Morjesta Tuomas
Hieno homma, kun ilmoittauduit vapaaehtoiseksi käännytettäväksi. Viime aikoina onkin ollut tässä suhteessa vähän hiljaisempaa, joten pyyntösi tuo mukavasti äksöniä.
[Tästä kirjoituksestasi oli kyse: https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2e2d2964-1276-46af-9341-57cb65df47d0 ]
Ollakseni rehellinen, kuten sinäkin kolumnissasi olit, – sinä Tuomas olisit aika ”iso kala narrattavaksi”, varsinainen nykyajan epäilevä Tuomas! Olen konservatiivisen luterilaisen lähetysjärjestön pastori ja huomasin miettiväni, että olisi myös julkisuuskuvamme kannalta aika hyvää peeärrää, jos juuri me saisimme osaksemme sinun kääntymyksestäsi seuraavan kunnian ja maineen. Voisit sitten kiertää tilaisuuksissamme pitämässä todistuspuheenvuoroja. Tämä olisi hieno win-win –tilanne. Sinä löytäisit jotain kultaakin kalliimpaa, ja me saisimme vaikeassa taloustilanteessamme vähän enemmin kolehtituloja lisääntyneiden kuulijoiden kautta. – Toivottavasti en loukkaa sinua, kun myönnän tämän raatorehellisesti heti alkuun.
Toiseksi lobbaan nyt myös hieman järjestöämme muiden kustannuksella. Luin joku aika sitten edellisen kolumnisi, jossa kaipasit vanhaa kunnon helvettipuhetta. Me olemme tässäkin suhteessa oikea valinta, sillä uskomme yhä helvetin olemassaoloon, ja sen voi yhä kuulla myös julistuksessamme.
Kolmanneksi taisit mainita jotakin henkilökohtaisesti ongelmallisesta suhteesta lapsikasteeseen ja sympatioistasi juutalaisuuden suuntaan. – Meidän porukastamme löytyy eturivin teologeja, jotka osaavat selittää sinulle lapsikasteen ja juutalaisuuden välisen luontevan suhteen toisiinsa, ikään kuin ympärileikkauksesta seuraavana jatkumona (mutta jos tykkäät ympärileikkauksesta, sekin ehkä jotenkin vielä järjestyy, riippuen vähän sukujuuristasi). – Meidän kääntymyspaketissamme sinun ei siten tarvitse heittää kokonaan sivuun juutalaisuuteen liittyviä sympatioitasi, vaan voit pikemminkin kokea olevasi The Real Jew.
Mitäpä olisi tarpeen sanoa vielä näin myyntipuheeksi? Ai niin. Olet varmaan saanut monia käännytystä lupaavia tarjouksia, ehkä jopa aivan riesaksi asti. Mieti silti juuri tätä tarjousta. Kerroin aivan alkuun itsekkäät vaikuttimeni, jotta tiedät mihin sinua tullaan kääntymyksesi jälkeen retuuttamaan. Olisi varmaan myös syytä mainita, että meidän porukassamme saat myös naisten vihaajan maineen, koska seuraamme Jeesuksen mallia kutsua seurakunnan apostoliseen virkaan vain miehiä. Pääset myös homofoobikkojen kerhoon, koska meille saman sukupuolen seksisuhteet ovat yhä kauhistus, ja lapsen ihmisoikeuksiin kuuluu oikeus isään ja äitiin.
En vielä ehtinyt kysyä johtoryhmältämme, miten muu työntekijäkuntamme sitoutuu tähän lupaamaani käännytysprojektiin, mutta uskoisin ainakin kaikkien pastoriemme lähtevän siihen mukaan, koska olemme periaatteessa kaikki pappislupauksessa luvanneet olla käytettävissä, kun joku haluaa kääntyä Raamatun mukaiseen uskoon. Meidän järjestössämme pappislupaukseen suhtaudutaan aika vakavasti, etkä juuri löydä piireistämme pastoria, joka kiistäisi älyllisesti haastavia uskontunnustuksen kohtia kuten Jeesuksen neitseestäsyntymisen tai ylösnousemuksen. – Meitä saa siis haastaa ilman, että pakenemme paikalta soperrellen jotakin postmodernia kahdesta eri kielipelistä uskon ja tieteen alueella.
