Piispan tehtävänä on vaalia kirkon ykseyttä ja edistää kirkon tehtävän toteutumista hiippakunnassa; valvoa, että kirkon tehtävään kuuluvia toimia hoidetaan seurakunnissa uskollisesti kirkon tunnustuksen, kirkkolain, kirkkojärjestyksen ja kirkon vaalijärjestyksen sekä niihin perustuvien määräysten ja ohjeiden mukaan. (KJ 18)
Piispa Kaisamari Hintikka piti kirkolliskokouksen täysistunnossa 14.8. puheenvuoron, joka on aiheuttanut Espoon hiippakunnassa ja laajemminkin vakavaa huolta.
Piispa puhui kirkon ykseyden vaalimisesta. Tarkoittaako se piispan mukaan Raamatun selkeästi esittämän avioliittonäkemyksen laajentamista sekä Raamatun ihmisen seksuaalisuuteen liittyvistä linjauksista irtautumista?
On vakavasti kysyttävä, millä valtuudella piispa sanoutuu irti Raamatun sanasta ja kirkkomme virallisesta avioliittokäsityksestä ja vaatii muitakin toimimaan näiden vastaisesti.
Kirkolliskokous torjui vuonna 2018 avioliittokäsityksen laajentamisesityksen. Nyt Hintikka perustelee laajentamista ”jatkuvalla luomisella” ja tieteen kehityksellä, joiden ansiosta ymmärrämme ihmisen seksuaalista kehitystä paremmin kuin Raamatun kirjoittajat. Mitä sellaista uutta tiede on meille avannut, että se vaikuttaisi Jumalan tahdon muuttumisen tässä kysymyksessä? Syntiinlankeemuksen todellisuus unohtuu, vaikka se koskee myös meidän kaikkien seksuaalisuutta ja sen harjoittamista.
”Kaikki se mikä kyseenalaistaa Jumalan kuvan toisessa ihmisessä tai asettaa sen toteuttamiselle tai toteutumiselle ehtoja, kyseenalaistaa Jumalan luomistyön,” piispa totesi puheessaan. Ajatus on kestämätön. Jokainen ihminen on Jumalan luomana yhtä arvokas erilaisista ominaisuuksistaan riippumatta. Kuitenkin jokainen Raamatun käsky määrittää osaltaan rajaa, jonka sisällä ihminen luomislahjaansa voi toteuttaa.
Piispan puheenvuoron jälkeen on kysyttävä, mitä voi yleensä opettaa enää synnistä. Luterilainen kirkko on kristikunnan valtaenemmistön mukaisesti aina ajatellut, että Jumalan kymmenen käskyä ja Raamatun eettinen opetus on tarkoitettu ihmisen suojaksi. Piispa Hintikan lausuma siitä, millaiselle opetukselle Espoon hiippakunnassa ei ole tilaa, pakottaa meidät kysymään näkemykselle perusteita ja jatkamaan keskustelua aiheesta.
Toisen ihmisen persoonaa tulee aina kunnioittaa, mutta asioista tulee voida keskustella avoimesti. Hiljentäminen tai asioiden ajaminen pakkokeinoin ei ole kristillisen kirkon arvon mukaista. On muistettava, että seurakunta on velvoitettu arvioimaan saamaansa opetusta ja pitämään kaikki oikea ja hyvä, mutta hylkäämään väärä. Uskon, opin ja elämän mittarina luterilaisessa kirkossa on aina Jumalan sana. (KL 1, KJ 1)
Espoon hiippakuntavaltuuston ja kirkolliskokouksen jäsenet
Lea Ahonen
Tuomo Hyvärinen
Jouni Hörkkö
Hannele Karppinen
Johanna Lumijärvi
Kirsi Nummi
Jaakko Rahja
Juha-Pekka Rissanen
Heikki Sorvari
Saila Sutinen
Juha Vähäsarja
Jos taas ajatellaan, että homoseksuaalisuus on synnynnäinen ominaisuus, niin ei Jeesuksen opetus avioliitosta siinäkään tapauksessa muutu. Onhan hän sanonut:
”On sellaisia, jotka äitinsä kohdusta saakka ovat avioliittoon kelpaamattomia, on toisia, joista ihmiset ovat tehneet sellaisia, ja on niitä, jotka itse, taivasten valtakunnan tähden, ovat ottaneet osakseen naimattomuuden. Joka voi valita tämän ratkaisun, valitkoon.” Matt. 19
”Äidin kohdusta saakka avioliittoon kelpamaton”, eli synnyinäinen heteroseksuaalisuuden puute estää sekin Jeesuksen mukaan avioitumisen. Ei kuitenkaan osapuolien välistä rakkautta.
