Sain ensimmäisen kosketuksen Kansan Raamattuseuraan 1990-luvun lopulla tehdessäni nuorisotyönohjaajaopintoihin kuuluvaa työpaikkaharjoittelua Sanan talolla. Siitä muutaman vuoden kuluttua -1999 – kävin Vivamossa evankelistakurssin. Tuosta eteenpäin olen ollut mukana useammankin KRS:n työntekijän lähettäjäpiirissä.
Evankelistakurssilta sain paljon hengellisiä eväitä, jotka ovat kantaneet tähän päivään saakka. Erkki Lemisen, Kati Roligin, Eliina Heinosen ja Mauri Tiilikaisen elämäkerrat ovat kuluneet käsissäni vuosien ajan. Olen ammentanut niistä paljon hyvää – Kristuksen hengellisiä aarteita elävien ihmisten elämänvaiheiden kautta.
Olen oppinut tuntemaan KRS:n maanläheisenä, helposti lähestyttävänä ja Jeesusta esillä pitävänä hengellisenä liikkeenä. Mielelläni olen vieraillut mm. Heinäveden kirkastusjuhlilla. Kaikesta en ole samaa mieltä, mutta yhdistävistä asioista iloitsen.
Evankelistakurssista on lähes 20 vuotta. Sen jälkeen elämä on vienyt niin, että hengellinen kotini on tällä hetkellä Lähetyshiippakunnassa. Evankelistakurssin hengellisiin eväisiin palaan kuitenkin säännöllisesti.
Viime kesänä Lähetyshiippakunta järjesti lastenleirin Tervonsalmen toimintakeskuksessanne. Kyseessä oli maksullinen palvelutoiminta eli KRS ei ollut leirin järjestäjänä. Leirin jälkeen Kansan Raamattuseuran säätiön hallitus päätti vastoin leirikeskuksen johtajan kantaa, että Lähetyshiippakunnalle ei saa leirikeskuksen palveluita myydä.
En ymmärrä päätöstä. Tiedän taloutenne haasteet- haasteet, joista kaikki kristilliset järjestöt saavat osansa. Onko tässä tilanteessa todellakin varaa valita asiakkaitansa? Millä tavoin kristillinen, vieläpä luterilainen, lastenleiri on niin KRS:n arvojen vastainen, että sellainen tulee kieltää KRS:n leirikeskuksessa? Miksi lasten oikeus kuulla evankeliumi otetaan kirkkopolitiikan välineeksi?
Sinänsä tämä päätös ei ollut yllättävä, sillä yhteistyö Lähetyshiippakunnan kanssa on minultakin sulkenut ovia. Se on tapahtunut jopa siten, että ovia on pantu kiinni tapaamatta minua henkilökohtaisesti, ilman keskustelua. En olisi odottanut, että samaa toimintatapaa noudatetaan avaran armon KRS:ssa.
Kunnioittaen,
Kimmo Jaatila
vs. rehtori
Savonlinna
Joskus meitä ihmisiä harmittaa, ettemme saa uutta kännykkää, uusia vaatteita, tai silmälaseja. Harmituksen tunne on täysin inhimillistä. KSR ei ole ainut kirkkomme sisällä toimiva järjestö joka on evännyt lähetyshiippakunnalta tilat. Jos siinä on kysymys kirkkopolitiikasta tai teologiasta, ei tässä ole mitään yllättävää tai väärää. Miksi olisi? Tästä ei mielestäni tarvitse tehdä suurempaa asiaa.
Epäkohtiin on oikeus tarttua, Sami.
Perusteliko KRS säätiön hallitus mitenkään porttikieltoaan? Miksi ovet eivät enää aukene Lähetyshiippakunnan järjestämille lastenleireille?
Epäkohta on suhteellinen käsite. Se riippuu monesta tekijästä. KRS ei ole tehnyt tässä mitään epäkorrektia tai laittomuutta. Heillä on omistajina täysioikeus määrätä tilojen käytöstä ja vuokrata niitä kenelle tahtovat.
Totta kai on. En ole muuta väittänytkään. Mutta minulla on oikeus nostaa asia esille ja kyseenalaistaa asian perustelut.
Sinulle tämä asia ei sinänsä kuulu pätkääkään. Ihmettelen, miksi olet asiassa näin aktiivinen.
Jos sinä Kimmo tuot asian tänne julkiseen keskusteluun, sinun on tyydyttävä siihen, että ne, joille asia ei kuulu lainkaan, ottavat siihen kantaa.
Kimmo Jaatila
Ei tämä sinun esille ottamasi ongelma minullekaan kuulu, mutta asia alkoi kiinnostaa kun otit sen täällä esille.
Antaisivatko seuraavat Wikipediasta lainaamani lauseet jotakin vastauksia sinulle? ”KRS hyväksyy naispappeuden, nykyinen toiminnanjohtaja Ulla Saunaluoma on pappi.”
”KRS toimii vahvasti SEURAKUNTIEN toimintaa tukevasti ja haluaa olla seurakuntien palvelujärjestö. KRS:lla ei ole omaa alueellista verkostoa, eikä se pyri rakentamaan RINNAKKAISTA toimintaa seurakuntien kanssa.” (korostukset kommentoijan)
Niin mitä sitten? Tuo on KRS:n työnäky. Se ei ole perustelu sille, miksi toiselle järjestölle ei vuokrata tiloja maksullisena palvelutoimintana.