Mieti nyt tarjoustani. Olen ymmärtänyt, että sinun duuniisi ja bisnesideaasi kuuluu kirjoitella provosoivia kolumneja julkisesti. Haastat vuorotellen kaikenlaisia viiteryhmiä melko tasapuolisesti. Olet itse omine henkilökohtaisine prosesseinesi kuin tämän bisneksen instrumentti, mutta rönsyilet taitavasti niin paljon, ettei sinusta saa oikein kunnolla minkään ryhmän julistustyöntekijää. – Nyt kuitenkin ilmoittauduit julkisesti käännytettäväksi. Julkinen käännytysprojekti on toki melko vieras muoto normaalille pastoraalisesti luottamukselliselle sielunhoidolle. Minulle kuitenkin sopii henkilökohtaisesti käydä sinun kanssasi keskustelua, vaikka sitten (anteeksi vain) osana hieman sosiaalipornolta vaikuttavaa reality-kolumnihommeliasi.
Saat valita keskustelemmeko julkisesti vai yksityisesti. Se on kääntymystä pohtivan etuoikeus. – En ehkä tosin ehdi kovin aktiiviseen kirjeenvaihtoon, koska teen nykyään pastorin työn lisäksi myös toista työtä, ja aikani on kortilla. Laita rohkeasti viestiä, jos tämän blogin perusteella syntyi riittävä kiinnostus ja luottamus käydä kääntymishommiin…
Ja nyt Tuomas, en vielä ehtinyt lyödä sinua kunnolla Raamatulla päähän. Sen sijaan olen vasta keskittynyt ensisijassa oman porukkamme kehumiseen. Tässä oli siis vähän blogini viihteellisyyttä luovaa pakinaa mukana. Itse asiassa, eli ihmisen pääsemisessä pelastavan uskon osallisuuteen, aion mahdollisessa jatkossa olla tosissani ja sitoutua Pyhään Kirjaan…
Kunnioittavasti
Konservatiivinen pastori ja moderni linja-autonkuljettaja Manu Ryösö
Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys
The Real Jew ? Oikea, todellinen juutalainen on juutalaisesta äidistä syntynyt. Jos ihminen on syntynyt juutalaisesta äidistä, hän on juutalainen, vaikka ei tunnustaisi uskoa. Liittoa (b´rit) Jumalan kanssa ei voi purkaa. Juutalaisuuteen voi kääntyä, kun on suorittanut giurin. Juutalaisuuden kolme perusperiaatetta ovat : usko Jumalaan, Israeliin ja Toraan. Kova tie.
Edellä kuvattu on varmasti totta nykyisen (myöhemmän) rabbiinisen mallin mukaan, mutta ajanlaskun alussa oli enemmän variaatioita… Mutta tämä ei ole varsinaisesti tämän blogin fokusta…
Manu,
Olet kiinnostunut Enbuskesta, oli hänen syynsä oikeita tai ei. Pidän sitä aitona lähestymisenä, ilman ’ketunhäntää’ kainalossa, edes valkoista.
Myös tuo kantasi, ettei ole kysymys kilpailusta on hyödyllinen. On parempi olla huonompi ja antaa puuttuvan Pyhälle Hengelle toimia.
Jeesus rukoilee puolestasi ja toimii sinussa.
Kiitos Reijo sanoistasi. Ne ovat lämpimiä minua kohtaan, mutta mikä tärkeintä jaamme myös yhteisen ajatuksen kristillisestä todistustehtävästä, sanoin ja rukouksin, – ja jos mahdollista välttäen näkemästä uskonasioiden käsittelyä älyllisenä kilpailuna.