Jos taas ajatellaan, että homoseksualisuus on synnynnäinen ominaisuus, mikä on mahdollista, niin sekään ei muuta Jeesuksen opetusta avioliitosta miehen ja naisen välisenä:
”Opetuslapset sanoivat: ”Jos avioliitto merkitsee miehelle tätä, on parempi olla menemättä naimisiin.” Mutta hän sanoi heille: ”Se ratkaisu ei sovellu kaikille, ainoastaan niille, joille se osa on annettu. On sellaisia, jotka äitinsä kohdusta saakka ovat avioliittoon kelpaamattomia…”, Matt. 19
Jos ihmiseltä puuttuu heteroseksuaalisuus synnynnäisenä ominaisuutena, niin sekin estää Jeesuksen mukaan avioliiton solmimisen. Tämä siksi, koska avioliitto on Jeesuksen mukaan miehen ja naisen välinen.
”Avioliitto on Jeesuksen mukaan miehen ja naisen välinen.” Mitä uutta tässä opetuksessa oli? Miksi Jeesuksen tarvitsi näin opettaa? Ymmärtääkseni avioliitto oli tuolloin pikemminkin kappasopimus, naimakauppa, jonka mies teki morsiamen suvun kanssa. Mies otti itselleen vaimon ja nainen meni miehelään. Tällainen asenne ei ole vieras suomalaisessakaan kulttuurissa. Jeesus siis opetti puolisoiden tasavertaista yhteyttä, toinen toiselleen kuulumista. Siksi hän varmaankin kohdisti puheensa miehille, joiden tuli ajatella asia uudestaan. Enää ei otettu vaimoa vaan liityttiin vaimoon.
Kannanotto samansukupuolisiin liittoihn ei ollut ajankohtainen eikä sitä tule siis näistä sanoista hakea.
Jeesus opetti riittävästi avioliitosta niin, että ymmärrämme sen olevan miehen ja naisen välinen. Itse en uskaltaisi ryhtyä opettamaan muuta, mutta toiset uskaltavat:
”Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman.” Matt. 5
Siksi puollan piispainkokouksen ehdotusta nro kolme (3). Siinä kirkko pitää Jeesuksen opetuksen mukaan avioliittoa miehen ja naisen välisenä sekä vihkii tämän mukaisesti. Kuitenkin niille papeille, joiden omatunto sen salli, annetaan mahdollisuus kirkolliseen vihkimiseen myös samaa sukupuolta oleville pareille
Martti Pentti/ ”Kannanotto samansukupuolisiin liittoihn ei ollut ajankohtainen eikä sitä tule siis näistä sanoista hakea.”
Luomisen perusteella voidaan puhua ”kanssakäymisestä”, eikö niin? Kaiketi Kirkkauden Herralle oli Mooseksen laki tuttu sekä Sodoman tapahtumat?
Nyt vasta 2000 luvulla viisaan suomalaisen luterilaisen ymmärrys on lisääntynyt yli Kristuksen tunnustaman kanssakäymisen? Turha takertua sanaan avioliitto, johon jatkuvasti blogeilla viilataan. ”Mieheksi ja naiseksi hän hänet loi.”
