään. Miksi onkin mielenkiintoinen kysymys mutta ei niin kovin vaikea. On siirrytty tällaiseen Simolan kaltaiseen retorikkaan joka ei ruoki ketään mutta herättää kysymyksen mihin minä tällaista tarvitsen kun kysymyksen asettelun tulisi kuulua miksi minä en ole tuossa mukana. Sekä Räsänen että Simola voisivat miettiä miksi tällä kertaa keskustellaan vaikka heidän tekemisistään ja reagoidaan kuten reagoidaan.
Eroakirkosta.fi tiedotti marraskuussa 2009 seuraavaa: Väkilukuun suhteutettuna eniten suurista kaupungeista on erottu Tampereella (0,83% väkiluvusta), Oulussa (0,79%) ja Lahdessa (0,78%). Paikkakunnan koko vaikuttaa eroamistahtiin. Mitä suurempi paikkakunta, sitä enemmän eroja tehdään myös suhteessa asukaslukuun.”
Jos kirkon ’hätätilaan’ on aikomus reagoida, on faktojen kieltäminen huono lähtökohta. Minusta on sääli, että tälläkin foorumilla juuri siihen menee ihan suhteettoman paljon paukkuja samoin kuin jo monta kertaa kumottujen virheellisten väittämien esittämiseen aina vain uudelleen. Se vaikuttaa aidosti ihan kummalliselta strategialta tilanteessa, jossa ollaan hädissään kirkon puolesta.
Sama ilmiö on kuitenkin todettavissa esimerkiksi Norjassa ja Ruotsissa: Pääkaupungin hiippakunnan alueella kansankirkkoon kuuluvien osuus on olennaisesti pienempi kuin muualla. Tähän vaikuttavat sekularisoitumisen ohella myös maahanmuuttajien suurempi osuus ja toisaalta kirkkovaihtoehtojen suurempi määrä. Maalla ei ole tarjolla ihan joka sorttia.