Luin juuri Enbusken varsinaisen kolumnin alla olevat keskustelut… Kolumni on näköjään herättänyt suuria tunteita puolesta ja vastaan. Joku voisi sanoa, että provokaatio oli oikein toimiva. – Todellisuudessa se on kuitenkin myös aika surullista, että julkisuudesta tutun ihmisen uskoon liittyvä pohdinta herättää myös niin paljon aggressioita ja vähättelyä.
Voisimme kaikki tehdä eläytymisharjoituksen ja lukea em. kolumnin alla olevan keskustelun (ja ehkä myös tämän minun blogini keskusteluja uudestaan). – Miltä meistä tuntuisi lukea nämä omaan avautumiseen liittyvät kommentit (oikeastaan jopa riippumatta siitä, kuinka vakavalla ajatuksella ne on kirjoitettu)? – Itse yritin kirjoittaa tämän blogini huumorilla, ja myös osittaisella itseironialla. Kun kuitenkin luin hetki sitten em. Tuomas Enbusken omaan kolumniin liittyvää kommentointia, jouduinkin miettimään koko huumorin toimivuutta! Huumori on niin helppo kuulla myös ivana tai itseriittoisuutena.
Siksi kirjoitan vielä varmuuden vuoksi, vaikka useimmat tämän varmaan ymmärsivätkin:
En todellisuudessa pidä hyvänä, että vasta uskoontullut laitetaan kuin näyttelyesineeksi, jotta saataisiin paljon uteliaita seurakuntasaliin. En myöskään todellisuudessa pidä oikeana sitä ajatusta, että ”ison kalan saaminen katiskaan” tuo meille mainetta ja kunniaa. -Kristityn pitäisi näet antaa aina kunnia Jumalalle! – Myös koko ajatus julkkiskristityistä isoina kaloina on sekin osin väärä. Jumalan silmissä minua eilen kaupassa halannut alkoholistimies on yhä iso kala ja yhtä arvokas kuin elämässään näkyvälle paikalle päässyt julkkis. Molemmista (ja meistä jokaisesta!) on Raamatun mukaan maksettu täsmälleen sama hinta Golgatan ristillä! – Tämä piti vielä kirjoittaa, jotta pakki olisi puhdas!
Monet seurakunnat ovat saaneet aikain saatossa ”haaviinsa” vasta uskoon tulleita Manu Ryösön mainitsemia näyttelyesineitä (taviksia ja julkkiksia), jotka myöhemmin ovat katuneet esillä oloaan ja pettyneet omaan ns. ”uskoon tuloonsa ”. Ehkä Enbuske on myös näihin törmännyt ja kyseenalaistaa omalla ”iloisella” tavallaan kysellen tämän ilmiön? Mikäli asia etenee Raamatullisessa järjestyksessä, niin etsikkoaikaansa elävä ihminen joutuu, jos ei joka päivä, niin uudestaan ja uudestaan tämän tästä pohtimaan, ”onko Jumala oikeasti olemassa ja mikä on totuus?” Raamattua lukiessa tämä etsijä yllättyy siitä, kuinka Jumala puhuu juuri hänelle itselle Sanassaan. Seuraavaksi etsijä miettii, missä yhteisössä tästä Raamatusta opetetaan oikein? Äkisti ”kalastajia” löytyy kaikkialta. Enbuske on ilmiöiden tarkastelija ja osaa ”buskea” ja kyseenalaistaa. Uskaltaako Enbuske rehellisesti rukoilla näin?: ”Jos sinä Jumala olet oikeasti olemassa, niin minä haluan, että sinä ilmoitat itsesi minulle”, tai samaa tarkoittaen rukoilla omin sanoin totuutta etsien? Kristuksen seuraajille ilo Enbusken kääntymisestä olisi valtava ilo, vaikka satoa korjaava yhteisö olisi joku muu kuin oma. Suunnattomasti suurempi ilo löytämisestä olisi itse Enbuskelle, mikäli hän löytäisi itsensä löytäjien joukosta! Taivaassa iloitaan vielä enemmän totuuden löytäjistä . Taivaassa iloitaan enemmän kuin järjellinen, vajavainen ymmärryksemme käsittää. Totuuteen juurtunut, salassa lapseuteen kasvanut, Raamattunsa tunteva ja oman viallisuuden tunteva ei pety Jumalaan, vaan kiittää Häntä, joka on meidän edestämme kuollut, ylösnoussut ja syntimme kalliilla verellään sovittanut.