Harri Ahdesmäki myös ”Raamattua Raamatulla selittävänä miehenä” antaa luvan papeille ”kaksilla rattailla ajamiselle” ohi Kristuksen vahvistaman liiton.
Ahdesmäki/ ”Kuitenkin niille papeille, joiden omatunto sen salli, annetaan mahdollisuus kirkolliseen vihkimiseen myös samaa sukupuolta oleville pareille.”
Ihmisen omatunto voi sallia ”sitä sun tätä.” Joskus entisinä aikoina puhuttiin Jumalan sanaan sidotusta omastatunnosta, ei kuitenkaan enää. Tänään tarvitaan elastisuutta. Oma omatunto voi myös erehtyä?
Tuskinpa siihen kukaan minun lupaani tarvitsee saati sitä edes kysyy. Kuten totesin, itse en niin toimisi, mutta ymmärrän niitä, jotka niin haluavat omantuntosa mukaisesti menetellä. Kirkon ei tarvitse hajota tähän kysymykseen.
Jos sen sijaan kirkko ottaa käyttöön kaksi rinnakkaista avioliittokäsitystä, perinteisen ja sukupuolineutraalin, joita molempia pidetään virallisina ja rinnasteisina tai peräti kokonaan muuttaa avioliittokäsityksensä sukupuolineutraaliksi, se hajoaa varmasti.
Kirkon hajoaminen on varmasti joillakin jopa tavoitteena. Siksi sitä vastaan pitää taistella.
Löysin ’kanssakäymisen’ vuoden 1776 Bibliasta. Liitän kyseiset kohdat 1992 käännöksen mukaan, jotta selviäisi, että sana ei liity millään lailla aiheeseen: ”Juutalaiset eivät näet ole missään tekemisissä samarialaisten kanssa. – – – Jos joku ei alistu siihen, mitä olemme tässä kirjeessä sanoneet, antakaa hänelle opetus älkääkä olko hänen kanssaan tekemisissä. – – – Näytä sinä uskoville hyvää esimerkkiä puheissasi ja elämäntavoissasi, rakkaudessa, uskossa ja puhtaudessa.” ’Kanssakäyminen’ tarkoittaa siis kommunikointia, tekemisissä tai puheissa olemista.
Martti Pentti. Hieno löytö kanssakäymisestä! Ymmärrät varmasti, että kommentissani kömpelösti tarkoitin jotain muuta?
”Näytä sinä uskoville hyvää esimerkkiä puheissasi ja elämäntavoissasi, rakkaudessa, uskossa ja puhtaudessa.”
Löytösi on hieno ja tiedän, että kommenttisi on toisessa merkityksessä, etkä minulta mitään kysy, mutta kommentoin silti; Minusta itsestäni ei ole kenellekään esimerkiksi.
Lisään vielä, että olen ennenkin osannut puhua asian vierestä. Iloitsen siitä, että on olemassa tarkkoja ihmisiä, jotka yrittävät palauttaa minut kontekstiin Siinä on paljon kyntämätöntä sarkaa (mitä se sitten tarkoittaa ja missä yhteydessä?).
Juhani Ahon romaanissa Juha (josta on myös tehty ooppera), päähenkilöllä on repliikki: ”tekikö väkivaltaa, tekikö monasti”. Sanalla väkivalta tarkoitettiin romaanin kontektissa jotain muuta kuin väkivalta. En kuitenkaan tarkoita, että ”kanssakäyminen”-sana pitäisi avautua kenellekään siinä merkityksessä, jota yritin. Kun ollaan ojassa, niin ollaan sitten kunnolla. Ojassa oleva voi kuitenkin ojan pohjalta huudella mitä sattuu. Jotkut kutsuvat tällaista huutelua sivistymättömyydeksi. Kömpelö olen ja kömpelönä pysyn.
Onko Kaisamari Hintikka Suomen kirkon Pandora?
Kun hän oli ollut viisi päivää kirkolliskokouksen jäsen hän alkoi ehdottaa uudistuksia, jotka johtavat lisä ikävyyksiin. Hän ilmoitti edustavansa uutta tieteellistä tietoa. Jota ei ollut 800 vuodessa kirkolliskokouksessa ymmärretty eikä hyväksytty.
Hänen perustelunsa eivät kuitenkaan olleet tieteellisiä. Vaan hän vetosi alle viisi päivää kirkolliskokouksen jäsenenä olleen afriikkaa edustavan jäsenen oikkuihin, kertomukseen, tunteisiin ja uhriutumiseen.
Onko Kaisamari Suomen kirkon Pandora? Voiko lipasta enää sulkea? Siirtyykö opetusvirka maallikoille?
Pystyykö kukaan esittämään arviota kysymykseen kuinka monta henkilöä käy vuodessa Homojen ja Lesbojen herätysliikkeen järjestämän rippikoulun? Tai kuinka monta heitä edustavia käy vuodessa kirkon järjestämän rippikoulun?
Entä kuinka monta lasta syntyy vuodessa Homojen ja Lesbojen perheisiin ja sateenkaari herätysliikkeen vaikutuspiiriin??
Netistä löytyy asiaan liittyvä selvitys: ”Sateenkaariperheiden lasten ja nuorten hyvinvointi ja kokemukset, Aarnio, Kia, Kallinen, Kati, Kylmä, Jari, Solantaus, Tytti & Rotkirch, Anna”.
Mikä on tuon selvityksen vastaus tähän yksinkertaiseen kymysykseen??
”Sateenkaariperheet ry:n arvion mukaan kaikkiaan jopa 10 000 lasta elää Suomessa sateenkaariperheessä, ja heistä ainakin 2000 ydinperheen muotoisissa samaa sukupuolta olevien vanhempien perheissä.” Näin tuo selvitys vastaa kysymykseen lasten lukumäärästä. Minun laskupääni mukaan se merkitsee vuosittain noin 100 – 500 sateenkaariperheeseen synyvää.
Eli vain 0.18 prosenttia suomalaisista on sateenkaariperheiden lapsia. Eikö heidän asiansa pohtimiseen käytetä ihan liian paljon resursseja.
Kyllähän 500 on yksi prosentti 50 000 vuosittain syntyvästä suomalaislapsesta. Pienempi luku tarkoitti niitä, jotka syntyvät ’ydinperheen muotoiseen’ perheeseen. Mitä pohtimiseen käytettyihin resursseihin tulee, niitä näyttää sinullakin olevan, Werner Janhonen.
Kirkollisen kiistan keskellä voisi ehkä auttaa se opetus, jonka Jeesus liitti yhteen vertaukseensa taivasten valtakunnasta (Matt. 13:24-30).
”Mies kylvää peltoonsa hyvää siementä. Mutta kun kaikki nukkuivat, hänen vihamiehensä tuli, kylvi vehnän sekaan rikkaviljaa ja meni pois. Kun vilja nousi oraalle ja alkoi tehdä tähkää, rikkaviljakin tuli näkyviin.”
Kylväjä ei kuitenkaan sallinut, että rikkavilja olisi kitketty pois. ”Antakaa niiden kasvaa yhdessä elonkorjuuseen asti.”
Espoon piispa pelkää, ettei turvallisen keskustelun tila pääse toteutumaan, ”jos ihminen joutuu pelkäämään luotujen ominaisuuksiensa saarnaamista synniksi”.
Avioliittoa koskevassa konfliktissa ei ole kyse vain kirkon sisäisestä kiistasta. Kysymys on myös kirkon ja valtion suhteesta.
Homoseksuaalisuutta käsittelevät raamatunkohdat suhtautuvat poikkeuksetta kielteisesti sanotun taipumuksen harjoittamiseen. Elämme keskellä jännitteitä, kuten Saksan luterilaisen kirkon julkaisu toteaa (Mit Spannungen leben, EKD 1996).