Voi olla, että Enbuskella on etsikon aika. Niitä voi olla ”yksi ja piste tai enemmän elämämme aikana”, kuten Arvo Survo eräässä puheessaan toteaa. Jos Enbuske on ”taivahan tosissaan”, kuten hän toteaa, niin taivaan hän myös löytää, kuten me kaikki. Armosta uskon kautta. Ei uskonnon.
Systeemin huijaus, eli teeskentely on vanha juttu. Jo ensimmäiset ihmiset lymysivät Jumalaa, koska he olivat alasti, muka!
Kun Jumala tuolloin kutsui ihmistä, Hän kyllä tiesi mitä he olivat tehneet ja missä he lymysivät. Näin on tänäänkin! Emme voi esittää mitään, muka aitoa halua tulla uskoon. Kuitenkin ilman ihmisen yhteistyötä Jumala ei tee mitään, hyvääkään. Sivullisten, kuten kummien, yhteistyö ja hyvän haluaminen ei auta.
Kiitos ajatuksista Kari, Kosti ja Reijo! Olen lukenut mielenkiinnolla kommenttejanne, mutta itse olen tänään ollut vähän mietteissäni. Kun illalla luin Tuomas Enbusken oman kolumnin alla olevia kommentteja, huomasin joutuvani kyselevälle mielelle.
Nyt olen lukenut läpi myös täällä Kotimaa24:ssa olevia aiheeseen liittyviä tekstejä ja yhä enemmin ihmettelen! – Miksi erityisesti klassisen kristinuskon kriitikot ja ateistit tuntuvat reagoivan niin suurella aggressiolla ja huolestuneisuudella, jos Tuomas kääntyisi tunnustavaksi kristityksi? Pelkkä ajatuskin tuntuu saavan aikaan reaktioita, joita luulisi esiintyvän pikemminkin omistaan kiinni pitävissä uskonlahkoissa kuin itseään ajattelevina pitävien ”uskonnottomien” ihmisten joukossa?
Näyttää siltä, että Enbusken arvio ateisteista yms. on tältä osin melkein profeetallinen, kun hän kirjoittaa:
”…ateistit kaventavat koko ajan poliittisesti korrektia puhetapaa, keksivät uusia tabuja ja kyttäävät kuin uskovaiset mummot minkälaisia inkkaripäähineitä naapurin lapset käyttävät.”
Jotain tällaista, mutta vielä paljon rajumpaa näyttää tapahtuvan kymmenien ja ehkä jopa satojen kommentaattorien suulla, kun Enbuske heittää pelkästään kentälle sellaisen (koe)pallon, että häntä kiinnostaa löytää uskonvakaumus. – Ainakaan minä en tunne yhtään ”uskovaista mummoa”, keneltä irtoaisi samanlaisia ateistien yms. kaltaisia primitiivireaktioita ja vähättelyä, jos joku oman seurakunnan nuori mies vain uskaltautuu pohtimaan epäilysten tai omasta seurakunnasta eroamisen mahdollisuutta. – Mitä tästä pitäisi ajatella?
Taas yhden yön yli nukuttuani jokunen ajatus lisää…
Enbusken uskon etsinnästä närkästyneiden maailmankuva näyttäytyy suvaitsemattomana ja armottomana. – Vastaavasti uskonnollisten leiristä nousee taas suoranaista armon tuputtamista. Eräs kommentoija mm. sanoittaa tämän erään toisen blogin yhteydessä muotoon: ”Enbuske on armonsa ansainnut”.
Kun jatkan vielä hetken kääntymystä pohtivan tilanteeseen eläytymisen tiellä, kumpikaan ääripää ei vakuuttaisi ainakaan minua.
Yhtäältä ymmärrän, että mielestään vahingolliseen vakaumukseen kääntyminen voi synnyttää närkästystä (ateistin reaktio). Silloin olettaisi kuitenkin fiksun ihmisen reagoivan perustellen ja maltilla. Lukuisat primitiivireaktiot näyttävät siten kertovan ateistileirin kyvyttömyydestä keskustella metatason totuuskysymyksistä.
Uskonnollisten piirissä ilmenevä armon lupaileminen jopa ilman selvää perustetta, mihin tämä armo perustuu, ilmentää taas käsittääkseni juuri sitä ongelmaa, miksi Enbuske kritisoi kristinuskoa, mutta sympatisoi juutalaisuutta…
Off-topic -kommentti Manu Ryösölle ja terveiseni piispa Kuukaupille:
Niin kuin evakkosukuni Karjalaan jääneellä kotitilalla sortuneen navetan kivijalassa ehjäksi jääneessä karjakeittiössä elämänsä viimeiset vuodet viettänyt Pelogea-vanhus pyysi anteeksi sitä mitä heidän oli totalitaristisen kommunistihallinnon määräyksestä ollut pakko tuhota, pyydän evakkosuvun jälkeläisenä anteeksi sitä, mitä rajan tällä puolella tutkimatta tehtiin koskien mm. venäläisiä ”loikkareiksi” sanottuja pakolaisia tai niitä inkeriläislapsia, jotka sodan jälkeen palautettiin Neuvostoliittoon.
Viipurin ja Pietarin katulapsiin ja heidän hoitajiinsa tutustuneena ja avustaneenakin toivon sydämeni pohjasta, että suomalaiset lähetysjärjestöt yms. saavat mahdollisuuden tukea Inkerin kirkkoa ja sen työtä taloudellisesti myös tulevaisuudessa.
Kiitos!
Asia on nyt ajankohtainen. Arvostan tätä ystävyyttä.
Kuten Manu Ryösö kirjoitat, että ”jotkut ovat närkästyneet Enbusken uskon etsinnästä.” Miksi pitäisi närkästyä, sitä minäkään en ymmärrä.
“Enbuske on armonsa ansainnut”.
Tuohon ”ansioon” meillä kellään ei taida perusteita löytyä ja uskon tuputtaminen herättänee negatiivisia tunteita. Enbuskehan haastaa, että ”joku tulisi käännyttämään häntä”. Kuinkahan tuossa mahtaisi käydä.
Enbuske heittää värikkäin sanakääntein haasteeseensa ”kirkolle”. Muistuttaako se kenties siitä, että kirkon julistuksessa Jumalan sanan kaksiteräisestä miekasta lain terä, joka paljastaa ihmisen todellisen tilan on jäänyt jotenkin ”huomaamatta” ainakin puolittain tuppeen.
Tässä vaiheessa tätä voi Enbusken kohdalla vasta arvailla, mutta itse näen esim. ihmisen tarpeen päästä keskustelemaan vaikkapa helvetin teemasta usein johonkin tällaiseen liittyvänä. – Suostuimmepa uskomaan helvetin olemassaoloon tai emme, me kaikki jollakin syvätasolla peräänkuulutamme lopulta oikeudenmukaisen tuomion ajatusta. Erityisesti tämä tarve nousee esiin silloin, kun joku hirviömäisiin tekoihin syyllistynyt henkilö pääsee livahtamaan tämänpuoleisten oikeusjärjestelmien läpi tuhoten elämänsä matkalla monta puolustuskyvytöntä ihmiselämää. – Kokonaan helvetin teeman relativoida ”kirkko” ohittaa tämän moraalisen perustarpeen, vaikka tämä näyttää olevan jollakin lailla läpi historian ja eri kulttuuritkin läpäisevä asia.