Mutta miten Jumalan torjuma olisi tullut äkkiä hänen sallimakseen ja hyväksymäkseen? Tämä on ristiriita, jota ei tähän mennessä ole missään rationaalisesti ratkaistu.
Kirkon tulevaisuuden kannalta erimielisyyttä ei tule ratkaista väellä ja voimalla. ”Pane miekkasi tuppeen” on opetuslapsille osoitettu sana, joka sulkee pois kaikenlaisen pakon, myös taloudellisen painostuksen.
Kirkon tehtävä ei ole pyhittää väärää käytöstä, vaan ohjata eksynyttä oikealle tielle ”sävyisyyden hengessä”, Gal. 6:1.
Kirkko ei voi omaa missiotaan hoitaessaan muuntua yhdeksi toimijaksi valtion organisaatiossa. Määräävinä ohjeina ovat Raamattu ja kirkon tunnustus.
Kirkko hylkää evankeliumin kanssa ristiriidassa olevat opit ”pelkällä sanalla ilman inhimillistä pakkoa”, kuten Augsburgin tunnustuksessa muistutetaan (CA XXVIII).
Hei ihan oikeasti Pertti, en pitäisi sinua ihan parhaana avioliittoneuvonaja.
https://www.seurakuntalainen.fi/blogit/totuus-ei-tarvitse-vakivaltaa-tuekseen/
Pappiskoulutuksessa pitäisi pääpaino asettaa siihen, että papiksi pyrkivä olisi sydämen tasolla
uskossa. Suurinosa papeista on ”leipäpappeja”, jotka eivät uskalla julistaa syntiä synniksi unohtamatta lähimmäisen rakkautta.
Missä vain liha toimii, siellä ei Jumalan Henki ole läsnä! Pappisystäväni kertoi minulle yllättävästa havahtumisestä, jonka hän koki lukiessaan kaavaketta, joka koski hänen uskontokuntansa papintehtävien uudistamista. Kun hän katseli hakemuksen kysymyksiä, hän havahtui huomaamaan, ettei niissä mitenkään mitattu hengellisiä asioita. Sen sijaan kysymykset koskivat sellaisia aiheita kuin
”Paljonko ihmisiä seurakuntasi jumalanpalveluksiin osallistuu sunnuntaisin? Miten paljon seurakuntasi on kasvanut? Miten paljon sen kasvu näkyy budjetissasi? Miten paljon lahjoituksia annetaan jäsentä kohti? Montako kertaa saarnasit viime vuonna?”
Ei sanaakaan papin rukouselämästä- eikä sen puoleen serakunnankaan. Ei ainuttakaan kysymystä siitä, missä vaiheessa pappi oli vaelluksessaan Herrassa. Mitään ei kysytty papin perheen tai seurakunnan hengellisestä tilasta, hänen moraalistaan ja suhteistaan seurakuntaan, hänen hengellisistä taakoistaan ja hänen lampaittensa hengellisestä kasvusta.
Ystäväni olisi voinut olla paatunut kadotettu tai avionrikkoja ja olisi silti selvinnyt kirkkokuntansa testistä pelkästään kaavakkeen täyttämällä! On tarpeetonta sanoa, että olin kauhuissani ja ällistynyt, kun näin miten kauas tämän kirkkokunnan johtajat olivat joutuneet siitä, mitä Jeesuksen Kristuksen uskollinen serakunta merkitsee. Uskon, että on tiettyjä piirteitä, joista Herramme totinen seurakunnan erottaa.
”Mitään ei kysytty papin perheen tai seurakunnan hengellisestä tilasta, hänen moraalistaan ja suhteistaan seurakuntaan, hänen hengellisistä taakoistaan ja hänen lampaittensa hengellisestä kasvusta.” Näitä asioita ei kysellä kaavakkeilla eikä näitä tilastoida. Ne ovat luottamuksellisten keskustelujen aiheita.