Mainitsemaani moraaliseen tarpeeseen liittyen on näköjään kehitelty jopa filosofisia teorioita:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Retributiivinen_rangaistusteoria
”Ei kukaan voi tulla minun (Jeesuksen) tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä.” (Joh. 6:44a)
Ei ketään voi käännyttää Jeesukseen uskovaksi. Kutsun on tultava ensin Jumalalta. Ihminen ei voi itse päättää uskoon tulemisestaan ilman, että Jumala ensin kutsuu ja vetää häntä. Silloin, kun kutsu aidosti tulee, ihminen voi valita ottaako sen vastaan. Lienee niin, ettei Enbuske ole nyt etsikkoajassa, koska hän pyytää käännyttämään itsensä. Joskus Jumala käyttää koviakin keinoja vetäessään ihmistä Jeesuksen tykö, sairautta ja vastoinkäymisiä. Emme nöyrry helpolla.
Lienee todella niin, että Tuomas E. ei ole etsikkoajassa. Jos olisi, niin ei kai kirjoittaisi juttua tuohon tyylilajiin, jonka olemme lukiessamme todenneet? Ei kai kirjoittaisi mitään, vaan etsisi kammiossaan totuutta.
Harri ja Kari,
Mietimme kristittyinä juuri näitä kysymyksiä, mutta tarvitseeko meidän lopulta arvioida kovin paljon sitä, milloin kukakin on valmis kääntymykseen ja parannukseen Jeesusta kohti?
Minun mielestäni se ei ole meidän tehtävämme, vaan Kaikkitietävän juttuja. Meidän duunimme on pitää esillä sitä, minkä varassa me itse seisomme, ja Kenen uskomme olevan jokaisen ihmisen ainoa tie perille Kotiin.
Voi olla, ettei Tuomas Enbuske harmistuisi, vaikka lukisi arvioitamme hänen etsikonajastaan…mutta ainakin itse kokisin sen hieman arroganttina. – Kerran eräs tuntematon mummo toivotti minulle bussissa Jeesuksen löytymistä elämääni. Ensimmäinen tunteeni oli, miksi hänen lähtöolettamus oli se, että minun pitäisi löytää Hänet, joka on jo löytänyt minut. Vaikka koin mummon aidoksi ja lämpimäksi, se söi silti vähän kyseisen mummon uskottavuutta. – Voisiko tässä olla tietty analogia pohdintaamme, milloin joku on valmis perimmäisten kysymysten aitoon käsittelyyn? Eikö hyvää keskusteluilmapiiriä luo juuri se, että tartumme joka hetkeen siten, että oletamme kyselevän keskustelukumppanimme kyselevän juuri löytääkseen?
Jatkan vielä hieman…
Kuulin, että kerran eräs tuntemani kadulla julistustyötä tekevä evankelista joutui erään tuntemani nuoren miehen jallittamaksi. – Mies oli ilmeisesti kehunut kaverilleen saavansa evankelistan kanssaan polvirukoukseen, – ja kyseessä oli hänen huono pilansa.
Vedätys onnistui ja nuoret äijät pääsivät varmaan hetkeksi nauramaan evankelistan kustannuksella. Evankelista tunsi ehkä hetken häpeää, ja ehkä ärtymystäkin, mutta se ei lopulta ollut sen vakavampaa.
Muutama vuosi sitten tapasin kyseisen jallituksen toteuttaneen miehen. Sittemmin hän oli itse saanut käydä elämässään useiden vuosien ajan polvirukouksen korkeakoulua aivan väsyksiin asti. – En toki väitä, että näiden tapahtumien välillä olisi minun arvioitavissa oleva suora syysuhde, mutten myöskään voi olla kokonaan ajattelematta näitä kahta asiaa suhteessa toisiinsa.
Kristittyinä me voimme toki jokus nolata itsemme evankelisella yli-innokkuudellamme, mutta so what? Myönnän, etten ole itse kovin hyvä heittäytymään em. evankelistan tavoin tilanteisiin, jossa tunnen olevani epämukavuusalueella. – Minusta sellainen rohkeus on kuitenkin erittäin arvostettavaa, ja uskon Jumalan pitävän lopulta kunniastaan huolen… ja antavan erityisen arvon heille, jotka asettavat itsensä julkisellekin häpeälle alttiiksi.
Etsikkoaika on todella ”Kaikkivaltiaan ja Kaikkitietävän juttu” Olen aikaisemminkin elämässäni pohtinut jonkun ihmisen kohdalla, mahtaako hän olla Kutsun alla ja pitäisikö yrittää auttaa? Tässä tapauksessa olen joutunut epäilevän Tuomaan paikalle itse. Parhain vaihtoehto olisi tietysti se, että on kysymys aidosta Jumalan antamasta etsikon ajasta. Iloitsen myös siitä, että sinä olet tarjoutunut Tuomas E:lle auttajaksi omasta ”viitekehyksestäsi” käsin. Uskon, että Tuomas ei jää yksin ja apu löytyy. ”Etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan”. Se on niin ja aamen!
Kiitos Kari,
Kirjoitin tämän oman avoimen kirjeeni sillä ajatuksella, notta välittyisi viesti periaatteellisesta valmiudesta keskusteluun… Tämä Sleyn kehuminen tuli mukaan, että välittyisi viesti: itsessään tärkeitäkin teemoja voi sanoittaa säilyttäen huumorin ja itseironian. – Vaikka pelastuksen asia on maksimaalisen pyhä ja vakava, kaikkien seurakuntien todellisuus sisältää monta tragikoomista piirrettä… johtuen meistä ihmisistä.
Minäkin luotan, että Tuomas Enbuske löytää kotitien, oli se matka sitten pitkä ja pölyinen tai räväkkä ja yllättävä kuin Paavalilla. God knows!
Lause ”Enebuske on armonsa ansainnut” taitaa olla minun lauseeni toisessa keskustelussa. Perinteellinen ajatus on kai se että armo on ansaitsematon armo ja se tulee osaksemme Kristuksen ristin kuoleman tähden. Toisaalta armon edellytys on syntisyytemme .Vain syylliset ja tuomitut voidaan armahtaa. Parempi lause olisi ehkä ollut se että Enebuske on armonsa ansainnut siinä missä me muutkin.
Käsite on moniselitteinen. Radikaalisti uskoon tullut kokee subjektiivisen armahdetuksi tulemisen kokemuksen . Toisaalta armo on oikeus termi ja sen teologinen vaikutus nähdään viimeisellä tuomiolla.
Hienoa, että tulit itse avaamaan ajatuksenkulkuasi. – En tiedä, miten tämä sopii sinun ajatteluusi, mutta minä kuulen modernien arvoliberaalien teologien armopuheen itselleni käsittämättömänä, koska se pitkälti sivuuttaa ne teemat, jotka linkitin mm. retribuutioon viitaten. – Mutta siinä on myös paljon muuta Raamatulle vierasta.
Minusta on mielenkiintoista, ettei Raamattu käsittääkseni koskaan identifioi Jumalaa sanoilla: Jumala on armo. Sen sijaan Jumalan kuvataan kertovan itsestään: ”Minun on armo…” Jumala siis pidättää itsellään ne periaatteet/syyt, milloin ja millä perusteella katsoo hyväkseen armahtaa. – Tämä on paljon majesteettisempi näkökulma kuin modernien teologien omissa nimissä lupaama armo kaikille ja kaikkialla.
Yhtäältä Raamatussa ei koskaan sanota, että Rakkaus on Jumala… mutta sen sijaan sieltä löytyy määritelmä: Jumala on rakkaus. – Jälleen majesteettinen näkökulma!
–> Jumala on hän, joka antaa rakkaudelle kasvot… eikä toisinpäin… vaikka modernit arvoliberaalit teologit haluavatkin piirtää oman aika- ja rakkauskäsityksensä näköisen jumalankuvan.